Yhdistyneet kansakunnat rakentaa samaan aikaan kahta nopeasti kasvavaa järjestelmää: maailmanlaajuista ”tiedon eheyttä” koskevaa yhteistyötä ja kansainvälistä tekoälyhallintoa. Molemmille löytyy helposti ymmärrettävä perustelu. Verkossa leviää huijauksia, tarkoituksellista manipulointia, tekoälyllä tuotettuja väärennöksiä ja järjestelmällisiä vaikuttamiskampanjoita. Ongelma alkaa siitä, kun näiden torjumiseksi rakennettu koneisto saa tehtäväkseen määritellä, millainen tieto on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää.

Kysymys ei ole enää vain yksittäisten valheiden oikaisemisesta. YK:n omissa asiakirjoissa hahmotellaan rajat ylittävää kokonaisuutta, johon kuuluvat tutkimus, riskinarviointi, ennakoiva viestintä, alustayhtiöiden käytäntöjen seuraaminen, sääntelykehykset ja nopea reagointi informaatiovirtoihin. Kun tähän yhdistetään tekoäly, kyse ei ole pelkästään sisällön tarkistamisesta jälkikäteen. Kyse on mahdollisuudesta vaikuttaa siihen, mitä ihmiset ylipäätään näkevät, mitä järjestelmät suosittelevat ja millaisia vastauksia tekoäly saa antaa.

Tiedon eheydestä rakennetaan toimintamallia

YK julkaisi kesäkuussa 2024 maailmanlaajuiset tiedon eheyttä koskevat periaatteensa. Saman vuoden syksyllä jäsenvaltiot hyväksyivät Tulevaisuussopimuksen yhteydessä Global Digital Compact -asiakirjan, jossa luvataan vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä mis- ja disinformaation sekä verkkovihan torjumiseksi.

Vuoden 2025 Global Risk Report nosti informaatiouhat maailmanlaajuisten haavoittuvuuksien joukkoon ja suositteli YK-järjestelmän toimintakyvyn vahvistamista. Tämän jälkeen YK:n globaalin viestinnän osasto julkaisi käytännönläheisen mallin, joka perustuu kolmeen vaiheeseen: tutkimukseen, riskinarviointiin ja vastatoimiin. Malli tunnetaan lyhenteellä 3R – research, risk assessment and response.

Tämä on olennainen muutos. Periaatteista siirrytään operatiiviseen järjestelmään, jossa informaatiotilaa tarkkaillaan, riskejä luokitellaan ja vastauksia valmistellaan. YK:n asiakirjoissa mahdollisiksi keinoiksi mainitaan muun muassa nopea viestien hyväksyntä, ennakolta laaditut sisältökirjastot, yleisöjen ja mediaympäristöjen kartoitus, yhteistyö journalistien ja alustojen kanssa sekä viestien nopea ja toistuva levittäminen korkean riskin tilanteissa.

Virallisesti malliin sisältyvät myös ihmisoikeussuojat, sananvapaus, yksityisyys, avoimuus ja vapaan median puolustaminen. Paperilla nämä rajaukset ovat tärkeitä. Käytännössä ratkaisevaa on kuitenkin se, kuka määrittelee riskin, millä perusteilla luokittelu tehdään ja mitä tapahtuu tiedolle, joka arvioidaan vaaralliseksi mutta joka myöhemmin osoittautuukin oikeaksi.

Kun instituution tavoite muuttuu totuuden mittariksi

Frontnieuwsin käsittelemä lähdeartikkeli nostaa esiin YK:n maailmanlaajuisen disinformaatiotyöryhmän ja sen yhteyden Agenda 2030:n toimeenpanoon. YK:n Global Risk Reportissa työryhmän tehtävä kuvattiin YK-järjestelmän kyvyn vahvistamiseksi informaatiotilan riskejä vastaan. Tarkastelu kohdistuu myös siihen, miten mis- ja disinformaatio vaikuttavat YK:n mandaattien toteuttamiseen.

Juuri tämä muotoilu ansaitsee huomiota. Jos tiedon vaarallisuutta arvioidaan sen perusteella, vaikeuttaako se jonkin poliittisen tai institutionaalisen ohjelman toteuttamista, totuuden ja hallinnollisen hyödyn välinen raja alkaa hämärtyä. Väite voi olla epämiellyttävä, kärjistetty tai poliittisesti haitallinen ja silti tosi. Vastaavasti virallista tavoitetta tukeva viesti voi olla puutteellinen tai harhaanjohtava.

Demokraattisessa yhteiskunnassa instituution on siedettävä myös sellaista tietoa, joka heikentää luottamusta instituutioon. Muuten ”tiedon eheydestä” tulee helposti hallinnon oman uskottavuuden suojaamista. Silloin vastatoimien kohteena eivät enää ole vain todistettavasti väärät faktaväitteet, vaan myös tulkinnat, painotukset ja poliittiset johtopäätökset.

Tekoäly tekee tiedonohjauksesta skaalautuvaa

Tekoälyn rooli tässä kokonaisuudessa on kaksijakoinen. Yhtäältä tekoäly lisää informaatiotilan todellisia ongelmia. Sillä voidaan tuottaa uskottavia väärennöksiä, automatisoida huijauksia, rakentaa valtavia vaikuttamisverkostoja ja mukauttaa viestejä yksittäisille käyttäjille. Näihin riskeihin on perusteltua varautua.

