Teknologiajättien uusi lupaus kuulostaa ensi kuulemalta lähes elegantilta: jos tekoälyn ja pilvipalvelujen datakeskukset kuluttavat liikaa sähköä, vettä ja maa-alaa, siirretään ne avaruuteen. Siellä aurinko paistaa, jäähdytys voidaan hoitaa säteilemällä lämpöä avaruuteen, eikä paikallisyhteisöjen tarvitse katsella uusia voimalinjoja tai kuunnella varavoimageneraattoreita.

Ajatus on teknisesti kunnianhimoinen. Samalla se on lähes oppikirjaesimerkki tavasta, jolla teknologiateollisuus käsittelee itse synnyttämiään ongelmia: ei vähentämällä järjestelmän kulutusta, vaan siirtämällä ongelma uuteen ympäristöön, jossa sääntely on heikompaa, seuraukset vaikeammin nähtävissä ja vastuu helpompi hajottaa.

Miljoona satelliittia ei ole enää satelliittiverkko

SpaceX, Blue Origin ja muut alan toimijat ovat hahmotelleet kiertoradalle sijoitettavia datakeskuksia, joiden mittakaava voi nousta sadoista tuhansista jopa miljooniin satelliitteihin. SpaceX on hakenut Yhdysvaltain viestintävirastolta FCC:ltä lupaa jopa miljoonan satelliitin järjestelmälle, jonka tarkoituksena olisi tarjota aurinkoenergialla toimivaa laskentakapasiteettia tekoälylle.

Tässä mittakaavassa ei enää puhuta yksittäisistä avaruuslaitteista. Kyse olisi kokonaisen teollisen infrastruktuurin rakentamisesta matalalle kiertoradalle. Se tarkoittaisi jatkuvaa laukaisutoimintaa, valtavia materiaalivirtoja, lyhytikäisen elektroniikan korvaamista uusilla laitteilla ja lopulta käytöstä poistettujen satelliittien tarkoituksellista ohjaamista ilmakehään.

The Guardianin raportoimassa vetoomuksessa ympäristöjärjestöt ja entiset avaruushallinnon virkamiehet vaativat FCC:tä keskeyttämään uusien lupien käsittelyn, kunnes hankkeiden yhteisvaikutukset on arvioitu kunnolla. Huoli ei koske vain avaruusromua. Laukaisut ja satelliittien palaminen ilmakehässä vapauttavat muun muassa mustaa hiiltä, typen oksideja, alumiinioksideja, klooriyhdisteitä ja metalleja kerroksiin, joiden kemiaa ymmärretään edelleen puutteellisesti.

Avaruus ei poista jäähdytystä

Yksi avaruusdatakeskusten keskeisistä myyntiväitteistä liittyy jäähdytykseen. Maassa datakeskukset tarvitsevat suuria määriä sähköä ja usein myös vettä lämmön poistamiseen. Avaruudessa ei kuitenkaan ole ilmaa, johon lämpö voitaisiin johtaa tai puhaltaa. Lämpö voidaan poistaa vain säteilyn avulla.

Tämä ei tee jäähdytyksestä tarpeetonta, vaan muuttaa sen rakenteelliseksi ongelmaksi. Suuret laskentatehot vaativat valtavia jäähdytyspintoja eli käytännössä suuria lämpösäteilijöitä. Mitä suurempi järjestelmä, sitä suuremmaksi ja haavoittuvammaksi myös sen jäähdytysrakenne kasvaa. Vuonna 2026 julkaistu tutkimus orbitalisten laskentakeskusten vaikutuksista arvioi, että jo viiden gigawatin järjestelmä vaatisi kilometriluokan aurinkopaneeli- ja säteilijärakenteita. Samalla rakenteet näkyisivät Maahan poikkeuksellisen kirkkaina ja lisäisivät törmäysriskiä.

Toisin sanoen avaruus ei ratkaise datakeskusten fysiikkaa. Se vaihtaa vedenkulutuksen rakettipäästöihin, paikallisen sähköverkon kuormituksen massiiviseen aurinkopaneeli-infrastruktuuriin ja huollettavan rakennuksen vaikeasti korjattavaan kertakäyttölaitteistoon.

Kertakäyttöinen tekoälytehdas

Tekoälylaskennassa käytettävä laitteisto vanhenee nopeasti. Maassa palvelimia voidaan vaihtaa, kierrättää, korjata ja siirtää vähemmän vaativiin tehtäviin. Kiertoradalla jokainen huoltotoimi on kallis ja teknisesti vaikea. Säteily, lämpötilavaihtelut, mikrometeoriitit ja avaruusromu kuluttavat laitteistoa, samalla kun uudet sirupolvet tekevät vanhasta kapasiteetista taloudellisesti vanhentunutta.

Tästä syntyy epämiellyttävä mutta looginen lopputulos: avaruusdatakeskus uhkaa muuttua kertakäyttöiseksi tekoälytehtaaksi. Kun laitteisto ei enää kelpaa, se poistetaan radalta ja poltetaan ilmakehässä. Materiaalit eivät katoa. Ne vain muuttuvat höyryksi ja hiukkasiksi alueella, jonka kemiallinen tasapaino vaikuttaa muun muassa otsonikerrokseen ja ilmaston säätelyyn.

Tämä on erityisen ongelmallista siksi, että nykyisetkin satelliittimäärät kasvavat nopeasti. Euroopan avaruusjärjestö ESA arvioi vuoden 2025 avaruusympäristöraportissaan, että kiertoradalla seurataan noin 40 000 kohdetta, joista noin 11 000 oli aktiivisia hyötykuormia. Datakeskushankkeiden ehdottama mittakaava ei kasvattaisi nykyistä järjestelmää vähitellen. Se muuttaisi sen kokonaan toiseksi.

