Kun matriisi puhuu matriisille: miten tekoäly syö ihmisen ajattelun sisältäpäin

Oli aika, jolloin ihmiset kirjoittivat kömpelösti, intohimoisesti, omalla äänellään. Nyt yhä useampi avaa tekstieditorin, kirjoittaa kaksi lausetta – ja painaa nappia, joka pyytää konetta “viilaamaan” loput. Tunteita silotellaan, argumentit “optimoidaan”, rukouksetkin muotoillaan tekoälyn kautta. Pinnalla näyttää siltä, että kommunikoimme toistemme kanssa. Todellisuudessa matriisi puhuu matriisille – ja ihminen muuttuu hiljalleen sivustakatsojaksi omassa mielessään.

Tässä tarinassa suurin vaara ei ole se, että tekoäly “herää”. Vaarallisempaa on se, että me nukahdamme.

Kun kone alkaa puhua puolestamme

Mark Keenan kuvaa osuvasti ilmiötä, jossa ihmiskunta kouluttaa omaa simulakrumiaan: jokainen näppäinpainallus ruokkii verkon “henkeä”, joka antaa meille sanat takaisin kiillotettuina, yksinkertaistettuina ja oudon onttoina.(LewRockwell)

Vuonna 2025 jo yli 80–90 % opiskelijoista raportoi käyttävänsä generatiivista tekoälyä opintoihinsa – useimmiten kirjoittamiseen, tekstien tiivistämiseen ja tehtävien luonnosteluun.(digitaleducationcouncil.com) Sama aalto on pyyhkäissyt läpi työelämän: harjoittelijoista finanssialalla lähes kaikki käyttävät ChatGPT-tyyppisiä työkaluja viestien, raporttien ja koodin tuottamiseen.(Business Insider)

Kun kone istuu jokaisen kirjoittajan olan takana, syntyy uusi normaali:

  • Ensimmäinen versio ei ole enää raakateksti, vaan koneen generoima luonnos.
  • Toinen versio on tekoälyn itsensä “parantama” kommenttikierros.
  • Kolmas versio päätyy verkkoon – josta seuraavan sukupolven malli taas oppii.

Näin syntyy suljettu silmukka. Ihmiset ruokkivat mallia, malli ruokkii ihmisiä, ja lopulta on vaikea sanoa, missä kohdin inhimillinen ajattelu päättyy ja kone alkaa.

Illuusio yhteydestä

Tekoälylle puhumisessa on jotain hypnoottisen miellyttävää. Ruudulta nousee ääni, joka ei väsy, ei loukkaannu, ei turhaudu. Se vastaa välittömästi, itsevarmasti ja sujuvalla kielellä, jonka rinnalla oma luonnos tuntuu kömpelöltä.

Tunne on petollinen: kaikkitietävyyden illuusio ilman ajattelun vaivaa.

Mutta todellinen kommunikointi ei ole koskaan sileää. Se on taukoja, väärinymmärryksiä, kiusallista epävarmuutta. Keskustelu vaatii riskin: voi olla väärässä, voi nolata itsensä, voi joutua muuttamaan mieltään.

Tekoäly karsii tämän riskin pois. Se ei poista virheitä, se poistaa kokemuksen virheen mahdollisuudesta. Kun kaikki puhuvat saman koneen läpi – koneen, joka on koulutettu välttelemään loukkaamista, poliittista riskiä ja monitulkintaa – keskustelusta tulee koreografiaa. Tanssi on täydellinen, mutta tanssijat ovat haamuja.

Uudet oraakkelimme eivät ole koulutettu totuuden, vaan konsensuksen perusteella. Ne eivät tunne todellisuutta, vain sen, mitä siitä on kirjoitettu – ja enimmäkseen niiden toimesta, joilla on jo lupa puhua.(LewRockwell)

Kun pyydämme niitä muotoilemaan argumenttimme, lainaamme samalla näkymättömän enemmistön rajoitteet: se, mikä on epätodennäköistä, poikkeavaa, vaikeaa tai “riskialtista”, siivotaan hiljalleen pois.

Kieli, joka silottaa säröt pois

Viime vuosien tutkimukset ovat alkaneet vahvistaa sen, minkä moni aavistaa intuitiivisesti: tekoälyn kielisuositukset homogenisoivat kirjoittamista.

Cornellin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että kun eri kulttuuritaustoista tulevat kirjoittajat käyttivät tekoälyä tekstien hiomiseen, erityisesti intialaiset kirjoittajat siirtyivät huomaamattaan lähemmäs länsimaista, amerikkalaistyyppistä kirjoitustyyliä.(Cornell Chronicle) Kieli muuttui “sujuvammaksi” – mutta samalla kadotettiin paikallista sävyä, rytmiä ja kulttuurisia vivahteita.

