Tämän videon transcripti on hyvä esimerkki siitä, miten moderni sisältö tehdään näyttämään historialliselta paljastukselta. Ei siksi, että joku olisi keksinyt “pienen valheen”, vaan siksi, että koko paketti on rakennettu tietynlaisen vaikutuksen tuottamiseen: tunne siitä, että katsoja on pääsemässä käsiksi johonkin, mitä “ei pitäisi saada nähdä”.

Ja juuri siksi tämä on kiinnostava analysoitava. Ei Nostradamuksen takia, vaan siksi, että tämä on nykyaikainen propagandistinen tuote, joka käyttää historiaa rekvisiittana.

1) Ensimmäinen testi: mikä tässä on väite, ja mitä siitä pitäisi seurata?

Transcriptin ydinteesi on helppo tiivistää:

Vuonna 2023 Etelä-Ranskassa sijaitsevasta luostarista löytyi salattu, nimettömänä säilytetty, Nostradamuksen kirjoittama käsikirjoitus, joka on poikkeuksellisen “suora” ja sisältää rakenteellisesti koodattuja viestejä — ja se ennustaa nykyhetken.

Jos tämä olisi totta, seuraukset olisivat käytännössä väistämättömiä:

  • Löydöstä olisi olemassa käsikirjoitustunniste, provenienssi, konservointiraportti, arkistomerkintä.
  • Löydöstä puhuisivat käsikirjoitus- ja varhaismodernin historian asiantuntijat (ainakin Ranskassa).
  • Löydöstä olisi jälkiä ainakin katalogeissa, museo-/kirjasto-uutisissa, akateemisissa blogeissa, konferenssiviitteissä.

Tässä kohtaa transcript tekee ensimmäisen klassisen tempun: se väittää “pienen piirin kuiskauksia” ja “hiljaa katoamista”, mutta ei anna mitään, mihin väite voisi kiinnittyä. Ei edes luostarin nimeä.

Se ei ole vahinko. Se on ominaisuus.

2) Nostradamus sellaisena kuin hän oikeasti on: muoto ja luonne

Nostradamuksen tunnetuin teos on Les Prophéties (1555), jossa teksti rakentuu nelirivisistä runosäkeistä (quatrains) ja on järjestetty “centuryihin” (satoihin) — eli nimenomaan runolliseksi, tiivistetyksi, monitulkintaiseksi materiaaliksi. (Encyclopedia Britannica)

Tämä ei ole sivuseikka, vaan ydin.

Nostradamus toimii populaarikulttuurissa siksi, että hänen tekstinsä ovat:

  • kielensä puolesta hämäriä
  • aikajärjestykseltään epälineaarisia
  • tulkinnanvaraisia
  • ja siksi helposti “osuviksi” väännettävissä jälkikäteen

Britannica tiivistää tulkintaprobleeman suoraan: definitiveä tulkintaa ei ole onnistuttu tekemään. (Encyclopedia Britannica)

Kun moderni teksti väittää olevansa Nostradamus mutta tarjoaa “epämukavan selkeyden” ja “suoran aikajanan”, se ottaa pois juuri sen ominaisuuden, joka tekee Nostradamuksesta Nostradamuksen.

Eli: väite syö itsensä.

3) Kielen aikaleima: miksi tämä ei voi olla 1500-lukua edes “symbolisesti”

Transcript on täynnä ilmaisuja ja ajattelurakenteita, jotka ovat käytännössä 2010–2020-lukujen mediakritiikkiä:

  • “media becomes battlefield”
  • “algorithm-driven narratives”
  • “influence without authority”
  • “voices without faces”
  • “chains of light… traded for convenience”

Tätä voi yrittää puolustaa sanomalla “sehän on profetia”, mutta siinä on yksi ongelma: väitetty “salattu käsikirjoitus” ei ole runollinen, vaan modernin esseen rytmittämä moraalidiagnoosi. Se ei kuulosta vanhalta tekstiltä, joka “voisi tarkoittaa mitä tahansa”. Se kuulostaa siltä, miltä moderni YouTube-monologi kuulostaa.

Ja koska transcript nimenomaan väittää olevansa “poikkeuksellisen suora” ja “tarkka”, se myös sitoo itsensä moderniin kieleen. Se ei jätä peruutustietä.

