Julkaisuaikataulut

Artikkelit julkaistaan 2 tunnin välein alkaen klo 9, julkaisuajat ovat siis 9,11,13,15,17 ja mikäli päivälle on myös videojulkaisu (ei aina) se tapahtuu klo 19, muussa tapauksessa klo 19 slottiin tulee normaali artikkeli.

Yhteystiedot

Publication-X on sitoutumaton julkaisu, artikkelit tulevat yhteistyökumppaneiltamme, ensisijassa ainoastaan käännämme tekstit ja muut julkaisut  suomeksi.

Tarvittaessa yhteyden toimitukseen saa helpoiten sähköpostilla osoittella [email protected] tai Telegramilla:

https://t.me/konradkurzex

Publication-X:n oma telegram-kanava löytyy myös, https://t.me/publicationxcom

 

20.7.2024

Publication-X

"Vita plus quam nigrum et album"

Miksi Putin ei ryhdy ydinaseiden käyttöön

7 min lukea
Miksi Putin ei ryhdy ydinaseiden käyttöön

Pikalinkki tähän artikkeliin: https://publication-x.com/qygp

4 lukukertaa

Siitä lähtien, kun kävi ilmi, että Putinin “erityinen sotilasoperaatio” Ukrainassa oli “erityinen” vain sarkastisessa mielessä, on kirjoitettu artikkeleita, joissa on arvioitu, voisiko Putin tarttua ydinaseeseen.

Lähde: DailySceptic.org

Yleisesti ottaen nämä artikkelit ovat tulleet kahdesta eri leiristä: sotilasanalyytikot, jotka ovat keskittyneet enemmän taktisten tai pienitehoisten ydinaseiden käytännön rajoituksiin ja jotka ovat taipuvaisia ajattelemaan, että Putinin pitäisi olla hullu, jotta hän käyttäisi niitä, ja politiikkatieteiden tyypit (joita kutsuimme ennen “Kremlinologeiksi”), jotka ovat miettineet, onko Putin niin hullu, ja jotka ovat taipuvaisia siihen näkemykseen, että hän ei ole.

Eläkkeellä olevan prikaatikenraali Kevin Ryanin äskettäisessä UnHerd-lehdessä julkaistussa artikkelissa – jossa hän väittää, että Putin tulee käyttämään “taktista ydinasetta” – on hieman epätavallista se, että hän on entinen korkea-arvoinen sotilas, joka sen sijaan, että hän käsittelisi taistelukentän ydinaseisiin liittyviä käytännön sotilaallisia kysymyksiä, hän etsii merkkejä ja enteitä niiden mahdollisesta käytöstä Putinin julkisista lausunnoista ja vastaavista. Hänen mielenkiintoinen ja monipuolinen sotilasbiografiansa saattaa kuitenkin antaa viitteitä siitä, miksi – mielestäni on perusteltua sanoa, että hän on enemmänkin politiikan/tiedustelun ja Kremlinologian mies. Minun oli pakko tutustua hänen elämäkertaansa, koska olin melko hätkähdyksissä hänen oletuksistaan taktisista ydinaseista:

Nykyään yksittäinen ydinaseisku Ukrainaan voisi estää ukrainalaisen vastahyökkäyksen ilman, että venäläisten ihmishenkien menetys olisi vähäinen. […] Kymmenettuhannet ukrainalaiset kuolisivat, kärsisivät tai olisivat tekemisissä räjähdyksen vaikutusten kanssa.

Minusta tämä on hätkähdyttävää, koska hän näyttää sanovan, että Putin aikoo käyttää ja tarvitsee käyttää vain yhtä taktista ydinasetta, mikä on taktisen ydinaseen tehokkuuden liioittelua (ydinase olisi pudotettava asutuskeskukseen tappaakseen niin monta ihmistä). Tämä on tärkeä virhe, koska väärä oletus taktisten ydinaseiden ylivoimaisesta tehokkuudesta heikentää koko väitettä. Asian havainnollistamiseksi Freeman Dyson ja Pentagonin “tietäjät” tekivät Vietnamin sodan aikana tutkimuksen, jossa arvioitiin, että operaatio Rolling Thunderin kaltaisen pommituskampanjan toteuttaminen tehokkaasti, mutta ydinpommeja käyttäen, edellyttäisi 3 000 pudotusta vuodessa ja olisi tehokasta vain “vihollisen pysäyttämisessä liikkumasta suuria ihmismassoja keskitetyissä muodostelmissa”. Näiden ja muiden poliittisten näkökohtien avulla analyytikot onnistuivat estämään ketään sotilasta ottamasta asiaa uudelleen esille.