Yhteinen kiertorata, yksityinen liiketoimintamalli

Tärkein kysymys ei lopulta ole se, pystytäänkö avaruuteen rakentamaan toimiva datakeskus. Todennäköisesti jonkinlainen järjestelmä pystytään rakentamaan. Olennaisempaa on, kuka saa päättää yhteisen kiertoradan teollistamisesta ja kuka maksaa seuraukset, jos kokeilu epäonnistuu.

Matalat kiertoradat eivät ole rajaton tyhjä tila. Ne ovat rajallinen infrastruktuuriympäristö, jota käyttävät sääsatelliitit, navigointi, viestintä, tutkimus, maan havainnointi ja turvallisuusjärjestelmät. Jokainen uusi satelliitti lisää törmäysten todennäköisyyttä. Jokainen törmäys voi synnyttää tuhansia uusia kappaleita, jotka puolestaan lisäävät seuraavien törmäysten riskiä.

Teknologiayhtiöiden liiketoimintamalli on yksityinen, mutta kiertoradan pilaantumisen riski on yhteinen. Sama koskee ilmakehää, yötaivasta ja tähtitieteellistä tutkimusta. Yhtiö voi saada laskentakapasiteetin, sijoittajat voivat saada kasvutarinan ja asiakkaat lisää tekoälypalveluja. Mahdolliset ympäristövaikutukset, avaruusromu ja menetetty yötaivas jäävät muiden kannettaviksi.

Teknologinen ratkaisu vai vastuun pako?

Avaruusdatakeskuksia perustellaan usein sillä, että tekoälyn energiankulutus kasvaa joka tapauksessa. Tällöin kiertorata esitetään lähes väistämättömänä seuraavana askeleena. Tämä päättely ohittaa kuitenkin olennaisen kysymyksen: miksi laskentakulutuksen oletetaan saavan kasvaa ilman ylärajaa?

Teknologiasektori käsittelee tekoälyn kysyntää luonnonvoimana, johon yhteiskunnan täytyy sopeutua. Sähköverkkoja on laajennettava, voimaloita rakennettava, vettä varattava jäähdytykseen ja lopulta kiertorata teollistettava, koska uudet mallit tarvitsevat enemmän laskentaa. Näin yritysten liiketoimintapäätökset muuttuvat julkisiksi infrastruktuurivelvoitteiksi.

Avaruusdatakeskus on tämän ajattelun puhtain muoto. Sen sijaan että kysyttäisiin, mitkä tekoälysovellukset ovat hyödyllisiä, kuinka paljon laskentaa ne todella tarvitsevat ja kuka kulutuksesta hyötyy, rakennetaan uusi ympäristö, jossa kasvua voidaan jatkaa vielä hetken ilman näkyviä paikallisia rajoja.

Ensin näyttö, sitten miljoona satelliittia

Avaruuteen sijoitetulla laskennalla voi olla järkeviä erikoiskäyttöjä. Satelliitin tuottaman datan käsittely suoraan kiertoradalla voi vähentää tiedonsiirtoa ja nopeuttaa esimerkiksi sää-, puolustus- tai tutkimussovelluksia. Pienimuotoinen kokeilu ei kuitenkaan oikeuta miljoonien laitteiden infrastruktuuria.

Järkevä etenemisjärjestys olisi päinvastainen kuin teknologiajättien kasvumallissa. Ensin pitäisi osoittaa, että järjestelmä toimii teknisesti, että sen koko elinkaaren ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin maanpäällisillä vaihtoehdoilla ja että käytöstä poistaminen voidaan tehdä ilman ilmakehän tai kiertoradan muuttamista teolliseksi kaatopaikaksi. Vasta sen jälkeen voidaan keskustella mittakaavasta.

Nyt asetelma näyttää toiselta. Miljoonaluokan satelliittiverkkoja hahmotellaan ennen kuin niiden kumulatiivisista vaikutuksista on kunnollista tutkimusta, toimivaa kansainvälistä vastuumallia tai uskottavaa suunnitelmaa laitteiden huollosta ja kierrätyksestä.

Avaruus ei ole poissa

Ajatus datakeskusten siirtämisestä avaruuteen perustuu psykologisesti yksinkertaiseen harhaan: siihen, että avaruus olisi jossain muualla. Todellisuudessa matala kiertorata on osa samaa järjestelmää kuin ilmakehä, viestintäverkot ja maanpäällinen yhteiskunta. Sinne lähetetty materiaali palaa aikanaan takaisin, jää kiertämään romuna tai vaatii uusia laukaisuja ylläpitoon.

Kun teknologiateollisuus lupaa ratkaista datakeskusten ympäristöongelman siirtämällä ne taivaalle, kyse ei ole ongelman poistamisesta. Kyse on kustannusten hajauttamisesta paikkaan, jossa niitä on vaikeampi nähdä ja vielä vaikeampi laskuttaa niiden aiheuttajalta.

Miljoonan satelliitin verkko ei ole pieni kokeilu eikä neutraali tekninen päivitys. Se on päätös muuttaa Maan lähiavaruus teollisuusalueeksi. Sellainen päätös ei voi kuulua yksin niille yrityksille, joiden liiketoimintamalli vaatii aina seuraavan datakeskuksen.

Lähteet: Technocracy News, The Guardian, ESA Space Environment Report 2025 sekä Geoffrey W. Marcyn tutkimus “The Impact of Computing Data Centres Orbiting Earth”.

Kommentoi