Uskonto palaa koodiin – rahalla ja rytinällä. Miljardöörit puhuvat eskatologiasta, verkostot paisuvat ja AI-riskipuhe saa teologisen sävyn. Pelastusoperatio vai vallan keskityksen brändiuudistus?

Herätys vai hallinta?

Piilaaksossa puhutaan taas synnistä ja pelastuksesta – mutta nyt kehyskertomuksena on tekoäly. Kun “malleista” tulee kertomuksia kaikkivoivasta koneesta, kerronta liukuu väistämättä kohti eskatologiaa: loppuja, Antikristusta, viimeistä tuomiota. On helppo nähdä, miksi osa eliitistä vaihtaa mindfulnessin messuun: usko on kieli, jolla puhutaan vallasta ilman, että tarvitsee puhua politiikasta.

Kysymys: onko tämä aito katumus… vai uusi kielipaketti vanhalle vallalle?

Acts 17, täysinäiset penkit ja täsmäsaarna dev-kansalle

Uudet verkostot myyvät loppuun. “Usko & työ & teknologia” -klubit täyttyvät koodareista, tuotepäälliköistä, pääomasijoittajista. Lavalla puhutaan vastuusta, pahuudesta, vapaudesta – sanoilla, jotka leikkaavat suoraan hermoon, kun AI:n ohjaus alkaa muistuttaa aitoa yhteiskuntavaltaa.
Julkinen signaali: tämä ei ole enää sisäpiirin harraste, vaan näyttämö, jolla brändätään myös tulevaa sääntelyä.

Antikristus ja sääntelykeppi

Kun miljardööri alkaa puhua “Antikristuksesta”, se on uutinen – mutta myös kehys. Kehys, jossa AI:n ohjauksen vastustaminen tai ajaminen saadaan näyttämään hengelliseltä taistelulta: yksilön vapaus vastaan “yksi maailmanhallinto”. Retoriikka on tehokas, koska se tekee monimutkaisesta asiasta valinnan kahden kertomuksen välillä.
Huomio: kertomus ratkaisee, kuka saa määritellä “pahan”.

Rahavirta kohtaa rituaalin

Kirkko on instituutio. Sijoitusrahasto on instituutio. Molemmat elävät luottamuksesta. Kun ne kohtaavat, syntyy rituaalinen legitimointi: rukous tekee sääntelytoiveesta moraalikysymyksen, sijoitus muuttaa moraalikysymyksen markkinaksi.
Tulos: armosta tulee KPI ja toivosta tiekartta.

Miksi kristinusko – miksei zen?

Siksi, että kristinusko tarjoaa suoraan työkalut siihen, mistä nyt kinastellaan: synti (teknologian väärinkäyttö), parannus (säätely & etiikka), pelastus (suunta kohti “hyvää” AI:ta) ja paholainen (keskitetty kontrolli, totalitarismi, mitä vain vastustajasi edustaa). Se on käyttöjärjestelmä, joka kääntää politiikan ja moraalin yhdeksi käyttöliittymäksi.
Käyttöetu: selkeys voittaa epäselvän – myös mediassa.

Kaksi skenaariota (valitse myrkky)

  1. Aito eettinen renessanssi. Uskonnollinen kieli tekee hyvää: se pakottaa puhumaan vastuusta ja rajojen asettamisesta, ei vain nopeudesta ja markkinaosuudesta.
  2. Pyhitetty vallankeskittymä. Uskonnollinen kehys suojaa vallan laajentamista kritiikiltä: kuka uskaltaa sanoa ei “hyvälle”, jos se onkin pyhää?

Todennäköisin todellisuus: molemmat yhtä aikaa – riippuen siitä, kuka seisoo saarnatuolissa.

Mitä lukijan kannattaa seurata?

  • Ketkä rahoittavat “usko & tech” -tilaisuuksia ja mitä he ajavat lainsäädäntöön?
  • Miten AI-riskit kehystetään: turvallisuus vai sensuuri, vapaus vai valvonta?
  • Kuka omistaa verkostot (säätiöt, varjotoimikunnat, neuvonantajat) – eli missä “pyhä” muuttuu politiikaksi.

Faktalaatikko (PX–tiivistelmä)

  • Ilmiö: Piilaakson tech-eliitin kasvanut kiinnostus kristinuskoon, AI-keskustelun teologisoituminen.
  • Näyttö arjesta: loppuun myydyt tilaisuudet, uudet “usko & työ & teknologia” -verkostot, kirkkojen kävijäpiikit.
  • Keskeinen retoriikka: Antikristus, apokalypsi, “yksi maailmanhallinto”, pelastus.
  • Mahdollinen vaikutus: AI-sääntelyn ja -hallinnan kehystys moraali–/teologiakielellä; vallan legitimointi rituaalin kautta.
  • Riski lukijalle: kun tarinasta tulee totta, yksityiskohtaiset pykälät seuraavat perässä – ja you didn’t read the fine print.

Lopuksi

Silikoniristin alla laakso ei etsi pelkkää pelastusta – se etsii valtaa, joka näyttää pelastukselta. Koodista tuli kertomus. Kertomuksesta tuli rituaali. Rituaalista tuli politiikka.
Seuraavaksi katsotaan, kenen kädessä on kolehtihaavi – ja mille alttarille se nostetaan.