Tulevaisuuden hallitseminen: WEF:n suuruudenhullut tavoitteet

Maailman talousfoorumin (World Economic Forum, WEF) 53. vuosikokoukseen kokoontui 52 maailman johtajaa, 1700 yritysjohtajaa, erilaisia taiteilijoita ja muita henkilöitä käsittelemään “Yhteistyötä hajanaisessa maailmassa”. Pirstaloituminen on Maailman talousfoorumin ja sen Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ja yrityskumppaneiden vihollinen. “Pirstaloituminen” tarkoittaa sitä, että osa maailman väestöstä ei noudata ilmastonmuutoskatastrofien ohjelmaa ja suuren uudelleenkäynnistyksen periaatteita.

Great Reset on puolestaan valtion ja yritysten hybridi-kartelli, joka hallinnoi maailmantaloutta (ja sitä kautta maailman poliittisia järjestelmiä) WEF:n, YK:n, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF), Euroopan keskuspankin (EKP) ja Maailman terveysjärjestön sekä BlackRockin toimitusjohtajan Larry Finkin kaltaisten huippuyritysten päätöksentekijöiden johdolla.

Jotta emme kuvittelisi, että WEF ja sen kokoukset edustavat vain joidenkin tehottomien pellejen mahtipontisia kuvitelmia, on syytä huomata, että WEF:n “sidosryhmäkapitalismi” – jonka WEF:n perustaja ja puheenjohtaja Klaus Schwab ja Hein Kroos esittivät vuonna 1971 teoksessa Modern Enterprise Management in Mechanical Engineering – on otettu käyttöön YK:ssa, useimmissa keskuspankeissa sekä maailman johtavissa yrityksissä, liikepankeissa ja omaisuudenhoitajissa. Sidosryhmäkapitalismia pidetään nyt maailman talousjärjestelmän toimintatapana.

Vuonna 1971 julkaistussa kirjassaan Schwab ja Kroos ehdottivat, että “nykyaikaisen yrityksen johdon on palveltava osakkeenomistajien lisäksi kaikkia sidosryhmiä pitkän aikavälin kasvun ja vaurauden saavuttamiseksi”. Sidosryhmät ovat myöntyväisiä ja myötämielisiä yrityksiä ja hallituksia, eivät kansalaisia.

BlackRock, maailman suurin omaisuudenhoitaja, hallinnoi yli 10 biljoonan dollarin arvosta varoja, mukaan lukien monien Yhdysvaltojen osavaltioiden eläkerahastot. Vuonna 2019 BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink johti Yhdysvaltain liike-elämän pyöreän pöydän keskustelua sidosryhmäkapitalismista. Toimitusjohtajat 181 suuresta yrityksestä määrittelivät uudelleen yrityksen yhteisen tarkoituksen Schwabin aivokeksinnön, sidosryhmäkapitalismin, kannalta, mikä merkitsi osakkeenomistajavetoisen kapitalismin oletettua loppua. Fink teki vuonna 2022 toimitusjohtajille osoittamassaan kirjeessä BlackRockin oman kannan sijoituspäätöksiin varsin selväksi. “Ilmastoriski on sijoitusriski”, Fink julisti. Hän lupasi “tektonisen muutoksen pääomassa”, eli “kestävään kehitykseen keskittyviin” yrityksiin tehtävien sijoitusten kiihdyttämistä.

Fink varoitti toimitusjohtajia: “Ja koska tällä on niin dramaattinen vaikutus siihen, miten pääomaa kohdennetaan, jokaisen johtoryhmän ja hallituksen on pohdittava, miten tämä vaikuttaa heidän yhtiönsä osakkeisiin” (korostus minun). Finkin mukaan sidosryhmäkapitalismi ei ole poikkeama. Fink antaa todisteen sidosryhmäkapitalismin herättämästä imperatiivista kieltämisessä: “Se ei ole sosiaalinen tai ideologinen agenda. Se ei ole ‘herännyt’. Se on kapitalismia.” Tämä kapitalismin määritelmä olisi varmasti ollut uutinen Ludwig von Misesille.

