Saksalaisella Report24-sivustolla julkaistu artikkeli “Zehn Klimaprognosen, vom Winde verweht” (suom. Kymmenen ilmastoennustetta, jotka haihtuivat tuuleen) nostaa esiin pitkän listan esimerkkejä, joissa ilmaston lämpenemiseen liittyvät ennusteet eivät ole toteutuneet odotetulla tavalla. Teksti asettuu vahvasti kriittiseen rooliin ilmastopolitiikkaa ja sen taustalla olevaa tieteellistä konsensusta kohtaan, mutta nostaa samalla esiin ilmiön, josta keskustellaan yhä enemmän myös tiedeyhteisön sisällä: kuinka tarkkoja ennusteet voivat ylipäätään olla, ja miten niitä tulisi viestiä yleisölle ilman, että epävarmuus katoaa matkalla otsikoihin.

Artikkelin sisältö ja väitteet

Report24 esittää kymmenen tapausta, joissa aiemmin julkisuutta saaneet tutkijat, järjestöt tai päättäjät ovat ennustaneet tiettyjä, sittemmin toteutumattomia ilmastovaikutuksia. Mukana on muun muassa väitteitä Arktiksen jäiden täydellisestä sulamisesta 2010-luvun alkuun mennessä, meriveden tason nopeasta noususta, sekä yksittäisiä paikallisia ilmastoennusteita, jotka eivät ole vastanneet havaintoja.

Artikkelin sävy on skeptinen: se ei ainoastaan kritisoi yksittäisiä arvioita vaan myös koko mallintamisen ja ilmastopolitiikan tapaa esittää tuloksia varmoina totuuksina. Kirjoittaja tulkitsee ilmastonmuutoksen varoitusviestinnän osin poliittiseksi ohjauskeinoksi, joka toimii ”pelon ja syyllisyyden logiikalla”.

Tämä on journalistisesti kiinnostava lähtökohta, koska se tuo esiin jännitteen tiedon ja politiikan rajapinnassa: kuinka tieteellistä mallinnusta käytetään päätöksenteon tukena ja milloin se muuttuu narratiiviksi.

Mitä tutkimus sanoo ennusteiden tarkkuudesta

Tieteellisesti ilmastoennusteet eivät ole absoluuttisia ”sääennusteita vuosikymmeniksi eteenpäin”, vaan skenaarioita, jotka perustuvat erilaisiin päästö-, energian- ja käyttäytymisoletuksiin.
Näiden skenaarioiden tulokset voivat erota huomattavasti toisistaan, mikä näkyy myös menneiden vuosikymmenten mallivertailuissa.

  • Arktinen jääpeite: Useat mallit ennustivat nopeaa kesäjään vähenemistä, mutta eivät sen täydellistä katoamista 2010-luvulla. Nasan ja NSIDC:n havaintojen mukaan jääpeite on supistunut noin 12 % / vuosikymmen 1980-luvulta, mutta täysin jäätöntä kesää ei ole nähty. Ennusteet olivat siis suuntaansa oikein, mutta ajallinen nopeus yliarvioitiin.
  • Meriveden nousu: IPCC:n arvioiden mukaan merenpinta on noussut 1900-luvun alusta noin 20 cm, ja viime vuosikymmeninä vauhti on kiihtynyt. Monet varhaiset skenaariot olivat liian optimistisia, mutta toisaalta jotkin dramaattiset yksittäiset arviot (esim. useiden metrien nousu vuoteen 2020 mennessä) eivät perustu virallisiin mallinnuksiin.
  • Lämpötilakehitys: Ilmastomallit ovat historiallisesti onnistuneet varsin hyvin kuvaamaan globaalia keskilämpötilan nousua, vaikka alueelliset erot ja luonnollinen vaihtelu voivat peittää tai voimistaa muutoksia tietyillä aikajaksoilla.

Näiden vertailujen perusteella voidaan sanoa, että ilmastomallit ovat kehittyneet huomattavasti, mutta yksittäiset ennusteet voivat silti mennä harhaan, etenkin jos poliittiset ja mediakanavat esittävät skenaarioita ehdottomina lopputulemina.

Median ja politiikan rooli epävarmuuden viestinnässä

Ilmastonmuutoksesta käytävä julkinen keskustelu kärsii usein siitä, että epävarmuus ei ole uutiskynnystä ylittävä ilmiö. Kun tutkija puhuu todennäköisyyksistä, otsikot muuttavat ne varmuuksiksi. Tämä ongelma ei ole ainutlaatuinen ilmastotieteelle; samaa on nähty talousennusteissa ja terveystutkimuksissa.

Raport24 käyttää tätä vinoumaa todisteena siitä, että koko järjestelmä olisi vääristynyt, mutta väite menee pidemmälle kuin tieteellinen näyttö. Kriittinen journalismi on tervetullutta, mutta silloin myös esimerkkien valinta ja vertailukelpoisuus on ratkaisevaa: on eri asia arvioida yksittäisen tutkijan media-kommenttia kuin vertaisarvioitua mallinnusta.

Tieteellinen konsensus ja sen rajat

Nykyinen kansainvälinen konsensus, jota esimerkiksi IPCC:n raportit heijastavat, ei väitä ennustavansa yksittäisiä tapahtumia kuten “jäättömän Arktiksen vuotta X”, vaan kuvaa todennäköisiä kehityspolkuja eri päästöskenaarioissa. Näissä arvioissa on huomattava määrä vaihtelua, mutta kokonaiskuva – kasvihuonekaasujen lisääntyminen, lämpeneminen ja siihen liittyvät ympäristömuutokset – on toistuvasti vahvistunut havaintoaineistolla.

Skeptiset näkemykset tuovat kuitenkin tärkeän lisän: ne pitävät yllä keskustelua mallien luotettavuudesta, datan avoimuudesta ja poliittisen viestinnän tarkkuudesta. Tämä on osa tieteellistä prosessia – ei sen vastakohta.

Johtopäätökset: miten lukea tällaisia tekstejä

Lukijan kannattaa suhtautua sekä varoituksiin että skeptisiin väitteisiin kriittisesti mutta avoimesti.
Tieteellistä keskustelua ei pidä typistää kahteen leiriin – “uskovat” ja “kieltäjät” – vaan nähdä jatkumona, jossa mallien tarkkuus, havaintodata ja viestintäkäytännöt kehittyvät jatkuvasti.
Report24:n artikkeli muistuttaa perustellusti, että osa julkisuudessa esitetyistä ennusteista on ollut virheellisiä tai ylitulkittuja. Samalla se ohittaa ne ennusteet, jotka ovat toteutuneet täsmällisesti ja vahvistaneet mallien uskottavuutta.

Lopulta kysymys ei ole siitä, oliko joku tutkija oikeassa tai väärässä, vaan siitä, miten yhteiskunta käyttää tieteellistä epävarmuutta päätöksenteossa. Täsmällinen, läpinäkyvä ja tasapainoinen viestintä on ainoa tapa säilyttää luottamus — molempiin suuntiin.

Lähteet ja lisälukemista

  • NSIDC / NASA: Arctic Sea Ice Extent Data 1979–2024
  • IPCC AR6 Synthesis Report (2023)
  • NOAA Sea Level Rise Report (2022)
  • Met Office HadCRUT5 Global Temperature Dataset
  • Report24.news: Zehn Klimaprognosen vom Winde verweht (22. 10. 2025)