Vietnamin sota ei tietenkään ole suoraan verrattavissa Ukrainan sotaan, ja tässä ei myöskään oteta huomioon muita tärkeitä syitä siihen, miksi taktiset ydinaseet ovat hyvin typerä ajatus (joita käsittelin aiemmin). Pointtina on kuitenkin edelleen – entistä voimakkaammin, kun otetaan huomioon Ukrainan parantunut ilmapuolustus – että taktiset ydinaseet eivät ole Putinin ihmease.

Miksi myytti on edelleen olemassa? Uskon, että se voidaan osittain selittää psykologialla: meitä on vuosikymmenien ajan opetettu pelkäämään paitsi ydinsotaa myös itse radioaktiivisuutta, ja siksi liioittelemme aseiden vaikutuksia. Ydintalven” ja Kärpästen herran dystopian kaltaisten erittäin kyseenalaisten tai suorastaan väärien ajatusten, teemojen ja tarinoiden avulla postapokalyptinen genre (olipa kyseessä sitten ydin- tai biologinen maailmanloppu) on ollut vuosikymmenien ajan läsnä yhteisessä kulttuurielämässämme, ja kylmää sotaa on edelleen hyvin paljon muisteltu niiden keskuudessa, jotka ovat eläneet sen läpi tai jopa olleet osa sitä.

Älkää käsittäkö minua väärin – täysimittainen ydinvaihto olisi niin paha, että olisi ehkä parempi kuolla jossakin räjähdyksessä kuin selvitä hengissä. Mutta meistä on tullut viime vuosina niin, no, frittiä. Fukushiman onnettomuus, joka perustui pääasiassa laajalti kumottuun säteilyaltistuksen riskiä koskevaan lineaariseen kynnyksettömään malliin, ei osoittanut, kuinka turvallista ydinvoima on, vaikka voimalaan osuisi tsunami, vaan sillä oli juuri päinvastainen vaikutus, ja ihmiset panikoituivat aivan kuten Covidin aikana. Ja tietenkin Saksa on nyt sulkenut ydinvoimalansa – oletettavasti peläten jonkinlaista villiä skenaariota, jollainen niin virheellisesti kuvattiin historiallisessa draamassa Tšernobyl. Se on “tonttu ja turvallisuus”, eikö niin – ja osa uutta millenarismia, jota ilmaistaan sellaisilla julkisilla katumus- ja moraalitoimenpiteillä kuin Net Zero ja naamion käyttö.

On kuitenkin käynyt ilmi, että myös venäläiset ovat varsin alttiita ydinpelon lietsonnalle. Tästä oli ilmeisesti hiljattain koominen esimerkki Ukrainassa. Sen jälkeen kun Yhdistynyt kuningaskunta oli sopinut toimittavansa Ukrainalle köyhdytettyä uraania sisältäviä panssarintorjunta-ammuksia, Putin keksi jotain hölynpölyä siitä, että köyhdytetty uraani olisi “ydinkomponentti”, minkä jälkeen raportoitiin, että venäläiset sotilaat antautuivat tavanomaista suuremmassa määrin (ehkä korkeintaan parisataa, mutta silti merkittävästi) mieluummin kuin kohtasivat näitä pelottavia “ydinaseita” – mikä ilmeisesti pakotti komentajat selittämään, että Putin puhui jälleen kerran roskaa. Valitettavasti en voi vahvistaa näitä raportteja, joten suhtaudu niihin varauksella, mutta ne vaikuttavat jokseenkin uskottavilta. Luonnollisesti DU ei ole halkeamiskelpoinen eikä se ole säteilyvaarallinen – uraani on köyhdytetty halkeamiskelpoisesta isotoopistaan U-235:stä – mutta jopa säteilyvaarattomat “ydinaseiden” sivutuotteet ovat joidenkin ihmisten mielestä pelottavia, joten länsimaisissa tiedotusvälineissä oli tietenkin oltava artikkeleita, joissa selitetään meille, miksi DU ei ole vaarallista.

Mitä tulee siihen, mitä varsinainen ydinpommi saattaisi aiheuttaa psykologisesti, olen aiemmin hahmotellut venäläisten joukkojen todennäköistä reaktiota pienen räjähdyksen näkemiseen, mikä ei luultavasti olisi lainkaan hyvä – erityisesti kun otetaan huomioon heidän jo ennestään hyvin heikko johtajuutensa, koulutuksensa, moraalinsa ja yksikkökohtainen yhteenkuuluvuutensa, jotka kaikki ovat tunnetusti tärkeitä tekijöitä tällaisissa skenaarioissa. Ja on olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että taktisessa ydinsodassa “[neuropsykiatriset] uhriluvut ovat hyvin korkeat”, vaikka on tärkeää huomata, että tällaisissa tutkimuksissa on keskitytty siihen, että molemmilla osapuolilla on hallussaan ja käytössä ydinaseita. Vaikka taktisten ydinaseiden käyttö on hyvin arvaamatonta, Venäjän taktinen ydinaseiden käyttö kuitenkin epäilemättä heikentäisi sen omaa taistelutehokkuutta – ehkä hyvin merkittävästi. Koska me kaikki pelkäämme ydinaseita ja säteilyä.