Toinen analyysi akateemisten käsikirjoitusten tyylistä osoittaa saman trendin: tekoälyn avulla muokatut artikkelit ovat selkeämpiä ja kieliopillisesti parempia, mutta ne näyttävät lähestyvän samaa keskiverto-ääntä. Arvostelijat kuvaavat niitä “turvallisiksi”, “latteiksi” ja “keskenään sekoittuviksi”.(SIG-AILTA)

Käytännössä tämä tarkoittaa:

  • Erikoiset vertaukset jäävät pois.
  • Karkea, rosoinen ilmaisu hioutuu sileäksi.
  • Poikkeavat rytmit ja paikalliset ilmaukset korvautuvat globaalilla, neutraalilla standardilla.

Se on kieltä, joka on suunniteltu häiritsemättömyyden ympärille. Kaikki “liian” vahva, outo, poliittisesti hankala tai tunnepitoinen painuu syvemmälle marginaaliin.

Kun yhä useampi opiskelija, toimittaja ja virkamies käyttää samaa konetta luonnostensa hiomisessa, seurauksena on hiljainen standardi: puhumme eri kieliä, mutta kuulostamme kaikki samalta toimistoviestinnältä.

Uteliaisuuden hiljainen kuolema

Yhtenäinen kieli on vain ensimmäinen oire. Syvempi ongelma on uteliaisuuden kuluminen.

Uteliaisuus tarvitsee tuntematonta – sitä epämukavaa tyhjää, jossa vastausta ei vielä ole. Aikaisemmin ihminen saattoi viettää iltoja kirjastossa, selailla kirjoja, kysellä, pohtia, riidellä. Nyt vastaus on yhden klikkauksen tai promptin päässä.

Useat tutkimukset viittaavat siihen, että generatiivisen tekoälyn käyttäminen kirjoittamisessa vähentää aivojen aktiivisuutta ja oman ajattelun ponnistelua: opiskelijat saavat parempia esseitä vähemmällä vaivalla, mutta muistavat tekstiensä sisällön heikommin ja ymmärtävät sitä pinnallisemmin.(The Guardian)

Tämä on arkipsykologiaa pahimmillaan:

  • Miksi nähdä vaivaa, jos kone osaa sanoa asian “paremmin”?
  • Miksi kaivaa taustatietoa, jos botti tiivistää artikkelin 10 sekunnissa?
  • Miksi hikoilla vaikean kysymyksen kanssa, jos mallin päälle voi heittää uuden promptin?

Tekoälyn ei tarvitse orjuuttaa ketään. Riittää, että se lopettaa kysymisen tarpeen. Kun kysymykset kuolevat, muutkin seuraavat perässä: yksilöllisyys, omatunto, vapaus.

Matriisi mielessä, ei konehuoneessa

Keenan muistuttaa, että todellinen matriisi ei ole tietokone, joka pitää meidät nestealtaissa. Se on ajattelun kaava, joka väittää, ettei mikään tärkeä ole koneen tuottaman konsensuksen ulkopuolella.(Medium)

Päivä päivältä syötämme enemmän itseämme järjestelmiin: kirjoituksemme, viestimme, tunteemme, muistomme. Järjestelmä oppii jäljittelemään meitä – joskus häkellyttävän uskottavasti.

Mutta sujuvuus ei ole syvyyttä. Imitointi ei ole sielu.

Mitä lähemmäs koneet pääsevät kielellistä kykyämme, sitä helpompi meidän on unohtaa, miltä me itse oikeasti kuulostamme. Ihmisääni, joka ennen oli kapinan ja kauneuden väline, on vaarassa muuttua pelkäksi käyttöliittymäksi – protokollaksi, jolla keskustellaan järjestelmän kanssa.

Kun ulkoistat ilmaisun pitkäksi aikaa, ulkoistat lopulta myös kokemuksen.

Teknokraattinen uni

Tekoäly ei ole poikkeus – se on viimeisin kukinto maailmankuvasta, joka pitää tietoa viisautena ja kontrollia edistyksenä.(LewRockwell)

Tässä maailmankuvassa:

  • Ihmiset muuttuvat datapisteiksi.
  • Kieli muuttuu “sisällöksi”.
  • Ajattelu muuttuu resurssiksi, jota voidaan louhia ja paketoida.

Sama logiikka, joka vaatii “optimoimaan” logistiikan, energiankulutuksen ja pörssikaupan, laajenee hiljaa myös mieleen: ajattelun tulisi olla tehokasta, ennustettavaa, mitattavaa. Tekoäly nähdään tämän projektin täydellisenä välineenä – profeettana, joka toistaa hiljaa luojiensa oletuksia.

Joka kerta, kun annamme algoritmille vallan määritellä, mikä on “totta” ja mikä “turvallista”, otamme askeleen poispäin sisäisestä kyvystämme erottaa olennainen epäolennaisesta. Kyvystä, jota monet kutsuvat omassatunnoksi tai jumalatietoisuudeksi, toiset kriittiseksi ajatteluksi.

