Teknologia ja vankilaa pahempi tyrannia

Erinomaisessa poliittis-teoreettisessa kirjoituksessa, jonka otsikko on “The Threat of Big Other” (ja jossa leikitellään George Orwellin “Isoveljellä”), Shoshana Zuboff käsittelee ytimekkäästi kirjansa “The Age of Surveillance Capitalism – The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power” (New York: Public Affairs, Hachette, 2019) pääkysymyksiä ja liittää sen nimenomaisesti Orwellin teokseen 1984.

(Bert Olivierin artikkeli on julkaistu Brownstone.org-sivustolla.)

Merkittävää on, että tuolloin hän muistutti lukijoita siitä, että Orwellin tavoitteena 1984:llä oli varoittaa brittiläisiä ja amerikkalaisia yhteiskuntia siitä, että demokratia ei ole immuuni totalitarismille ja että “Totalitarismi, jos sitä vastaan ei taistella, voi voittaa missä tahansa” (Orwell, Zuboffin siteeraama, s. 16). Toisin sanoen ihmiset ovat täysin väärässä uskoessaan, että heidän toimintansa totalitaarinen valvonta massavalvonnan avulla (kuten 1984:ssä kuvattiin ja joka on vangittu iskulauseeseen “Isoveli tarkkailee sinua”) voisi lähteä vain valtiolta, eikä hän epäröi nimetä tämän uhan lähdettä tänä päivänä (s. 16):

Yksityiset yritykset, jotka harjoittavat ennennäkemätöntä taloudellista logiikkaa, jota kutsun valvontakapitalismiksi, ovat 19 vuoden ajan kaapanneet Internetin ja sen digitaaliteknologian. Googlen vuonna 2000 keksimä uusi taloustiede vaatii salaa yksityisiä ihmiskokemuksia ilmaiseksi raaka-aineeksi, joka muunnetaan käyttäytymistiedoiksi. Osaa tiedoista käytetään palvelujen parantamiseen, mutta loput muutetaan laskennallisiksi tuotteiksi, jotka ennustavat käyttäjän käyttäytymistä. Näillä ennusteilla käydään kauppaa uusilla futuurimarkkinoilla, joilla valvontakapitalistit myyvät varmuutta yrityksille, jotka haluavat tietää, mitä teemme seuraavaksi.

Nyt tiedämme, että tällaisella massavalvonnalla ei ole pelkästään tarkoitus – jos sillä koskaan on ollutkaan – seurata ja ennustaa kuluttajien käyttäytymistä voittojen maksimoimiseksi; kaukana siitä. Yleisesti tiedetään niiden keskuudessa, jotka haluavat pysyä ajan tasalla maailmanlaajuisesta kehityksestä ja jotka eivät luota vain perinteisiin tiedotusvälineisiin, että Kiinassa tällainen massavalvonta on edennyt siihen pisteeseen, että kansalaisia seurataan lukemattomien julkisilla paikoilla olevien kameroiden ja älypuhelimien avulla niin, että heidän käyttäytymistään seurataan ja valvotaan käytännössä täysin.

Ei ole ihme, että Maailman talousfoorumin (WEF) johtaja Klaus Schwab ei jätä käyttämättä tilaisuutta kehua Kiinaa malliesimerkkinä, jota muiden maiden pitäisi seurata tässä suhteessa. Siksi ei liene yllätys, että tutkiva toimittaja Whitney Webb kiinnittää Orwellin ennakkoluuloihin viitaten huomiota Yhdysvalloissa vuonna 2020 kehitetyn massavalvonnan ja Orwellin vuonna 1949 julkaistun dystooppisen yhteiskunnan kuvauksen välisiin silmiinpistäviin yhtäläisyyksiin.

Hän kirjoitti artikkelissa “Techno-tyranny: How the US national security state is using coronavirus to fulfile an Orwellan vision”:

Viime vuonna eräs hallituksen toimikunta kehotti Yhdysvaltoja ottamaan käyttöön tekoälyyn perustuvan massavalvontajärjestelmän, joka ylittää huomattavasti muissa maissa käytössä olevat järjestelmät, jotta voidaan varmistaa Yhdysvaltojen hegemoniaasema tekoälyn alalla. Nyt monia “esteitä”, jotka komissio oli maininnut sen toteuttamisen esteeksi, ollaan nopeasti poistamassa koronaviruskriisin torjunnan varjolla.

