28.4.2024

Publication-X

"in tenebris moderni diei, solum bellum est"

Disney: miljardien dollareiden woke-agendab uhri

7 min read
Disney: miljardien dollareiden woke-agendab uhri

Walt Disney World Resort theme parks in Lake Buena Vista, Fla., plan to begin a phased reopening in July, pending approval from local and state authorities. Magic Kingdom Park (pictured) and Disney’s Animal Kingdom are planned to reopen on July 11, 2020, followed by EPCOT and Disney’s Hollywood Studios on July 15, 2020. (Matt Stroshane, photographer)

Pikalinkki tähän artikkeliin: https://publication-x.com/pyq3

Walt Disney Company on suurissa vaikeuksissa. Sen neljä viimeisintä korkean profiilin elokuvaa ovat epäonnistuneet lipputuloissa, ja ne ovat menettäneet yhteensä yli miljardi dollaria. Aikoinaan Hollywoodin menestynein elokuvastudio, Universal Pictures syrjäytti Disneyn viime vuonna.

Syy Disneyn alamäkeen? Se on muuttunut lähes koomiseksi. Viime vuonna yhtiö myönsi sijoittajille, että Disneyn tuotannon sekä yleisön ja kuluttajien viihdemakujen ja -mieltymysten välillä oli kasvava “epäsuhta”. “Kuluttajien käsitykset kannastamme yleisen edun mukaisiin asioihin” vaarantavat yhtiön maineen ja voitot.

Katsojaluvut ja lipputulot kertovat tästä selvästi. Yleisö on kyllästynyt Disneyn tarjoilemaan herättävään mössöön. He ovat kyllästyneet käsikirjoituksiin, joita painavat kömpelöt poliittiset viestit. He ovat kyllästyneet siihen, että juonenkäänteitä muokataan “edistyksellisiin” tarinoihin sopiviksi. Heitä ärsyttää Disneyn halu läksyttää heitä viihdyttämisen sijaan.

Jopa Disneyn franchising-elokuvat, jotka olivat aikoinaan takuuvarmoja rahasampoja, ovat kamppailleet yleisön innostamisesta viime aikoina. Disneyn omistama Marvel Studios rikkoi ennen säännöllisesti lipputuloennätyksiä miljardien dollarien supersankarielokuvillaan. Vielä vuonna 2019 Avengers: Endgame oli kaikkien aikojen toiseksi tuottoisin elokuva. Mutta viime vuonna Marvel kirjasi kaikkien aikojen huonoimman lipputulovuoden.

Sen suurin floppi viime vuonna oli The Marvels, joka ei päässyt tasoihin. Yksi syy siihen, miksi se menestyi niin huonosti, oli luultavasti se, että siinä ei ole yhtään yleisölle tutuista hahmoista. Kapteeni Amerikan tai Iron Manin kaltaisten rakastettujen ja vakiintuneiden sankareiden sijaan The Marvels keskittyy pääosin erilaisista tulokkaista koostuvaan ensemble-joukkoon. Niinpä seuraamme Ms Marvelin, Ms Marvel -tv-minisarjasta tutun muslimiteinisupersankarin Ms Marvelin ja WandaVision-minisarjasta tutun mustan naispuolisen sivuhahmon Monica Rambeaun seikkailuja.

Käytännössä kaikki uudet Disney-elokuvat panostavat valtavasti tällaiseen monimuotoiseen castingiin. Disneyn yleisen viihdesisällön osaston johtaja Karey Burke sanoi vuonna 2022 vuotaneella videolla, että hän haluaa, että 50 prosenttia kaikista Disney-hahmoista on joko LGBT-hahmoja tai etnisen vähemmistön edustajia. Disney Television Animationin vastaava tuottaja Latoya Raveneau on vastaavasti sanonut “lisäävänsä queernessiä” valvomiinsa sarjoihin aina, kun se on mahdollista.

