Tiedon ja typeryyden välinen sota

Bernard Stiegler oli ennenaikaiseen kuolemaansa asti luultavasti aikamme tärkein teknologiafilosofi. Hänen teoksensa teknologiasta on osoittanut meille, että teknologia ei suinkaan ole yksinomaan vaaraksi ihmisen olemassaololle, vaan se on farmakoni – sekä myrkky että lääke – ja että niin kauan kuin lähestymme teknologiaa “kriittisen tehostamisen” välineenä, se voi auttaa meitä edistämään valistuksen ja vapauden tavoitteita, kirjoittaa Bert Olivier .

Ei ole liioiteltua sanoa, että uskottavien tietojen ja analyysien saattaminen kansalaisten saataville tällä hetkellä on todennäköisesti välttämätöntä, jotta voimme vastustaa kohtaamiamme valheiden ja petosten jättiläisiä. Tämä ei ole koskaan ollut tarpeellisempaa kuin nyt, kun kohtaamme todennäköisesti ihmiskunnan historian suurimman kriisin, jossa ei ole kyse vähemmästä kuin vapaudestamme, saati hengestämme.

Vapautemme turvaamiseksi niitä epäinhimillisiä voimia vastaan, jotka uhkaavat ottaa sen haltuunsa, emme voi tehdä parempaa kuin ottaa huomioon, mitä Stiegler sanoo teoksessaan States of Shock : Stupidity and Knowledge in the 21st Century (2015). Ottaen huomioon, mitä hän kirjoittaa tässä, on vaikea uskoa, ettei sitä ole kirjoitettu tänään (s. 15):

Vaikutelma siitä, että ihmiskunta on joutunut järjettömyyden tai hulluuden [déraison] valtaan, valtaa mielemme, kun joudumme kohtaamaan järjestelmien romahduksia, suuria teknologisia onnettomuuksia, lääketieteellisiä tai farmaseuttisia skandaaleja, järkyttäviä paljastuksia, kaikenlaisten ja kaikissa yhteiskunnallisissa ympäristöissä ilmenevien mielihalujen ja hullujen tekojen purkautumista – puhumattakaan äärimmäisestä kurjuudesta ja köyhyydestä, joka nyt vaivaa kansalaisia ja naapureita lähellä ja kaukana.

Vaikka nämä sanat pätevät varmasti yhtä hyvin nykyiseen tilanteeseemme kuin lähes 10 vuotta sitten, Stiegler oli itse asiassa mukana tulkitsevassa analyysissä pankkien ja muiden instituutioiden roolista – joidenkin akateemikkojen avustamana ja tukemana – “kirjaimellisesti itsemurhaa tekevän rahoitusjärjestelmän” (s. 1) luomisessa. (Jos epäilette tätä, katsokaa Charles Fergusonin vuonna 2010 palkittu dokumenttielokuva Inside Job , jonka Stiegler mainitsee myös s. 1). Hän selittää asiaa tarkemmin seuraavasti (s.2):

Monet niistä ovat joidenkin tiedekuntiensa kautta suostuneet – ja toisinaan myös merkittävästi vaarantaneet – sellaisen rahoitusjärjestelmän toteuttamiseen, joka on johtamassa maailmanlaajuiseen taloudelliseen ja poliittiseen perikatoon yhdessä hyperkuluttajuuteen, ajelehtimiseen ja “riippuvuuteen” perustuvan yhteiskunnan luomisen kanssa. Jos näin on tapahtunut, se johtuu siitä, että heidän tavoitteensa, järjestönsä ja resurssinsa on asetettu täysin suvereniteetin tuhoamisen palvelukseen. Toisin sanoen ne on asetettu palvelemaan suvereniteetin tuhoamista, sellaisena kuin valistusfilosofit sen käsittivät…..

Lyhyesti sanottuna Stiegler kirjoitti siitä, miten maailmaa valmistellaan kautta linjan – myös korkeimmilla koulutustasoilla – siihen, mikä on tullut paljon näkyvämmäksi niin kutsutun “pandemian” puhkeamisen jälkeen vuonna 2020, nimittäin kaikenkattavaan yritykseen romahduttaa yhteiskunta sellaisena kuin me sen tunnemme, kaikilla tasoilla, ja tarkoituksena on tuskin peitellysti asentaa uusfasistinen, teknokraattinen, maailmanlaajuinen hallinto, joka käyttäisi valtaa tekoälyn ohjaamien kuuliaisuusjärjestelmien kautta. Jälkimmäisessä keskityttäisiin kaikkialle leviävään kasvontunnistusteknologiaan, digitaaliseen tunnistamiseen ja CBDC:hen (joka korvaisi rahan tavanomaisessa mielessä).

