Voi luoja, mikä helvetin vitsi! Vuonna 2025, kun ihmiskunta yskii ilmastokriisin ja AI:n nousun kanssa, Disney päätti herättää Tron-franchisen ruumiinarkusta ja syöttää sille Jared Leton itsetietoisen perseen sijaan vain lisää tyhjää ilmaa ja neonvaloja. Tron: Ares ei ole jatko-osa – se on ryöstö, joka tekee Legacyn kauniista tyhjyydestä suoran polun helvettiin, kuin joku olisi ottanut alkuperäisen Tronin ja sekoittanut sen blenderissä Morpheusin huonoihin päiviin ja Leton egon paisumiseen.

Juoni? Haha, älä naura. Ares, tämä Leton näköinen tekoäly-mörö, loikkii virtuaalista todellisuuteen aiheuttaakseen ”kaaosta” – eli lähinnä tylsää hyppelyä ja repliikkejä, jotka kuulostavat siltä kuin ne olisi kirjoittanut ChatGPT huonoimmillaan. Jeff Bridges palaa Samina CGI-zombina, tuijottaen tyhjyyteen ja pulputtaen ”viisauksia” kuten ”Digitaalinen on todellista”. Joo, ja minun exäni oli uskollinen. Tarina etenee kuin ripulikriisi: sekavaa, ällöttävää ja lopulta vain helpotusta kaipaa. Takaa-ajot Gridissä? Ne ovat kuin katselisit humalaista hamsteria pyörässä – visuaalisesti kiiltävää, mutta sisältö on yhtä tyhjää kuin Leton sielu. Ja loppu? Se ei pelasta elokuvaa, se vain tappaa viimeisetkin toiveet, jättäen sinut miettimään, miksi et voinut vain katsoa maalia sen sijaan.

Näyttelijät – oi, armollinen taivas. Jared Leto Aresina on kuin Jokeri yrittäisi olla Skynet: hän huokailee, tuijottaa ja heiluttelee valosauvoillaan kuin joku, joka luulee olevansa syvä, mutta on vain kallis moka. ”Minä olen evoluutio”, hän vinkuu. Evoluutio? Enemmänkin kuin Darwinin painajainen, jos hän olisi nähnyt Leton Coachella-esityksen. Gil Birmingham ja Evan Peters rämpivät sivurooleissaan kuin hukkuvat rotat, mutta Leton egon paino upottaa heidät pohjaan. Bridges? Hän näyttää siltä kuin olisi tullut studiolle vain siksi, että lupasivat maksaa laskut – ja nukkuu läpi koko homman. Jos tämä on comeback, anna minun pysyä exilissä.

Visuaalit? Ne ovat Tron: Aresin ainoa syy olemassaoloon, mutta jopa ne tukahtuvat omaan kiiltoon. Daft Punkin perintö on nyt joku geneerinen EDM-roskakasa, joka kuulostaa siltä kuin olisit sekoittanut energydrinkin Bridgesin yskään. Grid hohtaa kuin huonosti suunniteltu saunavalaisin, ja ne ”todellisuuden ja digin” siirtymät ovat yhtä sulavia kuin Leton yritelmä laulaa. Leikkaus on sekavaa paskaa, efektit ylikuormitettuja kliseitä – koko homma tuntuu siltä kuin olisit maksanut 15 euroa katsellaksesi 3D-mainosta, jossa kaikki menee pieleen.

Yhteenveto: Tron: Ares on synti sci-fi:ta vastaan, Disneyn ahneuden monumentti, joka ansaitsee digitaalisen polttorovion. Se lupaa valon, mutta toimittaa vain pimeyden ja katkeruuden – älä tuhlaa aikaa tähän, ellet halua tuntea olevasi osa algoritmia, joka syö sielusi. Arvosana: 0/10, koska edes yksi piste olisi anteeksiantoa sille, mitä he tekivät alkuperäiselle unelmalle. Sammuttakaa valot, haudatkaa tämä roskaläjään ja antakaa Tronin kuolla rauhassa.