Toisaalta sama teknologia tekee myös valvonnasta ja ohjauksesta ennennäkemättömän tehokasta. Tekoäly voi luokitella valtavia sisältömääriä, tunnistaa nopeasti leviävät kertomukset, arvioida niiden tunnepitoisuutta, ennustaa vaikutuksia ja ehdottaa vastaviestintää. Se voi myös vaikuttaa hakutuloksiin, suosituksiin, näkyvyyteen ja siihen, miten yleiskäyttöiset tekoälypalvelut vastaavat kiistanalaisiin kysymyksiin.

Tässä ei tarvita yhtä maailmanlaajuista sensuurinappia. Riittää, että kansainvälisistä suosituksista tulee alustojen turvallisuusstandardeja, rahoituksen ehtoja, viranomaisten riskimalleja ja tekoälyjärjestelmien koulutus- tai arviointiperusteita. Ohjaus tapahtuu kerroksittain ja usein niin teknisen kielen takana, ettei tavallinen käyttäjä edes huomaa sen olemassaoloa.

Tekoälyhallinnon yhteydessä puhutaan ymmärrettävästi turvallisuudesta, vastuullisuudesta ja ihmisoikeuksista. Samalla on kysyttävä, alkaako turvalliseksi määritelty tekoäly tarkoittaa järjestelmää, joka osaa esittää vain ennalta hyväksytyn institutionaalisen näkökulman. Jos näin käy, käyttäjä ei keskustele tiedon kanssa vaan hallinnollisesti rajatun käyttöliittymän kanssa.

Polarisointi ei ole sama asia kuin disinformaatio

Yksi vaarallisimmista käsitteellisistä liukumista syntyy, jos voimakas tunne, polarisaatio tai virallisen politiikan vastustus muuttuu itsessään epäilyttäväksi. Polarisoiva sisältö voi olla väärää, mutta se voi olla myös täysin paikkansapitävää. Moni historian merkittävä paljastus on aiheuttanut voimakkaita reaktioita juuri siksi, että se rikkoi vakiintuneen ja virallisesti mukavan kertomuksen.

YK:n operatiivisessa ohjeistuksessa riskinarvioinnissa huomioidaan muun muassa voimakkaat tunnereaktiot, julkinen huomio, toiminnan häiriintyminen ja nopea leviäminen. Nämä ovat hyödyllisiä mittareita kriisiviestinnälle, mutta ne eivät kerro mitään väitteen totuusarvosta. Jos vaikutus ja totuus sekoitetaan keskenään, järjestelmä alkaa rangaista tehokkaasta puheesta eikä virheellisestä tiedosta.

Myös ”misinformaatio” on ongelmallinen kategoria. Disinformaatio tarkoittaa tavallisesti tarkoituksellista harhaanjohtamista, mutta misinformaatio voi tarkoittaa vilpittömästi jaettua virheellistä tietoa. Tieteellinen ja poliittinen tieto kuitenkin muuttuu. Se, mikä leimataan tänään vääräksi, voi huomenna osoittautua osittain tai kokonaan oikeaksi. Siksi epävarmuuden, kiistan ja keskeneräisen tiedon on saatava näkyä.

Hyvät tarkoitukset eivät korvaa vallan rajoja

YK:n asiakirjoista ei tarvitse rakentaa salaliittoteoriaa. Huolestuttava kehitys on näkyvissä avoimesti: globaaleja periaatteita muutetaan käytännön toimintamalleiksi, informaatiouhkia yhdistetään instituutioiden mandaattien toteuttamiseen ja tekoälyhallinnosta rakennetaan kansainvälistä yhteistyöaluetta.

Ongelma ei myöskään ratkea vakuuttamalla, että tarkoitus on hyvä. Kaikki pysyvät valtarakenteet perustellaan alkuvaiheessa turvallisuudella, tehokkuudella tai yhteisellä edulla. Demokratian kannalta olennaista on, miten valtaa voidaan valvoa, vastustaa ja tarvittaessa purkaa.

Vähimmäisvaatimusten pitäisi olla selvät. Väärän tiedon määritelmien on oltava täsmällisiä ja julkisia. Poliittista erimielisyyttä ei saa käsitellä informaatiouhkana. Sisällön rajoituksista on voitava valittaa riippumattomalle taholle. Riskimallien, tekoälyjärjestelmien arviointiperusteiden ja viranomaisten sekä alustojen välisen yhteistyön on oltava läpinäkyvää. Lisäksi valtion, kansainvälisen organisaation tai teknologiayhtiön oma viestintä on voitava asettaa saman kriittisen tarkastelun alle kuin kaikkien muidenkin.

Kuka vartioi tiedon vartijoita?

Disinformaatio on todellinen ilmiö, mutta niin on myös institutionaalinen harhaanjohtaminen. Tekoäly voi auttaa paljastamaan molempia – tai se voidaan kouluttaa tunnistamaan vain toinen niistä.

Varsinainen kamppailu ei siksi koske sitä, saako valheita torjua. Tietenkin saa. Kamppailu koskee sitä, kenelle annetaan oikeus määritellä hyväksytty todellisuus ja kuinka syvälle tuo määritelmä rakennetaan digitaaliseen infrastruktuuriin.

Kun tekoälystä tulee tiedon portinvartija, sananvapaus ei välttämättä katoa näyttävällä kiellolla. Se voi kaventua hiljaa: yksi riskiluokitus, yksi suositusalgoritmi ja yksi ”turvallinen” vastaus kerrallaan.

Lähde: Frontnieuws – De VN heeft een wereldwijde taskforce tegen desinformatie opgericht; nu neemt ze de controle over informatie over via AI-governance

Tausta-asiakirjat: YK: Strengthening Information Integrity (2025) · YK: Global Digital Compact

Komentoi