1. Lähtöasetelma: artikkelin todellinen väite

Iltalehden teksti ei oikeastaan analysoi Trumpia.
Se analysoi asiantuntijoiden omaa hämmennystä – ja pesee sen lukijan päälle moraalisena opetuksena.

Hiljainen perusväite on tämä:

Trumpin selviytyminen osoittaa, että oikeusvaltio, faktat ja moraalinen järkytys eivät enää toimi poliittisina pidäkkeinä.

Tämä ei ole väärä havainto.
Mutta se on vajaa, koska siitä puuttuu kaikkein keskeisin selittävä taso.

2. Kehystysvirhe: “Capitol = katkeamispiste”

Artikkeli nojaa yhteen oletukseen, jota ei koskaan kyseenalaisteta:

Capitolin 6.1.2021 tapahtumat olivat sellaisia, että normaalissa demokratiassa ne katkaisevat poliittisen uran.

Tämä oletus on eurooppalainen, institutionaalinen ja elitistinen.

Yhdysvaltain politiikassa symbolinen rikkomus ei ole sama asia kuin materiaaliset edut.
Monille äänestäjille Capitolin tapahtumat eivät olleet:

  • “hyökkäys demokratiaa vastaan”
    vaan
  • eliitin kriisi, joka paljasti järjestelmän todellisen luonteen

Tätä eroa artikkeli ei koskaan käsittele.

3. “Me emme tajunneet” – mutta mitä ei tajuttu?

Kristiina Helenius sanoo avainlauseen:

“Me emme tajunneet, miten syvä Yhdysvaltain poliittinen kriisi oli.”

Tämä ei ole tunnustus virhearviosta, vaan retorinen pesu.

Todellinen virhe ei ollut kriisin syvyyden aliarviointi.
Virhe oli tämä:

Asiantuntijat olettivat, että järjestelmä puolustaa itseään, koska se näyttää siltä.

Mutta Yhdysvaltain järjestelmä ei ole normatiivinen projekti.
Se on kilpailevien valtarakenteiden kenttä, jossa:

  • puolueuskollisuus
  • kulttuurisota
  • identiteettivastakkainasettelu
    ylittävät oikeusvaltion abstraktit periaatteet.

Trump ymmärsi tämän.
Asiantuntijat eivät.

4. Asiantuntijakierto: kaikki sanovat samaa, eri nimellä

Artikkelissa esiintyvät:

  • Teivo Teivainen
  • Jani Kokko
  • viittaukset Ulkopoliittinen instituuttin
  • media-auktoriteetit kuten Wall Street Journal

Kaikki sanovat saman eri sanoin:

  • “Tämän olisi pitänyt tuhota Trump.”
  • “Näin ei normaalisti käy.”
  • “Jokin on mennyt rikki.”

Yksikään ei kysy:

Kenelle tämä ei ollut koskaan rikki?

Trumpin ydinkannattajille:

  • järjestelmä oli rikki jo ennen
  • Capitol ei rikkonut mitään pyhää
  • “järkytys” oli eliitin sisäinen tunne, ei kansallinen

5. Media-oletus: järkytys = seuraamus

Artikkeli olettaa kausaaliketjun:

järkyttävä teko → moraalinen tuomio → poliittinen tuho

Tämä ketju toimii vain, jos:

  1. yhteinen moraalinen kehys on olemassa
  2. media toimii luottamuksen välittäjänä
  3. vastapuoli tunnustaa samat rajat

Yhdysvalloissa mikään näistä ei enää pidä.

Trump ei “selvinnyt kuin koira veräjästä”.
Hän liikkui kentässä, jossa veräjiä ei enää ole.

6. Venezuela-vertauksen paljastava lipsahdus

Teivaisen vertaus Venezuelan operaatioon on erityisen paljastava:

“Etelä-Amerikkaan hyökkääminen on Yhdysvalloille arkipäivää.”

Tämä lause paljastaa eurooppalaisen sokean pisteen:

  • ulkoinen väkivalta normalisoidaan
  • sisäinen symbolinen rikkomus demonisoidaan

Trumpin kannattajille asetelma on usein päinvastainen.

7. “Oikeus ei voittanut” – mutta kenen oikeus?

Artikkelin loppupäätelmä:

“Kaikki, jotka uskoivat, että oikeus voittaa, on lyöty hiljaiseksi.”

Sysimusta-vastakysymys:
Minkä oikeuden? Kenen näkökulmasta?

Trumpin nousu ei todista, ettei oikeus toimi.
Se todistaa, että:

  • yhtenäinen oikeuskäsitys on hajonnut
  • politiikka on palannut paljaaksi valtakamppailuksi
  • asiantuntijapuhe elää maailmassa, jota ei enää ole

8. Todellinen johtopäätös (jota artikkeli ei sano)

Trump ei voittanut, koska:

  • Capitol “unohdettiin”
  • ihmiset hyväksyivät väkivallan
  • oikeusvaltio romahti yhdessä yössä

Hän voitti, koska:

  • asiantuntijat yliarvioivat oman normatiivisen kuplansa
  • moraalinen paheksunta ei ole poliittinen voima
  • järjestelmä, joka ei enää tuota koettua oikeudenmukaisuutta, ei puolusta itseään

Sysimusta-yhteenveto

Tämä artikkeli ei ole analyysi Trumpista.
Se on jälkikäteen kirjoitettu puolustuspuhe asiantuntijaluokan virhearviolle.

Trump ei rikkonut sääntöjä ja selviytynyt.
Hän pelasi peliä, jossa säännöt olivat jo muuttuneet –
ja vain toiset kuvittelivat niiden olevan yhä voimassa.

Ja juuri sitä tämä teksti ei uskalla sanoa ääneen.