Euroopan poliittisessa historiassa on hetkiä, jolloin järjen ja vallan välinen kuilu kasvaa niin suureksi, että sitä ei voi enää selittää virheillä, väärinarvioinneilla tai edes ideologisella sokeudella. Pepe Escobarn kirjoitus Euroopan eliiteistä kuuluu tähän kategoriaan. Se ei ole analyysi eikä uutinen, vaan selkeä väite: Euroopan eliitit ovat valinneet maksaa siitä, että häviävät – taloudellisesti, geopoliittisesti ja moraalisesti.

Escobar rakentaa tekstinsä historiallisen peilin kautta. Hän palaa antiikin Roomaan ja Tacitukseen, historioitsijaan, joka pohti vallan, alamaisuuden ja moraalisen rappion suhdetta. Tacitukselle todellinen kysymys ei ollut se, kuka hallitsee, vaan se, onko hallitseminen ja alistuminen enää ihmisarvoista. Escobarin tulkinnassa sama kysymys koskee nyky-Eurooppaa: mitä tapahtuu, kun valta irtoaa vastuusta ja kustannukset sysätään järjestelmällisesti tavallisten kansalaisten kannettaviksi?

Kirjoituksen keskiössä on Euroopan unionin päätös rahoittaa Ukrainaa yhteisvelalla – 90 miljardilla eurolla vuosille 2026–2027, nollakorolla. Paperilla kyse on solidaarisuudesta ja geopoliittisesta välttämättömyydestä. Käytännössä laina muuttuu automaattisesti EU-velaksi, jonka maksajina ovat jäsenmaiden veronmaksajat. Escobarin pointti ei ole niinkään summan suuruus, vaan logiikka: velkaa otetaan rahaan, jota ei ole, konfliktiin, jota ei kyetä voittamaan, ja lupauksilla, joiden toteutuminen on käytännössä mahdotonta.

Lainan ehdot paljastavat ongelman ytimen. Ukraina maksaisi velan takaisin vain, jos se saa “täyden korvauksen” Venäjältä – yli puolen biljoonan euron edestä. Tämä ei ole realistinen skenaario, vaan poliittinen satu. Samaan aikaan Euroopan komissio on aiemmin todennut Ukrainan maksukyvyttömäksi. Nyt sama instituutio kiertää omat periaatteensa ja kutsuu suoraa tulonsiirtoa lainaksi. Escobarin sanoin kyse on huijauksesta, joka naamioidaan moraaliseksi velvollisuudeksi.

Kirjoitus laajenee tästä yksittäisestä päätöksestä laajempaan eurooppalaiseen kriisiin. EU on menettänyt Venäjän markkinat, joille se vei ennen sotaa noin 90 miljardin euron edestä tavaraa vuosittain. Samalla se on sitoutunut rahoittamaan sodan jatkumista, Ukrainan jälleenrakennusta ja oman energiansa kallistumista. Maailmanpankin arviot Ukrainan jälleenrakennuksen kustannuksista liikkuvat jo 600 miljardin euron tasolla. Escobarin mukaan tämä kaikki tapahtuu Euroopassa, joka on jo valmiiksi deindustrialisoitumassa ja menettämässä kilpailukykyään.

Yksi tekstin terävimmistä havainnoista koskee rahoitusmarkkinoita. Escobar muistuttaa, että kriisit eivät ala otsikoista vaan koroista. Eurooppalaisten valtioiden joukkovelkakirjojen tuotot ovat nousussa, koska sijoittajat hinnoittelevat riskiä, eivät poliittisia puheita. Kun eliitit sitoutuvat pysyvään konfliktiin ja kasvavaan velkaan, pääoma alkaa etsiä turvempia kohteita. Joukkovelkakirjat reagoivat ensin, yritysrahoitus seuraa perässä, ja lopulta lasku päätyy kansalaisille palveluleikkauksina ja korkeampina veroina.

Escobarin tekstissä ei ole kyse Venäjän puolustamisesta eikä Ukrainan demonisoinnista. Kyse on eurooppalaisesta itsepetoksesta. Eliitit puhuvat arvoista, mutta toimivat kuin arvoilla ei olisi hintaa. He lupaavat turvallisuutta, mutta rakentavat järjestelmää, jossa riskit kasautuvat ja tuottavuus katoaa. He vaativat uhrauksia, mutta eivät itse joudu kantamaan niiden seurauksia.

Tacitus kysyi aikanaan, miten ihminen voi elää arvokkaasti absoluuttisen vallan alla. Escobarin mukaan eurooppalaiset elävät nyt järjestelmässä, jossa vallan nöyryyttävyys ei ole kadonnut, se on vain byrokratisoitunut. Brysselissä päätetään, kansalaiset maksavat, ja epäonnistuminen kehystetään välttämättömäksi hinnaksi “oikealla puolella historiaa” olemisesta.

Tämä on mielipidekirjoitus, ja sellaisena se tekee sen, mihin analyysi ei aina pysty: se pakottaa kysymään, miksi tätä kaikkea pidetään normaalina. Miksi häviämisestä on tullut strategia, velasta hyve ja vastuun pakoilusta pysyvä olotila. Escobarin vastaus on synkkä mutta johdonmukainen: Euroopan eliitit eivät vain hyväksy tappioita – ne ovat valmiita maksamaan niistä etukäteen.