Kun otetaan huomioon, että tämä kaikki tapahtuu ympärillämme, vaikkakin peitellysti, on yllättävää, että suhteellisen harvat ihmiset ovat tietoisia kehkeytyvästä katastrofista, saati sitten ovat kriittisesti mukana paljastamassa sitä muille, jotka asuvat vielä maassa, jossa tietämättömyys on autuaaksi tekevää. Ei sillä, että tämä olisi helppoa. Jotkut perheenjäsenistäni vastustavat edelleen ajatusta siitä, että “demokraattinen matto” vedetään pois heidän jalkojensa alta. Onko kyse vain “tyhmyydestä”? Stiegler kirjoittaa tyhmyydestä (s. 33):

…tietoa ei voi erottaa tyhmyydestä. Mutta minun mielestäni: (1) tämä on farmakologinen tilanne; (2) tyhmyys on farmakonin laki; ja (3) farmakoni on tiedon laki, ja siksi aikamme farmakologian on ajateltava farmakonia, jota nykyään kutsun myös varjoksi.

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin mediasta pharmakona (monikossa pharmakon) ja osoitin, kuinka toisaalta on olemassa (valtavirran) mediaa, joka toimii “myrkkynä”, ja toisaalta (vaihtoehtoisia) medioita, jotka toimivat “lääkkeenä”. Yhdistämällä pharmakon ja tyhmyyden toisiinsa Stiegler viittaa (metaforisesti puhuen) “farmakologiseen” tilanteeseen, jossa tieto liittyy erottamattomasti tyhmyyteen: missä on tietoa, siellä on aina myös tyhmyyden mahdollisuus ja päinvastoin. Tai niin sanotun “varjon” kannalta: tieto heittää aina varjon, tyhmyyden varjon.

Kaikkien, jotka epäilevät tätä, tarvitsee vain katsoa niitä “tyhmiä” ihmisiä, jotka yhä uskovat, että Covid-“rokotteet” ovat “turvallisia ja tehokkaita” tai että naamarin käyttö suojaa heitä “viruksen” tartunnalta. Tai vielä tarkemmin sanottuna, miettikää niitä – suurta enemmistöä Amerikassa – jotka rutiininomaisesti menevät lankaan Bidenin hallinnon (puutteelliselle) selitykselle syistä, joiden vuoksi se sallii tuhansien ihmisten saapua etelään – ja äskettäin pohjoiseen – rajan yli. Useat vaihtoehtoiset uutislähteet ja analyysit ovat nostaneet verhoa ja paljastaneet, että maahantulo ei ole vain keino horjuttaa yhteiskunnan vakautta, vaan se saattaa olla valmistautumista sisällissotaan Yhdysvalloissa.

On tietysti toinenkin tapa selittää tämä laajalle levinnyt “tyhmyys” – sellainen, jota olen käyttänyt aiemmin selittääkseni, miksi useimmat filosofit ovat pettäneet ihmiskunnan surkeasti jättämällä puuttumatta kehittyvään maailmanlaajuiseen vallankaappausyritykseen. huomaamattaan, tai ainakin olettaen huomaavansa, puhumalla sitä vastaan. Näihin “filosofeihin” kuuluvat kaikki muut filosofian laitoksen jäsenet, jossa työskentelen, kunniakasta poikkeusta lukuun ottamatta laitoksen assistenttia, joka on kiitettävästi hyvin tietoinen siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Heihin kuuluu myös eräs, joka oli aikoinaan filosofisia sankareitani, nimittäin Slavoj Slavoj Žižek , joka lankesi koukku-linja-käärme-huijaukseen.

Lyhyesti sanottuna tämä selitys filosofien – ja laajemminkin muiden ihmisten – typeryydelle on kaksijakoinen. Ensinnäkin on olemassa “tukahduttaminen” sanan psykoanalyyttisessä merkityksessä (jota selitetään yksityiskohtaisesti molemmissa edellisessä kohdassa mainituissa asiakirjoissa), ja toiseksi on olemassa jotakin, mitä en käsitellyt tarkemmin näissä asiakirjoissa, nimittäin niin sanottu “kognitiivinen dissonanssi”. Jälkimmäinen ilmiö ilmenee epämukavuutena, jota ihmiset tuntevat, kun he joutuvat kohtaamaan tietoja ja väitteitä, jotka eivät vastaa tai ole ristiriidassa heidän uskomustensa kanssa tai jotka kyseenalaistavat nämä uskomukset selvästi. Tavallinen reaktio on löytää vakiovastauksia tai valtavirran hyväksymiä vastauksia tähän häiritsevään tietoon, lakaista se maton alle ja antaa elämän jatkua normaalisti.