Fink istuu WEF:n johtokunnassa muun muassa Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren, IMF:n pääjohtajan Kristalina Georgievan, EKP:n pääjohtajan Christine Lagarden ja Kanadan varapääministerin ja valtiovarainministerin Chrystia Freelandin kanssa.

Vuoden 2023 tervetuliaispuheenvuorossaan ja erityispuheessaan Schwab viittasi maailmaa kohtaaviin moninaisiin kriiseihin: “Energiamurros, maailmankaupan seuraukset ja toimitusketjujen uudelleenmuotoilu toimivat kaikki talouden murroksen katalyyttinä”. Nämä kaikki ovat muuten tekijöitä, joita WEF on edistänyt ja/tai pahentanut. Ja yhdessä ne ovat lisänneet “korkeaa inflaatiota, korkojen nousua ja kasvavaa valtionvelkaa”, joita Schwab myös tuomitsi.

Schwab viittasi Ukrainan sotaan ja korosti yhteiskunnallisen ja geopoliittisen pirstaloitumisen ongelmaa ja “sotkuista valtasuhteiden sekamelskaa”. Schwab valitti myös “suuria yritys- ja sosiaalisen median voimia, jotka kaikki kilpailevat yhä enemmän vallasta ja vaikutusvallasta”. Tämän seurauksena suuntaus on jälleen kohti lisääntyvää pirstaloitumista ja vastakkainasettelua” – epäilemättä viitaten ainakin osittain Elon Muskin äskettäiseen Twitterin haltuunottoon, jolla menetettiin merkittävä propagandan ja sensuurin foorumi. Schwab viittasi luonnollisesti “ilmastonmuutokseen” ja “viruksiin” eksistentiaalisina uhkina, jotka voivat johtaa “suurten osien maapallon väestöstä sukupuuttoon”. Kysymys kuuluu, ovatko “ilmastonmuutos” ja “virukset” vai pikemminkin vastaukset näihin oletettuihin uhkiin syynä joukkokuolemiin.

Klausin mukaan “kriittisimmän pirstoutumisuhan” muodostavat kuitenkin ne, jotka “menevät negatiiviseen suuntaan” ja suhtautuvat Davosin asialistaan “kriittisesti ja vastakkainasettelevasti” – ne, jotka uskaltavat vastustaa ilmastonmuutoskatastrofismiin perustuvaa globaalia asialistaa ja siihen liittyvää tuotannon ja kulutuksen hallintaa sekä omistuksen ja omistusoikeuksien lähes täydellistä hävittämistä valtaväestöltä.

Keskeinen aihe, jota viidennenkymmenennenkolmannen vuosikokouksen kokouksessa käsiteltiin, oli “nykyinen energia- ja elintarvikekriisi uuden energia-, ilmasto- ja luontojärjestelmän kontekstissa”. Teema vastaa WEF:n aiempia ja toistuvia väitteitä, joiden mukaan maatalouden toimitusketju on liian “pirstaleinen” “kestävään” maatalouteen. “Kestävä ja ympäristöystävällinen elintarvikejärjestelmä edellyttää siirtymistä pois nykyisistä pirstaleisista toimitusketjuistamme”, kirjoitti Proagrican strategiajohtaja Lindsay Suddon vuonna 2020. Suddonin ja monissa muissa WEF:n asiakirjoissa toistuu “pirstaloituneisuuden” hokema. Kestävää maataloutta ei voida saavuttaa nykyisissä “pirstaleisissa” maatalousolosuhteissa.

Eräässä WEF:n vuoden 2020 vuosikokoukseen kuuluvassa asiakirjassa, jonka otsikko oli “Can Collective Action Cure What’s Ailing Our Food Systems?” (Voiko kollektiivinen toiminta parantaa elintarvikejärjestelmiemme sairauden?), väitettiin, että pirstaloituminen on kestävyyden perimmäinen este:

Johtavien monenvälisten ja kaupallisten maatalousrahoituslaitosten johtajina olemme vakuuttuneita siitä, että nykyisten elintarvikejärjestelmien pirstaleisuus on merkittävin este kasvavan väestön ravitsemukselliselle ja kestävälle ruokkimiselle.

