Opinion | Halpa “fasisminleima” peittää alleen todellisen kysymyksen: miten raja julkisen vallan ja yritysvalon välillä vedetään demokratiaa vaarantamatta?

Truth11:n juttu väittää, että stakeholder-kapitalismi on “kansallissosialismia” ja siten käytännössä fasismia – ja sitoo tämän suoraan Yhdysvaltain hallituksen viimeaikaisiin teollisuuspolitiikan siirtoihin (esim. Intel-omistusosuus) sekä WEF:n ajamaan yritysvastuupuhetapaan. Väite on retorisesti tehokas, mutta analyyttisesti hutera. (Truth11.com)

1) Mitä stakeholder-kapitalismi oikeasti on – ja mitä se ei ole

WEF:n “Davos-manifestin” mukaan stakeholder-kapitalismissa yhtiön tehtävä on luoda pitkäjänteistä arvoa kaikille sidosryhmille (työntekijät, asiakkaat, yhteisöt, omistajat), ei vain osakkeenomistajille. Se on yritysjohdon hallintomalli, ei oppi valtion omistuksesta tai pakko-ohjauksesta. (World Economic Forum)
On aivan eri asia, jos valtio alkaa omistaa tai ohjata yrityksiä strategisista syistä – sitä kutsutaan perinteisesti valtiokapitalismiksi, ei stakeholder-kapitalismiksi. (Encyclopedia Britannica)

2) “Intel-diili” ja kumppanit – mistä oikeasti kiistellään?

Kyllä, Washington on 2025 ottanut tai valmistellut omistusosuuksia kriittisiksi määriteltyihin yhtiöihin (esim. Intel, MP Materials) osana laajempaa Kiina-kuria ja huoltovarmuusohjelmaa. Tämä kääntää tukia equityksi ja on de facto teollisuuspolitiikkaa – mutta sen oikea nimilappu on valtiokapitalismi / teollisuuspolitiikka, ei WEF-henkinen sidosryhmäjohtaminen. (Reuters)

3) “Faschismo = korporatismi” – kulunut meemi ja väärä lähde

Somessa ikuinen “Mussolinin” lause – “fasismi on valtion ja yritysvallan sulautuma” – ei löydy lähteistettynä hänen teksteistään, ja on useiden faktantarkistajien mukaan väärinsitaatti. Italian fasismissa “korporatismi” tarkoitti ammatillisten “korporaatioiden” (työnantajat + työntekijät) valtiollista alistamista, ei modernien pörssiyhtiöiden valtaa. Väärä sitaatti tekee karhunpalveluksen vakavalle keskustelulle. (snopes.com)

4) Oliko natsi-Saksa “stakeholder-kapitalismia”?

Ei. Kolmannessa valtakunnassa yksityinen omistus säilyi laajasti, mutta se alistettiin poliittis-sotilaallisiin päämääriin (hintasääntely, allokaatio, pakkokartellit, työliikkeen murskaus). Se on autoritaarista valtion ohjausta, ei yritysvetoista sidosryhmähallintaa. (jstor.org)
Historiantutkimuksen ja Britannica-tiivistelmien valossa fasismin tunnusmerkit ovat äärinationalismi, demokraattisten vapauksien hylkääminen, väkivaltaisen liikkeen mobilisaatio – ei pelkkä “julkinen x yksityinen” -yhteistyö. (Encyclopedia Britannica)

5) Missä oikea vaara kulkee?

On totta, että julkisen ja yksityisen vallan konvergenssi voi tuottaa demokratiaa rapauttavaa korporatokratiaa tai valtiokapitalismia (”valitsemme voittajat, sosialisoimme riskit”) – erityisesti jos läpinäkyvyys, kilpailu ja vastuu katoavat. Mutta tämä riski tulisi nimetä oikein ja torjua hyvin kohdennetuilla jarruilla, ei liimata kaikkeen “fasismi”-leimaa. (merriam-webster.com)

6) Kriittinen testi päättäjille ja yhtiöille (kolme K:ta)

  • Kompassi: Onko toimenpide rajattu selvästi määriteltyyn strategiseen riskiin (huoltovarmuus, puolustus), vai paisuuko se yleiseksi yritysten “kansallistamiseksi” takaoven kautta? (Reuters)
  • Kilpailu: Säilyvätkö markkinakilpailu ja läpinäkyvät ehdot, vai syntyykö kaverikapitalismia (sweetheart-diilit, golden shares, sääntelyn räätälöinti)?
  • Kansalaisvapaudet: Seurataanko samalla sanavapautta, järjestäytymistä ja riippumatonta mediaa kaventavia käytäntöjä? Jos kyllä, silloin liu’utaan kohti fasismin ydintä – riippumatta siitä, kuka omistaa osakkeet. (journals.uchicago.edu)

Johtopäätös

Stakeholder-kapitalismi on yritysjohtamisen puhe- ja ohjauskehikko, kun taas fasismi on autoritäärinen massaliike ja valtiojärjestelmä. Se, että valtio ottaa strategisia omistusosuuksia, voi olla viisasta, typerää tai korruptiolle altista – mutta se ei tee siitä automaattisesti “kansallissosialismia”. Oikea kysymys on, miten teollisuuspolitiikka toteutetaan: läpinäkyvästi ja kilpailua vaalien – vai vallan kasautumista kiihdyttäen. Ensimmäinen on kiisteltävä poliittinen valinta; jälkimmäinen on demokraattinen varoitusvalo. (Reuters)