Kuinka Davosin eliitti otti vallan takaisin

Tuhannet maailman eliitin jäsenet kokoontuvat tänä aamuna Davosiin tärkeimpään vuosittaiseen tapaamiseensa: Maailman talousfoorumin (WEF) kokoukseen. Kaikkialta maailmasta tulevien valtionpäämiesten lisäksi kokoontuvat Amazonin, BlackRockin, JPMorgan Chasen, Pfizerin ja Modernan toimitusjohtajat, Euroopan komission puheenjohtaja, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja, Naton pääsihteeri, FBI:n ja MI6:n päälliköt, New York Timesin kustantaja ja tietenkin tapahtuman surullisen kuuluisa isäntä, WEF:n perustaja ja puheenjohtaja Klaus Schwab. Heidän suojelukseensa saatetaan lähettää jopa 5 000 sotilasta.

Kun otetaan huomioon tämän kokouksen lähes karikatyyrimäisen elitistinen luonne, vaikuttaa luonnolliselta, että järjestöstä on tullut kaikenlaisten salaliittoteorioiden kohde, jotka koskevat sen oletettuja pahansuopia aikomuksia ja salaisia agendoja, jotka liittyvät “Great Reset” -käsitteeseen. Tosiasiassa WEF:ssä ei ole mitään salaliittoa, sikäli kuin salaliitot edellyttävät salailua. Päinvastoin, WEF – toisin kuin esimerkiksi Bilderberg – on hyvin avoin asialistansa suhteen: istuntoja voi jopa seurata suorana lähetyksenä verkossa.

Schwab itse perusti WEF:n vuonna 1971, ja se on “sitoutunut parantamaan maailman tilaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä”, joka tunnetaan myös nimellä monenkeskinen hallinto. Ajatuksena on, että globaalia päätöksentekoa ei pitäisi jättää hallitusten ja kansallisvaltioiden tehtäväksi – kuten sodanjälkeisessä monenkeskisessä kehyksessä, joka on vahvistettu Yhdistyneissä Kansakunnissa – vaan siihen pitäisi ottaa mukaan koko joukko muita kuin valtiollisia sidosryhmiä: kansalaisyhteiskunnan elimiä, akateemisia asiantuntijoita, tiedotusvälineiden edustajia ja, mikä tärkeintä, monikansallisia yrityksiä. WEF:n omien sanojen mukaan sen tavoitteena on “määritellä kansainvälinen järjestelmä uudelleen siten, että se muodostaa laajemman ja monipuolisemman maailmanlaajuisen yhteistyön järjestelmän, jossa hallitustenväliset oikeudelliset puitteet ja instituutiot ovat keskeinen, mutta eivät ainoa eivätkä joskus ratkaisevin osa”.

Vaikka tämä saattaa kuulostaa melko hyväntahtoiselta, se kiteyttää hyvin globalismin perusfilosofian: politiikka eristetään demokratiasta siirtämällä päätöksentekoprosessi kansalliselta ja kansainväliseltä tasolta, jossa kansalaiset voivat teoriassa vaikuttaa jonkin verran politiikkaan, ylikansalliselle tasolle asettamalla itse valittu ryhmä valitsemattomia ja vastuuvapaita “sidosryhmiä” – lähinnä yrityksiä – johtamaan maailmanlaajuisia päätöksiä, jotka koskevat kaikkea energiaa ja elintarviketuotantoa, tiedotusvälineitä ja kansanterveyttä. Taustalla oleva epädemokraattinen filosofia on sama, joka tukee Bill Gatesin kaltaisten ihmisten, kuten WEF:n pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Bill Gatesin, filantrokapitalistista lähestymistapaa: valtiosta riippumattomat yhteiskunnalliset ja liike-elämän järjestöt soveltuvat paremmin maailman ongelmien ratkaisemiseen kuin hallitukset ja monenväliset instituutiot.

Vaikka WEF on keskittynyt asialistallaan yhä enemmän ympäristönsuojelun ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden kaltaisiin muodikkaisiin aiheisiin, ei ole epäilystäkään siitä, mitä etuja Schwabin aivolapsi todellisuudessa edistää ja voimaannuttaa: WEF:n rahoittajina on enimmäkseen noin 1 000 jäsenyritystä, jotka ovat tyypillisesti globaaleja yrityksiä, joiden liikevaihto on useita miljardeja dollareita ja joihin kuuluu maailman suurimpia öljy- (Saudi Aramco, Shell, Chevron, BP), elintarvike- (Unilever, The Coca-Cola Company, Nestlé), teknologia- (Facebook, Google, Amazon, Microsoft, Apple) ja lääketeollisuuden (AstraZeneca, Pfizer, Moderna) yrityksiä. Myös WEF:n hallituksen kokoonpano on hyvin paljastava: siihen kuuluvat Blackrockin toimitusjohtaja Laurence D. Fink, Carlyle Groupin toinen puheenjohtaja David M. Rubenstein ja Nestlén toimitusjohtaja Mark Schneider. Ei tarvitse turvautua salaliittoteorioihin, jos väittää, että WEF:n asialista on paljon todennäköisemmin räätälöity sen rahoittajien ja hallituksen jäsenten – maailman huippurikkaiden ja yrityseliitin – etujen mukaiseksi kuin “maailman tilan parantamiseksi”, kuten järjestö väittää.