Rabobankin johtokunnan silloisen puheenjohtajan Wiebe Draijerin ja Kansainvälisen työjärjestön (ILO) valitun pääjohtajan Gilbert Fossoun Houngbon kirjoittama asiakirja oli varsin kuvaava. Siinä varoitettiin, että ellei pirstaloitumiseen puututa, “meillä ei myöskään ole toivoa saavuttaa kestävän kehityksen tavoitetta nollapäästöistä vuoteen 2050 mennessä, kun otetaan huomioon, että nykypäivän maatalouden toimitusketju maatilalta haarukkaan aiheuttaa noin 27 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä”.

Rabobank on yksi WEF:n Food Action Alliancen (jota käsitellään jäljempänä) rahoittajista. Verkkosivuillaan Rabobank toteaa, että se toimii Alankomaissa palvellen vähittäis- ja yritysasiakkaita sekä maailmanlaajuisesti rahoittaen maatalousalaa. ILO on YK:n järjestö, joka asettaa työnormeja 187 maassa.

Mitä yhteistä voisi olla kansainvälisellä pankilla ja YK:n kansainvälisellä työmarkkinajärjestöllä? Yhteisesti laaditun asiakirjan mukaan niillä on yhteistä pyrkimys poistaa maatalouden pirstaloituminen. Pankkien etuna pirstoutumisen purkamisessa on saada määräysvaltaa harvemmissa ja suuremmissa maatiloissa. Ammattiliittojen johdon etuna on saada enemmän työntekijöitä valvontaansa ja määräysvaltaansa. Pankkien ja työntekijöiden edut yhdessä johtavat suuriin maatiloihin, joilla työskentelee järjestäytyneitä maataloustyöntekijöitä – ei-omistajia – pankin määräysvallan alaisuudessa. Bonusperustelu (todennäköisemmin tärkein) tälle “järjestelmälle” on se, että YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteet voidaan siten helpommin toteuttaa “maatalouden arvoketjuissa ja viljelykäytännöissä”. Kirjoittajat päättelevät: “Mikä tärkeintä, meidän on koottava mahdollisuudet, resurssit ja täydentävä asiantuntemus laajamittaisiksi hankkeiksi, jotka voivat vapauttaa investointeja ja tuottaa vaikutuksia” (korostus minun). “Kollektiivinen toiminta” on “lääke”.

Maatalouden kannalta “pirstaloituminen” tarkoittaa siis liian monia erillisiä ja toisistaan poikkeavia maatiloja. Ratkaisu tähän ongelmaan on konsolidointi eli maatalousomaisuuden omistaminen yhä harvemmille yksiköille. Bill Gates Yhdysvalloissa. “Suurhankkeet” omistavat ne, joilla on varaa noudattaa Euroopan komission (EY) maatilalta ruokapöytään -strategiaa. “Maatilalta ruokapöytään -strategia on Euroopan vihreän sopimuksen ydin.” Euroopan vihreän diilin tavoitteena on, että “kasvihuonekaasujen nettopäästöjä ei synny vuoteen 2050 mennessä”. (Lisää maatilalta ruokapöytään -strategiasta ja sen vaikutuksista nälkään ja nälänhätään jäljempänä.)

Elintarvikehuoltoa käsiteltiin istunnossa, jonka otsikko oli “Sustainably Served”. Istunnon tiivistelmässä todetaan, että “lähes 830 miljoonaa ihmistä kärsii ruokaturvattomuudesta ja yli 3 miljardilla ihmisellä ei ole varaa terveelliseen ruokavalioon. Ihmisten ja maapallon terveyteen kohdistuvia haasteita ovat entisestään lisänneet nousevat kustannukset, toimitusketjun häiriöt ja ilmastonmuutos.”

