Tekoäly on viime vuosina noussut jokaisen teknologiajätin ykkösprioriteetiksi ja poliitikkojenkin huulille ratkaisuna ”kaikkeen”. Lupausten mukaan AI luo kasvua, tehostaa työelämää ja vie ihmiskunnan seuraavalle tasolle. Mutta mitä jos kyse onkin vain uudesta kulissista, jolla peitetään talousjärjestelmän todellinen heikkous?

Teknokupla vai todellinen innovaatio?

Tekoälyn ympärille rakentunut hypetys muistuttaa monia 2000-luvun vaihteen IT-kuplasta. Sijoittajat kaatavat miljardeja hankkeisiin, joiden liiketoimintamallit lepäävät hataralla pohjalla. Tuotto-odotukset ovat valtavat, mutta todelliset tuotot usein kaukana horisontissa. Monissa tapauksissa tekoäly on enemmän markkinointitermi kuin toimiva ratkaisu.

Työn tuho vai työn pelastus?

Lupaukset automaatiosta herättävät ristiriitoja. Yksi näkökulma väittää, että tekoäly vapauttaa ihmiset rutiinitöistä ja synnyttää uusia, korkeamman tason ammatteja. Toinen varoittaa massatyöttömyydestä ja työmarkkinoiden murentumisesta. Molemmat näkemykset sivuuttavat kuitenkin perustavan kysymyksen: kuka todella hyötyy tästä muutoksesta? Usein vastaus on sama kuin aina ennenkin – suurimmat pääomat, ei tavallinen työntekijä.

Talous ilman perustaa

Artikkelin ydinväite on, että tekoälyä ei tulisi nähdä pelastajana vaan oireena: merkkinä siitä, että länsimainen talous on ajautunut niin syvään velka- ja kulutuskierteeseen, että tarvitaan jatkuvasti uusia ”messiaita” pitämään illuusiota yllä. Kestävää perustaa ei luoda algoritmeilla, jos todelliset rakenteelliset ongelmat jätetään käsittelemättä.

Illuusio voi pettää

Jos tekoäly osoittautuu vain uudeksi kuplaksi, sen puhkeaminen voi olla rajua. Yhteiskunnat, jotka ovat rakentaneet toivonsa teknoutopian varaan, joutuvat kohtaamaan karun todellisuuden: kestävä talous ei synny hype-sanoista eikä massiivisista datakeskuksista. Tarvitaan todellisia, inhimillisiä ratkaisuja.

Lähde