Julkaisuaikataulut

Artikkelit julkaistaan 2 tunnin välein alkaen klo 11, julkaisuajat ovat siis 11,13,15,17 ja mikäli päivälle on myös videojulkaisu (ei aina) se tapahtuu klo 19.

Yhteystiedot

Publication-X on sitoutumaton julkaisu, artikkelit tulevat yhteistyökumppaneiltamme, ensisijassa ainoastaan käännämme tekstit ja muut julkaisut  suomeksi.

Tarvittaessa yhteyden toimitukseen saa helpoiten sähköpostilla osoittella [email protected] tai Telegramilla:

https://t.me/konradkurzex

Publication-X:n oma telegram-kanava löytyy myös, https://t.me/publicationxcom

 

15.6.2024

Publication-X

"in tenebris moderni diei, solum bellum est"

Taisteliko Yhdysvaltain laivasto natsien Etelämantereen turvapaikkaa suojanneita ufoja vastaan vuonna 1947?

5 min lukea
Taisteliko Yhdysvaltain laivasto natsien Etelämantereen turvapaikkaa suojanneita ufoja vastaan  vuonna 1947?

Pikalinkki tähän artikkeliin: https://publication-x.com/u9a6

Erikoinen venäläinen dokumentti vuodelta 2006 käännettiin äskettäin englanniksi, ja siinä paljastuu uutta tietoa Yhdysvaltain laivaston Etelämanner-retkikunnasta vuosina 1946/47. Alun perin kuuden kuukauden mittaiseksi suunniteltu “tieteellinen” retkikunta oli virallisesti nimeltään “The United States Navy Antarctic Development Program”, ja sille annettiin operatiivinen nimi Highjump. Operaatio Highjumpin merivoimien osa tunnettiin nimellä Task Force 68, ja siihen kuului 4700 sotilashenkilöä, yksi lentotukialus (USS Philippine Sea, joka kuului tuon ajan suurimpiin lentotukialuksiin) sekä joukko merivoimien tukialuksia ja lentokoneita. Merivoimien retkikuntaa johti kuuluisa polaaritutkija amiraali Richard Byrd, joka oli saanut käskyn: “lujittaa ja laajentaa Yhdysvaltain suvereniteettia Etelämantereen mantereen suurimmalla käytännön alueella”. Byrdin retkikunta päättyi vain kahdeksan viikon jälkeen, ja ensimmäisten uutisraporttien mukaan, jotka perustuivat Chilen satamien kautta kulkevien, lehdistölle puhuneiden miehistönjäsenten haastatteluihin, retkikunta päättyi “lukuisiin kuolonuhreihin”. Sen sijaan, että amiraali Byrd olisi kiistänyt raskaat kuolonuhrit, hän paljasti lehdistöhaastattelussa, että Task Force 68 oli kohdannut uuden vihollisen, joka “pystyi lentämään navalta toiselle uskomattomalla nopeudella”.
Amiraali Byrdin lausunnot julkaistiin Chilen lehdistössä, mutta Yhdysvaltain viranomaiset eivät koskaan vahvistaneet niitä julkisesti. Byrd ei tosiaankaan enää puhunut lehdistölle operaatio Highjumpista, ja tutkijat joutuivat vuosikymmeniä spekuloimaan, mitä todella tapahtui ja miksi Byrd vaikeni. Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 KGB julkaisi aiemmin salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja, jotka valaisivat Byrdin johtamaa salaperäistä laivaston retkikuntaa Etelämantereelle. Vuonna 2006 ilmestynyt venäläinen dokumenttielokuva, joka on hiljattain käännetty, toi ensimmäistä kertaa julkisuuteen Josif Stalinin vuonna 1947 teettämän Neuvostoliiton salaisen tiedusteluraportin Task 68:n Etelämantereelle suuntautuneesta tehtävästä. Tiedusteluraportti, joka oli kerätty Yhdysvaltoihin sijoitetuilta neuvostovakoilijoilta, paljasti, että Yhdysvaltain laivasto oli lähettänyt sotilasretkikunnan etsimään ja tuhoamaan piilotetun natsitukikohdan. Matkalla he kohtasivat salaperäisen ufovoiman, joka hyökkäsi sotilasretkikunnan kimppuun tuhoten useita aluksia ja huomattavan määrän lentokoneita. Operaatio Highjump oli todellakin kärsinyt “monia tappioita”, kuten Chilestä peräisin olevissa ensimmäisissä lehdistötiedotteissa todettiin. Vaikka on mahdollista, että raportti oli seurausta Yhdysvaltojen disinformaatiosta, jota annettiin tunnetulle neuvostoliittolaiselle myyrätiedustelijalle, todennäköisempi selitys on se, että raportti paljastaa ensimmäisen tunnetun historiallisen tapauksen, johon liittyi taistelu Yhdysvaltojen laivastovoimien ja tuntemattoman UFO-joukon välillä, joka oli sijoitettu Etelämantereen lähelle.