Webb jatkaa keskustelua yhdysvaltalaisesta hallituksen elimestä, joka keskittyi tutkimaan keinoja, joilla tekoäly voisi edistää kansallista turvallisuutta ja puolustustarpeita, ja joka esitti yksityiskohtaisia tietoja “rakenteellisista muutoksista”, joita yhdysvaltalaisen yhteiskunnan ja talouden olisi tehtävä voidakseen säilyttää teknologisen etulyöntiaseman Kiinaan nähden. Webbin mukaan asianomainen hallituksen elin suositteli, että Yhdysvallat seuraisi Kiinan esimerkkiä ohittaakseen Kiinan, erityisesti joidenkin tekoälyyn perustuvan teknologian näkökohtien osalta, jotka liittyvät massavalvontaan.

Kuten hän myös huomauttaa, tämä valvontateknologian toivottua kehitystä koskeva kanta on ristiriidassa merkittävien amerikkalaisten poliitikkojen ja hallituksen virkamiesten julkisten lausuntojen kanssa, joiden mukaan kiinalaiset tekoälyteknologiset valvontajärjestelmät ovat merkittävä uhka amerikkalaisten elämäntavalle, mikä ei kuitenkaan estänyt tällaisen valvontatoiminnan useiden vaiheiden toteuttamista Yhdysvalloissa vuonna 2020. Kuten jälkikäteen tiedetään, tällainen toteuttaminen toteutettiin ja perusteltiin osana Yhdysvaltojen vastausta Covid-19:ään.

Mikään tästä ei tietenkään ole uutta – nyt on jo tiedossa, että Covid oli tekosyy luoda ja panna täytäntöön drakonisia valvontatoimenpiteitä ja että tekoäly on ollut olennainen osa sitä. Haluan kuitenkin sanoa, että ei pidä uskotella, että valvontastrategiat päättyisivät tähän, eikä myöskään sitä, että Covid-pseudorokotteet olisivat viimeinen tai pahin asia, jonka maailman hallitsijoiksi aikovat voivat aiheuttaa meille, jotta he voisivat harjoittaa haluamaansa täydellistä valvontaa – valvonnan tasoa, jota Orwellin kirjassa 1984 esiintyvä fiktiivinen Big Brother -yhteiskunta voisi kadehtia.

Esimerkiksi useat kriittisesti ajattelevat ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota siihen hälyttävään tosiasiaan, että laajalti mainostetut keskuspankkien digitaaliset valuutat ovat troijalaisia hevosia, joiden avulla uusfasistit, jotka ajavat tämänhetkistä yritystä yhteiskunnan ja maailmantalouden “suureen uudelleenkäynnistykseen”, pyrkivät saamaan ihmisten elämän täydellisen hallinnan.

Ensi silmäyksellä ehdotettu siirtyminen murtoreservirahajärjestelmästä digitaaliseen valuuttajärjestelmään saattaa vaikuttaa järkevältä, erityisesti siltä osin kuin siinä luvataan (epäinhimillistävää) “mukavuutta” käteisvapaasta yhteiskunnasta. Kuten Naomi Wolf on huomauttanut, kyseessä on kuitenkin paljon muutakin. Keskustellessaan “rokotepassien” uhasta demokratialle hän kirjoittaa (The Bodies of Others, All Seasons Press, 2022, s. 194):

Maailmanlaajuisesti ollaan nyt myös siirtymässä hallitusten hallinnoimiin digitaalisiin valuuttoihin. Digitaalisen valuutan avulla, jos et ole “hyvä kansalainen”, jos maksat elokuvan katsomisesta, jota sinun ei pitäisi katsoa, jos menet näytelmään, johon sinun ei pitäisi mennä, minkä rokotepassi tietää, koska sinun on skannattava se kaikkialle, minne menet, tulovirtasi voidaan sulkea tai verojasi voidaan korottaa tai pankkitilisi ei toimi. Tästä ei ole paluuta.

Eräs toimittaja kysyi minulta: “Entä jos amerikkalaiset eivät hyväksy tätä?”.

