Pulp-lehtien kulta-aika 1900-luvun alussa antoi kirjailijoille mahdollisuuden ansaita vankan toimeentulon novelleilla. Halvalle paperille painetut ja lukemisen jälkeen poisheitettäviksi tarkoitetut lehdet noudattivat yhtä yksinkertaista sääntöä: älä ole tylsä. Pulp-kirjailijat eivät piitanneet kriitikoista, vaan keskittyivät yksinomaan lukijoihin ja tarjosivat puhdasta eskapismia.

Mitä he tiesivät, minkä nykyajan tarinankertojat ovat unohtaneet? Tässä on kahdeksan pulpin tarinankerronnan salaisuutta, joita voit käyttää kaunokirjallisuutesi parantamiseen.

1. Kirjoita teräviä vastineita (repost).

Dashiell Hammett, joka on kuuluisa Maltan haukasta ja Ohuesta miehestä, julkaisi usein Black Mask -lehdessä. Hän hallitsi nokkelat dialogikommentit.

Esimerkkejä:

  • Nora: ”Miltä sinusta tuntuu?”
  • Nick: ”Kauheaa. Minun on täytynyt mennä nukkumaan selvin päin.”
  • Vastustaja: Spade: ”Olisin voinut ampua teidät, herra Spade.”
  • Spade: ”Olisit voinut yrittää.”

Uudelleenjulkaisu kääntää edellisen rivin toisin päin – kumoaa, heikentää tai kääntää sen päinvastaiseksi. Lyhyempi on melkein aina parempi: kolme sanaa voi voittaa kolme riviä. Nämä sutkautukset rakentavat myös luonnetta – Spaden itsevarma uhmakkuus paistaa heti läpi.

2. Ilmapiiri tontin yläpuolella

H.P. Lovecraft, kauhun mestari ja Cthulhun kutsun luoja, esiintyi usein Weird Tales -lehdessä. Hän vaati: ”Tunnelma on kaikkein tärkein asia… Autenttisuuden lopullinen kriteeri ei ole juonen sovittaminen yhteen, vaan tietyn tunteen luominen.”

Vaikka hänen tarinoissaan on tiukka juoni (salaperäisiä murhia, lukittuja laatikoita, pahoja patsaita), hän antaa tunnelmalle valtavasti tilaa. Eräässä New Orleansin voodoo-kohtauksessa hän maalaa rumia juuria, espanjalaista sammalta, epämuodostuneita puita, keikkuvia lyhtyjä, vaimeaa trommeliä, kaukaisia huutoja ja punertavaa häikäisyä. Etenkin kauhukirjallisuudessa tuo hiipivä kauhu pohjustaa lukijaa paljon enemmän kuin pelkkä juonen eskaloituminen.

3. Eeppiset avauskoukut

Max Brand (Frederick Faust), ”pulpsien kuningas”, kirjoitti lännenelokuvia Western Story Magazine -lehteen. Hänen avauksensa tarttuvat heti.

Range Jesteriltä: ”Kolme miestä tuli horisontin takaa. Kaikki kolme olivat matkalla Lumisiin, ja yhden heistä oli määrä kuolla ennen aamua.”

Tämä on ennakointia (tiettyä tulevaa tietoa, johon liittyy mysteeri – kuka kuolee? miten?), joka luo myös yleistä aavistusta (levottomuutta). Pulp-oppi: aloita nopeasti, koukuta kovaa ja käytä ennakointia, jotta lukija ei voi laskea kirjaa käsistään.

4. Energian lisääminen

E.E. ”Doc” Smith, avaruusoopperan pioneeri(Galactic Patrol Astounding Storiesissa), nosti jatkuvasti mittakaavaa ja panoksia. Aseilla ja raketeilla oli ”sanoinkuvaamaton” teho – juuri kun luulet, ettei se voi enää kasvaa, se kasvaa.

Hänen proosansa pursuaa energiaa: 529 huutomerkkiä pelkästään Galactic Patrolissa! Yliampuvaa? Ehkä. Mutta energialla on väliä. Jonathan Safran Foerin ja Tom Wolfen kaltaiset kirjailijat saivat kiitosta samasta laadusta. Lauseiden pitäisi räiskyä eloa, vaikka niissä käytettäisiinkin paljon vähemmän kuin 529 huutomerkkiä.

5. Käytä verbaalista sparrausta (flighting).

Robert E. Howard, joka loi Conan Barbaarin(Weird Tales), käytti ”flightingia” – räppitaistelujen edeltäjä. Hahmot vaihtoivat nokkelia, runollisia loukkauksia sanallisessa välienselvittelyssä.

Howard antoi heidän sanoa juuri sen, mitä he ajattelivat – rohkeasti, röyhkeästi ja julmasti. Se ulkoistaa konfliktit ja tekee niistä herkullisia lukijoille. Aina kun mahdollista, anna hahmojen puhua toisilleen ja päihittää toisensa verbaalisesti.

6. Sekoita genrejä pelottomasti

C.L. Moore, johtava naispuolinen pulp-kirjailija(Weird Tales, Northwest Smith, Jirel of Joiry), yhdisti saumattomasti tieteiskirjallisuuden, fantasian, kauhun ja romantiikan. Genret eivät olleet erillisiä laatikoita – ne olivat värejä paletilla.

Shambleau on scifiä Marsissa, mutta täynnä erotiikkaa, kauhua ja myyttisiä Medusan kaltaisia elementtejä. Black God’s Kiss sekoittaa miekkailua ja kauhua. Vinkki: luota tarinasi emotionaaliseen logiikkaan enemmän kuin jäykkiin genresääntöihin. Anna kauhun vuotaa scifiin tai fantasian noiriin.

7. Prime-tason kuvaus

Raymond Chandler, kovaksikeitetyn dekkarikirjallisuuden isä(The Big Sleep, Black Mask), oli erinomainen kuvailija – erityisesti hymyilevässä Farewell, My Lovely-teoksessa:

  • ”Kuiva, tiukka, kuihtunut hymy. Hymy, joka muuttuisi tomuksi, jos siihen koskisi.”
  • ”Teloittajan hymy, kun hän tuli selliisi mittaamaan sinua pudotusta varten.”
  • ”Hän hymyili sinä päivänä hirveän paljon. Kulutti koko viikon varaston.”

Älä vain jäljittele Chandlerin kliseitä, vaan varastele näitä pieniä, eläviä yksityiskohtia, jotka tekevät proosasta upean.

8. Yllätys luvun lopussa

Edgar Rice Burroughs(A Princess of Mars in All-Story) päätti luvut usein järkytyksillä: hirviö saapuu, apina-olio nappaa John Carterin, kaunis vanki viestittää, romanssi alkaa, rintaan puukotetaan – selviääkö hän?

Tämä on massan ydin: taistele kynsin ja hampain lukijan huomiosta, sivu sivulta. Luvun lopun yllätykset pakottavat seuraavaan käännökseen. Käytä sitä kuitenkin säästeliäästi – liiallinen käyttö tekee siitä ennalta arvattavaa.

Pulp-aika oli tarinankerronnan loistava kukoistuskausi. Varasta nämä temput, sovita ne omaan tyyliisi ja kirjoita rohkeasti.

Komentoi