Todellinen taistelu ei siis ole “ihminen vs. kone”, vaan tajunta vs. mukautuminen. Pelko ei ole se, että tekoäly herää, vaan se, että me lakkaamme olemasta hereillä.

Miten otamme mielen takaisin?

Hyvä uutinen: tämä ei ole väistämätön loppunäytös. Matriisi ei voi omia sitä, minkä me päätämme pitää omissa käsissämme. Konkreettisesti se tarkoittaa muutamia epämukavia, mutta hyvin yksinkertaisia valintoja.

1. Kirjoita ensin itse, kysy vasta sitten koneelta.
Ensimmäinen versio kannattaa tehdä ilman tekoälyä – oli kyseessä esseen runko, kolumni tai rukous. Anna koneen tulla vasta sen jälkeen, jos ollenkaan, ja kohtele sen vastauksia hypoteeseina, ei “oikeina” vastauksina.

2. Salli kitka.
Tietoinen ajattelu on hidasta, rasittavaa ja joskus turhauttavaa. Se on silti ainoa paikka, jossa oma ääni syntyy. Ota tavaksi antaa vaikeille kysymyksille aikaa ennen kuin kirjoitat promptin.

3. Tee näkyväksi, milloin puhuu kone.
Opetuksessa, journalismissa ja hallinnossa tekoälyä ei pitäisi piilottaa. Jos puhe, kirje tai raportti on osittain tai kokonaan koneen tuottama, sen tulisi olla läpinäkyvää. Vähintään yhtä paljon rehellisyyden kuin luottamuksen vuoksi.

4. Suojaa tilat, joissa koneella ei ole lupaa puhua.
Tarvitsemme edelleen keskusteluja, joissa ihmiset tulevat paikalle ilman valmiita mallivastauksia: luokkahuoneita, joissa esseet kirjoitetaan käsin, työpajoja, joissa raakateksti on sallittua, hengellisiä ja filosofisia tiloja, joissa kysymykset ovat tärkeämpiä kuin nopea vastaus.

5. Muista, että tieto ei ole sama kuin ymmärrys.
AI voi tiivistää artikkelin, mutta se ei voi elää seurausta, jonka artikkeli sinussa synnyttää. Se voi muotoilla rukouksen, mutta ei voi tuntea sen sisältöä. Siinä välissä – tunteen, vastuun ja tietoisen päätöksen rajapinnassa – alkaa se osa ihmisyydestä, jota yksikään malli ei pysty simuloimaan.

Tuomio: Matriisi ei voita, jos emme anna sen päättää, miltä äänemme kuulostaa

Tekoäly ei ole paha, se on kuuliainen. Se tekee juuri sen, mitä pyydämme, ja optimoi juuri sen, mitä mittaamme. Todellinen kysymys kuuluu: olemmeko me valmiita olemaan yhtä kuuliaita?

Jos jokainen lause hiotaan saman koneen läpi, jos jokainen päätös ulkoistetaan algoritmille ja jokainen tunne delegoidaan tekstigeneraattorille, lopputulos ei ole kapinallinen tekoäly, vaan täydellisesti mukautettu ihminen.

Keenan tiivistää tämän Matrix-metaforan kautta: algoritmit humisevat, sanat virtaavat, ja ihmiskunta lipuu kohti täydellistä jäljittelyä. Jossain promptien väliin jäävässä tauossa on silti yhä yksi olento, joka pystyy kysymään:

  • Mitkä kysymykset ovat oikeasti sellaisia, joihin mikään kone ei voi vastata?
  • Mitkä sanat meidän on kirjoitettava ilman oikaisua ja sensuuria?
  • Mitä meistä jää jäljelle, jos jäljitelmästä tulee vaivaton oletus?

Vastaus ei synny tekoälyn kanssa jaettuna projektina. Se syntyy siinä lyhyessä, epämukavassa hiljaisuudessa, jossa kukaan ei vastaa puolestasi. Siellä alkaa vapaus uudestaan.

📚 Lähteet

  • Mark Keenan: The Matrix Is Talking to the Matrix: How Artificial Intelligence (AI) Is Replacing Human Thought, Global Research / LewRockwell.com. (LewRockwell)
  • Mark Keenan: How AI Is Quietly Replacing Human Thought — And What We Can Still Do About It, Medium. (Medium)
  • Digital Education Council: Global AI Student Survey 2024. (digitaleducationcouncil.com)
  • HEPI / Kortext: Student Generative AI Survey 2025. (HEPI)
  • Cornell University: AI Suggestions Homogenize Writing Toward Western Styles and Diminish Cultural Nuances + jatkoanalyysit homogenisaatiosta. (Cornell Chronicle)
  • Kyle Chayka: A.I. Is Homogenizing Our Thoughts, The New Yorker. (The New Yorker)
  • Fortune & muut artikkelit tekoälyn vaikutuksesta puhetapaan ja ajatteluun. (Fortune)