Vastasin: “Puhutte jo nyt maailmasta, joka on mennyttä, jos tämän käyttöönotto onnistuu. Koska jos emme hylkää rokotepasseja, meillä ei ole vaihtoehtoja. Emme voi kieltäytyä hyväksymästä sitä. Ei tule olemaan kapitalismia. Ei tule vapaata kokoontumista. Ei ole yksityisyyttä. Ei tule olemaan valinnanvaraa missään, mitä haluatte tehdä elämässänne.

Eikä pakotietä tule olemaan.

Lyhyesti sanottuna tämä oli jotain, josta ei ollut paluuta. Jos todellakin oli olemassa “kukkula, jolla kuolla”, niin tämä oli se.

Tällainen digitaalinen valuutta on jo käytössä Kiinassa, ja sitä kehitetään nopeasti muun muassa Isossa-Britanniassa ja Australiassa.

Wolf ei ole ainoa, joka varoittaa digitaalisten valuuttojen hyväksymisen ratkaisevista vaikutuksista demokratiaan.

Catherine Austin Fittsin ja Melissa Cuimmein kaltaiset talousgurut ovat molemmat ilmoittaneet, että on ehdottoman tärkeää olla taipumatta valheisiin, kehotuksiin, uhkauksiin ja muihin retorisiin strategioihin, joita uusfasistit saattavat käyttää pakottaakseen meidät tähän digitaaliseen talousvankilaan. Haastattelussa, jossa hän tiivistää taitavasti nykyisen tilanteen, jossa ollaan “sodassa” globalistien kanssa, Cuimmei varoitti, että pyrkimys digitaalisiin passeihin selittää yritykset saada pieniä lapsia “rokotetuksi” massoittain: jos he eivät voi tehdä sitä laajamittaisesti, he eivät voi houkutella lapsia digitaaliseen valvontajärjestelmään, eikä tämä näin ollen toimi. Hän on myös korostanut, että kieltäytyminen on ainoa tapa estää digitaalisen vankilan toteutuminen. Meidän on opittava sanomaan “Ei!”.

Miksi digitaalinen vankila, ja vieläpä paljon tehokkaampi kuin Orwellin dystooppinen Oseanian yhteiskunta? Edellä oleva ote Wolfin kirjasta osoittaa jo, että digitaaliset “valuutat”, jotka näkyisivät Maailmanpankin keskustililläsi, eivät olisi rahaa, jota voisit käyttää parhaaksi katsomallasi tavalla; ne olisivat itse asiassa ohjelmoitavia tositteita, jotka sanelisivat, mitä niillä voi ja mitä ei voi tehdä.

Ne muodostavat velkaa pahemman vankilan, niin lamaannuttavaa kuin jälkimmäinen onkin; jos et pelaa peliä ja käytä niitä siihen, mikä on sallittua, voisit kirjaimellisesti joutua elämään ilman ruokaa tai suojaa, toisin sanoen lopulta kuolemaan. Samalla digitaaliset passit, joiden osa nämä valuutat olisivat, edustavat valvontajärjestelmää, joka tallentaa kaiken, mitä teet ja minne menetkin. Tämä tarkoittaa, että siihen rakennettaisiin Kiinan kaltainen sosiaalinen luottojärjestelmä, jota on tutkittu dystooppisessa televisiosarjassa Black Mirror ja joka voisi tehdä tai tuhota sinut.

The Solari Report -julkaisussaan Austin Fitts puolestaan selvittää, mitä voi tehdä “CBDC:n pysäyttämiseksi”, ja tähän kuuluu käteisen käyttö niin pitkälle kuin mahdollista, riippuvuuden rajoittaminen digitaalisista transaktiovaihtoehdoista analogisten hyväksi ja hyvien paikallisten pankkien käyttäminen pankkialan jättiläisten sijasta, mikä hajauttaa taloudellista valtaa, jota vahvistetaan entisestään tukemalla paikallisia pienyrityksiä suurten yritysten sijasta.

Ei pidä kuitenkaan luulla, että tämä olisi helppoa. Kuten historia on meille opettanut, kun diktatuurivallat yrittävät saada valtaa ihmisten elämään, näiden vastarintaan vastataan yleensä voimakeinoin tai keinoin, joilla vastarinta neutraloidaan.

