Euroopan unionin 140 miljoonan dollarin sakko Elon Muskin X-alustalle ei ole tavanomainen sääntelytoimi, vaan viimeisin laukaus sen kiihtyvässä sodassa sananvapautta vastaan. Virallinen selitys – ”läpinäkyvyysrikkomukset” – on savuverho, joka peittää alleen paljon syvemmän ja merkittävämmän konfliktin: kamppailun verkkotiedon hallinnasta, sensuurista ja siitä, kuka saa viime kädessä päättää, mitä verkossa sanotaan ja nähdään.

Vaikka Bryssel puhuu vastuullisuudesta, todellisuudessa kyse on raa’asta vallasta. Tämä tapaus ei ole erillinen tekninen rike, vaan vuosia kestäneiden uhkausten ja painostuksen huipentuma. Se on käännekohta globaalissa taistelussa digitaalisesta vapaudesta. Seuraavassa on viisi paljastusta, jotka avaavat tämän konfliktin todelliset panokset.

——————————————————————————–

1. Viralliset syyt sakolle ovat savuverho todelliselle tavoitteelle: puheen kontrolloinnille.

EU langetti X:lle massiivisen 140 miljoonan dollarin (120 miljoonan euron) sakon virallisesti ”läpinäkyvyysrikkomusten” vuoksi. Komission mukaan alusta laiminlöi velvoitteitaan useilla tavoilla:

  • ”Harhaanjohtava” sinisen rastin järjestelmä: EU katsoi, että X:n maksullinen sininen rasti on harhaanjohtava. Toisin kuin aiempi vahvistusmerkki, kuka tahansa voi nyt ostaa sen, mikä heikentää sen uskottavuutta aitouden merkkinä.
  • Tutkijoiden pääsyn estäminen: X:ää syytettiin siitä, että se kieltäytyi antamasta tutkijoille pääsyä käyttäjätietoihinsa, vaikka digipalvelusäädös (DSA) sitä edellyttää.
  • Mainostietojen salaaminen: Alustaa rangaistiin myös siitä, ettei se jakanut avoimesti tietoja mainonnastaan.

Vaikka nämä syyt kuulostavat teknisiltä, ne ovat vain tekosyy. Sakon ytimessä on X:n uppiniskainen haluttomuus alistua EU:n ”rautaiselle otteelle” verkkosisällöistä. Bryssel on turhautunut siihen, ettei alusta valvo ja sensuroi puhetta viranomaisten toivomalla tavalla, ja tämä sakko on rangaistus tuosta uhmakkuudesta.

——————————————————————————–

2. EU:n asetus käyttää epämääräistä kieltä mahdollistaakseen laajan sensuurin.

Tämän konfliktin keskiössä on EU:n digipalvelusäädös (DSA), jota lähteet kutsuvat suoraan ”sensuurilaiksi”. Laki velvoittaa suuret alustat, kuten X:n, poistamaan sisältöä, joka määritellään ”laittomaksi” tai ”haitalliseksi”.

Kriittinen ongelma piilee siinä, että laki jättää avaintermit, kuten ”haitallinen sisältö” ja ”disinformaatio”, tarkoituksellisen epämääräisiksi. Tämä antaa sääntelyviranomaisille vapaat kädet päättää jälkikäteen, mikä puhe on hyväksyttävää ja mikä ei. Tämä menettely ei ole vahinko, vaan tarkkaan suunniteltu kontrollin väline.

Lähteiden mukaan tämä luo rakenteen, joka mahdollistaa ”sensuuria menettelyn kautta, ei määräyksellä”.

Tämä menettelyyn perustuva sensuuri ei ole itsetarkoitus; se on moottori, jolla ajetaan tiettyä poliittista päämäärää: narratiivien hallintaa.

——————————————————————————–

3. Kyse ei ole vain turvallisuudesta – vaan narratiivien hallinnasta.

Sakko X:lle ei syntynyt tyhjiössä. Se on Brysselin pitkään jatkuneen painostuskampanjan looginen seuraus. Vaikka EU perustelee digipalvelusäädöstä tarpeella torjua ”vihapuhetta”, todellinen tavoite on niiden toisinajattelijoiden hiljentäminen, jotka haastavat ”globalistisen agendan” kaltaisilla aiheilla kuten avoimet rajat tai ”ilmastohysteria”.

