Euroopasta on tullut ruutitynnyri. Jokainen tietää sen, mutta harva sanoo ääneen. Kriisit kasautuvat, ratkaisuja ei löydy, ja poliittinen eliitti toistaa samoja mantroja kuin rikkinäinen levy. Kun kipinä lopulta iskee, kukaan ei voi teeskennellä yllättyvänsä.

Energia ja talous – pakkomielteinen illuusio vakaudesta

Euroopan energiariippuvuus on todellisuutta, josta vaietaan. Venäjä-pakotteet ja “vihreä siirtymä” eivät ole tuoneet turvaa, vaan tehneet mantereesta haavoittuvan. Sähkö kallistuu, teollisuus pakenee, ja tavallinen kansalainen joutuu maksajaksi. Eurooppa on taloudellisesti sidottu yhä syvemmin ulkopuolisiin voimiin – eikä sillä ole varaa sanoa vastaan.

Maahanmuutto ja sisäiset jännitteet

Hallittu maahanmuuttopolitiikka on korvattu kaoottisella virralla, joka on luonut rinnakkaisyhteiskuntia ja lisännyt turvattomuutta. Kansalliset identiteetit horjuvat, ja poliitikot kieltävät ongelmien olemassaolon. Tuloksena on jännitteitä, joita ei voi enää lakaista maton alle.

Ulkopolitiikan umpikuja

EU haluaa esiintyä globaalina suurvaltana, mutta on tosiasiassa jakautunut ja riippuvainen Naton sateenvarjosta. Ukraina-sota on paljastanut, kuinka vähän liikkumavaraa Euroopalla on ilman Washingtonin hyväksyntää. Strateginen autonomia on pelkkä sanahelinä – ja juuri siksi Eurooppa on ajautumassa konfliktiin, jota se ei pysty hallitsemaan.

Miksi tämä kaikki on vaarallista?

Koska kyse ei ole yksittäisistä ongelmista, vaan niiden yhteisvaikutuksesta. Taloudellinen heikkous, sosiaaliset jännitteet ja geopoliittinen epävarmuus muodostavat sytytyslangan, joka palaa jo nyt. Kysymys ei ole siitä, syttyykö kipinä, vaan milloin ja missä.

Lopuksi

Euroopan johto puhuu “yhtenäisyydestä” ja “arvoista”, mutta todellisuudessa se seisoo tikittävän ruutitynnyrin päällä. Kun räjähdys tulee, se ei kysy lupaa – eikä anna armoa.