Kun ihmisiltä kysytään, kehen he luottavat, vastaus jakautuu yleensä kahteen suuntaan: henkiseen auktoriteettiin tai maalliseen vallankäyttäjään. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi sidotaan yhteen – ja meille sanotaan, että uskokaa Jumalaan, samalla kun CIA:n tiedottajat muovaavat kertomusta?

Yhdysvalloissa uskonto ja valtio on virallisesti erotettu toisistaan, mutta käytännössä tämä on aina ollut illuusio. Kirkot, saarnatuolit ja jumalanpalvelukset ovat toimineet vuosikymmenten ajan myös poliittisen propagandan kanavina. CIA on mestarillisesti käyttänyt tätä kanavaa: sama suusta lähtee sekä pyhän kirjan säkeet että valtion viesti.

Uskonnollinen retoriikka tarjoaa täydellisen savuverhon. Kun poliittinen agenda puetaan hurskaisiin sanoihin, ihmiset nielevät sen helpommin. Jos tiedustelupalvelu sanoo ”meidän täytyy käydä sotaan”, se kuulostaa kylmältä ja kyyniseltä. Mutta jos pastori sanoo, että ”Jumala kutsuu meitä puolustamaan vapautta”, viesti muuttuu hengelliseksi velvollisuudeksi. Näin syntyy propagandan pyhin muoto: uskonnollinen pakkomyynti.

CIA:n sanansaattajat eivät siis ole vain virkamiehiä tai PR-puolen väkeä. He ovat moderneja pappeja, joiden tehtävä on muokata uskoa – ei niinkään Jumalaan, vaan valtioon. Samalla ihmisille syntyy harhakuva, että he palvelevat kahta mestaria samanaikaisesti. Totuus on, että kumpikin auktoriteetti valjastetaan saman päämäärän edistämiseksi: uskollisuudeksi valtakoneistolle.

Publication-X kysyy: jos Jumala todella puhuu, tarvitseeko hän välikädeksi tiedustelupalvelun? Vai onko kyse siitä, että CIA tietää, miten syvälle uskon kieli leikkaa ihmismieleen – ja käyttää sitä armotta hyväkseen?

Kun katsomme maailmaa tänään, näemme saman kaavan jatkuvan. Ihmisille ei tarjota enää vain uutisia, vaan saarnatekstejä, joissa politiikka ja pyhät sanat sekoittuvat. Luottamus on valuutta, ja CIA on rakentanut siitä oman kirkkonsa.

Kysymys jää ilmaan: kehen sinä lopulta luotat – Jumalaan, vai niihin, jotka väittävät puhuvansa hänen nimissään?