Britanniassa tapahtui harvinainen mutta tervetullut poliittinen liike: hallitus päätti lopettaa kansallisen digitaalisen henkilöllisyystunnuksen rakentamisen. Päätös ei syntynyt teknokraattien viisaudesta vaan siitä, että lähes kolme miljoonaa kansalaista vastusti hanketta ja poliittinen hinta kasvoi liian suureksi.

Tässä tapauksessa britit tekivät oikein. He pysäyttivät järjestelmän ennen kuin siitä ehti tulla pysyvä osa yhteiskunnan perusrakennetta.

Kun vapaaehtoinen muuttuu käytännössä pakolliseksi

Digitaalista henkilöllisyyttä markkinoidaan lähes aina samoilla sanoilla: helppous, turvallisuus, sujuvuus ja käyttäjän oma kontrolli. Lupaus kuulostaa harmittomalta. Yksi sovellus, jolla voi todistaa henkilöllisyytensä, ikänsä, tutkintonsa, ajo-oikeutensa tai oikeutensa käyttää tiettyä palvelua.

Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, etteikö digitaalinen tunnistaminen voisi olla hyödyllistä. Ongelma syntyy siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun samasta järjestelmästä tehdään julkisten ja yksityisten palvelujen yhteinen portinvartija.

EU:n digitaalinen identiteettilompakko on juuri tällainen infrastruktuuri. Jäsenmaiden on tarjottava kansalaisilleen ja yrityksilleen vähintään yksi EUDI-yhteensopiva lompakko vuoden 2026 loppuun mennessä. Virallisesti käyttöä kuvataan vapaaehtoiseksi. Samalla viranomaiset ja monet yksityiset palveluntarjoajat velvoitetaan hyväksymään lompakko tunnistautumiseen.

Tässä kohtaa sana ”vapaaehtoinen” alkaa menettää sisältöään. Mitä enemmän palveluja rakennetaan yhden tunnistusratkaisun ympärille, sitä hankalammaksi elämä ilman sitä muuttuu. Ketään ei tarvitse pakottaa lailla. Riittää, että vaihtoehdot tehdään hitaammiksi, kalliimmiksi tai vaikeammin saavutettaviksi.

Britanniassa kansalaisvastustus vielä merkitsi jotain

Britannian digitaalisen ID:n hanke oli jo ehtinyt muuttua poliittiseksi riippakiveksi. Alun perin järjestelmää perusteltiin laittoman työnteon ja maahanmuuton torjunnalla. Samalla siitä oli tarkoitus rakentaa laajempi väline julkisten palvelujen käyttämiseen.

Pakollinen elementti pehmeni jo aiemmin voimakkaan kritiikin seurauksena. Lopulta koko hanke päätettiin haudata. Hallitus perusteli ratkaisua myös sillä, että noin 1,8 miljardin punnan arvioidut kustannukset voidaan käyttää akuutimpiin ongelmiin, kuten elinkustannusten alentamiseen.

Kaikki digitaalinen valvonta ei Britanniasta tämän päätöksen myötä katoa. Työoikeuden tarkistuksia, verkkopalvelujen ikävarmennuksia ja muita digitaalisia kontrollimekanismeja jatketaan. Silti päätös on tärkeä, koska kansallinen keskitetty identiteettijärjestelmä ei pääse muodostumaan koko muun järjestelmän perustaksi.

EU:ssa pistoketta ei voi enää vetää yhdellä päätöksellä

Britannian ja EU:n välinen ero on tässä ratkaiseva. Britannian hallitus saattoi vielä päättää, että hanke lopetetaan. EU:ssa digitaalisen identiteetin perusrakenne on jo sidottu asetukseen, teknisiin standardeihin ja jäsenmaiden yhteiseen aikatauluun.

Yksittäinen jäsenmaa ei voi noin vain todeta, ettei se osallistu. Se voi korkeintaan vaikuttaa toteutustapaan ja siihen, kuinka aggressiivisesti lompakkoa ryhdytään sitomaan eri palveluihin.

Tämä on EU:n keskittämispolitiikan ydintä. Kun päätös tehdään riittävän korkealla tasolla ja kiedotaan teknisiin standardeihin, kansallisen politiikan liikkumatila kapenee lähes huomaamatta. Myöhemmin jokainen uusi käyttökohde voidaan esitellä vain pienenä käytännön parannuksena.

Ensin lompakolla todistetaan henkilöllisyys. Sitten ikä. Sen jälkeen tutkinto, lupa, terveystieto, pankkisuhde tai oikeus käyttää palvelua. Jokainen yksittäinen vaihe voi vaikuttaa järkevältä. Kokonaisuus on silti järjestelmä, jossa yhä suurempi osa kansalaisen arjesta kulkee yhden virallisesti hyväksytyn digitaalisen portin läpi.

Tekninen mahdollisuus muuttuu aina poliittiseksi mahdollisuudeksi

Digitaalisen identiteetin puolustajat korostavat tietosuojaa, avointa lähdekoodia ja käyttäjän mahdollisuutta valita, mitä tietoja hän jakaa. Nämä ovat tärkeitä teknisiä ominaisuuksia, mutta ne eivät ratkaise järjestelmän poliittista ongelmaa.

Kun infrastruktuuri kerran on olemassa, sitä voidaan laajentaa. Kun palvelut oppivat luottamaan siihen, vaihtoehtoja voidaan vähentää. Kun tunnistaminen yhdistyy yhä useampiin elämänalueisiin, teknisestä työkalusta tulee hallinnon vipuvarsi.

Valvontajärjestelmän ei tarvitse syntyä yhdellä päätöksellä. Se syntyy usein vähitellen, käyttötapaus kerrallaan. Jokaisessa vaiheessa luvataan vain hieman lisää mukavuutta ja turvallisuutta. Lopputulos näkyy vasta sitten, kun järjestelmästä irtautuminen on muuttunut käytännössä mahdottomaksi.

Kerrankin Britanniasta tuli oikea esimerkki

Britannian ratkaisu osoittaa, ettei digitaalisen identiteetin keskittäminen ole luonnonlaki eikä teknologisen kehityksen väistämätön päätepiste. Hanke voidaan pysäyttää, jos poliittista tahtoa ja riittävän laajaa kansalaisvastustusta löytyy.

EU:ssa tilanne on vaikeampi, koska rakenne on jo siirretty kansallisen päätöksenteon ulottumattomiin. Juuri siksi keskustelu pitäisi käydä nyt eikä vasta sitten, kun digitaalinen lompakko on sidottu pankkeihin, terveyspalveluihin, viranomaisasiointiin, matkustamiseen ja verkkopalvelujen käyttöön.

Britit vetivät pistokkeen irti ennen kuin järjestelmä ehti juurtua. Brysselissä samaa pistoketta ei näytä olevan enää näkyvissä.

Lähteet: Report24, Reuters ja Euroopan komissio.

Kommentoi