Kognitiivinen dissonanssi” liittyy itse asiassa johonkin perustavanlaatuisempaan asiaan, jota ei mainita tavanomaisissa psykologisissa selostuksissa tästä häiritsevästä kokemuksesta. Nykyään vain harvat psykologit rohkenevat vedota tukahduttamiseen selityksissään asiakkaidensa häiritsevistä psykologisista tiloista tai ongelmista, ja silti se on nykyään yhtä merkityksellinen kuin silloin, kun Freud käytti käsitettä ensimmäisen kerran selittääkseen hysterian tai neuroosin kaltaisia ilmiöitä, mutta tunnusti, että sillä on merkitystä myös normaalissa psykologiassa. Mitä tukahduttaminen on?

Jean Laplanche ja Jean-Bertrand Pontalis kuvaavat teoksessaan The Language of Psychoanalysis (s. 390) “tukahduttamista” seuraavasti:

Tarkkaan ottaen kyseessä on vaikutus, jossa subjekti pyrkii hylkäämään tai lukitsemaan tiedostamattomiinsa representaatioita (ajatuksia, kuvia, muistoja), jotka ovat sidoksissa vaistoon. Tukahduttaminen tapahtuu silloin, kun vaiston tyydyttäminen – vaikka se sinänsä on todennäköisesti miellyttävää – on vaarassa tehdä siitä epämiellyttävän muiden vaatimusten vuoksi.

…Sitä voidaan pitää universaalina psyykkisenä prosessina sikäli kuin se on perustana tiedostamattoman muodostumiselle muusta psyykestä erilliseksi alueeksi.

Kun kyseessä on suurin osa edellä mainituista filosofeista, jotka ovat ahkerasti välttäneet kriittistä kanssakäymistä muiden kanssa (ei-) “pandemiasta” ja siihen liittyvistä asioista, on enemmän kuin todennäköistä, että tukahduttaminen tapahtui itsesuojeluvaiston tyydyttämiseksi, jota Freud piti yhtä perustavanlaatuisena kuin seksuaalista vaistoa. Tässä tapauksessa (itsesäilytykseen liittyvät) kuvat, jotka on lukittu alitajuntaan tukahduttamisen kautta, eli Covid-19:n aiheuttavan koronaviruksen aiheuttamaan kuolemaan ja kärsimykseen liittyvät kuvat, tukahdutetaan, koska ne ovat sietämättömiä. Vaiston (tyydyttämisen) tukahduttaminen, joka mainitaan edellä siteeratun ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä, koskee ilmeisesti seksuaalista vaistoa, jota koskevat tietyt sosiaaliset kiellot. Kognitiivinen dissonanssi on siis oire tukahduttamisesta, joka on ensisijaista.

Palatakseni Stieglerin tyhmyyttä koskevaan teesiin on huomionarvoista, että tällaisen tyhmyyden ilmenemismuodot eivät ole havaittavissa ainoastaan tai edes pääasiassa yhteiskunnan yläluokissa; päinvastoin – näyttää siltä, että yläluokkiin kuuluvien, korkeakoulututkinnon suorittaneiden ihmisten ja tyhmyyden välillä on korrelaatio. Toisin sanoen se ei liity älykkyyteen sinänsä. Tämä on selvää, eikä vain sen aluksi yllättävän ilmiön valossa, että filosofit eivät puutu todisteisiin siitä, että ihmiskuntaa vastaan hyökätään, kuten edellä käsiteltiin sorron kannalta.

Tohtori Reiner Fuellmich, joka oli yksi ensimmäisistä, joka tajusi, että asia oli näin, ja joka sittemmin kokosi suuren joukon kansainvälisiä lakimiehiä ja tiedemiehiä todistamaan ”yleisen mielipiteen tuomioistuimessa” (ks. 29 min. 30 sekuntia videolla) meneillään olevan ‘rikoksen ihmiskuntaa vastaan’ eri näkökohdista, on kiinnittänyt huomiota eroihin niiden taksinkuljettajien, joiden kanssa hän keskustelee globalistien häpeämättömästä yrityksestä orjuuttaa ihmiskunta, ja hänen oppineiden lakimieskollegoidensa välillä tämän meneillään olevan pyrkimyksen tietoisuuden osalta. Toisin kuin ensin mainitut, jotka ovat tässä suhteessa täysin hereillä, jälkimmäiset – jotka ovat ilmeisesti älyllisesti pätevämpiä ja “valveutuneempia” – ovat autuaan tietämättömiä siitä, että heidän vapautensa on karkaamassa päivä päivältä, mikä johtuu luultavasti kognitiivisesta dissonanssista ja sen taustalla olevan hädin tuskin sulavan totuuden tukahduttamisesta.

