Hyväuskoisia hölmöjä ja hyödyllisiä (ja vaarallisia) idiootteja

Eero Heinäluoma (sdp), Antton Rönnholm (sdp), Paavo Lipponen (sdp), Matti Vanhanen (kesk), Jyrki Katainen (kok), Juha Sipilä (kesk), Alexander Stubb (kok) ja Erkki Tuomioja (sdp).
 
Jos yllä mainitut henkilöt muodostaisivat yhdessä poliittisen puolueen, sopiva nimi sille olisi “Venäjän asiamiesliitto”.
Vaihtoehtoisesti sen nimi voisi olla “Uuden ajan YYA -puolue”.
 
Kaikki edellä mainitut henkilöt ovat pitäneet kaasuputkea vain ympäristökysymyksenä, jolla ei ole turvallisuuspoliittista aspektia.
 
Huomattavaa on, että KAIKKI muut Itämeren rajavaltiot pitivät putkea turvallisuuspoliittisena asiana.
 
Kaasuputki on yksi monista asioista, joiden voimalla Suomi-poliitikot ovat osoittaneet Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, että suomettumisen aika ei suinkaan jäänyt taakse, kun itänaapurin nimeksi vaihtui Venäjä.
 
Hyväuskoisuus on poliitikon pahin synti ja ennakointikyvyttömyys vaarallisin ominaisuus. Yhteisnimikkeenä yllä mainituista poliitikoista voi käyttää nimityksiä utopistit ja taivaanrannanmaalarit.
 
Heidät tunnistaa usein sanahelinästä ja / tai kaunopuheisuudesta, joka perustuu heidän utopistiseen maailmankuvaansa, jonka mukaan rauha ja rakkaus valtaavat maan, kun rajat kaadetaan ja kulttuurit sekoitetaan.
 
Lisäksi heidät tunnistaa tietyntyyppisestä ylimielisyydestä, jonka havaitsee heidän asenteestaan realisteja – todellisuudessa eläviä – kohtaan.
Yhteistä kaikille nimetyille on myös se, että politiikan kentällä he ovat aina muistaneet ajaa omaa etuaan, joka on usein kiilannut kansallisen edun ja turvallisuuden edelle.
 
Turvallisuuspoliittiselta kannalta heidän tyyppisensä henkilöt, joita löytyy nippukaupalla eduskunnasta, muodostavat vakavan uhan suomalaisten turvallisuudelle.
Hyväuskoisuus ja pyrkyryys yhdistettynä utopistiseen yhteiskunnalliseen ajatteluun ovat pahin mahdollinen yhdistelmä henkilölle, joka istuu politiikan ylimmillä orsilla.
 
SDP:n mielestä kaasu-Eerona nykyisin tunnettu E.Heinäluoma on ollut poliittisella urallaan niin pätevä, että hän on istunut Suomen valtiovarainministerinä. Aika hyvin siinä mielessä, että Heinäluoma on koulutukseltaan ylioppilas. Varmaan pätevöitynyt politiikassa talousviisaaksi?
Toisaalta valitsihan SDP aikoinaan oikeusministeriksi ensimmäisen kerran Suomen historiassa henkilön, Leena Luhtasen (sdp), jolla ei ollut oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa.
 
Vuoteen 2000 asti Suomen perustuslaki edellytti oikeusministerin tehtävän vastaanottavalta oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa, mutta kuinkas ollakaan, sosialidemokraatti Paavo Lipposen II hallitus siunasi perustuslain muutoksen, josta vaade on poistettu. Lipposen hallituksessa istuivat SDP:n lisäksi kokoomus, rkp, vasemmistoliitto ja vihreät.
 
Valtiotieteen maisteri Leena Luhtasta ei valittu oikeusministeripestin jälkeen seuraavaan eduskuntaan.
 
Ilman oikeustieteellistä korkeakoulutusta oikeusministerinä on Luhtasen jälkeen istunut ainoastaan perussuomalaisista sinisiin loikannut Jari Lindström, jolla oli laborantin koulutus. Ja kuten tiedetään, Lindströmin poliittinen ura päättyi Luhtasen tavoin täydelliseen mahalaskuun.
 
Suomen poliittinen eliitti väittää usein arvostavansa koulutusta, tosin käytännön esimerkit kertovat, että arvostus näkyy lähinnä puheen tasolla.
 
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo jätti aikoinaan lukion kesken ja hankki itselleen ammattikoulutasoisen datanomin koulutuksen, joka pätevöitti hänet opetusministeriksi Li Anderssonin sijaiseksi.
 