Kukaan ei vastusta erilaisia hahmoja. Kuten minkä tahansa muunkin hahmon, niiden on vain oltava kiinnostavia ja syvällisiä. Mutta aivan liian usein heidän sisällyttämisensä Disneyn tuotannoissa tuntuu enemmänkin siltä, että he haluavat täyttää Karey Burken kiintiön. Samalla he joutuvat usein muiden tutumpien kasvojen kustannuksella. Näyttää siltä, että nämä “moninaiset” hahmot ovat valkokankaalla vain lähettämässä viestiä – muistuttamassa yleisöä siitä, että “moninaisuus on vahvuutemme” – sen sijaan, että ne veisivät juonta eteenpäin tai sitouttaisivat yleisöä.

Usein nämä hahmot ovat myös aktiivisesti ärsyttäviä. Brie Larsonin näyttelemän Captain Marvelin pitäisi olla The Marvels -elokuvan vetonaula. Hän jopa näytteli omassa elokuvassaan Captain Marvel vuonna 2019. Mutta kuten niin monet naispäähenkilöt nykyään, hän on stereotyyppinen “tyttöpomo”. Hän vaikuttaa omahyväiseltä ja alentuvalta. Hän voittaa viholliset helposti ja kehuskelee voimillaan.

Disney käytti tyttöpomo-trooppia ehkä törkeimmin She-Hulk: Attorney at Law -elokuvassa. Tässä Disney+-sarjassa seurataan Hulk-tyyppistä hahmoa, mutta kuten otsikosta voi päätellä, hän on nainen ja asianajaja. Hän on vahva naishahmo, joka pitää luentoja siitä, miksi kissanhuuto on pahasta. Juuri kenenkään yllätykseksi She-Hulk meni monien Marvel-kannattajien keskuudessa alas kuin kylmä sairas.

Näyttää siltä, että yleisö ei ole erityisen kiinnostunut katsomaan, kun nämä tuntemattomat hahmot puhuvat heille yli 100 minuuttia. He eivät myöskään aio sijoittaa tunteja kallisarvoisesta ajastaan loputtomiin Disney+:n tv-spin-off-sarjoihin, jos he epäilevät, että nämä sarjat ovat vain valepuvussa olevia luentoja.

Myös Disneyn Pixar, studio, joka on nykyajan suurimpien animaatiohittien takana, on nyt täynnä identiteettipolitiikkaa. Jopa silloin, kun sen tuotanto ei ole liian saarnaavaa, se näyttää silti korostavan “monimuotoisuutta” hyvän tarinankerronnan kustannuksella. Esimerkiksi vuonna 2023 ilmestynyt Elemental on Pixarin historian huonoimmin menestynyt elokuva. Se kertoo tarinan tulihahmon ja vesihahmon rakastumisesta. Elokuva on riittävän harmiton, vaikka sen rasismin voittamista käsittelevä subteksti ei olekaan kovin hienovarainen. Johtajat olivat kuitenkin ylpeimpiä siitä, että Elemental sisälsi Disneyn ensimmäisen ei-binäärisen hahmon – järven, joka käyttää korvakoruja, käyttää he/he-pronomineja ja jonka äänenä on ei-binäärinen näyttelijä.

Lake Ripple -niminen hahmo on niin pieni osa elokuvaa, että se – anteeksi, “he” – ei näy edes lopputeksteissä. Mutta “he” olivat silti kaikkialla elokuvan markkinointi- ja mediakampanjassa. Studiojohtajat näyttävät kuvittelevan, että yleisö huutaa jatkuvasti lisää monimuotoisuuden “ensiesityksiä”. Tai ehkä he käyttävät niitä häpeilemättä hyväkseen saadakseen lisää julkisuutta. Oli miten oli, se ei selvästikään ole voittava strategia.

