Kirjoittamisesta annetaan loputtomasti neuvoja. Osa niistä on itsestäänselvyyksiä, osa taas kuulostaa hyvältä mutta ei käytännössä muuta mitään. Silti kirjallisuuden historiassa on joukko tekniikoita, joita kokeneet kirjailijat ja editorit ovat käyttäneet vuosikymmeniä — ja jotka voivat oikeasti muuttaa tapaa, jolla teksti toimii.

Seuraavat kahdeksan kirjoitusvinkkiä eivät ole pelkästään aloittelijoille. Ne ovat työkaluja, joita monet tunnetut kirjailijat ovat käyttäneet myös pitkän uran aikana.

Jos niitä soveltaa tietoisesti, ne voivat muuttaa sekä tekstin rytmiä että lukijan kokemusta.

1. “Burnt tongue” – riko kieltä tarkoituksella

Yksi viimeisen sadan vuoden tunnetuimmista editoreista oli Gordon Lish, joka työskenteli muun muassa Raymond Carverin kanssa. Hänen ohjeensa kirjoittajille oli erikoinen:

kirjoita “palaneella kielellä” (burnt tongue).

Ajatus on yksinkertainen mutta voimakas.
Sen sijaan että lauseet ovat täydellisiä ja kieliopillisesti siistejä, niitä rikotaan tarkoituksella.

Miksi?

Koska ihmiset eivät ajattele täydellisillä lauseilla varsinkaan silloin, kun he ovat:

  • stressaantuneita
  • järkyttyneitä
  • peloissaan
  • voimakkaiden tunteiden vallassa

“Burnt tongue” -tekniikka voi tarkoittaa esimerkiksi:

  • lausejärjestyksen rikkomista
  • artikkeleiden poistamista
  • katkonaisia lauseita
  • kesken jääviä ajatuksia

Esimerkki harjoituksesta:

  1. Kirjoita kohtaus, jossa hahmo saa huonoja uutisia.
  2. Kirjoita se ensin normaalilla kieliopilla.
  3. Kirjoita sama kohtaus uudelleen rikkomalla lauseita.

Usein toinen versio tuntuu huomattavasti aidommalta.

2. “Weak blonde prose” – lapsen äänen rajoitus

Kirjailija Vladimir Nabokov käytti termiä “weak blonde prose” kuvaamaan tyyliä, jossa tarina kerrotaan lapsen rajallisella kielellä.

Hänen argumenttinsa oli selkeä:
jos kertoja on kuusivuotias, hän ei voi käyttää monimutkaisia metaforia tai analysoida maailmaa syvällisesti.

Toisin sanoen: kirjoittaja rajoittaa itseään.

Silti monet kuuluisat romaanit todistavat, että tämä rajoitus voi olla myös vahvuus.

Esimerkiksi:

  • Room (Emma Donoghue) – tarina toimii juuri siksi, että kertoja on lapsi.
  • Flowers for Algernon (Daniel Keyes) – kertoja muuttuu älykkyydeltään tarinan aikana.
  • The Curious Incident of the Dog in the Night-Time (Mark Haddon) – erilainen näkökulma tekee kertojasta kiehtovan.

Opetus ei siis ole, että lapsen ääntä pitäisi välttää.
Vaan että rajoituksen vaikutus täytyy ymmärtää etukäteen.

Hyvä harjoitus on kirjoittaa sivu käyttäen vain sanoja, joita viisivuotias käyttäisi.

Jos se tuntuu mahdottomalta, kyseinen kertojaääni ei ehkä ole oikea valinta.

3. Vältä “absoluuttista naturalismia”

Kirjailija Frank Conroy varoitti kirjoittajia yhdestä yleisestä virheestä: arjen yksityiskohtien liiallisesta kuvaamisesta.

Tätä hän kutsui abject naturalismiksi.

Se tarkoittaa hetkiä, joissa kirjailija kuvaa esimerkiksi:

  • astioiden pesemistä
  • pöydän kattamista
  • puutarhan kitkemistä

pitkällä ja yksityiskohtaisella selostuksella.

Lukija kyllästyy nopeasti.

Conroyn mukaan tällaisessa tilanteessa on kolme vaihtoehtoa:

  1. Ohita kokonaan
  2. Tiivistä sivulauseeksi
  3. Kerro yhdellä lauseella

Esimerkiksi:

Hän pesi astiat ja lähti ulos.