Historiallinen tosiasia on, että natsi-Saksa käytti huomattavia resursseja Etelämantereen tutkimiseen ja perusti sinne sodan aikaista läsnäoloa ensimmäisellä lennollaan Etelämantereen kesällä 1938/1939. Suuramiraali Donitzin vuonna 1943 antaman lausunnon mukaan “Saksan sukellusvenelaivasto on ylpeä siitä, että se on rakentanut Führerille toiseen maailmankolkkaan Shangri-La-maan, valloittamattoman linnoituksen”. Jos linnoitus oli Etelämantereella, oliko se natsien rakentama vai sieltä löydetty? Natsi-Saksan tappion jälkeen natsien eliittitieteilijät ja johtajat pakenivat eri lähteiden mukaan tähän linnoitukseen sukellusveneillä, joista kaksi joutui vaikeuksiin ja antautui Argentiinassa.

Neuvostoliiton tiedustelupalvelun raportissa paljastui kahden Yhdysvaltain laivaston sotilaan koskaan aiemmin tuntematon todistus operaatiosta Highjump. Frank Josephin hiljattain New Dawn -lehdessä julkaistussa artikkelissa analysoidaan yksityiskohtaisesti näitä kahta silminnäkijäkertomusta, joista vain jälkimmäinen mainittiin vuonna 2006 julkaistussa venäläisessä dokumentissa. John P. Szehwach, USS Brownson -alukselle sijoitettu radiomies, kertoi, kuinka ufot ilmestyivät dramaattisesti meren syvyyksistä. Tammikuun 17. päivänä 1947 kello 0700 Szehwach sanoi:

Minä ja laivakaverini paapuurin puoleisessa luotsihuoneessa tarkkailimme useiden minuuttien ajan kirkkaita valoja, jotka nousivat noin 45 astetta taivaalle hyvin nopeasti… Emme voineet tunnistaa valoja, koska tutkamme oli rajoitettu 250 mailin etäisyydelle suorassa linjassa.

Neuvostoliiton raportin mukaan ufot lensivät useiden seuraavien viikkojen aikana lähellä Yhdysvaltain laivaston laivaston laivastonosastoa, joka tulitti ufoja, jotka tekivät tappavia vastatoimia. Luutnantti John Sayersonin, lentoveneen lentäjän, mukaan:

Se ampui pystysuoraan vedestä valtavaa vauhtia, aivan kuin paholainen olisi ajanut sitä takaa, ja lensi [laivan] mastojen välistä niin kovalla vauhdilla, että radioantenni värähteli edestakaisin sen pyörteissä. Currituckin lentokone [Martinin lentävä vene], joka nousi ilmaan vain hetkeä myöhemmin, sai osuman tuntemattomasta kohteesta lähteneestä säteestä, ja se syöksyi lähes välittömästi mereen lähelle alustamme….. Noin kymmenen meripeninkulman päässä torpedovene Maddox syttyi liekkeihin ja alkoi upota… Todistettuani henkilökohtaisesti tämän merestä lentäneen esineen hyökkäyksen voin vain sanoa, että se oli pelottavaa.”[.