Kestävästi palvellun paneelin kohokohta, joka muutoin oli pelkkää hyveen osoittamista, oli yleisön jäsenen, “Jacobin, Amerikasta”, esittämät kysymykset:

Haluan esittää kysymyksen ruoantuotannosta. Alankomaiden hallitus ilmoitti viime vuonna typpilannoitteiden käyttöä koskevista ankarista rajoituksista. Rajoitukset pakottivat monet maanviljelijät lopettamaan suuren osan maastaan. Nämä toimet johtivat siihen, että 30 000 alankomaalaista maanviljelijää protestoi hallituksen toimia vastaan. Tämä tapahtui aikana, jolloin elintarviketuotantoa oli jo ennestään rajoitettu vakavasti Ukrainan sodan vuoksi. Kysymykseni ovat seuraavat: ensinnäkin, tukeeko paneeli vastaavien politiikkojen toteuttamista kaikkialla maailmassa? Ja tuetteko te Alankomaiden maanviljelijöitä, jotka protestoivat? Eivätkö tällaiset tiukat politiikat, jotka johtavat elintarviketuotannon vähentämiseen, lopulta vahingoita maailman köyhimpiä ihmisiä ja pahenna aliravitsemusongelmaa?

Kysyjä oli yksi neljästä, mutta hänen kysymyksensä hallitsivat koko lopun istuntoa ja saivat moderaattorin Tolu Oni ja paneelin jäsenen Hanneke Faberin, Alankomaissa sijaitsevan Unileverin ravitsemusjohtajan, muuttumaan varsin puolustuskannalle. Jälkimmäinen vastasi:

Olen hollantilainen, ja liiketoimintamme sijaitsee Hollannissa. Tilanne Hollannissa on hyvin vaikea. Tunnen suurta myötätuntoa protestoivia maanviljelijöitä kohtaan, koska heidän toimeentulonsa ja liiketoimintansa ovat vaarassa. Mutta tunnen myös suurta myötätuntoa sitä kohtaan, mitä hallitus yrittää tehdä, koska typpipäästöt ovat aivan liian suuret. . . Jotain on siis tehtävä. . . .

Mutta se on hyvin hollantilainen ongelma. En usko, että on syytä pelätä, että samoja ratkaisuja joudutaan tekemään jossain muualla.

Viimeksi mainitun väitteen kumoaa se, että Alankomaat on WEF:n Food Action Alliance -ohjelman päämaja ja WEF:n elintarvikealan innovaatiokeskusten maailmanlaajuisen koordinointisihteeristön (GCS) sijaintipaikka. Vuonna 2021 Davosin Agenda-kokouksessa käynnistettyjen Food Innovation Hubien tavoitteena on mukautuminen YK:n elintarvikejärjestelmien huippukokoukseen: “GCS:n tehtävänä on koordinoida alueellisten keskittymien ponnisteluja sekä yhdenmukaistaa ne maailmanlaajuisten prosessien ja aloitteiden, kuten YK:n elintarvikejärjestelmien huippukokouksen, kanssa.” Ja YK:n elintarvikejärjestelmähuippukokouksen julkilausuttuna tavoitteena on yhdenmukaistaa maataloustuotanto Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa: “YK:n elintarvikejärjestelmähuippukokous, joka pidettiin YK:n yleiskokouksen aikana New Yorkissa 23. syyskuuta [2021], loi pohjan globaalille elintarvikejärjestelmien muutokselle kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.”

“Kestävyys” ja “kestävä kehitys” eivät tarkoita, kuten sanat näyttävät antavan ymmärtää, kykyä kestää erilaisia sokkeja – talouskriisejä, luonnonkatastrofeja jne. Ne tarkoittavat kehitystä, jota rajoittavat utopistiset, epätieteelliset ympäristöä koskevat vaatimukset, mukaan lukien tuotannon ja kulutuksen vähentäminen kehittyneissä maissa ja sellaisen kehityksen estäminen, joka johtaisi kasvihuonekaasujen lisätuotantoon kehitysmaissa. Maatalouden osalta tämä tarkoittaa typpipitoisten lannoitteiden käytön vähentämistä ja niiden mahdollista poistamista sekä metaania ja ammoniakkia tuottavan karjan asteittaista lopettamista. Alankomaissa Food Hubs -aloite on jo johtanut siihen, että hallitus on pakottanut ostamaan ja sulkemaan jopa kolme tuhatta maatilaa, mikä johtaa maailman toiseksi suurimman maataloustuotteiden viejän sadon dramaattiseen vähenemiseen.