Tämä on tyhmyyttä tai tiedon “varjoa”, joka on tunnistettavissa asianosaisten sitkeästä pyrkimyksestä “järkeistää” kieltämisensä toistamalla CDC:n kaltaisten virastojen valheellisia vakuutteluja siitä, että Covid-“rokotteet” ovat “turvallisia ja tehokkaita” ja että “tiede” tukee tätä.

Diskurssiteorian opetus on tässä yhteydessä paikallaan. Viitataanpa tieteen yhteydessä luonnontieteeseen tai yhteiskuntatieteeseen tietyn tieteellisen väitteen yhteydessä – esimerkiksi Einsteinin tunnettu erityinen suhteellisuusteoria (e=mc2) edellisen sateenvarjon alla tai David Riesmanin sosiologinen teoria “sisäisyydestä” vastakohtana yhteiskuntatieteiden “toisiin suuntautuneisuudelle” – ihmiset eivät koskaan puhu “tieteestä”, ja siihen on hyvä syy. Tiede on tiedettä. Heti kun vedotaan “tieteeseen”, diskurssiteoreetikko haistaa sananlaskun.

Miksi? Koska määräinen artikkeli “the” erottaa tieteen tietyn, luultavasti kyseenalaisen version tieteestä tieteestä sinänsä, jolle ei tarvitse antaa erityisasemaa. Itse asiassa, jos tämä tapahtuu “the”-verbin avulla, voitte lyödä vetoa siitä, että kyseessä ei enää ole tiede siinä nöyrässä, ahkerassa, “kuuluu kaikille” -merkityksessä. Jos jonkun skeptiset antennit eivät heti ala surisemaan, kun joku CDC:n komission jäsenistä alkaa saarnaamaan “tieteestä”, hän on luultavasti yhtä lailla innostunut ilmassa leijuvasta typeryydestä.

Mainitsin aiemmin sosiologi David Riesmanin ja hänen erottelunsa “sisäisesti suuntautuneiden” ja “muihin suuntautuneiden” ihmisten välillä. Ei tarvitse olla nero tajutakseen, että kulkiakseen elämänsä läpi suhteellisen vahingoittumattomana on parempi suuntautua “sisäiseen ohjaukseen” rehellisyyttä edistävän ja valheellisuutta välttelevän arvojärjestelmän kautta kuin “muiden ohjaukseen”. Nykytilanteessa tällainen erilainen suuntaus koskee valheiden ja väärän tiedon sekamelskaa, joka tulee eri valtion virastoilta ja tietyiltä vertaisryhmiltä, jotka nykyään koostuvat pääasiassa tapahtumien valtavirtaisen version äänekkäistä itseriittoisista levittäjistä. Sisäinen suuntautuneisuus edellä mainitussa merkityksessä voisi jatkuvasti uudistettuna olla tehokas suoja tyhmyyttä vastaan.

Muistutettakoon, että Stiegler varoitti nykyisten yliopistojen “syvästä pahoinvoinnista” sen yhteydessä, mitä hän kutsui “riippuvuutta aiheuttavaksi” yhteiskunnaksi – toisin sanoen yhteiskunnaksi, joka synnyttää kaikenlaisia riippuvuuksia. Videoalusta TikTokin suosion perusteella kouluissa ja korkeakouluissa sen käyttö oli saavuttanut riippuvuuden tason jo vuonna 2019, mikä herättää kysymyksen siitä, pitäisikö opettajien omaksua se “oppimisvälineeksi” vai pitäisikö se joidenkin mielestä kieltää kokonaan luokassa.

Ajatelkaa, että TikTok, esimerkkinä videoteknologiasta , on esimerkillinen ruumiillistuma pharmakonista ja että, kuten Stiegler on korostanut, tyhmyys on pharmakonin laki , joka puolestaan on tiedon laki . Tämä on hieman hämmentävä tapa sanoa, että tietoa ja tyhmyyttä ei voi erottaa toisistaan; missä tieto on, siellä toinen, tyhmyys, lymyilee varjoissa.

Kun pohdimme edellä olevaa viimeistä lausetta, ei ole vaikea ymmärtää, että Freudin Erosta ja Thanatosta koskevan oivalluksen rinnalla on inhimillisesti mahdotonta voittaa tyhmyyttä lopullisesti. Tiettyinä aikoina toinen vaikuttaa hallitsevalta, kun taas toisina aikoina tilanne on päinvastainen. Nykyisen tiedon ja tyhmyyden välisen taistelun perusteella näyttää siltä, että tyhmyys on edelleen ylivoimainen, mutta kun yhä useammat ihmiset tulevat tietoisiksi näiden kahden välisestä titaanisesta taistelusta, tieto on voittamassa. Meidän tehtävämme on kallistaa vaakakuppi sen eduksi – kunhan ymmärrämme, että se on loputon taistelu.

Lähde: Frontnieuws.com