Sayersonin lainauksessa on suuri ongelma. Yhdysvaltain laivastossa ei ole ollut yhtään Maddox-nimistä torpedovenettä. Venäläisessä dokumentissa Sayersonin kuvaama tapaus (väärin kirjoitettu Sireson) viittaa sen sijaan hävittäjään “Murdoch”. Yhdysvaltain laivastossa ei kuitenkaan ollut “Murdoch” -nimistä hävittäjää toiminnassa vuonna 1947. Sen sijaan oli hävittäjä nimeltä “Maddox” (DD-731), mutta se ei palvellut operaatio Highjumpissa. Itse asiassa USS Maddox oli hävittäjä, jota tulitettiin Tonkininlahden välikohtauksessa vuonna 1964.

Frank Josephin mukaan USS Maddox oli “joko torpedovene tai torpedoja kuljettava hävittäjä”. Hän jatkaa selittämällä, mitä Neuvostoliiton raportissa mainitulle Maddoxille on voinut tapahtua:

USS Maddox upotettiin todellakin vihollisen toimesta, mutta viisi vuotta aiemmin saksalaisen syöksypommittajan toimesta liittoutuneiden hyökkäyksen aikana Sisiliaan. Tällä nimellä tunnettiin itse asiassa ainakin kolme amerikkalaista hävittäjää (DD-168, DD-622 ja DD-731), jotka kaikki olivat samaan aikaan. Yhdysvaltain laivasto on jo pitkään ollut tunnettu siitä, että se vääristelee alustensa henkilöllisyyttä ja kirjoittaa niiden historian uudelleen, jos ne nolaavat virallisen politiikan….. Myös neuvostovakoilun mainitsema “Maddox” joutui samalla tavalla virallisen muistin mustaan aukkoon.

Jos Joseph on oikeassa, on hyvin mahdollista, että USS Maddox tuhoutui operaatio Highjumpin aikana, ja Yhdysvaltain laivasto muutti virallisia tietoja salatakseen tämän. Vaihtoehtoinen selitys on, että Neuvostoliiton vuoden 1947 raportti sisälsi Yhdysvaltojen järjestämää disinformaatiota, jonka Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön tuntema neuvostoliittolainen myyrä välitti neuvostoviranomaisille. Vaikka tämä on uskottavaa, se on erittäin epätodennäköistä, kun otetaan huomioon, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat edelleen liittolaisia operaatio Highjumpin aikaan ja että heillä oli yhteinen intressi löytää ja tuhota kaikki Etelä-Atlantilla olevat piilotetut natsitukikohdat.

Neuvostoliiton tiedusteluraportissa esitettyjen ufojen käyttämä tuhoava teknologia ei ollut sellaista, jonka olivat kehittäneet hävinneet natsit, jotka olivat vain vähän aikaisemmin joutuneet vetäytymään Etelä-Atlantille. Ilmeisesti ufojen tarkoituksena ei ollut tuhota Task Force 68:aa, vaan pakottaa se kääntymään takaisin. Suojelivatko ufot vetäytyviä natseja ja/tai omaa läsnäoloaan Etelämantereella? Oliko Stalinin aikakauden raportti Yhdysvaltain tiedustelupalvelun Neuvostoliiton viranomaisille tarkoituksellisesti syöttämää disinformaatiota? Todennäköisin vastaus on, että vuonna 2006 julkaistussa venäläisessä dokumentissa julkaistu neuvostoaikainen raportti oli olennaisilta osin oikea. Tämä viittaa siihen, että amiraali Byrdin alkuperäinen lehdistöraportti piti paikkansa – oli ilmaantunut uusi vihollinen, joka pystyi lentämään navalta toiselle “uskomattomalla nopeudella”. Mikä tärkeintä, ufovoima oli aiheuttanut raskaita tappioita Yhdysvaltain laivastolle, joka oli voimaton vastustamaan sitä. Maailman ensimmäinen tunnettu taistelu Yhdysvaltain armeijan ja Etelämantereen lähellä sijaitsevan tuntemattoman ufolaivaston välillä käytiin hyvin todennäköisesti vuonna 1947, eikä suuri yleisö ole saanut siitä tietoa ennen kuin nyt.

fiFinnish