Vuosikymmenten ajan vasemmistolaiset, ”woke”-sukupuolideologit ja kiihkeät feministit ovat toistaneet meille päivästä toiseen: ura on kaikkein tärkeintä! Lapset ja perhe ovat vain ärsyttävä, patriarkaalinen este matkalla kohti absoluuttista, ehdottomattomaa ”itsenäisyyttä”! Mutta nyt tapahtuu jotain mielenkiintoista: ”Z-sukupolven” nuoret naiset ovat ilmeisesti kyllästyneet tähän myrkylliseen indoktrinaatioon.

EduBirdien tuore tutkimus saattaa aiheuttaa henkeäsalpaavan reaktion sukupuolentutkimuksen laitoksilla: peräti 47 prosenttia nuorista naisista haaveilee nykyään elämästä ”tradwife”-roolissa – eli perinteisenä kotirouvana ja äitinä. Heidän elämänsä tavoitteena on vakaa avioliitto, lapset, keskittyminen kotiin ja mies, joka toimii perinteisesti perheen pääasiallisena elättäjänä. Käsitys niin sanotusta ”girlbossista”, joka yksinäisenä mutta niin menestyksekkäänä astelee design-puvussaan yrityksen käytävillä, romahtaa armottomasti vaivaisiin 23 prosenttiin.

Muut elämäntavat ovat tässä yhteydessä vielä vähäisemmässä roolissa. Tällainen on esimerkiksi ”digitaalinen nomadi” -malli, johon kuuluu maailmanmatkailua, kannettavalla tietokoneella työskentelyä kaikkialla maailmassa yhdessä kumppanin kanssa; tätä mallia suosii 16 prosenttia ”Z-sukupolven” naisista. Tai sitten niin sanottu ”trophy wife” -rooli. Tämä ryhmä haluaa yksinkertaisesti olla ”kaunis seuralainen” rikkaalle kumppanille – ei työtä, mutta vaurautta valitsemalla varakkaan aviomiehen. Siinä kotityöt ja lasten kasvatus ulkoistetaan henkilökunnalle. Tradwife etsii nimittäin täyttymystä perheestä ja aktiivisesta kotityöstä, kun taas Trophy Wife puolestaan tavoittelee elämäntapaa, joka perustuu vaurauteen ja vapautumiseen juuri näistä kotitöistä.

Fox Newsissa Lara Trump kiteytti asian terävästi. Hän teki armotonta tilinpäätöstä siitä feministisestä propagandasta, joka on kirjaimellisesti ohjannut kokonaisia naissukupolvia elämään valheessa. ”Niin kauan on ollut olemassa tämä feministinen liike, joka on yrittänyt suostutella meitä sivuuttamaan perheen perustamisen halun. Älkää miettikö avioliittoa tai lasten saamista. Keskittykää yksinomaan uraanne!”, Trump sanoi.

Lukemattomat naiset heräävät jossain vaiheessa ja huomaavat, että he oikeastaan halusivat juuri tällaista perhe-elämää – mutta silloin on jo liian myöhäistä. He kamppailevat lapsettomuuden kanssa, juoksevat hedelmällisyysklinikalta toiselle ja jäävät lopulta usein ”täysin murtuneiksi”, kuten hän jatkaa.

Tietenkin vasemmistolainen sosiaalisen median kupla räjähtää ja höpöttää refleksinomaisesti pakosta toimia ”synnytyskoneina” ja naisten sortamisesta. Mutta se on täyttä hölynpölyä, sillä kukaan ei tässä ketju ketään keittiön liesiin. Kyse on yksinkertaisesti vapaudesta päättää jälleen sen puolesta, mikä todella merkitsee. Lara Trump näkee asian täsmälleen samoin: ”Kyse ei ole naisten sulkemisesta kotiin. Kyse on keskittymisestä paluuseen perheen pariin.” Ja sitten lause, joka saa jokaisen uranaisen kasvoille raivonpunaisen värin: ”Voimakkain titteli, jota tulen koskaan kantamaan elämässäni, on titteli ’äiti’.”

Mitä tämä koko pseudofeministinen ”Girlboss”-liike on todellisuudessa tuonut naisille? Surkeita, huonosti palkattuja paskatyöpaikkoja toimistossa, joita heille on myyty ”loistavana vapautuksena”. Lopputuloksena on uupumus, katumus ja ennennäkemätön väestökriisi. Heille on luvattu täydellistä tyydytystä loputtomasta ”hustlaamisesta” jonkin sieluttoman suuryrityksen hyväksi, samalla kun avioliittoa ja äitiyttä on aliarvostettu.

Nykypäivän nuoret naiset eivät suinkaan ole sokeita. He ovat nähneet, kuinka edelliset sukupolvet ovat uupuneet, lykänneet perheen perustamista niin kauan, että juna oli jo lähtenyt, ja istuvat nyt iltaisin yksin sohvalla viinilasi kädessään. Z-sukupolven looginen seuraus: opt-out. He yksinkertaisesti jättävät tämän uupumuksen koneiston väliin. Se, mitä täällä – ainakin Yhdysvalloissa – koemme, on kulttuurinen nollaus.

Se on hiljainen, mutta uskomattoman voimakas sodanjulistus vasemmiston yritykselle tulkita naiseutta uudelleen ja vieraannuttaa naiset asioista, jotka ovat pitäneet yhteiskuntiamme hengissä tuhansien vuosien ajan. Z-sukupolvi valitsee jälleen aidot ihmissuhteet, turvallisuuden ja oman perheen perustamisen sen sijaan, että kiipeäisi merkityksettömällä uraportaalla kohti tyhjyyttä. Viesti on enemmän kuin selvä: perhe ei ole ”taantumusta” eikä ”sortoa”. Se on todellinen, lopullinen voitto. Kuinka kauan mahtaa kestää, ennen kuin tämä sosiokulttuurinen käänne saavuttaa myös Euroopan?