Lähtöasetelma

Taloussanomien jutussa rakennetaan vahva, yksiviivainen syy–seuraus-ketju: Suomen poikkeuksellisen korkea työttömyys johtuu hallituksen talouspolitiikasta, piste. Tulkinta ankkuroidaan Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ja sen pääekonomistin Patrizio Lainà näkemyksiin.

Tämä ei vielä ole ongelma. Ongelma syntyy siitä, mitä jätetään sanomatta, ja miten lukijalle annetaan vaikutelma, että vaihtoehtoisia selityksiä ei käytännössä ole.

1. Retorinen kehys: “vain kaksi syytä riittää”

Artikkelin keskeinen retorinen temppu on otsikon ja ingressin lupaus:

“Vain kaksi syytä riittää selittämään Suomen poikkeuksellisen pahaa työttömyyttä.”

Tämä rajaa keskustelun ennen kuin data on pöydällä. Kun lukija on kerran ohjattu uskomaan, että syitä on vain kaksi (menoleikkaukset ja epäluottamus), kaikki muu muuttuu automaattisesti toissijaiseksi, jopa häiriöksi.

Sysimusta-mittarilla tämä on klassinen kehystyslukko:

  • vaihtoehdot typistetään
  • tulkinta annetaan valmiina
  • kriittinen lukija ohitetaan

2. Vertailu EU:hun – mutta vain pintatasolla

Suomi ohittaa Espanjan työttömyysasteessa. Totta.
Ruotsi, Saksa ja jopa Kreikka pärjäävät paremmin. Totta.

Mutta mitä ei analysoida:

  • työmarkkinoiden jäykkyyserot
  • irtisanomiskynnyksen historiallinen vaikutus rekrytointihalukkuuteen
  • pk-yritysten investointikynnys Suomessa vs. verrokit
  • väestörakenne ja työvoiman kohtaanto-ongelma

EU-vertailu jää tilastolliseksi kulissiksi, ei rakenteelliseksi analyysiksi.

3. Finanssipolitiikka selityksenä – ilman vastakysymyksiä

Menoleikkaukset nähdään jutussa lähes automaattisesti työllisyyttä heikentävinä. Tämä on keynesiläinen peruspositio, mutta sitä käsitellään ikään kuin se olisi kiistaton luonnonlaki.

Puuttuvat kysymykset:

  • Miksi pitkä elvytyskausi 2010-luvulla ei ratkaissut rakennetyöttömyyttä?
  • Miksi korkea julkinen kulutus ei ole estänyt investointipakoa?
  • Miksi yritykset eivät palkkaa, vaikka työvoimaa on tarjolla?

Kun vastakysymyksiä ei esitetä, lukijalle syntyy vaikutelma, että hallituksen vaihtoehdot olisivat olleet vain “älä leikkaa” tai “romahduta työllisyys”.

4. “Epäluottamus” – psykologinen selitys ilman mittaria

Epäluottamus nostetaan toiseksi pääsyyksi. Se on kätevä selitys, koska:

  • sitä on vaikea mitata
  • se sopii moraaliseen narratiiviin
  • se ei vaadi kovaa dataa

Mutta Sysimusta-kysymys kuuluu:
onko epäluottamus syy vai seuraus?

Työmarkkinoilla epäluottamus syntyy usein siitä, että:

  • työpaikan perustaminen on riskialtista
  • irtisanominen on kallista
  • sääntely muuttuu poliittisissa sykleissä

Tätä näkökulmaa ei jutussa käsitellä lainkaan.

5. Maahanmuutto – nopeasti kuitattu sivupolku

Maahanmuuton vaikutus työttömyyslukuihin torjutaan nopeasti “vääränä johtopäätöksenä”. Mutta taas kerran:
väite kumotaan ilman analyysia.

Ei pohdita:

  • työttömyysasteen nousua absoluuttisena lukuna vs. suhteessa työvoiman kasvuun
  • matalan tuottavuuden työpaikkojen katoamista
  • kieli- ja osaamismismatchia

Lukijalle jää vain viesti: “Tämä selitys on moraalisesti epäilyttävä, joten se on väärä.”

6. Työpaikkojen puute – mutta miksi niitä ei synny?

Lopussa todetaan faktoihin perustuva ongelma:
työttömiä on moninkertaisesti enemmän kuin avoimia työpaikkoja.

Tässä kohtaa artikkeli lopettaa – juuri kun pitäisi aloittaa varsinainen analyysi.

Sysimusta-huomio:

Työpaikat eivät synny käskemällä, kuluttamalla tai leikkaamattomuudella.
Ne syntyvät, kun riskinotto kannattaa.

Tätä lausetta jutussa ei edes sivuta.

Yhteenveto – mitä tässä oikeasti tapahtuu?

Taloussanomien juttu ei ole neutraali tilannekuva, vaan yhden intressiryhmän tulkinta, esitettynä lähes faktana.

  • Selitysmalli valitaan etukäteen
  • Vastanäkökulmat ohitetaan
  • Rakenteelliset kysymykset jätetään käsittelemättä

Lopputulos: lukija saa moraalisen kertomuksen, ei kokonaiskuvaa.

Sysimusta-tuomio on selvä:
Tämä ei ole valeuutinen, mutta se on kapeasti kehystetty todellisuus, jossa talouspolitiikan monimutkaisuus uhrataan narratiivin alttarille.