Davos on elävä fossiili imperiumista, joka on sodassa itsensä ja maailman kanssa.
Maailman talousfoorumi antaa meille poikkeuksellisen etuoikeuden tutkimukseen, jota vain elävät fossiilit voivat tarjota. Davos edustaa aikakautta, jonka voimme olettaa olevan loppumassa, jos ei aineellisesti, niin ainakin havaitun suuntauksen osalta, ja Davosista löytyy kaikki se, mikä on uusliberalistisen ja länsimaisen ylivallan ideologian, sen potentiaalin, sen rajoitusten ja sen tuhon todellisten syiden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kuin elävä fossiili, jokaisesta sanasta, ilmaisusta, teemasta tai johtopäätöksestä löydämme perussyyt siihen, miksi laji ei voittanut eikä voinut voittaa, kirjoittaa Hugo Dionísio .
Davos kertoo meille lähinnä sopeutumisongelmasta todelliseen maailmaan. Maailman talousfoorumi paljasti joka hetki koko laajuuden katkeruuden, katkeruuden ja pettymyksen maailmaa kohtaan, joka on osoittanut ja osoittaa yhä itsepäisemmin, että se on heikentänyt lähtökohtia, jotka tekisivät uusliberalismista kestävän ja universaalin hegemonisen järjestelmän, jota ei hyväksytä.
Tässä mielessä Davosin foorumi on moraalinen opetus. Se on moraalinen opetus länneltä globaalille enemmistölle eräänlaisena syyttävänä huutona siitä, että jälkimmäinen ei ole hyväksynyt ratkaisuja, joita se oli niin “viisaasti ja järkevästi” esittänyt; mutta se on myös moraalinen opetus globaalilta enemmistöltä lännelle, joka käytti jokaisen tilaisuuden, jokaisen niukan hetken, jolloin se sai huomionsa, kertoakseen syitä siihen, miksi ehdotettua sopimusta ei koskaan voitaisi hyväksyä.
Valitut teemat paljastavat ennen kaikkea lännen syvän huolen ja pettymyksen sekä sen, mitä se pitää rakennuspalikoina yritykselle palata menetettyyn paradigmaan. Paradigman, jonka länsi tuntee nykyään liukuvan sen sormien välistä.
Ensimmäinen teema on vertauskuvallinen ja kertoo paljon pettymyksen tasosta: “Turvallisuuden ja yhteistyön saavuttaminen rikkinäisessä maailmassa”. Toisaalta se osoittaa, että länsi tuntee olonsa epävarmaksi valitsemalla “turvallisuuden” yhdeksi analyysinsä lähtökohdaksi, ja toisaalta se osoittaa myös, kuinka vaikeaa lännen on toteuttaa “yhteistyömalliaan”, jota maailman enemmistön maat hyväksyvät yhä vähemmän. Tulos ja syy tulivat hyvin esille itse aiheessa, kun hän luokitteli nykyisen geopoliittisen tilan “pirstaloituneeksi maailmaksi”.
Tässä “pirstaloituneessa maailmassa” on hegemonisen diskurssin alfa ja omega. Maailmanlaajuisen enemmistön yhä selkeämmin ilmaistu kieltäytyminen hyväksymästä “välttämättömän kansakunnan”, “johtavan kansakunnan”, sanelua johtaa heidän mielestään pirstoutumiseen, valtatyhjiöön. Merkki on selvä: Yhdysvallat kamppailee edelleen löytääkseen paikkansa maailmassa, ja tämä vaikeus aiheuttaa valtavan vaaran. Hermostunut, identiteettikriisissä oleva ja kieltävässä tilassa oleva Yhdysvallat on vaaraksi itselleen, mutta se on vaaraksi myös muille, varsinkin kun otetaan huomioon kaikki sen hallussa olevat tuhoisat mahdollisuudet. Valitsemalla “turvallisuuden” voimme melkein sanoa, että syvällä sisimmässään, myöntämättä sitä koskaan, Yhdysvallat tietää, mistä ongelma todella johtuu.