Disneyn keskittyminen monimuotoisuuteen voi usein tuntua yritykseltä viedä huomio pois sen muutoin vaatimattomasta tuotannosta. Esimerkkinä mainittakoon vuonna 2023 valmistuva “Pieni merenneito” -elokuvan uusintaversio, jossa Arielin rooliin valittiin musta näyttelijä Halle Bailey. Vaikka jotkut saattoivat pitää tätä blockbuster-remakea surullisena päivänä punapään edustukselle, suurin osa yleisöstä ei ollut lainkaan huolissaan mustan Arielin mahdollisuudesta. Jälleen kerran harva vastustaa “monipuolista” roolitusta sinänsä.

Uusintafilmatisointiin tehtiin odotetusti joitakin ikäviä lisäyksiä, kuten Kiss the Girl -kappaleen uudet sanat, joissa korostetaan suostumuksen merkitystä. Elokuvan suurin ongelma oli kuitenkin se, että se oli tylsä ja inspiroimaton. Vaikka Disney kehui mediassa “inspiroivaa” valintaa, Pieni merenneito menestyi odotettua huonommin, kun se tuli valkokankaille vuonna 2023, ja teki hädin tuskin voittoa. Mikään monimuotoisuushype ei voi korvata tylsää elokuvaa.

Seuraavaksi Lumikki on vuorossa herättävässä rebootissa. Sen on määrä ilmestyä ensi vuonna. Ja jo nyt sen näkymät eivät näytä hyvältä. Siitä lähtien, kun hänen roolistaan vuonna 2023 ilmoitettiin, tähti Rachel Zegler on käyttänyt jokaista tilaisuutta hyväkseen ja haukkunut lähdemateriaalia seksistiseksi ja vanhentuneeksi. Hän on kutsunut elokuvan rakkaustarinaa “oudoksi” ja syyttänyt prinssi Hurmaavaa siitä, että hän on “kirjaimellisesti vainonnut” Lumikkia. Zegler väittää, että uudessa, päivitetyssä versiossa keskitytään vähemmän romantiikkaan ja “todelliseen rakkauteen” ja enemmän siihen, että “naiset ovat valta-asemissa”.

Tämä saattaa kuulostaa jännittävältä naistutkimuksesta valmistuneesta, mutta entä ne nuoret tytöt, joita elokuvan on tarkoitus puhutella? Entä aikuiset, jotka kaipaavat alkuperäistä elokuvaa? Zegler on leimannut heidän makunsa kiihkoilevaksi ja takapajuiseksi. Kun kuuntelee hänen haastattelujaan, saa selvän vaikutelman, että Disney inhoaa nykyään kaanoniaan ja yleisöään.

Disney on kerta toisensa jälkeen tehnyt kaikkensa vieraannuttaakseen ja loukatakseen sarjojensa keskeisiä fanikuntia. Kun Disney osti Lucasfilm-studiot vuonna 2012, Star Wars -fanit pelkäsivät, että sarjalle tehtäisiin feministinen ja edistyksellinen muutos. Disneyn johtohenkilö Kathleen Kennedy kuvattiin jopa t-paidassa, jossa luki “The Force is Female”. Mitä se sitten tarkoittaakin.

The Force Awakens, Disneyn ensimmäinen Star Wars -elokuva, menestyi hyvin, kun se ilmestyi vuonna 2015. Mutta kun Disneyn uuden trilogian loppuosa venyi, lipputulot laahasivat. Samaan aikaan myös jotkut spin-off-elokuvat ja -sarjat menestyivät huonosti yleisön keskuudessa. Ainoa asia, josta monilla uusilla elokuvilla oli kerrottavaa, oli niiden “monipuolinen” casting.

