Japanissa on ymmärretty jotakin, minkä Euroopan unionin poliittinen johto näyttää päättäneen unohtaa: ilman kohtuuhintaista ja luotettavaa energiaa ei ole teollisuutta, ilman teollisuutta ei ole vaurautta ja ilman vaurautta ei ole myöskään mitään vihreää siirtymää rahoitettavaksi.

Japanin energiapolitiikan viimeaikainen suunnanmuutos ei tarkoita sitä, että maa olisi julistanut hiilineutraaliuden tarpeettomaksi tai luopunut uusiutuvista energialähteistä. Se tarkoittaa jotakin paljon järkevämpää: tavoitteet on asetettu takaisin oikeaan järjestykseen. Ensin varmistetaan energian saatavuus, toimitusketjut ja teollisuuden toimintakyky. Sen jälkeen katsotaan, millä teknologioilla päästöjä voidaan vähentää ilman, että samalla puretaan koko talouden perusta.

Tämä on realismia. Euroopan unionissa samaa kutsuttaisiin todennäköisesti vaaralliseksi takapakiksi.

Energia ei ole moraalinen koriste

Eurooppalaisessa ilmastopolitiikassa energiaa käsitellään yhä useammin kuin moraalista kulutushyödykettä. Oikeanlainen energia on hyvää, vääränlainen pahaa, ja hinnan tai toimitusvarmuuden kaltaiset kysymykset ovat korkeintaan ikäviä sivuseikkoja. Todellisuudessa energia ei ole ideologinen tunnustus. Se on koko modernin yhteiskunnan käyttöjärjestelmä.

Tehdas ei pyöri lupauksilla. Datakeskus ei odota tuulen heräämistä. Kemianteollisuus ei tuota lannoitteita, muoveja, lääkkeitä, elektroniikan komponentteja tai akkumateriaaleja poliittisilla julistuksilla. Teräs, logistiikka, rakentaminen, puolustusteollisuus ja käytännössä kaikki korkean jalostusasteen tuotanto tarvitsevat jatkuvaa, ennustettavaa ja kilpailukykyisesti hinnoiteltua energiaa.

Japani on erittäin riippuvainen tuontienergiasta. Juuri siksi sillä ei ole varaa rakentaa järjestelmää, jossa yksi energialähde julistetaan ideologisista syistä hyväksyttäväksi ja toinen kielletään ennen kuin korvaava kapasiteetti todella toimii. Lähi-idän kriisit, Hormuzin salmen epävarmuus ja nesteytetyn maakaasun toimitusriskit ovat pakottaneet Tokion katsomaan energiapolitiikkaa sellaisena kuin se on: kansallisen turvallisuuden kysymyksenä.

Kaikki käytettävissä olevat välineet

Japanin ratkaisu on käyttää rinnakkain öljyä, kaasua, hiiltä, ydinvoimaa ja uusiutuvia energialähteitä. Hiilivoiman käyttöä voidaan lisätä, jos sillä säästetään niukkaa LNG:tä. Ydinvoimaloita käynnistetään uudelleen. Öljyn toimitusreittejä hajautetaan ja strategisia varastoja vahvistetaan. Samalla uusiutuvaa tuotantoa ja uusia teknologioita kehitetään edelleen.

Tämä ei ole ristiriitaista. Se on juuri sitä, miltä vastuullisen energiapolitiikan pitäisi näyttää. Teknologiaa ei valita iskulauseen perusteella, vaan sen mukaan, mitä se pystyy toimittamaan, millä hinnalla ja kuinka varmasti.

Japanin virallinen energiasuunnitelma puhuu turvallisuuden, taloudellisen tehokkuuden, ympäristön ja toimitusvarmuuden yhteensovittamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei päästövähennyksiä toteuteta tavalla, joka uhraa talouskasvun tai energian saatavuuden. Euroopan unionissa järjestys on usein päinvastainen: ensin päätetään poliittisesti haluttu lopputulos, sitten teollisuuden odotetaan sopeutuvan kustannuksista riippumatta.

Euroopan vapaaehtoinen heikentäminen

EU:n ongelma ei ole se, että päästöjä halutaan vähentää. Ongelma on se, että vähentämisestä on tehty itseisarvo, jonka vaikutuksia kilpailukykyyn, energiaköyhyyteen ja huoltovarmuuteen vähätellään järjestelmällisesti.

Eurooppalaista teollisuutta rasittavat kallis energia, päästökauppa, raportointivelvoitteet, alati muuttuva sääntely ja poliittinen epävarmuus. Samalla muu maailma rakentaa voimalaitoksia, jalostamoja, satamia, kaivoksia ja tehtaita. Lopputuloksena tuotanto ei välttämättä katoa planeetalta eikä maailmanlaajuinen energiankulutus vähene. Se vain siirtyy pois Euroopasta maihin, joissa energiaa on saatavilla ja poliittinen johto ymmärtää teollisuuden arvon.

Tätä kutsutaan Euroopassa siirtymäksi. Käytännössä se on usein päästöjen ulkoistamista ja oman tuotantokyvyn purkamista.

On myös omituista kuvitella, että Eurooppa voisi rakentaa vihreää teknologiaa ilman raskasta teollisuutta, öljypohjaista kemianteollisuutta, kaivostoimintaa ja luotettavaa perusvoimaa. Aurinkopaneelit, sähköautot, akut, sähköverkot ja tuulivoimalat eivät synny puhtaasta tahdosta. Ne vaativat terästä, kuparia, harvinaisia maametalleja, muoveja, kemikaaleja, sementtiä ja valtavia määriä energiaa.

Prioriteetit ratkaisevat

Japanin valinta ei ole öljyn ja hiilen romantisointia. Se on tunnustus siitä, että toimiva yhteiskunta tarvitsee varajärjestelmiä, vaihtoehtoisia toimitusreittejä ja useita energialähteitä. Yhden teknologian varaan rakennettu järjestelmä on haavoittuva, etenkin maassa, joka joutuu tuomaan lähes kaiken tarvitsemansa polttoaineen.

Euroopankin pitäisi palata tähän yksinkertaiseen lähtökohtaan. Energiajärjestelmän ensisijainen tehtävä on tuottaa energiaa luotettavasti ja hinnalla, jonka kotitaloudet sekä yritykset pystyvät maksamaan. Päästöjen vähentäminen on tärkeä tavoite, mutta se ei voi olla onnistunutta, jos sen seurauksena teollisuus suljetaan, työpaikat menetetään ja tuotanto siirtyy alueille, joissa ympäristövaatimukset ovat heikommat.

Japanissa prioriteetit näyttävät olevan jälleen oikeassa järjestyksessä: ensin maa pidetään käynnissä. Euroopan unionissa taas näyttää toisinaan siltä, että talouden käynnissä pysyminen hyväksytään vain, jos se ei häiritse ilmastopolitiikan puhdasoppisuutta.

Siinä missä Tokio yrittää pelastaa teollisuutensa, Bryssel vaikuttaa yhä testaavan, kuinka paljon omaa teollista perustaa voidaan purkaa ennen kuin seuraukset muuttuvat mahdottomiksi peittää.

Lähde ja tausta: Report24: Keine Lust auf Klima-Wahn – Japan rettet seine Industrie mit Öl und Kohle. Artikkeli on Publication-X:n itsenäinen mielipideteksti, ei lähdeartikkelin suora käännös.

Kommentoi