Yhdysvaltojen määrittelemät “turvallisuuden” ehdot ovat myös kaikkialla Davosissa läsnä kuin “poissaoleva katsoja”. Turvallinen maailma on maailma ilman Venäjää, maata, joka on autoritaarisesti ja harkinnanvaraisesti poistettu tapahtumasta. Se kertoo paljon niin sanotusta “maailman” tapahtumasta, joka poistaa sieltä suurimman ydinasevaltion ja yhden planeetan kahdesta suurimmasta sotilasvallasta. Venäjä on myös pinta-alaltaan maailman suurin maa, jolla on suurin luonnonvarojen moninaisuus/lukumäärä, se on strateginen kumppani keskeisille maille, jotka edustavat yli puolta maailman väestöstä, kuten Kiinalle, Intialle ja Iranille, se on teknologiajohtaja ilmailu- ja avaruusalalla, ilmailussa, ydinenergiassa, merivoimissa ja armeijassa ja se on yksi maailman suurimmista elintarvike- ja viljan tuottajista. Jos puhutaan “turvallisuudesta”, “yhteistyöstä”, “energiasta”, “luonnosta” ja “ilmastosta” ilman, että Venäjä on mukana, se voi olla vain huono vitsi. Yhdysvalloille ja siten myös Davosille “turvallinen” maailma on maailma, jossa ei ole minkäänlaisia ristiriitoja, ja siksi emme näe yhtään Kuuban, Nicaraguan tai Korean kansantasavallan kaltaista tavallista luopiota. Yhdysvaltain ulkopolitiikka kertoo meille kaikille, kuka kuuluu ja kuka ei kuulu “maailmanfoorumiin”.
Tätä “turvallisuuden” käsitettä syventää kuitenkin näyttävä tapahtuma, joka on ennennäkemätön diplomatian historiassa: kahden maan välisestä rauhasta puhuminen, johon osallistuu vain toinen niistä. Edes historian suurimmat diktaattorit eivät ajattelisi sellaista, vaikka se olisi vain näytöstä. Yhdysvaltojen, “liberaalin demokratian” suurmiesten, kanssa ei edes näytöksen vuoksi. Jotta maailmalle lähetettäisiin selvä viesti siitä, että Maailman talousfoorumille – anteeksi, Yhdysvalloille – “turvallisuus” tarkoittaa “yksipuolisesti asetettujen ehtojen silmittömän hyväksymistä”, tapahtuma alkaa lehdistötilaisuudella, jossa kerrotaan kansallisten turvallisuusneuvonantajien (4.) kokouksesta, jonka tarkoituksena on saavuttaa “oikeudenmukainen ja kestävä rauha Ukrainassa”.
“Oikeudenmukainen rauha”, josta ei neuvotella, vaan joka on määrätty; “oikeudenmukainen” rauha, josta ei neuvotella minkään konfliktissa mukana olevan maan kanssa; “kestävä” rauha, jonka rakentavat poissaolevina tärkeimmät ja vahvimmat osapuolet. Tervetuloa siihen, mitä voidaan kutsua “minä tahdon, minä voin ja minä käsken” -politiikaksi, joka on vastuussa lännen tappiosta, kuten Emmanuel Todd niin hyvin kirjoitti viimeisimmässä kirjassaan “La Défaite de l’óccident”.
Tietenkin jokaisen, joka on edes etäisesti vakavissaan, on kyseenalaistettava kaiken tämän uskottavuus. Miten voidaan panna täytäntöön rauhansuunnitelma, jota ei ole neuvoteltu, vaan jonka ovat asettaneet ne, jotka eivät siihen kykene? Ja tässä päästäänkin heti WEF:n perustavaan tarkoitukseen: jatkaa illuusion myymistä mahdottomasta maailmasta, jota länsi ja erityisesti Yhdysvallat hallitsevat täysin.
Samoin kuin “yhteistyön” aikakaudella, jolloin kansakunnat joko hyväksyivät tai joutuivat välittömästi pakotteiden kohteeksi ja suljettiin pois diplomaattisesta, poliittisesta, taloudellisesta, sotilaallisesta ja jopa kulttuurisesta kaupankäynnistä, koko keskustelu “turvallisuudesta” ja “yhteistyöstä” on kehystetty toisenlaisella käsitteellä: “luottamuksen palauttaminen”.