Kun fanit ilmaisivat tyytymättömyytensä, heidät haukuttiin kiihkoilijoiksi ja trolleiksi. Star Warsin näyttelijät ja kuvausryhmä ajautuivat vuonna 2018 outoon sanasotaan fanijoukkojen osien kanssa, kun The Last Jedissä (2017) Rose Ticoa esittänyt Kelly Marie Tran jätti sosiaalisen median fanien väitetyn trollauksen vuoksi – mistä The Last Jedin ohjaaja Rian Johnson syytti Star Warsin yleisön joukossa olevia “miestennielijöitä”, jotka olivat suuttuneet Star Warsin uudesta suunnasta.

Kun Disney ei raivostuta omaa yleisöään, se peruu omia näyttelijöitään. Vuonna 2021 Gina Carano – joka näytteli Tähtien sota -sarjan spin-off-sarjassa The Mandalorian – jakoi Instagram-tarinan, jossa hän vertasi republikaanina olemista 2000-luvun Amerikassa juutalaisena olemiseen holokaustin aikana. Disney antoi Caranolle lähes välittömästi potkut, koska hän oli “halventanut ihmisiä heidän kulttuurisen ja uskonnollisen identiteettinsä perusteella”.

Vertailu oli varmasti mauton. Mutta Caranon mustamaalaaminen antisemitistiksi – varsinkin kun Hollywoodin a-listat olivat viettäneet suurimman osan edellisistä vuosista vertaamalla Trumpin Amerikkaa natsi-Saksaan – oli sekä väärin että törkeän tekopyhää. Carano väittää, että todellinen syy siihen, että hänet erotettiin, oli se, että hän on suorapuheinen konservatiivi, joka on pilkannut woke-käytäntöjä, kuten preferoitujen pronominien ilmoittamista. Hän haastaa nyt Disneyn oikeuteen laittomasta irtisanomisesta – ja Elon Musk tukee häntä tässä taistelussa.

Disney on jopa ryhtynyt tekemään poliittisia interventioita reaalimaailmassa. Vuodesta 2022 lähtien Yhdysvaltain Floridan osavaltiossa, jossa sijaitsee Disneyn suurin huvipuisto ja lomakeskus, Walt Disney Company on käynyt kiivasta taistelua kuvernööri Ron DeSantisin kanssa jostain Disneyn liiketoimintaintoihin täysin liittymättömästä asiasta – nimittäin transsukupuolisten ideologian asemasta kouluissa.

DeSantisin vanhempien oikeuksia koulutuksessa koskeva laki kieltää alle 10-vuotiailta koululaisilta “seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä” koskevan opetuksen luokassa. Disney, joka on ilmeisesti tyrmistynyt siitä, että alle kouluikäisiltä kielletään sukupuoli-identiteetti-ideologian opettaminen, lupasi lahjoittaa 5 miljoonaa dollaria lakia vastustaville järjestöille. Vastatoimena DeSantis peruutti Walt Disney World Resortin erityisveroaseman, josta se on nauttinut 1960-luvulta lähtien.

Tämä riita ei ainoastaan maksanut Disneylle verohelpotuksia, vaan se myös vahingoitti sen imagoa perheystävällisenä yrityksenä. Useimmat vanhemmat olivat DeSantisin kanssa samaa mieltä siitä, että sukupuoli-ideologia on sopimaton aihe alle 10-vuotiaille, ja olivat hämmentyneitä siitä, että Disney sanoi toisin. DeSantisin kanssa käydyn kiistan jälkeen Disneyn suosio amerikkalaisten keskuudessa romahti yli 25 prosenttiyksikköä.

Disneyn vaikeudet osoittavat, miten voimakas ote wokenessilla on nykyään suuryrityksiin. On kuin Disneyn johtajat olisivat kokeneet, että heidän on pakko noudattaa identitaarista agendaa. He olivat valmiita tuhoamaan yhtiön maineen ja vieraannuttamaan sen fanit, ilmeisesti vain osoittaakseen uskollisuuttaan tälle uudelle eliitti-ideologialle.

Ehkä nämä miljardien dollareiden tappiot lopulta murtavat loitsun.