4) Varsinainen sisältö ei ole Nostradamusta — se on nykyajan romahtamisnarratiivi

Sisällöllisesti tämä on koottu yhdestä hyvin tutusta keitoksesta:

  • kulttuurinen fragmentaatio
  • instituutioiden legitimiteetin rapautuminen
  • velkavetoinen talous “illuusiona”
  • moraalinen relativismi
  • teknologian aiheuttama turtumus
  • some- ja mediasota
  • “remnant” (pieni uskollinen joukko)
  • “portti aukeaa sisältä” (hajoaminen itse aiheutettua)

Se on käytännössä “civilizational decline” -malli, joka kuulostaa monelle tutulta, koska se on jo osa aikamme keskusteluympäristöä.

Mutta tärkeä kohta: tämä teksti ei yritä voittaa sinua faktoilla. Se yrittää voittaa sinut tunnistamisella.

“Eikö tämä kuulosta siltä kuin nyt?”

Kun ihminen tunnistaa omia havaintojaan tekstissä, hän tekee helposti seuraavan loikan:

jos tämä tuntuu totta, se on varmaan totta — ja jos se on vanha, se on vielä tottavampaa.

Se on psykologinen oikotie.

5) “Kielletyn tiedon” koukku: miksi aloitus on kirjoitettu juuri niin

Transcript alkaa “he yrittivät piilottaa tämän”, “poliitikot vaimensivat”, “uskonnolliset johtajat vaikenevat”. Sitten seuraa pyyntö: tykkää, jaa, tilaa, liity jäseneksi.

Tämä on erittäin tunnistettava internetin sisältötekniikka: forbidden knowledge -väite tekee tiedosta heti “arvokkaampaa”. Kun jokin on muka sensuroitu, se tuntuu merkitykselliseltä jo ennen kuin sitä on edes kuultu.

Tässä kohtaa on hyödyllistä nojata tutkimukseen, ei fiilikseen: “forbidden knowledge” -väitteet nimenomaan vihjaavat, että tieto on sensuroitu tai tukahdutettu, ja niillä on oma psykologinen dynamiikkansa (se voi olla yhtä aikaa houkutteleva ja uhkaava). (journals.sagepub.com)

Eli: tämä ei ole “vain dramaattinen tyyli”. Tämä on toimiva mekanismi, jolla katsoja sidotaan mukaan.

Ja sivuhuomio, joka tekee tästä konkreettista: transcriptin lopussa ja väleissä toistuvat kommentointikehotukset ja “subscribe”-rakenne vastaavat suoraan YouTube-kanavakerrontaa. Lähdeympäristö ei ole kirjasto, vaan kanava. (YouTube)

6) Numerotemppu: “joka seitsemäs rivi” ei ole todiste — se on lavaste

“Joka seitsemäs rivi muodostaa viestin” kuulostaa matemaattiselta ja siksi vakuuttavalta. Ongelmana on, että se toimii useimmiten näin:

  1. kirjoitat tekstin
  2. valitset sääntöä muistuttavan väitteen
  3. väität, että joku “löysi” sen

Kun yleisö uskoo, että tekstissä on koodi, se kokee tekstin “älykkäämmäksi” ja “todellisemmaksi” kuin se on. Tämä ei vaadi, että koodi on autenttinen. Se vaatii vain, että ajatus on myyvä.

Lisäksi Nostradamuksen teosten kohdalla on toistuvasti huomautettu, että “osumat” syntyvät jälkikäteistulkinnasta ja valikoivasta lukemisesta. Wikipedia ei ole akateeminen auktoriteetti, mutta se tiivistää yhden keskeisen pointin selkeästi: yksikään quatrain ei ole tunnettu siten, että se olisi tulkittu ennustamaan tietty tapahtuma ennen kuin tapahtuma on jo tapahtunut, paitsi epämääräisesti. (Wikipedia)

Sama logiikka pätee “seitsemännen rivin koodeihin”. Ne löydetään, kun niitä halutaan löytää.

7) Miksi juuri Nostradamus? Koska hän on täydellinen brändi

Nostradamus on popkulttuurinen käyttöliittymä: kaikki tietävät nimen, harva tuntee tekstit.

