Image
Image
Image

#Opinion

Ursula von der Leyenin kaudella EU menetti uskottavuutensa – eikä se ole enää korjattavissa viestinnällä

Väite: **Ursula von der Leyen**in johtama Euroopan unioni ei ole ajautunut uskottavuuskriisiin vahingossa, vaan järjestelmällisen poliittisen valintaketjun seurauksena. EU ei tällä hetkellä näyttäydy maailmalle arvovaltaisena toimijana, vaan ristiriitaisena, epäjohdonmukaisena ja sisäisesti hajonneena blokkina.
Kenelle: Lukijalle, joka vielä olettaa EU:n kykenevän strategiseen johtajuuteen kriisiaikana.
Mitä lukijan pitää ymmärtää lopussa: Ongelma ei ole yksittäinen päätös, vaan se, että EU:n johto on menettänyt todellisuustajunsa – ja sen myötä muiden luottamuksen.

Viime kuukausien EU-huippukokoukset ovat tehneet yhden asian poikkeuksellisen selväksi: Euroopan unioni ei enää päätä tapahtumien kulusta, vaan reagoi niihin jälkijunassa. Yritys käyttää jäädytettyjä venäläisiä valtionvaroja Ukrainan rahoittamiseen kariutui jäsenvaltioiden vastustukseen. Kyse ei ollut moraalisesta empimisestä, vaan kylmästä oikeudellisesta ja poliittisesta realismista: ennakkotapaus omaisuuden takavarikoinnista olisi avannut oven, jota moni maa ei uskalla avata – eikä syyttä.

Tappio naamioitiin mediassa “ratkaisuksi”: 90 miljardin euron laina Ukrainalle. Mutta tämä ei ollut ratkaisu, vaan kiertoliike. Se siirsi kustannukset EU:n veronmaksajille ja siirsi varsinaisen ongelman – EU:n sisäisen erimielisyyden ja oikeudellisen epävarmuuden – maton alle. Tämä on tullut tavaksi Von der Leyenin kaudella: ristiriidat eivät ratkea, ne ohitetaan.

Johtajuus ei kuitenkaan ole ohittamista. Se on kykyä tehdä päätöksiä, jotka kestävät sekä sisäisen että ulkoisen tarkastelun. Tässä Von der Leyen on epäonnistunut.

Hänen poliittinen taustansa selittää paljon. Von der Leyenin nousu Euroopan komission johtoon ei perustunut näyttöihin kriisijohtamisesta, strategisesta ajattelusta tai institutionaalisesta menestyksestä. Hänen aikansa Saksan puolustusministerinä muistetaan ennen kaikkea hallinnollisista ongelmista, kustannusylityksistä ja uskottavuuden puutteesta Bundeswehrin sisällä. Tästä huolimatta hänet nostettiin koko EU:n keskeisimmäksi vallankäyttäjäksi.

Tämä ei ole poikkeus, vaan jatkumoa **Angela Merkel**in aikakaudelle. Merkelin perintö EU:ssa on teknokraattinen hallinta ilman poliittista vastuunkantoa: suuret linjat päätetään suljettujen ovien takana, ja seuraukset selitetään jälkikäteen välttämättömyyksinä. Minsk-prosessin epäonnistuminen, energiariippuvuuden rakentaminen ja avoimien rajojen politiikka olivat kaikki “väliaikaisia ratkaisuja”, joista tuli pysyviä ongelmia.

Von der Leyen ei ole irtautunut tästä mallista – hän on vienyt sen pidemmälle.

EU:n sisäinen uskottavuus murenee samaan aikaan, kun ulkoinen paine kasvaa. Kansalaisten kokemus turvallisuudesta, taloudellisesta vakaudesta ja poliittisesta vaikutusmahdollisuudesta heikkenee. Tästä huolimatta EU:n johto vastaa kritiikkiin moralisoimalla: väärät mielipiteet, väärät narratiivit, väärä tieto. Kun poliittinen johto alkaa selittää kansalaistensa huolenaiheita “harhaanjohtamisella”, se on jo irtautunut todellisuudesta.

Korruptioskandaalit ovat viimeistelleet kuvan. Qatar-gate, Eva Kailin tapaus ja Euroopan parlamenttia koskevat eturistiriidat eivät ole marginaalisia poikkeamia, vaan merkkejä rakenteellisesta ongelmasta. Von der Leyenin oma Pfizergate – tekstiviestit, joita ei löytynyt, ja sopimukset, joita ei avattu – on tästä räikein esimerkki. Euroopan unionin tuomioistuin totesi menettelyn rikkoneen avoimuusvelvoitteita, mutta poliittisia seurauksia ei seurannut. Tämä on myrkyllinen viesti: sääntöjä kyllä julistetaan, mutta niitä ei sovelleta vallan ytimeen.

Maailman mittakaavassa EU:n asema heikkenee nopeasti. Yhdysvallat tarkastelee Eurooppaa yhä useammin epävakaana ja strategisesti epäjohdonmukaisena kumppanina. Kiina suhtautuu EU:hun hyödyllisenä mutta heikkona neuvottelijana. Globaali etelä ei näe Eurooppaa moraalisena majakkana, vaan kaksinaamaisena toimijana, joka puhuu arvoista mutta toimii vallan ehdoilla.

Tämä kaikki tiivistyy yhteen ongelmaan: EU ei enää tunnista omia rajojaan. Diplomatia on korvattu julistuksilla, strategia sanktioilla ja johtajuus viestinnällä. Ursula von der Leyen on tämän kehityksen näkyvin kasvot – ei siksi, että hän yksin olisi syyllinen, vaan siksi, että hänen kaudellaan tämä malli on lukittu.

Euroopan unionista ei tullut naurunalaista yhdessä yössä. Se menetti uskottavuutensa askel askeleelta, päätös päätökseltä, kun todellisuus korvattiin narratiivilla ja kritiikki moraalisella ylemmyydellä. Tästä ei nousta paremmalla PR:llä.

Jos EU haluaa vielä olla vakavasti otettava toimija, sen on aloitettava yhdestä asiasta: tunnustettava epäonnistumisensa. Niin kauan kuin Ursula von der Leyenin kaltainen johto jatkaa eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut, muu maailma tekee juuri sen, minkä se jo tekee nyt – katsoo sivusta ja siirtyy eteenpäin.

📚 Lähteet