Alankomaiden tilanne on myös osa Euroopan komission maatilalta ruokapöytään -strategiaa. Trumpin hallinnon aikana Yhdysvaltain maatalousministeriö (USDA) totesi, että suunnitelman hyväksyminen johtaisi Euroopan unionin maataloustuotannon vähenemiseen 7-12 prosentilla riippuen siitä, onko hyväksyminen EU:n laajuista vai maailmanlaajuista. Jos hyväksymisestä tulisi vain EU:n laajuinen, EU:n maataloustuotannon laskun ennustettiin olevan 12 prosenttia, kun se olisi 7 prosenttia, jos hyväksymisestä tulisi maailmanlaajuinen. Jos käyttöönotto tapahtuisi maailmanlaajuisesti, maailmanlaajuisen maataloustuotannon ennustettiin vähenevän 11 prosenttia. Lisäksi USDA raportoi:

Maataloustuotannon väheneminen kiristäisi EU:n elintarvikehuoltoa, mikä johtaisi hintojen nousuun, joka vaikuttaisi kuluttajien budjetteihin. Hinnat ja henkeä kohti lasketut elintarvikekustannukset nousisivat eniten EU:ssa kaikissa kolmessa skenaariossa [tutkimuksessa otettiin huomioon myös keskimmäinen skenaario, jossa EU ja sen naapurivaltiot ottaisivat käyttöön maatilalta ruokapöytään -hankkeen]. Hintojen ja elintarvikekustannusten nousu olisi kuitenkin merkittävää useimmilla alueilla, jos [Farm to Fork] -strategiat otetaan käyttöön maailmanlaajuisesti. Yhdysvalloissa hinnat ja elintarvikekustannukset pysyisivät suhteellisen muuttumattomina, paitsi jos ne otettaisiin käyttöön maailmanlaajuisesti.

Tuotannon väheneminen EU:ssa ja muualla johtaisi kaupan vähenemiseen, vaikka jotkin alueet hyötyisivätkin tuontikysynnän muutoksista riippuen. Jos kauppaa kuitenkin rajoitetaan ehdotettujen toimenpiteiden käyttöönoton seurauksena, kielteiset vaikutukset keskittyvät alueille, joiden väestö on eniten turvassa elintarviketurvasta. . . .

Ruokaturvattomuus, jota mitataan niiden ihmisten lukumääränä, joiden ruokavalio ei sisällä vähintään 2100 kaloria päivässä, lisääntyy merkittävästi analyysimme kattamissa 76 alhaisen ja keskitulotason >maassa, mikä johtuu elintarvikehyödykkeiden hintojen noususta ja tulojen laskusta, erityisesti Afrikassa. Vuoteen 2030 mennessä elintarviketurvasta kärsivien ihmisten määrä kasvaisi 22 miljoonalla enemmän >kuin ilman EY:n ehdottamia strategioita. Keskimmäisessä skenaariossa määrä nousisi 103 miljoonaan ja maailmanlaajuisessa skenaariossa 185 miljoonaan.

Näemme siis, että “kestävästi tarjoiltu” tarkoittaa kestävästi näännyttyä.

Toinen huomionarvoinen paneeli oli “Stewarding Responsible Capitalism”, johon osallistui muun muassa Brian T. Moynihan, Bank of American toimitusjohtaja ja WEF:n yritysneuvoston puheenjohtaja. Sidosryhmäkapitalismin arkkityyppinen kannattaja Moynihan ehdotti, että yritykset, jotka eivät täytä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyviä kriteerejä, jäävät yksinkertaisesti jälkeen. Hänen mukaansa kukaan ei tee liiketoimintaa tällaisten yritysten kanssa.