Yksityiskohtia kannattaa käyttää vain silloin, kun niillä on tarinallinen merkitys.

Muuten ne hidastavat lukemista.

4. Toisto ei ole virhe – se on insistenssiä

Kirjailija Gertrude Stein ei pitänyt sanasta repetition.

Hän kutsui sitä mieluummin sanalla insistence.

Ajatus on, että toisto ei ole vain sanojen uudelleen käyttöä — se on merkityksen painottamista.

Esimerkiksi kohtauksessa, jossa hahmo tajuaa että hänen puolisonsa ei ole kuollut:

Ei hän.
Ei se ollut hän.
Ei, ei ollut.

Tällainen toisto voi kuvata helpotusta paremmin kuin yksittäinen lause.

Yleinen sääntö on:

  • 3–5 toistoa toimii usein parhaiten.
  • Liian monta alkaa väsyttää lukijaa.

5. Defamiliarisaatio – tee tutusta outoa

Venäläinen kirjallisuuskriitikko Viktor Šklovski kehitti käsitteen defamiliarization.

Sen perusidea on:

Tee lukijalle tuttu asia oudoksi, jotta hän näkee sen uudella tavalla.

Esimerkki:

Kurt Vonnegut kuvasi New Yorkia nimellä:

“National Skyscraper Park.”

Yhtäkkiä kaupunki näyttää erilaiselta.

Sama tekniikka toimii myös päinvastoin:

  • tehdä oudosta maailmasta tuttua
  • selittää vieras ympäristö niin, että lukija ymmärtää sen

Tätä käytetään paljon esimerkiksi scifissä ja fantasiassa.

6. Suodatin­sanojen kirous

Kirjailija John Gardner huomautti yhdestä yleisestä ongelmasta:

filter words.

Näitä ovat esimerkiksi:

  • hän näki
  • hän kuuli
  • hän tunsi
  • hän huomasi

Esimerkiksi:

Hän huomasi, että taivas oli täynnä tähtiä.

Voimakkaampi versio:

Taivas oli täynnä tähtiä.

Suodatin­sana lisää etäisyyttä lukijan ja tapahtuman väliin.

Silti niitä kannattaa käyttää kahdessa tilanteessa:

  1. epäluotettava kertoja
  2. näkökulman selventäminen

7. Sisusta maailma budjetilla

Kirjailija Robin Wilson muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta:

Kirjailija ei voi kuvata kaikkea.

Elokuvassa kamera voi näyttää koko huoneen sekunnissa.
Romaanissa sama veisi sivuja.

Siksi maailma täytyy “sisustaa budjetilla”.

Käytännössä tämä tarkoittaa:

  • muutamaa tarkkaa yksityiskohtaa
  • jotka edustavat koko ympäristöä

Esimerkki:

Jos huoneessa on bongi lipaston päällä, lukija tekee nopeasti päätelmiä huoneen omistajasta.

Yksi yksityiskohta voi kertoa paljon.

8. Tapa “purple prose”

Termi purple prose on vanha — se juontaa juurensa antiikin runoilija Horatiukseen.

Se tarkoittaa ylikoristeltua, kukkivaa kieltä, joka ei palvele tarinaa.

Esimerkki:

Eteerisen surun kristalliset kyyneleet valuivat alabasterinvalkoisille poskille kuin nestemäiset timantit.

Yksinkertaisempi versio:

Kyyneleet valuivat hänen kasvoilleen.

Kaunis kieli ei ole ongelma.
Ongelma on silloin, kun kirjoittaja yrittää imponoida lukijaa sen sijaan että kommunikoisi.

Kolme hyvää kysymystä:

  1. Voinko poistaa tämän kappaleen ilman että tarina kärsii?
  2. Sopiko kieli hahmon ääneen?
  3. Yritänkö vaikuttaa vai kertoa tarinaa?

Lopuksi

Hyvä kirjoittaminen ei yleensä synny yhdestä suuresta oivalluksesta. Se syntyy pienistä tekniikoista, joita sovelletaan tietoisesti.

Näistä kahdeksasta ideasta jokainen toimii eri tavalla:

  • yksi muuttaa lauserakennetta
  • toinen näkökulmaa
  • kolmas rytmiä
  • neljäs lukijan kokemusta

Mutta yhdessä ne muistuttavat yhdestä asiasta:

Kirjoittaminen ei ole vain tarinan kertomista — se on lukukokemuksen rakentamista.

Komentoi