Israel ilmoittaa kieltävänsä 37 avustusjärjestön toiminnan Gazan kaistalla, elleivät ne noudata uusia ehtoja. Keskeinen vaatimus: järjestöjen on luovutettava Israelille kattavat tiedot palestiinalaisista työntekijöistään. Aikaraja umpeutuu vuodenvaihteessa. Kielto uhkaa järjestöjä, joiden joukossa on Lääkärit ilman rajoja. Israel perustelee vaatimuksia väitteillä, joiden mukaan joidenkin järjestöjen henkilöstöön on kuulunut äärijärjestöihin kytkeytyneitä henkilöitä.

Useat avustusjärjestöt kertovat päätöksen vaikuttavan välittömästi ruoan ja lääkkeiden kuljetuksiin Gazaan. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk kutsuu ratkaisua pöyristyttäväksi ja varoittaa sen pahentavan jo valmiiksi sietämätöntä tilannetta.

Tämä on se, mitä uutinen sanoo. Nyt se, mitä se tekee.

1) Turvallisuusargumentti, joka ei toimi sellaisenaan

Turvallisuus ei ole sivuseikka. Aseellisten ryhmien soluttautuminen siviilirakenteisiin on todellinen ongelma. Mutta tässä kohtaa olennaista on mittakaava ja mekanismi.

Jos yksittäiset työntekijät ovat syyllistyneet rikoksiin tai kuuluneet terroristijärjestöihin, oikeusvaltio reagoi kohdennetusti: tutkinnat, syytteet, henkilötasoiset kiellot. Tässä mallissa toimitaan toisin. Koko infrastruktuuri asetetaan panttivangiksi, ellei se suostu massaluovutukseen, joka käytännössä murtaa humanitaarisen työn perusperiaatteet: riippumattomuuden, neutraaliuden ja luottamuksellisuuden.

Tämä ei ole kirurginen toimenpide. Tämä on moukari.

2) Henkilötietojen luovutus = luottamuksen romahdus

Avustusjärjestöjen kenttätyö nojaa paikallisiin työntekijöihin. Heidän turvallisuutensa perustuu siihen, että heitä ei nähdä miehitysvallan tiedonantajina eikä sotivien osapuolten agentteina.

Kun järjestöt pakotetaan luovuttamaan laajat henkilöstötiedot sotaa käyvälle osapuolelle, syntyy kolme välitöntä seurausta:

  1. Paikalliset työntekijät vetäytyvät – joko pelosta tai pakosta.
  2. Uusien työntekijöiden rekrytointi romahtaa – kukaan järkevä ei astu tehtävään, jossa nimen voi päätyä turvakohteeksi tai kostokierteeseen.
  3. Kentän hiljainen tieto katoaa – juuri se osaaminen, jonka varassa apu tavoittaa oikeat paikat.

Tuloksena ei ole puhtaampi avustustoiminta. Tuloksena on avustustoiminnan halvaus.

3) Juridiikka: kollektiivinen rangaistus toista nimeä

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ydinajatus on yksinkertainen: siviilit ja heitä auttavat toimijat suojataan sodankäynnin logiikalta. Kun apu estetään tai tehdään mahdottomaksi, se muuttuu sodankäynnin välineeksi.

Tässä päätöksessä kielto ei perustu yksittäisiin todettuihin rikoksiin, vaan ennaltaehkäisevään epäluuloon, joka kohdistuu kokonaisiin organisaatioihin. Tämä on kollektiivisen rangaistuksen muoto – pehmeä, byrokraattinen, mutta vaikutuksiltaan kova.

Se ei näy yhdessä yössä. Se näkyy viikkojen ja kuukausien päästä lisääntyvinä amputaatioina, hoitamattomina infektioina, aliravitsemuksena. Ja näiden seurausten kantajina ovat ne, joilla ei ole osapuoliroolia.

4) Narratiivinen siirto: vastuu siirretään järjestöille

Poliittisesti tämä on taitava liike. Kun apu tyrehtyy, syy voidaan nimetä: järjestöt eivät noudattaneet sääntöjä. Näin vastuu humanitaarisesta romahduksesta siirretään pois päätöksentekijöiltä.

Seuraava vaihe on tuttu:

  • Apu vähenee
  • Tilanne pahenee
  • Kansainvälinen kritiikki voimistuu
  • Vastaväite: “Me emme estä apua, vaan vaadimme turvallisuutta”

Tämä kehys on suunniteltu kestämään otsikot. Se ei ole suunniteltu kestämään todellisuutta kentällä.

5) YK:n reagointi – moraalinen, mutta hampaaton

YK:n lausunto on odotettu ja moraalisesti oikea. Mutta se on myös rakenteellisesti heikko. Ilman konkreettisia seuraamuksia lausunnot jäävät arkistomerkinnöiksi, eivätkä muuta toimintaa.

Tässä kohtaa on pakko todeta epämukava asia: kansainvälisen järjestelmän kyky suojella humanitaarista työtä riippuu poliittisesta tahdosta, ei periaatteista. Ja tämä tahto on Gazan kohdalla ollut pitkään vajavainen.

6) Mitä tämä oikeasti tarkoittaa

Jos päätös pannaan täysimääräisesti täytäntöön:

  • Avun määrä vähenee nopeasti, erityisesti terveydenhuollossa.
  • Siviilien kuolleisuus nousee epäsuorasti, ei pommien vaan puutteen kautta.
  • Humanitaarinen työ politisoituu entisestään, mikä tekee tulevasta avusta yhä vaikeampaa.
  • Precedentti syntyy: jos tämä hyväksytään, samaa mallia voidaan käyttää muuallakin.

Tämä ei ole vain Gazan kysymys. Tämä on kysymys siitä, saako sota nielaista myös ne, jotka yrittävät lieventää sen seurauksia.

Lopuksi: miksi tämä ei ole “vain yksi uutinen”

Tämä päätös ei ole poikkeus. Se on jatkumoa, jossa humanitaarinen tila kaventuu askel askeleelta, kunnes jäljelle jää vain sotilaallinen logiikka.

Sysimusta-luennan ydinhavainto on tämä:
Kun avusta tehdään neuvotteluväline, siviilit lakkaavat olemasta suojeltuja – heistä tulee painetta.

Ja se on sodankäynnin muoto, josta harvoin jää kuvia etusivuille, mutta jonka seuraukset kestävät pisimpään.