Ehkä symbolisin esimerkki WEF:n globalistisesta painostuksesta on kiistanalainen strateginen kumppanuussopimus, jonka järjestö allekirjoitti YK:n kanssa vuonna 2019 ja jonka monet katsovat vetäneen YK:n mukaan WEF:n julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön logiikkaan. Yli 400 kansalaisyhteiskunnan järjestön ja 40 kansainvälisen verkoston allekirjoittaman avoimen kirjeen mukaan sopimus edustaa “YK:n häiritsevää yrityskaappausta, joka siirsi maailmaa vaarallisesti kohti yksityistettyä globaalia hallintoa”. Ne toteavat, että strategisen kumppanuuden määräysten mukaan yritysjohtajista tulee YK:n järjestelmään kuuluvien osastojen johtajien “kuiskausneuvonantajia”, jotka käyttävät yksityistä pääsyään markkinoihin perustuvien voittoa tavoittelevien “ratkaisujen” edistämiseen globaaleissa ongelmissa ja samalla heikentävät todellisia ratkaisuja, jotka perustuvat yleiseen etuun ja avoimiin demokraattisiin menettelyihin.

Tämä WEF:n avustama ja tukema maailmanlaajuisen asialistan haltuunotto yritysten toimesta tuli erityisen ilmeiseksi Covid-19-pandemian aikana. Maailmanlaajuinen terveyspolitiikka ja “epidemioihin varautuminen” ovat jo pitkään olleet WEF:n painopistealueita. Vuonna 2017 Davosissa käynnistettiin Coalition for Epidemic Preparedness Innovations (CEPI) – aloite, jolla pyritään turvaamaan rokotevarastot maailmanlaajuisia hätätilanteita ja pandemioita varten ja jota rahoittavat hallitusten ja yksityisten lahjoittajien, kuten Gatesin, taholta. Lokakuussa 2019, vain kaksi kuukautta ennen taudinpurkauksen virallista alkamista Wuhanissa, WEF oli mukana sponsoroimassa Event 201 -harjoitusta, jossa simuloitiin “lepakoista sikoihin ihmisiin tarttuvan uuden zoonoottisen koronaviruksen puhkeamista, joka lopulta tarttuu tehokkaasti ihmisestä toiseen ja johtaa vakavaan pandemiaan”. Järjestäjät totesivat, että pandemian sattuessa kansallisten hallitusten, kansainvälisten järjestöjen ja yksityisen sektorin olisi tarjottava runsaasti resursseja suurten rokotemäärien valmistamiseen ja jakeluun “julkisen ja yksityisen sektorin vahvan yhteistyön” avulla.

Voidaan siis sanoa, että kun Covid-pandemia puhkesi, WEF:llä oli hyvät edellytykset ottaa keskeinen rooli pandemiaan reagoimisessa. CEPI tapasi Modernan toimitusjohtajan Stéphane Bancelin vuoden 2020 kokouksessa Davosissa 21.-24. tammikuuta – muutama viikko sen jälkeen, kun uusi koronavirus oli tunnistettu Kiinassa – ja laati suunnitelmat Covid-19-rokotteen kehittämiseksi yhteistyössä Yhdysvaltojen terveysviraston (NIH) kanssa. Myöhemmin tänä vuonna CEPI oli mukana perustamassa Covid-19-rokotteiden maailmanlaajuista saatavuutta (Covax) yhteistyössä WHO:n kanssa ja rahoittamassa useita Covid-rokotteita.

Näillä julkisen ja yksityisen sektorin sekä yritysten yhteenliittymillä – joilla kaikilla on yhteyksiä WEF:ään ja jotka ovat demokraattisen vastuuvelvollisuuden ulottumattomissa – oli ratkaiseva rooli rokotekeskeisen ja voittoa tavoittelevan vastauksen edistämisessä pandemiaan ja rokotteiden käyttöönoton valvonnassa. Toisin sanoen pandemia toi selvästi esiin WEF:n vuosikymmeniä kestäneen globalistisen työn seuraukset. Olisi väärin pitää tätä salaliittona, sillä WEF on aina ollut hyvin avoin tavoitteistaan: tämä on yksinkertaisesti väistämätön seuraus “moniammatillisesta” lähestymistavasta, jossa yksityisille ja “hyväntekeväisyysjärjestöille” annetaan enemmän sananvaltaa maailmanlaajuisissa asioissa kuin useimmille hallituksille.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että WEF edistää nyt samaa ylhäältä alaspäin suuntautuvaa yrityslähtöistä lähestymistapaa monilla muillakin aloilla, energiasta elintarvikkeisiin ja maailmanlaajuiseen valvontapolitiikkaan – yhtä dramaattisin seurauksin. Siihen on syy, miksi hallitukset näyttävät usein olevan niin halukkaita hyväksymään nämä politiikat, vaikka yhteiskunta vastustaa niitä laajalti: WEF:n strategiana ei ole vuosien mittaan ollut vain siirtää valtaa pois hallituksilta, vaan myös soluttautua hallituksiin.

WEF on saavuttanut tämän pitkälti Young Global Leaders (YGL) -aloitteena tunnetun ohjelman avulla, jonka tarkoituksena on kouluttaa tulevia globaaleja johtajia. Vuonna 1992 käynnistetty aloite (jolloin sen nimi oli Global Leaders for Tomorrow) on tuottanut monia globalistisesti suuntautuneita valtionpäämiehiä, ministereitä ja yritysjohtajia. Esimerkiksi Tony Blair osallistui ensimmäiseen tapahtumaan, ja Gordon Brown osallistui vuonna 1993. Itse asiassa sen ensimmäiset osallistujat olivat täynnä muita tulevia johtajia, kuten Angela Merkel, Victor Orbán, Nicholas Sarkozy, Guy Verhofstadt ja José Maria Aznar.

How the Davos elite took back control

The WEF is insulating policy-making from democracy