Yhdysvalloille ja kollektiiviselle lännelle kaikki on hyvin selvää: yhteistyö on vaarassa, koska “osapuolten välillä ei ole luottamusta”. Mutta kuten kaikessa, mihin liittyy hegemoninen doktriini ja valtuutetut narratiivit, analyysi ei koskaan mene niin pitkälle kuin pitäisi. Jos näin olisi, WEF menettäisi nopeasti propaganda- ja indoktrinointivaikutuksensa. Ehkä sitä ei voisi edes olla olemassa.
Siksi ei ole yllättävää, että yksi tämänvuotisen Davosin foorumin teoreettisista pilareista on “Globaali yhteistyöbarometri 2024” yhteistyössä aina nopean, pätevän ja hyvin johdetun Mackinseyn kanssa. Tämän “barometrin” mukaan – ja erityisesti kun otetaan huomioon Jane Harmanin (Freedom House, “vapaakauppamyönteinen”, “vapaita markkinoita kannattava” ja “edistyksellinen” (jää nähtäväksi, mihin suuntaan) ja entinen kongressiedustaja) sanat – maailmanlaajuisen yhteistyön tilanne on huono. Tietenkin, jos tarkastelemme tietoja, voimme nähdä, että vuonna 2012 yhteistyöindeksi olisi 0,87, vuonna 2020 (vertailukaudeksi määritelty ajanjakso) 0,97 ja vuonna 2022 0,96. Toisin sanoen vuonna 2012, jolloin Yhdysvallat vielä nautiskeli hegemonisesta vallastaan rankaisematta, yhteistyöindeksi oli alhaisempi. Miksi se on siis huono nyt?
Totuus on se, että jos tarkastelemme eri yhteistyömuotoja, jotka on määritelty (kauppa ja pääoma; ilmasto ja luonto; innovointi ja teknologia; terveys ja hyvinvointi; rauha ja turvallisuus), vain kaksi niistä on alle vuoden 2020 tason: terveys ja hyvinvointi (alhainen) sekä rauha ja turvallisuus (paljon alhaisempi). Ja tästä ymmärrämme heti syvän huolen ja sen, mikä on tämän vuoden WEF:n asialistan taustalla, sekä syyn yhteistyön “ongelmaan”.
Jälleen kerran Yhdysvallat antaa meille oppitunnin sananlaskussaan häpeämättömyydestään: mitä on voinut tapahtua, jotta turvallisuusyhteistyö on vähentynyt niin jyrkästi, erityisesti vuodesta 2015 lähtien? Mikä motivoi tällaista luottamuksen puutetta? Mikä maa yhtäkkiä repi kaikki ydinsulkusopimukset, jotka sillä oli Venäjän kanssa? Mikä maa perusti QUADin, Aukusin, laajensi Naton Itä-Eurooppaan ja horjutti näin luottamusta kahden maailman tärkeimmän sotilaallisen yhteistyön keskuksen kanssa: Kiinan ja Venäjän kanssa? Mikä maa, jonka johtajat puhuivat jatkuvasti “Venäjän strategisesta tappiosta”; “Kiinan hillitsemisestä” ja “Iranin tuhoamisesta”? Mitä tekemistä tällä on luottamuksen heikkenemisen kanssa?
Entä terveys ja hyvinvointi? Kuka käytti Covid-19:tä aseena Kiinaa vastaan? Kuka levittää salaisia biologisia tutkimuslaboratorioita erityisesti Venäjän ja Kiinan ympärille? Kuten sanoin, Maailman talousfoorumin raporteissa ja analyyseissä on yksi loistava hyve: me kaikki tiedämme, kuka on syyllinen, mutta he eivät koskaan osoita sitä.