Venäjän väestön reaktio olisi todennäköisesti myös melko huono, koska “[j]os venäläiset pelkäävät yhtä asiaa enemmän kuin Putinia, se on ydinsota – ja nyt hän on se, joka tuo sen lähemmäksi”. Putin on pelannut ydinkorttia siinä toivossa, että hän saisi länsimaat antautumaan, mutta venäläisetkin kuulevat häntä, ja jopa yhden ydinaseen käyttö voisi olla katalysaattori hänen syrjäyttämiselleen – tavalla tai toisella.

Tässä mielessä on myös syytä huomata, että Venäjän ydinasedoktriini ei sallisi Putinin käyttää taktisia ydinaseita Ukrainaa vastaan (vaikka he pitäisivätkin Ukrainan osia itse asiassa Venäjän osina), koska Venäjän “olemassaolo” ei ole vaakalaudalla. Ydinvoimadoktriini kirjoitettiin nykyisessä muodossaan vuonna 2010, ja siitä tehtiin aiempaa tiukempi, jolloin rimaa ydinaseiden käytölle nostettiin, ja Putinin keskeinen liittolainen ja mahdollinen seuraaja Nikolai Patrushev puolusti tätä muutosta. Asiaa koskeva sanamuoto jätettiin ennalleen vuonna 2014, ja koska pelotevaikutuksen kannalta ei ole järkevää, että julkaistu doktriini on tiukempi kuin maan todelliset aikomukset, on melko epätodennäköistä, että todellisuus poikkeaa ilmoitetusta doktriinista. Lisäksi Venäjän ydinaseuhkaukset eivät ole kohdistuneet Ukrainaan vaan pikemminkin länteen – ja niillä on ilmeisesti pyritty pysäyttämään asetoimitukset.

Lisäksi Putin ryhtyisi lähes varmasti muihin toimiin ennen kuin ydinaseiden käyttöä voitaisiin edes harkita: lain muuttaminen siten, että varusmiehet voisivat taistella Ukrainassa, täyden liikekannallepanon määrääminen, sotilaslentokaluston lisääminen sotaan, viljasopimuksen lopettaminen ja kenties muut asiat, kuten yritys rikkoa Montreux’n yleissopimusta, jotta Mustallemerelle saataisiin lisää laivastokalustoa, ja luultavasti myös havainnollinen ydinkoe Mustallamerellä tai Novaja Zemljassa. Kenraali Ryanin käsitys siitä, että Putinin oletettu taktisten ydinaseiden sijoittaminen Valko-Venäjälle osoittaa aikomusta käyttää niitä – eikä niinkään opportunistista temppua Valko-Venäjän saattamiseksi lopullisesti Venäjän kiertoradalle ja lännen uhkaamiseksi – ei ole kovinkaan järkevä operatiiviselta kannalta, mutta poliittiselta kannalta se on täysin järkevä.

Ollakseni reilu kenraali Ryania kohtaan, hän ei väitä, että meidän länsimaiden pitäisi alistua ydinaseelliseen kiristykseen, vaan pikemminkin, että meidän pitäisi suunnitella vastausta. Olen hyvin eri mieltä siitä, onko todennäköistä, että tällaista suunnitelmaa koskaan tarvitaan, mutta on tietenkin paljon parempi, että sellainen on ja sitä ei tarvita kuin päinvastoin – ja tällainen suunnittelu on oletettavasti jo tehty. Kenraali Ryanin stoalaisesta asenteesta huolimatta minusta kuitenkin tuntuu, että pelon herättäminen siitä, että ydinaseiden henki on päässyt pullosta, kuten hän asian ilmaisee, herättää sellaista ahdistusta, josta on hyötyä Putinille.

Samalla tavoin kuin ilmastohälyttäjät näyttävät välittävän ihmisistä, jotka saattavat kuolla sadan vuoden kuluttua pienestä ilmastonmuutoksesta, mutta eivät välitä pätkääkään niistä ihmisistä, jotka kuolevat joka vuosi Yhdistyneessä kuningaskunnassa polttoaineköyhyyteen heidän hullun politiikkansa vuoksi, monet ihmiset, jotka puhuvat ydinsodan pelosta (eivät kuitenkaan kenraali Ryan), eivät ota huomioon niitä ihmisiä, jotka kuolevat juuri nyt kollektiivisen “eskalaatiopelon” vuoksi, mikä on merkinnyt sitä, ettemme ole toimittaneet Ukrainalle sen tarvitsemia aseita ajoissa. Putinin ydinaseet on siis tavallaan jo otettu käyttöön, koska ydinaseet ovat erittäin hyviä pelotteita – mutta niitä ei ole koskaan hyvä käyttää.

Lähde: DailySceptic.org

fiFinnish