Saastuneen veren skandaali häpäisee NHS:ää
Yhdistyneen kuningaskunnan Infected Blood Inquiry -tutkimuksen tulokset ovat uskomattoman, syvästi tuomitsevia. Vuosina 1970-1998 NHS:n lääkärit antoivat tuhansille ja taas tuhansille lapsille ja aikuisille veren hyytymistä estäviä aineita, jotka saattoivat sisältää tappavia viruksia. He tiesivät, että hoito oli riskialtista. Silti he jatkoivat siitä huolimatta. Kun ihmiset sairastuivat ja alkoivat kuolla, Britannian valtio ryhtyi peittelyyn, joka oli “hienovaraista, läpitunkevaa ja kylmäävää”, kuten tutkimuksen puheenjohtaja Sir Brian Langstaff totesi.
Sitä kutsutaan tartunnan saaneen veren skandaaliksi. Skandaaliksi kutsuminen ei kuitenkaan tee oikeutta vääryyksien valtavuudelle. Kyseessä ei ollut tv-juontajan aviollinen uskottomuus tai lukitussääntöjä rikkovat juhlat No10:ssä. Kyse oli tappavasta lääketieteellisestä väärinkäytöksestä käsittämättömässä mittakaavassa.
Seitsemän niteen ja 2 500 sivun aikana Langstaff ja hänen tutkintaryhmänsä ovat paljastaneet tämän hitaasti etenevän katastrofin. He osoittavat, miten NHS toi vuodesta 1970 lähtien verituotteita Yhdysvalloista pääasiassa hemofiliaa sairastavien hoitoon – sairautta, jossa veri ei hyydy tavanomaisella tavalla. Nämä verituotteet olivat kuitenkin kohtalokkaasti virheellisiä. Ne sisälsivät plasmaa, jota kerättiin ja yhdistettiin huumeidenkäyttäjiltä ja vangeilta, eli ihmisiltä, joilla oli todennäköisesti veren välityksellä tarttuvia viruksia, kuten hepatiitti C ja HIV. Aina kun lääkärit antoivat näitä hoitoja, oli siis olemassa riski, että potilaat saivat tappavia infektioita.
Raportissa arvioidaan, että yhteensä yli 30 000 ihmistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa sai HIV- ja/tai C-hepatiittitartunnan saatuaan näitä tuotteita. Jotkut heistä ovat siirtäneet HIV:n kumppaneilleen. Joillekin on kehittynyt AIDS. Toiset kärsivät nyt maksakirroosista ja maksasyövästä. On arvioitu, että nämä hoidot ovat vastuussa lähes 3 000 miehen, naisen ja lapsen kuolemasta.
Kuten Langstaff totesi, tartunnat ovat määrittäneet uhrien elämän, uhkaava sairaus on leimannut heidän lapsuutensa, heidän unelmansa ovat peruuntuneet ja heidän ihmissuhteensa ovat särkyneet.
Yksittäiset tarinat ovat sydäntä särkeviä. Nigel Hamilton sai 16-vuotiaana C-hepatiittitartunnan rutiininomaisen silmäleikkauksen yhteydessä vuonna 1976. Hänen diagnoosinsa ei paljastunut yli vuosikymmeneen. Sairaus vei lopulta hänen uransa, ja hän tarvitsi maksansiirron. Hän on yksi “onnekkaista”. On monia muita, kuten Martin White, joka sai seitsemänvuotiaana HIV:n saastuttamaa veren hyytymishoitoa. Hän eli koko elämänsä tappavien tartuntojensa varjossa ja kuoli 33-vuotiaana aidsiin liittyviin sairauksiin. Sitten on pieni Colin Smith, joka menehtyi vuonna 1990 vain seitsemänvuotiaana, ja hänen painoton ruumiinsa oli hepatiitti C:n ja aidsin runtelema.
Sitten on vielä Treolarin koulun tarina Hampshiressä, joka on hemofiilisten nuorten sisäoppilaitos. Langstaff kirjoittaa, että NHS:n lääkärit kohtelivat lapsia siellä “tutkimuskohteina” ja tekivät heille mielensä mukaan kokeita saastuneilla verituotteilla. Vuosina 1970-1987 koulua käyneistä 122 oppilaasta vain 30 on yhä elossa. Langstaff kutsui Treolarin koulun lääkäreiden toimia “häpeällisiksi”.