Moynihanin kommentit paljastivat, missä määrin sidosryhmäkapitalismi ja sen mittaamiseen tarkoitettu mittari, ESG-indeksi, ovat tunkeutuneet kaupalliseen pankkitoimintaan. Itse asiassa yli kolmesataa suurta pankkia on allekirjoittanut YK:n “vastuullisen pankkitoiminnan periaatteet”, “jotka edustavat lähes puolta maailman pankkialasta”. Samaan aikaan neljäkymmentäseitsemänsataa omaisuudenhoitoyhtiötä, omaisuudenomistajaa ja omaisuuspalvelujen tarjoajaa on allekirjoittanut YK:n kuusi “vastuullisen sijoittamisen periaatetta”. Nämä periaatteet keskittyvät täysin ESG-vaatimusten noudattamiseen ja YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden täyttämiseen. ESG-indeksointi läpäisee nyt pankki- ja sijoitusyritysten kaikki osa-alueet, mukaan lukien sen, mihin yrityksiin ne sijoittavat, miten ne itse noudattavat ESG-mittareita ja miten ne tekevät yhteistyötä kilpailijoiden kanssa ESG:n edistämiseksi. Näin ollen periaatteiden tavoitteena on yleistää ESG-sijoittaminen. ESG-indeksointi nostaa liiketoimintakustannuksia, vie pääomaa niiltä, jotka eivät noudata sääntöjä, ja luo etuoikeutettujen tuottajien kartellin.

Philanthropy: A Catalyst for Protecting Our Planet” -sessiossa Yhdysvaltain ilmastolähettiläs John Kerry ehdotti, että hän ja Davosin väki olivat “valikoitunut joukko ihmisiä, [jotka] voivat istua huoneessa ja kokoontua yhteen puhumaan planeetan pelastamisesta sen vuoksi, mikä on koskettanut meitä jossakin vaiheessa elämäämme.” Hän sanoi, että hän ja Davosin väki olivat “valikoitunut joukko ihmisiä, [jotka] pystyvät istumaan huoneessa ja puhumaan planeetan pelastamisesta”. Pettämällä Davosin ryhmän uskonnollisen, kultinomaisen luonteen Kerry vihjasi, että hänen ja muiden voitelu planeetan pelastajiksi oli “lähes maan ulkopuolista”. Jos kertoo olevansa kiinnostunut planeetan pelastamisesta, “useimmat ihmiset”, Kerry jatkoi, “luulevat, että on puita halaileva vasemmistoliberaali hyväntekijä”. Väitän kuitenkin, että “useimmat ihmiset” eivät pidä Kerryä ja hänen kaltaisiaan lainkaan hyväntekijöinä vaan pikemminkin kontrollifriikkeinä ja suuruudenhulluina, jotka pyrkivät hallitsemaan maailman väestöä.

Muissa paneeleissa puhujat totesivat, että lihansyönti, autoilu ja asuminen viidentoista minuutin kaupunkien ulkopuolella pitäisi kieltää.

Lyhyesti sanottuna Davosin esityslistalla kohtaamme koordinoidun kampanjan, jolla pyritään purkamaan tuotantokyky energian, valmistuksen ja maatalouden alalla. Tämä hanke, jota eliitti ajaa ja joka koituu sen hyödyksi, on historian suurin suuri harppaus taaksepäin. Jos sitä ei pysäytetä ja peruuteta, se johtaa taloudelliseen katastrofiin, johon sisältyy kulutuksen ja elintason dramaattinen lasku. Se johtaa lähes varmasti nälänhädän lisääntymiseen kehittyneissä maissa ja nälänhätään kehitysmaissa. WEF:n puheenjohtaja Schwab saattaa päihittää puheenjohtaja Maon. Jos annamme hänen tehdä sen.

Lähde