Taiwan keskeyttää koronapiikitykset teini-ikäisillä

Uutisvirta

Kiinan tasavallassa eli Taiwanin saarella on päätetty keskeyttää toisen annoksen jakelun Pfizerin/BioNTechin mRNA-koronapiikkiä 12–17-vuotiaille. Syynä tartuntatautikeskuksen asiantuntijapaneelin päätökseen on kasvanut sydämen tulehduksien riski toisen piikityksen jälkeen, kertoi 10. marraskuuta viraston johtaja Chen Shih-chung (陳時中) Taiwan Newsin mukaan.

AvoinMedia ei löytänyt Taiwanin tartuntatautikeskuksen englanninkielisiltä sivuilta vahvistusta asialle, mutta myös Focus Taiwan (CNA) kertoo aiheesta. Sen mukaan ikäryhmälle on tarjottu Taiwanissa ainoastaan Pfizerin piikkiä, ja sen jakelu aloitettiin syyskuun lopulla.

Toisen annoksen piikitykset 12–17-vuotiaille keskeytetään kahdeksi viikoksi, jona aikana tartuntatautiviraston asiantuntijat keräävät tietoa sydänlihastulehdus- ja sydänpussitulehdustapauksista (myokardiitti ja perikardiitti) muissa maissa ja Taiwanissa ja kokoontuvat sitten tekemään lopullisen päätöksen asiasta.

18-vuotiaille ja vanhemmille toista annosta jaetaan edelleen 4 viikon kuluttua ensimmäisestä piikistä. Käsittely koronapiikitysten hyväksymisestä 5–11-vuotiaille lapsille saa Chenin mukaan odottaa, kunnes kysymys teini-ikäisten toisen annoksen suhteen on ratkaistu.

Sydäntulehduksia on raportoitu – yhdysvaltalaisten lääkeyhtiöiden Pfizerin ja Modernan – mRNA-piikkien saajilla maailmanlaajuisesti. Maailman terveysjärjestön (World Health Organization, WHO) mukaan tapaukset ovat harvinaisia, ja niitä on useimmin esiintynyt nuorilla miehillä toisen annoksen jälkeen.

Taiwanissa ensimmäisen annoksen Pfizer-piikkejä saaneista 1,1 miljoonasta 12–17-vuotiaasta on ilmoitettu 17 myokardiitti- tai perikardiittitapausta, näistä 14 miespuolisilla nuorilla, kertoi tartuntatautiviraston tiedottaja Chuang Jen-hsiang (莊人祥)

Pfizer-piikin toisen annoksen jakelun teineille on keskeyttänyt myös Iso-Britannia ja Hongkong. Suomessa Modernan mRNA-piikin jakelu nuorille miehille keskeytettiin jo lokakuun alussa, Ruotsissa ja Tanskassa kaikille nuorille – syynä oli sama sydäntulehdusten kasvanut riski.

Lähteet

Liao, George | Taiwan News (10.11.2021): Taiwan halts 2nd-dose BioNTech vaccinations for ages 12-17 amid concerns of myocarditis

Chiang, Hui-chung & Chiang, Yi-ching | Focus Taiwan (10.11.2021): CORONAVIRUS/Second Pfizer-BNT dose for 12-17 age group to be decided in two weeks