Kuten Lena Petrova raportoi, tämä kävi hiljattain ilmi Nigeriassa, joka oli yksi maailman ensimmäisistä maista (Ukraina on toinen), joka otti käyttöön CBDC-järjestelmät, ja jossa väestö reagoi aluksi hyvin nihkeästi, sillä useimmat ihmiset käyttävät mieluummin käteistä (osittain siksi, ettei monilla ole varaa älypuhelimiin).

Nigerian hallitus ei halunnut jäädä jälkeen, vaan turvautui epäilyttäviin temppuihin, kuten rahan painattamiseen vähemmän rahaa ja pyysi ihmisiä luovuttamaan “vanhat” setelinsä “uusia” seteleitä vastaan, joita ei kuitenkaan ole saatu. Tulos? Ihmiset näkevät nälkää, koska heillä ei ole käteistä rahaa ruoan ostamiseen, ja heillä ei ole tai he eivät halua CBDC:tä, osittain siksi, että heillä ei ole älypuhelimia ja osittain siksi, että he vastustavat näitä digitaalisia valuuttoja.

On vaikea sanoa, johtuuko nigerialaisten epäilykset CBDC:tä kohtaan siitä, että kun digitaalinen passi, jonka osa nämä valuutat ovat, on otettu käyttöön, hallitus voi valvoa ja kontrolloida kansaa täydellisesti. Aika näyttää, hyväksyvätkö nigerialaiset tämän orwellilaisen painajaisen.

Tästä pääsenkin siihen merkittävään filosofiseen näkökohtaan, joka on kaikkien niiden väitteiden taustalla, jotka koskevat diktatorisen vallan tavoittelun vastustamista massavalvonnan avulla. Kuten jokaisen valistuneen ihmisen pitäisi tietää, valtaa on monenlaista. Yksi tällainen vallan laji on kiteytetty Immanuel Kantin kuuluisaan valistuksen mottoon, joka on muotoiltu hänen kuuluisassa 18. vuosisadan esseessään “Mitä on valistus?”. Mottona on: “Sapere aude!”, ja se on suomennettuna “Uskalla ajatella itse” tai “Uskalla ajatella!”.

Tämän tunnuslauseen voidaan sanoa vastaavan sitä, mitä Brownstone-instituutin toimintaan osallistujat tekevät. Siksi kriittisen älyllisen sitoutumisen korostaminen on välttämätöntä. Mutta riittääkö se? Väitän, että vaikka puheaktiteoria on osoittanut tarkasti – kielen pragmaattista puolta korostaen – että puhuminen (ja voisi lisätä kirjoittaminen) on jo “tekemistä”, “tekemisellä” on toinenkin merkitys.

Tämä on sen merkitys toimimiselle siinä merkityksessä, johon törmää diskurssiteoriassa – jossa osoitetaan puhumisen (tai kirjoittamisen) ja toimimisen keskinäinen yhteenkietoutuneisuus kielen ja valtasuhteiden sekoittumisen kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että kielenkäyttö kietoutuu yhteen tekojen kanssa, jotka löytävät korrelaationsa (korrelaationsa) puhumisessa ja kirjoittamisessa. Tämä on sopusoinnussa Hannah Arendtin vakaumuksen kanssa, jonka mukaan työstä ja toiminnasta (vita activan osatekijöistä) toiminta – sanallinen sitoutuminen toisiin ihmisiin, laajasti ottaen poliittisiin tarkoituksiin, on inhimillisen toiminnan korkein ruumiillistuma.

Filosofit Michael Hardt ja Antonio Negri ovat valottaneet merkittävästi kysymystä Kantin “Sapere aude!” ja toiminnan välisestä yhteydestä. Heidän suuren trilogiansa kolmannessa teoksessa Commonwealth (Cambridge, Massachusetts, Harvard University Press, 2009; kaksi muuta teosta ovat Empire ja Multitude), he väittävät, että vaikka Kantin “suuri ääni” osoittaa, että hän oli todellakin transsendentaalisen metodin valistusfilosofi, joka paljasti lain säätelemää ilmiömaailmaa koskevan varman tiedon mahdollisuuden ehdot, mutta implisiittisesti myös käytännöllisen elämän, joka perustuu velvollisuudentuntoiseen sosiaaliseen ja poliittiseen vastuuseen, Kantin teoksessa on myös harvoin huomattu “pieni ääni”.

Tämä viittaa heidän mukaansa vaihtoehtoon modernille valtakompleksille, jota Kantin “suuri ääni” vahvistaa, ja se esiintyy nimenomaan Kantin mottona, joka on ilmaistu edellä mainitussa lyhyessä valistusta käsittelevässä esseessä. He väittävät edelleen, että saksalainen ajattelija kehitti tunnuslauseensa monitulkintaisesti – toisaalta “uskalla ajatella” ei heikennä hänen kehotustaan, että kansalaiset suorittavat kuuliaisesti erilaisia tehtäviään ja maksavat veronsa hallitsijalle. On tarpeetonta korostaa, että tällainen lähestymistapa merkitsee yhteiskunnallisen ja poliittisen status quon vahvistamista. Mutta toisaalta he väittävät, että Kant itse luo aukon tämän valistuksellisen kehotuksen lukemiselle (s. 17):

[…] vastoin viljaa: “uskaltaa tietää” tarkoittaa samalla myös “osata uskaltaa”. Tämä yksinkertainen käänteinen ilmaus osoittaa, kuinka rohkeutta ja rohkeutta sekä riskejä itsenäinen ajattelu, puhuminen ja toiminta edellyttävät. Tämä on se pieni Kant, se rohkea ja uskalias Kant, joka on usein piilossa, maan alla, hautautuneena hänen teksteihinsä, mutta joka aika ajoin purkautuu esiin raivokkaana, vulkaanisena, häiritsevänä voimana. Tässä järki ei ole enää vakiintunutta yhteiskunnallista auktoriteettia tukeva velvollisuuden perusta vaan pikemminkin tottelematon, kapinallinen voima, joka murtautuu nykyisyyden kiinteyden läpi ja löytää uutta. Miksi loppujen lopuksi meidän pitäisi uskaltaa ajatella ja puhua omasta puolestamme, jos nämä kyvyt on vain vaiettava välittömästi kuuliaisuuden suukapulalla?

Hardtia ja Negriä ei voi syyttää tästä; huomaa edellä, että he sisällyttävät “toimimisen” niiden asioiden joukkoon, joihin tarvitaan rohkeutta “uskaltaa”. Kuten olen aiemmin huomauttanut keskustellessani kriittisestä teoriasta ja heidän tulkinnastaan Kantin toimijuutta koskevasta kysymyksestä, Kant paljastaa esseensä loppupuolella väitteensä radikaalit seuraukset: jos hallitsija ei alistu (tai itseään) samoille rationaalisille säännöille, jotka ohjaavat kansalaisten toimintaa, ei jälkimmäisillä ole enää velvollisuutta totella tällaista monarkkia.

Toisin sanoen kapina on oikeutettu silloin, kun auktoriteetit itse eivät toimi järkevästi (mikä sisältää eettisen rationaalisuuden periaatteet), vaan implisiittisesti epäoikeudenmukaisesti, ellei jopa aggressiivisesti, kansalaisia kohtaan.

Tästä on opittavaa, kun on kyse väistämättömästä tarpeesta toimia, kun rationaalinen argumentointi mahdollisten sortajien kanssa ei johda mihinkään. Näin on erityisesti silloin, kun käy ilmeiseksi, että nämä sortajat eivät ole läheskään kiinnostuneita järkevästä ajatustenvaihdosta, vaan turvautuvat summittaisesti teknisen rationaalisuuden nykyiseen järjettömään ruumiillistumaan, nimittäin tekoälyn ohjaamaan massavalvontaan, jonka tarkoituksena on alistaa kokonaisia väestöjä.

Tällainen toiminta voisi tapahtua kieltäytymällä “rokotuksista” ja hylkäämällä CBDC:t, mutta on käymässä yhä ilmeisemmäksi, että kriittinen ajattelu ja toiminta on yhdistettävä häikäilemättömien globalistien armottomien alistamisstrategioiden edessä.

Lähde: Brownstone.org