EU:n aikeet ovat olleet selvillä jo vuosia:

  • Jo tammikuussa 2023 komission varapuheenjohtaja Vera Jourová varoitti Muskia avoimesti, että hänen ”sananvapauden absolutismiaan” ei hyväksytä ja julisti, että ”villin lännen aika on ohi”.
  • Lokakuussa 2023 komissaari Thierry Breton vaati X:ää poistamaan ”laitonta sisältöä ja disinformaatiota” liittyen Gazan konfliktiin. Muskin vastaus oli julkinen ja uhmakas: ”Listatkaa rikkomukset, joihin viittaatte X:ssä, jotta yleisö näkee ne.”

Tämä pyrkimys kontrolliin sai ideologisen sinettinsä Davosin talousfoorumissa, kun komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kutsui disinformaatiota ”tärkeimmäksi huolenaiheeksi” ja vaati globaalia kehystä, jossa hallitukset ja teknologiayritykset valvovat yhdessä verkkosisältöjä. Konfliktissa ei siis ole lopulta kyse käyttäjien turvallisuudesta, vaan vallasta ja vaikutusvallasta julkiseen keskusteluun.

——————————————————————————–

4. Kuuliaisuus palkitaan, uhmakkuus rangaistaan.

EU:n lähestymistapaa kuvaa selvästi X:n ja TikTokin erilainen kohtelu. Siinä missä X sai massiivisen sakon, EU päätti TikTokia koskevan tutkintansa ilman rangaistusta. Syy oli yksinkertainen: TikTok lupasi ”tehdä yhteistyötä” ja mukauttaa toimintaansa.

Tämä paljastaa EU:n sääntelyn ydinperiaatteen: noudattaminen palkitaan. Komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen tiivisti tämän täydellisesti.

”Jos noudatat sääntöjämme, et saa sakkoa.”

Tämä lähestymistapa kannustaa alustoja noudattamaan sääntöjä innovaation sijaan. Välttääkseen miljoonasakot yhtiöiden on suodatettava puhetta ja mukauduttava Brysselin toiveisiin. Tämä luo hyytävän vaikutuksen, jossa alustat päätyvät itsesensuuriin suojellakseen käyttäjien sijaan omaa tulostaan rankaisevilta sääntelijöiltä.

——————————————————————————–

5. Tämä ei ole vain Euroopan ongelma – sananvapauden taistelu on globaali.

Konflikti on herättänyt voimakkaan reaktion myös Euroopan ulkopuolella. Yhdysvaltain varapresidentti JD Vance (lähteiden tulevaisuuteen sijoittuvassa kontekstissa) tuomitsi EU:n toimet jyrkästi.

”EU:n pitäisi tukea sananvapautta, ei hyökätä amerikkalaisia yrityksiä vastaan roskan takia.”

Vancen kommentit heijastavat kasvavaa jännitettä Yhdysvaltojen ja EU:n välillä verkon tulevaisuudesta. Hän on painokkaasti varoittanut, että eurooppalainen sensuurimalli on leviämässä Atlantin yli: ”Sellainen sosiaalisen median sensuuri, jota olemme nähneet Länsi-Euroopassa… tulee, ja on jo osittain, tehnyt tiensä Yhdysvaltoihin.”

Tämä tapaus korostaa syvenevää ideologista kuilua Atlantin molemmin puolin: kasvavaa halua rajoittaa perusvapauksia koetun yhteiskunnallisen hyödyn nimissä.

——————————————————————————–

Johtopäätös

EU:n sakko X:lle on enemmän kuin rangaistus teknologiayhtiölle. Se on virstanpylväs ja aikeiden julistus globaalissa kamppailussa digitaalisen vapauden tulevaisuudesta. Se osoittaa, kuinka läpinäkyvyyden ja turvallisuuden kaltaisia käsitteitä käytetään aseina poliittisen kontrollin lisäämiseksi ja toisinajattelun vaientamiseksi.

Tapaus pakottaa meidät kaikki pohtimaan perustavanlaatuista kysymystä. Kun hallitukset ympäri maailmaa pyrkivät lisäämään digitaalisen julkisen tilan valvontaa, mihin meidän tulisi vetää raja kansalaisten suojelun ja heidän sensurointinsa välille – ja kuka saa päättää?