Ainoassa ja ainoassa esimerkissä tasavertaisten maiden välisestä yhteistyöstä, jossa kunnioitetaan toistensa erilaisuutta ja pystytään tarkastelemaan sitä, mikä yhdistää, eikä sitä, mikä erottaa, ilman määräämistä, autoritaarisuutta, kiukuttelua ja harkintaa; konkreettisessa esimerkissä kehitysmaiden emansipaatiosta ja niiden kyvystä työskennellä yhdessä, yhdistyä ja ottaa vastuu omasta tulevaisuudestaan, WEF katsoi tarpeelliseksi antaa sille vain hyvin toissijaisen paneelin, jossa toimittaja oli enemmän huolissaan erojen ja eroavaisuuksien esiin tuomisesta kuin todellisten yhteistyökohtien löytämisestä. Puhun BRICS-maista. Tästä voimme tehdä kaksi välitöntä johtopäätöstä: Yhdysvallat ei arvosta BRICS-maiden edustamaa tasa-arvoisen yhteistyön mallia, vaan se karkottaa sen; Yhdysvallat ja sen vasallit yrittävät edelleen “myydä” uuskolonialistista yhteistyömallia. Yhdysvalloille yhteistyö on peliä, jossa vain yksi voittaa, ja siksi käyttöön otettu “yhteistyön” käsite on täydellinen: se paljastaa tällaisen “yhteistyön” koko tarkoituksen, joka on “kilpailla” ja tuhota vastapuoli, mikä saa hänet luulemaan, että hän tekee “yhteistyötä”. Minusta on liikaa, että Kiina on ostanut tuon vehkeen, mutta kun tiedetään, että kiinalaiset ovat mukana pitkällä tähtäimellä… odotellaan ja katsotaan.
Miksi BRICS-maat saivat paneelin? Johtui se sitten siitä, että Yhdysvallat halusi näyttää, ettei se pelkää “pienempiä” yhteistyöhankkeita, tai siitä, että se taipui Kiinan ja Intian painostukseen todistaa se, tosiasia on, että se oli pakko hyväksyä. Se osoittaa kuitenkin selvästi, millaisen tilan ne antavat itselleen maailmanpoliittisten suhteiden näyttämöllä. Katsotaanpa, kuinka kauan ne pystyvät sivuuttamaan tämän yhtenevien etujen muodostaman blokin.
Toisaalta todellisuus kuitenkin vaatii itsepintaisesti asettamaan itsensä ja osoittamaan, että mikään ei ole muuttunut, vaikka kuinka monta tarinaa luotaisiinkin. Konkreettinen esimerkki? Neuvottelut EU:n ja Mercosurin välisestä sopimuksesta. Sovittuaan sopimuksen alustavasta versiosta EU lähetti Brasilialle lopullisen ehdotuksen, joka sisälsi liitteen, jossa määrättiin Amazonin maita koskevista seuraamuksista, jos Amazonin metsien suojelutavoitteita ei saavuteta. Kaikki tämä tapahtui yksipuolisesti, sidosryhmiä kuulematta. Tämä on sitä, mitä “luottamuksen rakentaminen” tarkoittaa lännelle.
Yhteistyöbarometri kertoo paljon siitä, mitä Maailman talousfoorumi haluaa, mutta “Global Risks Report 2024” on yhtä selvä. Siitä löytyy Davosin foorumin ympärillä vallitsevan pseudotieteellisen keskustelun olemassaolon syy. Tämänvuotisessa raportissa mainitaan “väärän tiedon ja vääränlaisen informaation” olevan suurin riski. Länsimaiden sionistisen narratiivin viimeaikainen tappio on varmaan saanut kaikki seireenit soimaan. Kun tähän lisätään se, että maailman enemmistö ei ole uskonut Ukrainan narratiiviin… Ei ole epäilystäkään siitä, että nykyinen ympäristö ei ole kovin otollinen amerikkalaisten harhaanjohtavien narratiivien kannalta. Meille esitetään myös tietoa siitä, miten tätä “disinformaatiota” torjutaan: foorumilla puhuttiin “koulutuksesta”, käytännössä sosiaalisia verkostoja sensuroidaan, Google-hakuja lopetetaan, mediaa valvotaan, venäläistä mediaa sensuroidaan ja Julien Assangen kaltaisia toimittajia vainotaan.
Maailman talousfoorumi on osoittautumassa kiusallisen hyödylliseksi Yhdysvaltojen arvostelijoille: Yhdysvallat ja sen vasallit voivat tarkkailla reaaliajassa, täysin päinvastoin, ratkaisuja, joita se ehdottaa tulevaisuutta varten. On melkein kuin he yrittäisivät kertoa meille epäsuorasti: “Näettekö tämän toimenpiteen? Yhdysvallat ja sen vasallit tekevät sen päinvastoin”!