Kuten raportista käy täysin selvästi ilmi, niin monille aiheutunut kärsimys ei ollut vahinko. Se ei ollut vain seurausta niistä “väistämättömistä haittavaikutuksista, joita monista lääketieteellisistä toimenpiteistä voi valitettavasti aiheutua”, kuten terveysministeri Ken Clarke kuvaili sitä vuonna 1985. Se ei todellakaan ollut “uskomattoman huonoa tuuria”, kuten pääministeri John Major totesi muutamaa vuotta myöhemmin. Lääketieteellinen laitos ja lääkärit, jotka antoivat potilailleen tappavia veren hyytymistä estäviä lääkkeitä, olivat tietoisia niihin liittyvistä riskeistä. Maailman terveysjärjestön vuonna 1952 laatimassa raportissa varoitettiin nimenomaisesti vaaroista, joita suurista ihmisjoukoista saatavan veriplasman valmistaminen aiheuttaa hepatiittitartunnan riskin vuoksi. Lisäksi 1940-luvulta lähtien tiedettiin yleisesti, että verituotteita ei pitäisi antaa ennen kuin ne on kuumennettu, jotta mahdolliset virusinfektiot saadaan tapettua. Kuten raportissa todetaan, kaikki se tuska ja kärsimys, jota tuhansille ihmisille aiheutui, olisi voitu “suurelta osin, vaikkakaan ei kokonaan, välttää”.
Yhtä huolestuttavaa kuin itse NHS:n aiheuttama katastrofi on ollut viime vuosikymmeninä tehty yritys salata se julkisuudelta. Raportista käy ilmi, että tärkeitä asiakirjoja on kadonnut, tärkeitä potilastietoja on hävinnyt ja vastuuvelvollisuus on estetty. Kerta toisensa jälkeen NHS:n johtajat, virkamiehet ja poliitikot ovat salanneet ja väistäneet, kun heiltä on kysytty asiasta. He ovat turvautuneet vanhoihin valheisiin ja väittäneet, että “emme tienneet sitä, mitä tiedämme nyt”. Langstaffin tuomio on yksiselitteinen: “Kasvojen ja kustannusten säästämiseksi suuri osa totuudesta on salattu.
Kun otetaan huomioon valtion laajamittaisen vääryyden ja institutionaalisen peittelyn yhdistelmä, monet kommentoijat ovat verranneet tartunnan saaneen veren aiheuttamaa katastrofia Hillsborough’n ja Postin skandaaleihin. Nämä vertailut peittävät kuitenkin alleen NHS:n erityisen roolin. Mikään muu laitos ei voisi aiheuttaa näin paljon kuolemaa ja kurjuutta näin monille ja välttyä vastuuvelvollisuudelta näin pitkään. Ei posti eikä varsinkaan poliisi.
Se, että NHS on kyennyt välttämään oman katastrofaalisen epäonnistumisensa käsittelyä, johtuu paljolti siitä, miten se on pyhitetty nykyajan Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Se johtuu siitä, että kulttuurinen ja poliittinen instituutiomme kohtelee ja käyttää sitä lähes valtionuskontona. Meidän ei ole tarkoitus haastaa sitä. Meidän on tarkoitus palvoa sitä. Meidän ei ole tarkoitus kyseenalaistaa sitä. Meidän on tarkoitus kiittää sitä, kuten teimme Covid-pandemian alkuvaiheessa.
Tämä on yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi uhrit ovat joutuneet odottamaan niin monta vuosikymmentä jopa tätä vuonna 2017 ilmoitettua tutkimusta, saati sitten minkäänlaisen hyvityksen tai oikeuden alkua. Monet uhreista ovat jo kuolleet, ja monet muut kuolevat todennäköisesti ennen kuin heille maksetaan täysi korvaus. Kuten niiden äitien ja vauvojen perheet, jotka ovat kuolleet ja kärsineet vahinkoa NHS:n epäonnistuneissa synnytysyksiköissä, tartunnan saaneen veren uhrit tiesivät, kuten monet muutkin, että NHS oli tehnyt heille suurta vahinkoa. Että se oli pettänyt heidät. Silti poliitikot ja NHS:n johtajat pystyivät käyttämään NHS:n lähes pyhää auraa todellisen tilinteon välttämiseksi.
Kunnes nyt. Hyväksyessään tutkimuksen päätelmät pääministeri Rishi Sunak kutsui sitä “Britannian valtion häpeän päiväksi”. Sitä se todellakin on. Mutta se on häpeän päivä erityisesti yhdelle Britannian valtion osalle. Koskaan ei ole tuntunut vähemmän “meidän NHS:ltä” kuin juuri nyt.
