Kun puhumme “vuosisadan sodasta”, mielikuvat menevät vaistomaisesti ohjuksiin, rintamalinjoihin ja valtioiden välisiin konflikteihin. Activist Post esittää kuitenkin toisenlaisen väitteen: todellinen kamppailu ei käydä taistelukentillä, vaan tekoälyn, datan ja päätöksenteon hallinnasta.

Tämä ei ole sota, jossa mitataan tulivoimaa. Tämä on sota, jossa mitataan kuka määrittelee todellisuuden, kuka saa ennakoida käyttäytymistä, ja kuka rakentaa järjestelmät, joihin muut joutuvat sopeutumaan.

Sota ilman rintamia

Artikkelin ydinväite on yksinkertainen mutta epämukava: tekoäly ei ole vain teknologinen työkalu, vaan strateginen infrastruktuuri. Samassa mielessä kuin sähköverkot, rautatiet tai internet aikanaan.

Tekoälyä kehitetään usein “innovaation”, “tehokkuuden” tai “mukavuuden” nimissä. Taustalla tapahtuu kuitenkin jotain suurempaa:

  • datan keskittäminen
  • päätöksenteon automatisointi
  • ihmisten käyttäytymisen ennakointi ja ohjaus

Kun nämä yhdistyvät, syntyy valtaa, joka ei tarvitse vaaleja, aseita tai näkyvää pakkoa.

Algoritmit uusina hallitsijoina

Tekoäly ei tee päätöksiä tyhjiössä. Se tekee niitä niiden arvojen, painotusten ja tavoitteiden pohjalta, jotka sille annetaan. Ongelma ei ole pelkästään se, että järjestelmät voivat olla vinoutuneita – vaan se, että niiden päätöslogiikka on usein näkymätöntä.

Kun:

  • luottokelpoisuus arvioidaan automaattisesti
  • vakuutukset hinnoitellaan algoritmeilla
  • sisältöä suodatetaan ja priorisoidaan koneellisesti

… syntyy tilanne, jossa yksilö ei enää tiedä, miksi jokin päätös tehtiin, eikä aina edes kuka sen teki.

Ihminen dataraaka-aineena

Artikkeli nostaa esiin ajatuksen ihmisestä “digitaalisena raaka-aineena”. Emme ole vain tekoälyn käyttäjiä, vaan sen koulutusmateriaalia.

Jokainen:

  • haku
  • klikkaus
  • sijaintitieto
  • maksutapahtuma

ruokkii järjestelmiä, joiden omistajuus keskittyy harvoille toimijoille. Tällöin kysymys ei ole enää yksityisyydestä yksittäisenä oikeutena, vaan rakenteellisesta epäsymmetriasta: toiset näkevät kaiken, toiset eivät mitään.

Kilpajuoksu, jossa ei voi jäädä sivuun

Valtiot ja suuryritykset ovat jo ymmärtäneet tämän. Tekoälyyn investoidaan kuin kyseessä olisi kylmän sodan aikainen ydinasekilpa, mutta ilman julkista keskustelua seurauksista.

Kehitystä ajavat:

  • geopoliittinen kilpailu
  • taloudellinen dominanssi
  • sotilaallinen ja tiedustelullinen etulyöntiasema

Kun yksi osapuoli kiristää tahtia, muiden on seurattava — ei siksi, että he haluaisivat, vaan siksi että ulkopuolelle jääminen tarkoittaa riippuvuutta.

Hallinta ilman diktatuuria

Ehkä artikkelin kylmin havainto on tämä: tekoäly mahdollistaa hallinnan ilman autoritaarista järjestelmää.

Ei tarvita sensuuria, jos algoritmi vain “ei näytä” tiettyjä asioita.
Ei tarvita pakkoa, jos järjestelmä osaa ohjata valintoja todennäköisyyksien kautta.
Ei tarvita valvontaa, jos ihmiset mukautuvat itse, koska se on helpompaa.

Tämä tekee kehityksestä vaikeasti vastustettavan. Ei ole yhtä selkeää vihollista, yhtä lakia tai yhtä päätöstä, jota vastustaa.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Tämä ei ole varoitus tekoälyä vastaan. Se on muistutus siitä, että teknologia ei ole neutraalia, kun se skaalautuu yhteiskunnalliseksi infrastruktuuriksi.

Keskeiset kysymykset eivät ole:

  • “Onko tekoäly hyvä vai paha?”

Vaan:

  • Kuka omistaa järjestelmät?
  • Kuka asettaa tavoitteet?
  • Kuka valvoo valvojia?
  • Ja ennen kaikkea: kuka voi vielä sanoa ei?

Vuosisadan todellinen sota ei ehkä räjähdä uutiskuvissa. Se etenee hiljaa, päivitys kerrallaan.

📚 Lähde