Mutta muut teemat kertovat itsessään länsimaiden huolista: Samaan aikaan kun Euroopan unioni ja Yhdysvallat haastavat työolojen arvokkuuden estääkseen työntekijöiden pääsyn IT-alustoille ja paljastaakseen skandaalin, jolla Uber osti Euroopan hallitusten suosion ja käyttää digitaalitekniikkaa työpaikkojen vähentämiseen ja palkkojen alentamiseen; tekoälyn ylivalta “tekoälyä talouden ja yhteiskunnan liikkeellepanevana voimana”, kun samaan aikaan käydään puolijohdesotaa Kiinaa vastaan, jotta Kiina ja sen liittolaiset eivät pääsisi teknologiselle eturintamalle erityisesti sotilasalalla; energian ylivalta “pitkän aikavälin ilmastostrategiassa, luonto ja energia”, kun samaan aikaan käydään sotaa öljystä Lähi-idässä, yritetään kansainvälistää (vai “länsimaistetaanko”) Amazonin sademetsä ja asetetaan ilmasto-olosuhteita, jotka estävät köyhtyneitä maita kehittymästä ja puolustamasta suvereeniuttaan. Todellinen ilkeän aikomuksen ruokalista.
Jollekin, joka haluaa antaa maailmalle oppitunnin tulevaisuudesta, Davosin globalistieliitti syyllistyy liian moniin synteihin, jotka voidaan selittää vain heidän sananlaskunomaisella ylivertaisuuskompleksillaan. Ensinnäkin ylimielisyys, kun oletetaan, että länsimaisella eliitillä on jotain opittavaa jollekin. Ylimielisyys, joka on hyvin läsnä, kun näemme Klaus Shwabin ylistävän mielenvikaista Mileitä siitä, että hän on palauttanut “Argentiinan länsimaisiin arvoihin”, osoittaa, mikä Davos on, länsimaisen sivilisaation idean propagandakeskus, jopa tuhoutuneen maan ja kurjimmassa kurjuudessa elävän kansan kustannuksella. Tässä Klaus Shwab kertoo meille: ei ole väliä, vaikka he kaikki ovat kurjuudessa, kunhan he siirtyvät kohti “länsimaisia arvoja”.
Kyynisyys on toinen globalistisen, uusliberalistisen tai uuskonservatiivisen eliitin tunnusmerkki. Davos on festivaali, jolla indoktrinoidaan muu maailma, ja sen kustannuksella poistetaan, vaietaan ja ehdollistetaan kriittinen keskustelu asioista ja annetaan ääni vain länsimaiselle kerronnalle. Lopuksi totean, että niiden elitismi, jotka luulevat olevansa muita parempia, on hyvin läsnä myös paneelien kokoonpanossa, joka on ylivoimaisesti länsimainen, enimmäkseen amerikkalainen, ja satunnaisesti mainitaan joku globaalista etelästä, vain antaakseen kuvan monimuotoisuudesta.
Avoin keskustelu, kritiikki, ajatusten vastakkainasettelu, argumentointi ja vasta-argumentointi, todellinen yhteistyö sanan varsinaisessa merkityksessä, yhdistämällä se, mikä yhdistää, ja erottamalla se, mikä erottaa, tekemällä päätöksiä yhdessä eikä jotakuta vastaan, kunnioittamalla etnistä, kulttuurista ja ideologista moninaisuutta, kuten aidosti demokraattinen näkemys edellyttää, kunnioittamalla jokaisen kansan uskomuksia, perinteitä ja ominaispiirteitä, kuten universalistisen näkemyksen tulisi edellyttää… Emme nähneet mitään näistä Davosissa.
Davosissa näemme imperiumin, joka kamppailee itsensä kanssa (disinformaation avulla) ja muiden kanssa (“turvallisuus”), eikä pysty löytämään paikkaansa maailmassa, joka kieltäytyy pitämästä sitä ylivertaisena… Siksi hirviö yritetään pukea houkutteleviin asuihin, mutta sen piilevä julmuus paljastuu kuitenkin…
Kuten kaikessa… Davos myy sitä, mitä kukaan ei halua ostaa….. Siksi kaikki markkinointi!