Se on brändin kannalta täydellinen:

  • nimeen liittyy automaattisesti “salaisuus”
  • tekstit ovat valmiiksi hämäriä
  • ihmiset hyväksyvät ajatuksen “kätketystä merkityksestä”
  • vuosittaiset “Nostradamus ennusti vuoden X” -jutut pyörivät jatkuvasti populaarissa mediassa (ja usein ne perustuvat quatrainien venyttämiseen) — eli yleisö on koulutettu ottamaan tämä formaatti vastaan.

Mutta on olemassa myös todellisia Nostradamus-käsikirjoituksiin liittyviä uutisia — kuten se, että harvinainen käsikirjoitus varastettiin ja palautui Roomaan 2022. Se on aidon maailmankulun näköinen tarina: provenienssi, varkaus, huutokauppa, palautus. (The Guardian)

Kun yleisö kuulee joskus oikeita “käsikirjoitus”-uutisia, se tekee fiktiosta uskottavampaa. Silloin myös “luostariarkisto Etelä-Ranskassa” kuulostaa sellaiselta, mitä voisi tapahtua.

Tässä kohtaa vale ei ole yksittäinen väite. Vale on tunnelma, jonka ympärille rakennetaan “todennäköisyyden” lavasteet.

8) Se mikä tässä on oikeasti vaarallista: tunne korvaa todentamisen

Tämä on se kohta, missä analyysi muuttuu olennaiseksi.

Tällainen teksti voi olla “hyvä” ja “osuva” vaikka se olisi historiallisesti epätosi. Se voi nimetä asioita, jotka moni kokee todeksi: polarisaatio, instituutioiden epäluottamus, moraalinen sekavuus, teknologinen turtumus.

Ongelma ei ole, että teksti puhuu näistä. Ongelma on, että se myy ne “piilotettuna profetiana”.

Silloin syntyy kolmoisvaikutus:

  1. Auktoriteetti ilman lähteitä
  2. Tunne ilman vastuuta (koska “minä vain luen manuskriptia”)
  3. Yhteisö ilman tarkistusta (koska yhteisö palkitaan “hereillä olemisesta”, ei kriittisyydestä)

Tämä on erittäin tehokas tapa rakentaa maailmankuva, jossa katsoja kokee olevansa “valveutunut” ilman, että hänen tarvitsee todentaa mitään.

Ja se on se kohta, jossa tällainen sisältö muuttuu viihteestä vaikuttamiseksi.

9) Lopputiivistys: mitä tämä transcripti on

Tämä ei ole historiallinen löytö.

Tämä on:

  • moderni moraalinen esseemonologi
  • jonka päälle on vedetty “luostarimanuskripti”-kuori
  • jonka sisään on upotettu “kielletyn tiedon” koukku
  • ja jonka julkaisuformaatti on suoraan sosiaalisen median sitouttamismalli

Toisin sanoen: se on tuote.

Hyvin tehty tuote, mutta tuote.

Ja jos joku tästä nostaa kulmakarvoja, hyvä. Se tarkoittaa, että osui johonkin olennaiseen: siihen, miten auktoriteetti tehdään ilman lähteitä ja miten “totuuden” tunne rakennetaan ilman todentamista.

📚 Lähteet

  • Encyclopaedia Britannica: Nostradamus and his prophecies (Encyclopedia Britannica)
  • Encyclopaedia Britannica: Nostradamus | Biography, Predictions, & Facts (Encyclopedia Britannica)
  • Encyclopaedia Britannica (video): tulkinnan vaikeus ja “koodattu kieli” -kuvaus (Encyclopedia Britannica)
  • SAGE Journals: tutkimus “forbidden knowledge” -väitteiden luonteesta ja vaikutuksesta (journals.sagepub.com)
  • The Guardian: varastettu Nostradamus-käsikirjoitus palautettiin Roomaan (2022) (The Guardian)
  • The History Blog: sama palautustapaus taustoitettuna (thehistoryblog.com)
  • The Interconnected Zone (TIZ): kanavan oma esittely / konteksti formaatin tunnistamiseen (YouTube)
  • Nostradamuksen profetioiden “jälkikäteistulkinnan” ongelma (yleistajuinen koonti) (Wikipedia)