Vasemmistoliitto on demarien ja vihreiden lisäksi puolue, jossa opintojen – varsinkin valtion takaaman rahoituksen – tärkeyttä on jokaisten vaalien alla viime vuosina korostettu.
 
En väitä, etteikö henkilö voisi ilman hyvää koulutustaustaa toimia korkeassa poliittisessa tehtävässä, mutta siitä olen varma, että henkilön nuoruus, suhteellisen vähäinen elämänkokemus ja rimaa hipoen läpäisty koulutus eivät ole hyvä yhdistelmä ihmiselle, joka saa paljon poliittista valtaa nousten esimerkiksi ministeriksi.
Hyvä koulutuskaan ei takaa sitä, että henkilö on poliittisena päättäjänä riittävän viisas ja kyvykäs toimimaan kansakunnan edun mukaisella tavalla. Esimerkkejä korkeasti koulutetuista päättäjistä, joiden jättämä poliittinen jälki ei anna aihetta ylpeilyyn, on useita.
 
Tämän tekstin alussa mainitun ryhmän jäsenet ovat olleet monessa mukana. Seuraavassa on mainittu esimerkinomaisesti joitain heidän esittämiään poliittisia asioita, joista osa eteni (ikävä kyllä) maaliin saakka.
 
Alexander Stubb vaati useaan otteeseen ulkoministerinä istuessaan viisumivapautta venäläisille sekä väitti myöhemmin kansanedustajana (vuonna 2017) Ruotsin olevan yksi turvallisimmista paikoista maan päällä.
 
Kaasuputkisuhmuroinnin lisäksi Paavo Lipponen toteutti Suomen taloushistorian haitallisimman päätöksen vieden Suomen yhdessä Sauli Niinistön kanssa kansalta kysymättä rahaliittoon (euro valuutaksi).
 
Juha Sipilä kutsui pääministerinä Lähi-idän ja afrikkalaiset kylään julkisella avautumisellaan kertoen luovuttavansa asuntonsa “turvapaikanhakijoiden” käyttöön (jota ei sittemmin kuitenkaan tehnyt).
 
Jyrki Katainen liitätti Suomen perustuslakiin sanat “Suomi on Euroopan unionin jäsen” (EU ei vaatinut, mutta Katainen tahtoi), jonka lisäksi Kataisen aikana Suomen huoltovarmuutta heikennettiin leipäviljan varmuusvarastot puolittamalla ja polttoainevarastoa vähentämällä.
 
Kataisella oli myös yhdessä Jan Vapaavuoren (kok) ja Pekka Haaviston (vihr) kanssa ratkaiseva rooli, kun Fortumin sähköverkot myytiin ulkomaisille sijoittajille. Ja toisin kuin Katainen ja Vapaavuori vannoivat julkisuudessa, kuluttajien sähkönsiirtohinnat pomppasivat roimasti kalliimmaksi.
 
Erkki Tuomiojan syntilista on niin pitkä, että sitä ei kannata tähän kokonaisuudessaan kirjata, mutta ehkäpä merkittävimpänä asiana voi pitää sitä, että koko pitkän poliittisen uransa aikana hän on toistuvasti tukenut Suomessa ja kansainvälisen politiikan kentällä suuntausta, joka on edistänyt islamistien esiinmarssia Lähi-idässä ja Euroopassa.
 
Matti Vanhanen on puolestaan poliitikko, joka pääministerinä aloitti tarkoituksellisesti Suomen velkaantumispolitiikan, jota päätöstä pitää edelleen oikeana ratkaisuna. Vanhasta pidetään Suomen velkaantumispolitiikan isänä. Tukea velkaantumispolitiikalleen Vanhanen sai Jyrki Kataiselta, Stefan Wallinilta (rkp) ja Tarja Cronbergilta (vihr).
 
Vanhanen tunnetaan myös vaalirahoituskohun eräänä merkkihenkilönä.
Lopuksi on todettava, että jos Suomessa olisi aidosti hyvä media, olisi monien edellä mainittujen henkilöiden poliittinen ura ollut täysin erilainen.
 
Suomen suuri ongelma on aidon demokratian toteutumisen tehokkaasti estävä konsensusajattelu, joka toteutuu sekä eduskunnassa että valtamedian piirissä.
Pienet piirit päättävät ja kansa nurisee, mutta äänestää toistuvasti samat välistä vetäjät päättäjiksi.
 
Previous post “Me omistamme tieteen”: WEF:n jäsen paljastaa, miten globaali eliitti työskentelee Googlen kanssa kritiikin sensuroimiseksi.
Next post Maailman Talousfoorumi on vaarallinen uskonnollinen kultti
Close
%d bloggaajaa tykkää tästä: