Miksi WHO väittää virheellisesti, ettei se aio kaapata valtioiden suvereniteettia?

Maailman terveysjärjestön (WHO) pääjohtaja toteaa “Mikään maa ei luovuta mitään suvereniteettia WHO:lle”, viitaten WHO:n uusi pandemiasopimus ja ehdotetut muutokset kansainvälisiin terveyssäännöksiin (IHR) , neuvotellaan parhaillaan. Hänen lausuntonsa ovat selkeitä ja yksiselitteisiä ja täysin ristiriidassa niiden tekstien kanssa, joihin hän viittaa.

Kyseisten tekstien järkevä tarkastelu osoittaa, että:

1. Asiakirjat ehdottavat päätöksentekovallan siirtämistä WHO:lle yhteiskunnallisen toiminnan perusnäkökohtien osalta, minkä maat sitoutuvat säätämään. a>
2. WHO:n pääjohtajalla (PO) on yksinoikeus päättää, milloin ja missä niitä sovelletaan.
3. Ehdotusten on tarkoitus olla kansainvälisen oikeuden mukaisia.

Jatkuvat väitteet, joiden mukaan suvereniteettia ei menetetä, poliitikkojen ja tiedotusvälineiden toistaa, herättävät siksi tärkeitä kysymyksiä motiiveista, osaamisesta ja eettisyydestä.

Tekstien tarkoituksena on siirtää tällä hetkellä kansoille ja yksilöille kuuluva päätöksenteko WHO:lle, kun sen pääjohtaja päättää, että on olemassa uhka merkittävästä taudinpurkauksesta tai muusta terveyteen liittyvästä hätätilanteesta, joka todennäköisesti ylittää useiden kansallisten rajojen. On epätavallista, että valtiot sitoutuvat seuraamaan ulkopuolisia tahoja kansalaistensa perusoikeuksien ja terveydenhuollon suhteen, etenkin silloin, kun tällä on merkittäviä taloudellisia ja geopoliittisia vaikutuksia. Kysymys siitä, siirretäänkö itsemääräämisoikeutta, ja tällaisen sopimuksen oikeudellinen asema, on siksi erittäin tärkeä erityisesti demokraattisten valtioiden lainsäätäjille. Heillä on ehdoton velvollisuus olla varma perusteestaan. Tutkimme tätä perustetta järjestelmällisesti täällä.

Ehdotetut IHR-muutokset ja itsemääräämisoikeus terveyttä koskevassa päätöksenteossa

Vuoden 2005 IHR:n muuttaminen voi olla suoraviivainen tapa ottaa nopeasti käyttöön “uudet normaalit” terveydenhuoltotoimenpiteet ja panna ne täytäntöön. Nykyinen teksti koskee käytännössä koko maapallon väestöä, mukaan lukien 196 sopimusvaltiota, mukaan lukien kaikki 194 WHO:n jäsenvaltiota. Hyväksyminen voi edellyttää Maailman terveyskokouksen (WHA) muodollista äänestystä, koska äskettäinen vuoden 2022 muutos hyväksyttiin yksimielisesti. Jos samaa hyväksymismekanismia käytetään toukokuussa 2024, monet maat ja yleisö saattavat jäädä tietämättömiksi uuden tekstin laajasta soveltamisalasta ja sen vaikutuksista kansalliseen ja yksittäiseen suvereniteettiin.

Kansainväliset terveyssäännöt ovat joukko suosituksia sopimusprosessissa, joka on kansainvälisen oikeuden mukainen. He pyrkivät antamaan WHO:lle moraalista valtaa koordinoida ja johtaa toimia, kun kansainvälinen terveyskriisi, kuten pandemia, ilmaantuu. Useimmat niistä eivät ole sitovia, ja ne sisältävät erittäin tarkkoja esimerkkejä toimenpiteistä, joita WHO voi suositella, mukaan lukien (18 artikla):

• vaatia lääkärintarkastusta;
• tarkista todisteet rokotuksesta tai muusta ennaltaehkäisystä;
• vaatia rokotusta tai muuta ennaltaehkäisyä;
• asettaa epäillyt henkilöt kansanterveystarkkailuun;
• panna täytäntöön karanteenia tai muita terveydellisiä toimenpiteitä epäiltyjen henkilöiden osalta;
• toteuttaa tarvittaessa sairastuneiden henkilöiden eristämistä ja hoitoa;
• toteuttaa epäiltyjen tai asianomaisten henkilöiden kontaktien jäljittäminen;
• epäiltyjen ja asianomaisten henkilöiden pääsyn estäminen;
• estää vahingoittumattomien henkilöiden pääsyn vaikutusalueille; ja
• panna täytäntöön poistumisseulonta ja rajoitukset henkilöille, jotka ovat peräisin vaikutusalueilta.

Näistä toimenpiteistä, kun niitä toteutetaan yhdessä, on vuoden 2020 alusta lähtien yleisesti kutsuttu “sulkeuksiksi” ja “mandaateiksi”. “Lukitus” oli aiemmin suurelta osin varattu rikollisiksi vangituille ihmisille, koska se poistaa yleismaailmallisesti hyväksytyt perusihmisoikeudet, ja WHO harkitsi tällaisia ​​toimenpiteitä olla haitallista kansanterveydelle. Vuodesta 2020 lähtien siitä on kuitenkin tullut kansanterveysviranomaisten oletusstandardi epidemioiden hallinnassa huolimatta siitä, että se on ristiriidassa ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen määräysten kanssa ( UDHR):

• Jokaisella on oikeus kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, erotuksetta, mukaan lukien ei mielivaltaista säilöönottoa (9 artikla)
• Kenenkään yksityisyyteen, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa mielivaltaisesti puuttua (12 artikla)
• Jokaisella on oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun kunkin valtion rajojen sisällä, ja jokaisella on oikeus poistua mistä tahansa maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahan (13 artikla<) a i=1>)
• Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä häiritsemättä sekä vapaus etsiä, vastaanottaa ja levittää tietoa ja ajatuksia minkä tahansa tiedotusvälineen kautta ja rajoista riippumatta (19 artikla)
• Jokaisella on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen (20 artikla)
• Hallituksen vallan perusta on kansan tahto (21 artikla)
• Jokaisella on oikeus työhön (23 artikla)
• Jokaisella on oikeus koulutukseen (26 artikla)
• Jokaisella on oikeus yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen järjestykseen, jossa tässä julistuksessa esitetyt oikeudet ja vapaudet voidaan toteuttaa täysimääräisesti (28 artikla)
• Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita siten, että se tarkoittaisi millekään valtiolle, ryhmälle tai henkilölle oikeutta osallistua mihin tahansa toimintaan tai suorittaa mitä tahansa tekoa, jonka tarkoituksena on tuhota jokin tässä mainituista oikeuksista ja vapauksista (30 artikla).

Nämä YK:n ihmisoikeusjulistuksen määräykset ovat perusta nykyaikaiselle yksilön suvereniteetille sekä viranomaisten ja heidän väestönsä väliselle suhteelle. Yksilöiden oikeuksien ja vapauksien korkeimpana kodifikaationa 1900-luvulla pidettynä ne voidaan pian purkaa suljettujen ovien takana Genevessä sijaitsevassa kokoushuoneessa. Ehdotetut muutokset muuttavat nykyisen IHR-asiakirjan “suositukset” vaatimuksiksi kolmen mekanismin avulla

1. Poistetaan termi “ei-sitova” (1 artikla);
2. Lisätään lause, että jäsenvaltiot “sitoutuvat noudattamaan WHO:n suosituksia” ja tunnustavat WHO:n, ei maiden valvonnassa olevana organisaationa, vaan “koordinoivana viranomaisena” (uusi artikla 13A).

Sopimusvaltiot tunnustavat WHO:n kansainvälisten kansanterveystoimien ohjaus- ja koordinointiviranomaiseksi kansainvälisen kansanterveyskriisin aikana ja sitoutuvat noudattamaan WHO:n suosituksia kansainvälisessä kansanterveystoimissaan.

Kuten 18 artiklasta edellä käy ilmi, näihin sisältyy useita yksilönvapautta suoraan rajoittavia toimia. Jos tässä ei ole tarkoitus siirtää päätösvaltaa (suvereniteettia), IHR:n nykyinen asema “suositustena” voi säilyä eivätkä maat sitoutuisi noudattamaan WHO:n vaatimuksia.

Sopimusvaltiot sitoutuvat viipymättä toteuttamaan aiemmin pelkkiä suosituksia, mukaan lukien WHO:n vaatimukset, jotka koskevat niiden lainkäyttövaltaan kuuluvia ei-valtiollisia yhteisöjä (42 artikla):

Kaikkien sopimusvaltioiden on käynnistettävä ja saatettava päätökseen näiden sääntöjen mukaisesti toteutetut terveystoimenpiteet, mukaan lukien 15 ja 16 artiklan mukaiset suositukset, ja niitä on sovellettava avoimella, tasapuolisella ja syrjimättömällä tavalla. Sopimusvaltiot toteuttavat myös toimenpiteitä varmistaakseen, että omilla alueillaan toimivat valtiosta riippumattomat toimijat noudattavat näitä toimenpiteitä.

Tässä mainitut 15 ja 16 artiklat antavat WHO:lle mahdollisuuden vaatia valtiota tarjoamaan resursseja “terveystuotteita, teknologioita ja osaamista” ja sallia WHO:n lähettää maahan henkilöstöä (eli valvoa valitsemiensa maiden rajojen ylittävää maahantuloa). He toistavat myös vaatimuksen, jonka mukaan maan on vaadittava lääketieteellisten vastatoimien (esim. testaus, rokotteet, karanteeni) toteuttamista väestöään kohtaan, kun WHO sitä vaatii.

On huomattava, että ehdotettu 1 artiklan muutos (poistetaan “ei-sitova”) on itse asiassa tarpeeton, jos uusi 13A artikla tai 42 artiklaan tehdyt muutokset säilyvät. Tämä voidaan (ja todennäköisesti poistetaan) lopullisesta tekstistä, mikä antaa kompromissin vaikutelman ilman, että suvereniteetin siirto muuttuu.

Kaikki 18 artiklan kansanterveystoimenpiteet ja muut toimenpiteet, kuten sananvapauden rajoittaminen, jotta vähennetään yleisön altistumista vaihtoehtoisille näkökulmille (liite 1, uusi 5 kohta e; “…vastaa väärää tietoa ja disinformaatiota”) UHR:n kanssa. Vaikka sananvapaus kuuluu tällä hetkellä yksinomaan kansallisten viranomaisten toimivaltaan ja sen rajoittamista pidetään yleensä negatiivisena ja loukkaavana, Yhdistyneiden kansakuntien instituutiot, mukaan lukien WHO, ovat puoltaa epävirallisten näkemysten sensurointia “tietojen eheyden” suojelemiseksi.

Ihmisoikeusnäkökulmasta vaikuttaa törkeältä, että muutokset antavat WHO:lle mahdollisuuden sanella maita vaatimaan yksittäisiä lääketieteellisiä tutkimuksia ja rokotuksia aina, kun WHO julistaa pandemian. Vaikka Nürnbergin säännöstö ja Helsingin julistus viittaavat nimenomaan ihmiskokeisiin ( esim. rokotteiden kliiniset tutkimukset) ja yleinen bioetiikkaa ja ihmisoikeuksia koskeva julistus koskemaan myös palveluntarjoajan ja potilaan välistä suhdetta, ne voidaan kohtuudella laajentaa kansanterveystoimenpiteisiin jotka asettavat rajoituksia tai muutoksia ihmisten käyttäytymiseen ja erityisesti kaikkiin toimenpiteisiin, jotka edellyttävät injektiota, lääkitystä tai lääkärintarkastusta, joihin liittyy suora palveluntarjoajan ja henkilön välinen vuorovaikutus. Jos rokotteet tai lääkkeet ovat vielä kokeiluvaiheessa tai niitä ei ole täysin testattu, on myös kysymys kokeen kohteena olemisesta. On selkeä aikomus käyttää CEPI ‘100 päivän’ rokoteohjelmaa, joka ei välttämättä voi suorittaa mielekkäitä turvallisuus- tai tehokokeita tuon ajan kuluessa.

Pakkotutkimus tai lääkitys muualla kuin tilanteessa, jossa vastaanottaja ei selvästikään ole henkisesti pätevä noudattamaan tai hylkäämään tiedon saatuaan, on epäeettistä. Vaatimus noudattamisesta päästäkseen ihmisoikeuksien yleissopimuksen mukaisiin perusihmisoikeuksiin olisi pakottamista. Jos tämä ei sovi WHO:n määritelmään yksilön itsemääräämisoikeuden ja kansallisen suvereniteetin loukkaamisesta, pääosaston ja hänen kannattajiensa on selitettävä julkisesti, mitä määritelmää he käyttävät.

Ehdotettu WHO:n pandemiasopimus työkaluksi hallita suvereniteetin siirtoa

Ehdotettu pandemiasopimus asettaa ihmiskunnan uuteen aikakauteen, joka on oudosti organisoitunut pandemioiden ympärille: esipandemia, pandemia ja pandemioiden välinen aika. Uusi WHO:n hallintorakenne valvoo IHR:n muutoksia ja niihin liittyviä aloitteita. Se tukeutuu uusiin rahoitusvaatimuksiin, mukaan lukien WHO:n kyky vaatia lisärahoitusta ja -materiaaleja mailta ja ylläpitää toimitusverkostoa tukemaan sen työtä terveydenhuollon hätätilanteissa (12 artikla):

Pandemian sattuessa WHO:lla on reaaliaikainen pääsy vähintään 20 %:iin (10 % lahjoituksena ja 10 % kohtuuhintaan WHO:lle) turvallisten, tehokkaiden ja tehokkaiden pandemiaan liittyvien tuotteiden tuotannosta jakeluun. kansanterveysriskeistä ja -tarpeista edellyttäen, että kukin sopimuspuoli, jolla on lainkäyttöalueellaan pandemiaan liittyviä tuotteita valmistavia tuotantolaitoksia, ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin tällaisten pandemiaan liittyvien tuotteiden viennin helpottamiseksi keskenään sopivien aikataulujen mukaisesti. WHO ja valmistajat.

Ja 20 artiklan 1 kohta:

…tarjoaa pyynnöstä tukea ja apua muille osapuolille leviämisen hillitsemiseksi sen lähteellä.

Koko rakennetta rahoitetaan uudella rahoitusvirralla, joka on erillinen nykyisestä WHO:n rahoituksesta – veronmaksajille asetettu lisävaatimus nykyisten kansallisten sitoumusten lisäksi (20 artiklan 2 kohta). Rahoitukseen sisältyy myös “kaikilta asiaankuuluvilta aloilta, jotka hyötyvät kansainvälisestä pandemiavalmiuden, -valmiuden ja reagoinnin tehostamisesta” ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä saatuja lahjoituksia (20 artiklan 2 kohdan b alakohta).

Tällä hetkellä maat päättävät ulkomaisesta avusta kansallisten prioriteettien perusteella, lukuun ottamatta rajoitettua rahoitusta, jonka ne ovat sopineet myöntävänsä WHO:n kaltaisille organisaatioille olemassa olevien velvoitteiden tai sopimusten perusteella. Ehdotettu sopimus on merkittävä paitsi siinä, että maiden on lisättävä huomattavasti sopimusvaatimuksia, myös siinä, että luodaan rinnakkainen rahoitusrakenne, joka on irrallaan muista sairauksien prioriteeteista (täysin päinvastoin kuin aiemmat ajatukset integroinnista terveydenhuollon rahoitukseen). Se antaa myös valtuudet ulkoiselle ryhmälle, joka ei ole suoraan vastuussa, vaatia tai hankkia lisäresursseja aina kun se katsoo tarpeelliseksi.

Jatkossa tunkeutuessa siihen, mikä tavallisesti kuuluu kansallisvaltioiden lainkäyttövaltaan, sopimus edellyttää, että maat ottavat käyttöön (15 artikla) ​​”rokotteen aiheuttamien vahinkojen korvausmekanismi(t)”, joka antaa lääkeyhtiöille tehokkaan immuniteetin kansalaisille aiheutuneista haitoista. jotka johtuvat sellaisten tuotteiden käytöstä, joita WHO suosittelee hätäkäyttöluvan nojalla tai jopa vaatii maiden velvoittamista kansalaisilleen.

Kun on tulossa yhtyväisempään hyväksyttävää vallanpitäjille, ratifioivat maat suostuvat rajoittamaan oikeuksiaan yleisönsä ilmaista vastustavansa WHO:n toimenpiteitä ja väitteitä tällaisen hätätilanteen osalta (18 artikla):

…ja torjua väärää, harhaanjohtavaa, väärää tai disinformaatiota, myös tehokkaan kansainvälisen yhteistyön ja yhteistyön avulla.

Kuten olemme nähneet COVID-19-vastauksen aikana, harhaanjohtavan tiedon määritelmä voi riippua poliittisesta tai kaupallisesta tarkoituksenmukaisuudesta, mukaan lukien tosiasialliset tiedot rokotteiden tehokkuudesta ja turvallisuudesta sekä ortodoksisesta immunologiasta, jotka voivat haitata terveyshyödykkeiden myyntiä. Tästä syystä avoimet demokratiat korostavat sananvapauden puolustamista, vaikka ovat joskus harhaanjohtavia. Allekirjoittaessaan tämän sopimuksen hallitukset suostuvat kumoamaan tämän periaatteen omien kansalaistensa osalta WHO:n ohjeiden mukaisesti.

Tämän ehdotetun sopimuksen (ja IHR-muutosten) soveltamisala on laajempi kuin pandemiat, mikä laajentaa huomattavasti soveltamisalaa, jonka puitteissa voidaan vaatia päätöksentekovallan siirtoa. Muut terveyteen kohdistuvat ympäristöuhat, kuten ilmastonmuutokset, voidaan julistaa hätätilanteeksi pääjohtajan harkinnan mukaan, jos ‘yksi terveys‘ otetaan käyttöön laajasti. suosituksen mukaisesti.

On vaikea kuvitella toista kansainvälistä välinettä, jossa kansallisiin resursseihin liittyvät valtuudet siirretään valitsemattomalle ulkopuoliselle organisaatiolle, ja on vielä haastavampaa kuvitella, miten tämä nähdään muuna kuin suvereniteetin menettämisenä. Ainoa peruste tälle väitteelle näyttäisi olevan se, että sopimusluonnos allekirjoitetaan petoksen perusteella – että sitä ei ole tarkoitus käsitellä muuten kuin merkityksettömänä paperina tai sellaisena, jonka pitäisi koskea vain vähemmän voimakkaita valtioita. (eli kolonialistinen työkalu).

Ovatko IHR:n muutokset ja ehdotettu pandemiasopimus oikeudellisesti sitovia?

Molempien tekstien on tarkoitus olla oikeudellisesti sitovia. Kansainvälisillä terveyssäännöillä on jo tällainen asema, joten ehdotettujen muutosten vaikutukset maiden uusien hyväksyntöjen tarpeeseen ovat monimutkaisia ​​kansallisia toimivaltakysymyksiä. Uusien muutosten hylkäämiseen on olemassa nykyinen mekanismi. Kuitenkin, elleivät monet maat ilmaise aktiivisesti vastustavansa ja torjuvansa, nykyisen, helmikuussa 2023 julkaistun version hyväksyminen johtaa todennäköisesti tulevaisuuteen, jota varjostavat WHO:n lockdownin ja lockstep -saneleen pysyvät riskit.

Ehdotettu pandemiasopimus on myös selvästi tarkoitettu oikeudellisesti sitovaksi. WHO keskustelee tästä aiheesta tekstiä käsittelevän kansainvälisen neuvotteluelimen (INB) verkkosivustolla. Sama oikeudellisesti sitova tarkoitus on erityisesti ilmaistu G20-maiden Bali johtajien julistuksessa vuonna 2022:

Tuemme hallitustenvälisen neuvotteluelimen (INB) työtä, joka laatii ja neuvottelee oikeudellisesti sitovan asiakirjan, jonka tulisi sisältää sekä oikeudellisesti sitovia että ei-oikeudellisesti sitovia elementtejä pandemian PPR:n vahvistamiseksi…

Tämä toistetaan vuoden 2023 G20 New Delhin johtajien julistuksessa:

…kunnianhimoinen, oikeudellisesti sitova WHO:n yleissopimus, sopimus tai muut kansainväliset asiakirjat pandemiaa koskevasta PPR:stä (WHO CA+) toukokuuhun 2024 mennessä.

Ja Euroopan unionin neuvosto:

Yleissopimus, sopimus tai muu kansainvälinen asiakirja on kansainvälisen oikeuden mukaan oikeudellisesti sitova. Maailman terveysjärjestön (WHO) puitteissa hyväksytty pandemioiden ehkäisyä, varautumista ja reagointia koskeva sopimus antaisi maailman maille mahdollisuuden vahvistaa kansallisia, alueellisia ja maailmanlaajuisia valmiuksiaan ja sietokykyä tulevia pandemioita vastaan.

IHR:llä on jo asema kansainvälisen oikeuden alaisuudessa.

Hakeessaan tällaista asemaa WHO:n virkamiehet, jotka aiemmin kuvasivat ehdotettua sopimusta “sopimukseksi“, vaativat nyt kumpikaan väline ei vaikuta suvereniteettiin. Se, että siirron hyväksyvät WHO:n sijaan valtioiden edustajat WHO:ssa, on epäolennainen WHO:n väitteiden kannalta, jotka koskevat niiden myöhempää vaikutusta. WHO:n kanta herättää todellisen kysymyksen siitä, onko sen johto todella tietämätön siitä, mitä ehdotetaan, vai pyrkiikö se aktiivisesti johtamaan harhaan maita ja yleisöä lisätäkseen hyväksynnän todennäköisyyttä. Uusin, 30.10.2023 päivätty versio edellyttää 40 ratifiointia, jotta tuleva sopimus tulisi voimaan, kun kaksi kolmasosaa WHA:ssa on äänestänyt puolesta. Tämän hankkeen suistaminen edellyttää siksi useiden maiden vastustusta. Koska sitä tukevat voimakkaat hallitukset ja instituutiot, rahoitusmekanismit, mukaan lukien IMF:n ja Maailmanpankin välineet ja kahdenväliset apuvälineet, tekevät todennäköisesti alhaisemman tulotason maiden vastustuksen vaikeaksi kestää.

Suvereniteetin huomiotta jättämisen seuraukset

Näihin kahteen WHO:n välineeseen liittyvän kysymyksen ei todellakaan pitäisi olla se, onko itsemääräämisoikeus uhattuna, vaan se, miksi demokraattiset valtiot menettäisivät suvereniteetin organisaatiolle, joka on (i) merkittävästi yksityisesti rahoitettu ja velvollinen noudattamaan yritysten käskyjä ja julistautumaan itsekseen. hyväntekeväisyysmielisiä ja (ii) jäsenvaltioiden yhdessä hallitsemia, joista puolet ei edes väitä olevansa avoimia edustuksellisia demokratioita.

Jos on todellakin totta, että hallitukset menettävät suvereniteetin tietoisesti ilman kansojen tietämystä ja suostumusta ja perustuvat hallitusten ja WHO:n vääriin väitteisiin, seuraukset ovat erittäin vakavia. Se tarkoittaisi, että johtajat työskentelivät suoraan kansojensa (tai kansallisten) etujensa vastaisesti ja ulkoisten etujen tukemiseksi. Useimmissa maissa on erityisiä peruslakeja, jotka koskevat tällaista käytäntöä. Joten on todella tärkeää, että näitä hankkeita puolustavat joko selittävät suvereniteetin ja demokraattisen prosessin määritelmänsä tai etsivät nimenomaisesti tietoon perustuvaa yleisön suostumusta.

Toinen kysyttävä kysymys on, miksi kansanterveysviranomaiset ja tiedotusvälineet toistavat WHO:n vakuutuksia pandemiavälineiden hyvänlaatuisesta luonteesta. WHO väittää, että suvereniteetin heikkenemistä koskevat väitteet ovat “väärintietoa” tai “disinformaatiota”, jotka he väittävät muualla olevan ihmiskunnan suuria tappajia. Vaikka tällaiset väitteet ovat jokseenkin naurettavia ja näyttävät olevan tarkoitettu halveksimaan toisinajattelijoita, WHO on selvästi syyllinen siihen, mitä se väittää olevan tällainen rikos. Jos sen johto ei pysty osoittamaan, että sen näitä pandemiavälineitä koskevat väitteet eivät ole tarkoituksella harhaanjohtavia, sen johto näyttäisi olevan eettisesti pakotettu eroamaan.

Selvennyksen tarve

WHO luettelee kolme suurta pandemiaa viime vuosisadalla – influenssaepidemiat 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla sekä COVID-19-pandemia. Kaksi ensimmäistä kuolivat vähemmän kuin kuolevat vuosittain tuberkuloosiin, kun taas raportoidut COVID-19-kuolemat eivät koskaan saavuttaneet syövän tai sydän- ja verisuonitautien tasoa, ja ne olivat lähes merkityksettömiä pienituloisissa maissa verrattuna endeemiset tartuntataudit, mukaan lukien tuberkuloosi, malaria ja HIV/aids. Mikään muu WHO:n rekisteröimä ei-influenssaepidemia, joka sopii pandemian määritelmään (esim. taudinaiheuttajan nopea leviäminen rajallisen ajan yli kansainvälisten rajojen, joka ei normaalisti aiheuta merkittävää haittaa), ei ole aiheuttanut yhteensä suurempaa kuolleisuutta kuin muutaman päivän tuberkuloosi ( noin 4000 päivässä) tai enemmän elinvuosia kuin muutama päivä malariaa sairastaa (noin 1 500 alle 5-vuotiasta lasta päivittäin).

Jos siis todellakin on niin, että viranomaiset ja heidän kannattajansa kansanterveysyhteisössä katsovat, että kansallisilla lainkäyttöalueilla tällä hetkellä annetut valtuudet pitäisi luovuttaa ulkopuolisille elimille tämän kirjatun haitatason perusteella, olisi parasta julkinen keskustelu siitä, onko tämä riittävä peruste hylätä demokraattiset ihanteet fasistisemman tai muuten autoritaarisemman lähestymistavan puolesta. Puhummehan demokratian toiminnan kannalta välttämättömien perusihmisoikeuksien rajoittamisesta.

Lähde:

Why Does the WHO Falsely Claim it is Not About to Seize States’ Sovereignty? – The Daily Sceptic

The WHO insists it is not about about to seize state sovereignty, despite its proposed pandemic treaty changes making completely clear states are required to do what they’re told. Why is it not being truthful?