Aikoina, jolloin poliitikkomme yrittävät uskotella meille, että yhä enemmän veroja ja yhä suurempi valtio ovat ”välttämättömiä” politiikan aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi, kannattaa vilkaista historiaa. Lopullinen tavoite on nimittäin selvä: demokratian ulkopuolelle jäävä eurooppalainen supervaltio. Mutta valtiolla on vaihtoehtoja. Hansa osoitti jo 1200-luvulta lähtien, kuinka kauppa, oikeus ja turvallisuus toimivat ilman keskitettyä valtaa. Ja se toimi vuosisatojen ajan paremmin kuin nykyiset byrokratiat.

Hansa ei ollut valtio, eikä sillä ollut parlamenttia tai armeijaa perinteisessä mielessä. Se syntyi löyhästä saksalaisten kauppiaiden yhteisöstä, joka toimi Lontoon, Bergenin, Novgorodin ja Lyypekin välillä. Lyypekistä tuli epävirallinen pääkaupunki, koska sillä oli järkevin kauppalaki. Verkostoon kuului jopa 200 kaupunkia ja toimipistettä ilman, että koskaan olisi laadittu perustuslakia tai valittu keskusvaltaa.

Lait syntyivät vain silloin ja siellä, missä niitä tarvittiin, eli hansapäivillä. Kaupunkien edustajat saapuivat paikalle, keskustelivat ja tekivät päätöksiä, niin sanottuja rezesse-päätöksiä. Enemmistöpäätöksiä, pakollisia veroja tai virkamiehiä ei ollut. Kaikki perustui yksimielisyyteen. Lübeckissä päätetyt asiat olivat voimassa vain, jos yksittäiset kaupungit panivat ne täytäntöön kotona. Kokonaisuutta täydensi Lübeckin laki, kaupallinen kaupunkilaki, jonka yli sata kaupunkia otti vapaaehtoisesti käyttöön, koska se oli oikeudenmukaisempi ja nopeampi kuin ruhtinaiden laki. Ei supervaltiota, ei Brysseliä, vain käytännön sääntöjä ihmisiltä, jotka itse harjoittivat kauppaa.

Hansa kohteli myös rikollisia omalla tavallaan, ilman vahvan valtion apua. Tehokkain keino oli maineen menettäminen. Kauppiaat pitivät tarkkoja luetteloita luotettavuudesta, petoksista ja maksukäyttäytymisestä. Joka rikkoi sopimuksen tai väärensi tavaroita, joutui hyljeksityksi kaikissa toimistoissa Riiasta Bruggeen. Muutamassa viikossa jokainen kauppias tiesi asiasta, mikä merkitsi taloudellista kuolemaa. Äärimmäisen vakavissa tapauksissa määrättiin verhansung, eli erottaminen liitosta ja kaikkien kauppaoikeuksien menettäminen.

Järjestelmä oli niin tehokas, että se kesti 400 vuotta. Vakavia rikoksia, kuten merirosvousta, torjuttiin yhteisesti. Hansa varusti laivastoja ja ajoi takaa merirosvoja, kuten Vitalien-veljeksiä, Klaus Störtebekerin ja Gödeke Michelsin johtamia pahamaineisia merirosvoja. Vuosina 1401–1402 heidän uransa päättyi teloituksiin Hampurissa. Mutta tässäkään kyse ei ollut valtion vallan käyttämisestä, vaan vapaan kaupan suojelemisesta.

Hansa ratkaisi konfliktit samalla käytännönläheisellä tavalla. Neljässä suuressa kauppakonttorissa – Novgorodissa, Bergenissä, Lontoossa ja Bruggeissa – istuivat valitut kaupunginvaltuutetut, eli kokeneet kauppiaat. Kaikki sopimuksiin, velkoihin tai tavaroiden laatuun liittyvät riidat käsiteltiin heidän edessään. Nopeasti, edullisesti ja ennen kaikkea ihmisten toimesta, jotka ymmärsivät kauppaa. Ilman vuosia kestäviä oikeudenkäyntejä, ilman kalliita asianajajia. Kuka kieltäytyi noudattamasta välitystuomiota, menetti liiketoimintansa. Lopullinen tuomari oli markkinat itse.

EU:ta selvästi edellä: vapaaehtoinen yhteistyö

Juuri tämä tekee Hansasta nykyään niin mielenkiintoisen. Kun Bryssel keskittää valtaa itselleen jokaisen uuden asetuksen myötä ja väittää, että vain keskitetty supervaltio voi taata rauhan ja vaurauden, historia osoittaa päinvastaista. Luottamukseen ja oman edun tavoitteluun perustuva vapaaehtoisen yhteistyön verkosto loi yli 500 vuoden ajan Euroopan rikkaimman kauppaalueen. Ei yhteistä valuuttaa, ei pakollisia veroja, ei keskitettyä suunnittelua – ja silti Euroopan pohjoisosa kukoisti.

Hansa ei tietenkään ollut modernissa mielessä puhdas libertaarinen paratiisi. Se turvautui myös koviin keinoihin, kuten boikotteihin ja saartoihin, kun kyse oli selviytymisestä. Jos joku vastusti Hansapäivän päätöksiä, sitä vastaan käytiin tarvittaessa jopa sotaa, kuten vuonna 1361 Tanskaa vastaan. Mutta tämä osoittaa vain, että edes suuremmissa konflikteissa se ei tarvinnut ylivoimaista valtiovaltaa. Kauppiaat hoitivat asiansa itse, ja vieläpä nopeammin, edullisemmin ja oikeudenmukaisemmin kuin ruhtinaskunnat tai nykyiset tuomioistuimet ja hallitukset. Laskusuhdanne alkoi vasta, kun nousevat kansallisvaltiot tuhosivat yksityiset verkostot.

Ne, jotka nykyään kutsuvat vapauksien rajoittamista ja verotuksen maksimointia koskevaa politiikkaamme ”vaihtoehtottomaksi”, voisivat tutustua Hansaliittoon. Se oli todiste siitä, että kauppa, oikeus ja turvallisuus toimivat ilman leviatan-valtiota. Hansaliitto on vastakohta EU:lle, jossa joukko tietämättömiä valtion virkamiehiä antaa jatkuvasti uusia asetuksia tukahduttaakseen kaiken (ei vain) taloudellisen vapauden.