Kirjoitusneuvoja jaetaan jatkuvasti – opettajilta, työpajoissa, somepostauksissa ja jopa maailman suurimmilta kirjailijoilta. Valitettavasti osa niistä on suorastaan haitallista, vaikka ne kuulostaisivat kuinka viisaalta tahansa. Tässä seitsemän klassista ”viisautta”, jotka ovat saaneet minutkin joskus harhailemaan harhaan – ja miksi ne eivät kestä tarkempaa tarkastelua.

7. Kirjoita humalassa, editoi selvin päin (Hemingwayn väitetty neuvo)

Tämä lause on niin suosittu, että sitä myydään t-paidoissa. Hemingwayn sanotaan neuvoneen: ”Write drunk, edit sober.” Kirjaimellisesti otettuna neuvo on katastrofaalinen. 1900-luvun kirjallisuudessa riitti alkoholismia – Hemingway, Fitzgerald, Tennessee Williams, Chandler, Poe… Mutta humalassa kirjoittaminen ei tee kenestäkään parempaa kirjailijaa, eikä myöskään psykedeeliset aineet (vaikka Herbert kirjoitti Dyynin ja Thompson Fear and Loathingin niiden turvin).

Siinä on kuitenkin pieni totuuden siemen, jos neuvo tulkitaan kuvaannollisesti: kirjoita ilman suodattimia, täysin vapaasti, ja editoi kriittisesti ja rationaalisesti. Moni aloittelija yrittää käyttää editorin mieltä jo luonnosvaiheessa, jolloin mikään ei koskaan valmistu. Neuvoa ei kuitenkaan pidä ymmärtää alkoholikannustimeksi. Älä aloita olutputkea ennen jokaista kirjoitussessiota.

6. Kirjoita siitä, mitä tiedät (Mark Twain)

”Write what you know” on yksi kuluneimmista neuvoista. Todellisuudessa kirjoittamisen suurin seikkailu on juuri tutkia asioita, joita et vielä tiedä. Ursula K. Le Guin vastasi tähän loistavasti: ”Kirjoita siitä, mitä tiedät – mutta muista, että tiedät lohikäärmeitä.”

Tämä neuvo sallii kaiken: velhopoikia, komeettoja, avaruusolentoja. Se on pelastettavissa, jos sovelletaan vain tunnepuoleen. Jos olet kokenut lapsettomuuden tuskan, voit kirjoittaa siitä raa’alla voimalla. Tunne on se, mitä todella tunnet. Työpaikat, naapurustot ja taustat sen sijaan voi tutkia ja tutkia – tutkimus on sallittua! Ota tunne, jota tunnet syvältä, ja sekoita siihen kaikkea tuntematonta. Siitä syntyy hyvä romaani.

5. Kirjoita joka ikinen päivä (Ray Bradbury)

Bradbury neuvoi: ”Sinun täytyy kirjoittaa joka päivä elämässäsi.” Uskoin tätä pitkään ja saarnasin sitä kadunkulmissa. Mutta oma urani on binge-kirjoittajan: raivokasta 3–4 tunnin kirjoitusta päivittäin kahden kuukauden ajan, romaani valmis – ja sitten tauko. Joskus kirjoitan esseitä, joskus en mitään. Ensimmäisen kirjani jälkeen en kirjoittanut fiktiota vuoteen pettymyksen ja seuraavan idean puutteen takia.

Älä painosta itseäsi kirjoittamaan joka päivä. Se sopii joillekin, mutta ei kaikille. Tauko voi olla juuri se, mitä tarvitset.

4. Genrekirjallisuus on huonosti kirjoitettua (John Updike)

Updike valitti Paris Review’ssa, ettei populaarifiktiossa ole laatua – poikkeuksia lukuun ottamatta. Kirjallisuuskentällä on pitkä perinne pitää genrekirjallisuutta (dekkarit, scifi, romantiikka, fantasia) ”alemman tason” kirjoittamisena. Monissa MFA-ohjelmissa opetetaan vain ”oikeaa” kirjallisuutta.

Itse kirjoitan kirjallista fiktiota, mutta en aseta sitä jalustalle genren yläpuolelle. Ne tekevät eri asioita, niillä on eri tavoitteet ja eri lukijat. Genrefiktiosta voi oppia valtavasti: Dan Brownin pacing, cliffhangerit ja high concept -ideat ovat mestarillisia. Toisaalta genrekirjailijat voivat oppia kirjallisuudesta kielen huolellisuutta, kliseiden välttämistä ja hahmojen syvyyttä. Molemmista suunnista on opittavaa.

3. Tapa suosikkilauseesi (William Faulkner)

Faulkner sanoi Nobel-puheessaan: ”Kirjoittaessasi sinun täytyy tappaa kaikki suosikkisi.” Alun perin neuvo oli hyvä: jos kohtaus tai lause on sinulle liian rakas, se saattaa palvella sinun egoasi eikä tarinaa. Kaiken pitäisi palvella lukijan nautintoa, ei ”katso kuinka fiksu minä olen” -fiilistä.

Nykyään neuvo on vääristynyt: ”Jos pidät kohdasta, poista se.” Revision ydin onkin valita se, mikä tuo iloa lukijalle – ei itselle. Sen sijaan että sanoisin ”tapa suosikkisi”, sanoisin: ”pidä se, mikä antaa lukijalle nautintoa”. Positiivinen ohje toimii paremmin.

2. Jos se kuulostaa kirjoitetulta, kirjoita se uusiksi (Elmore Leonard)

Leonard halusi luonnollista puhetta ja vihasi ”purppuraa proosaa” eli liiallista koristelua. Hyvä impulssi – kukaan ei halua teennäistä tekstiä.

Mutta kirjoittaminen ei ole puhetta. Kirjoituksessa voi hioa täydellisiä vastauksia ja kauniita lauseita, joita kukaan ei sanokaan ääneen. Katso elokuvien ja sarjojen dialogeja: Juno, Gilmore Girls – ne ovat hypertyyliteltyä, nerokasta puhetta, eivät ”luonnollista”. Samoin Cormac McCarthyn kauneimmat kohdat kuulostavat Shakespearelta tai Raamatulta – eivät arkiselta jutustelulta. Kaunis kirjoitus saa olla kaunista.

1. Näytä, älä kerro (Anton Tšehov)

Tämä on kuuluisin neuvo kaikista: ”Älä kerro minulle, että kuu paistaa – näytä valon heijastuvan rikotun lasin sirpaleella.” Aloittelijoille erinomainen neuvo, koska he unohtavat usein yksityiskohdat ja vain selittävät tunteita.

Kokeneempi tajuaa: kertominen on voimakas työkalu. Kerro lukijalle suoraan, että hahmo on paha – ja näytä sitten teot, jotka ansaitsevat vihan. Kerro, mitä kesällä tapahtui, äläkä hidasta tahtia näyttämällä kaikkea. Kerro loppuratkaisusta ennakoimaan jännitystä. Fiktiossa kertominen on ainutlaatuinen vahvuus – elokuvat eivät pysty siihen yhtä hyvin. Näyttäminen on romaanin leipää ja voita suurimman osan ajasta, mutta ilman kertomista lamautat itsesi. Hyvä neuvo on: tiedä, milloin näytät ja milloin kerrot.

Nämä neuvot ovat levinneet, koska ne kuulostavat coolilta tai yksinkertaisilta – mutta kirjoittaminen on monimutkaisempaa. Mitä neuvoja sinä inhoat eniten? Tai mikä on paras neuvo, jonka olet saanut? Jaa kommentteihin!