Washington haluaa tarkistaa eurooppalaisten sormenjäljet amerikkalaisista tietokannoista, ja EU harkitsee asiaa. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö (DHS) ja Euroopan unioni käyvät virallisia neuvotteluja sopimuksesta, joka antaisi DHS:lle suoran pääsyn EU:n jäsenvaltioiden hallussa oleviin biometrisiin tietoihin. Tällaista pääsyoikeutta Bryssel ei ole koskaan myöntänyt EU:n ulkopuoliselle maalle rajaturvallisuustarkoituksiin.

Sopimus on osa Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön (DHS) Enhanced Border Security Partnership -ohjelmaa, jossa viisumivapausohjelmaan (VWP) kuuluvia maita käytännössä kehotetaan avaamaan biometriset tietokantansa tai muuten ne voivat menettää viisumivapauden. Washington on asettanut 31. joulukuuta 2026 määräajaksi, johon mennessä EBSP-sopimusten on oltava toiminnassa. Sen jälkeen DHS tarkastaa kunkin maan vaatimusten noudattamisen. Maat, jotka eivät täytä odotuksia, riskivät joutua viisumivapausohjelman ulkopuolelle, mikä johtaisi viisumivelvollisuuden palauttamiseen niiden kansalaisille.

Kun DHS kohtaa matkustajan, turvapaikanhakijan, viisumin hakijan tai jonkun muun, joka on merkitty tarkkailuun maahanmuuttokäsittelyn yhteydessä, se tekee haun osallistuvan maan tietokannasta kyseisen henkilön biometristen tietojen perusteella.

Vastaavuus palauttaa sormenjäljet ja niihin liittyvät henkilötiedot sisäisen turvallisuuden ministeriölle.

Jos hakutulosta ei löydy, tietoja ei siirretä. Tämä kuulostaa kohdennetulta, kunnes tarkastellaan tietojen määrää. EU:n 27 jäsenvaltiosta 24 osallistuu viisumivapausohjelmaan. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö (DHS) haluaa pääsyn kaikkien näiden maiden tietoihin.

Tämän neuvottelun poikkeuksellisuus johtuu sen monitasoisesta rakenteesta. EU:n neuvosto valtuutti joulukuussa 2025 EU:n tason puitesopimuksen neuvottelemisen, jolla vahvistetaan tietojen siirtoa koskevat oikeudelliset edellytykset. Sen jälkeen yksittäiset jäsenvaltiot allekirjoittavat omat täytäntöönpanosopimuksensa Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön (DHS) kanssa, joissa määritellään, mitkä tietokannat kuuluvat sopimuksen piiriin, ja sovitaan toiminnallisista ehdoista. Puitesopimus luo oikeudellisen perustan. Kahdenväliset sopimukset muodostavat siirtokanavan.

Kyseessä olevien tietojen laajuus ulottuu selvästi sormenjälkien ja passikuvien ulkopuolelle. Luonnosasiakirjojen mukaan eurooppalaiset maat saatetaan velvoittaa luovuttamaan Yhdysvaltain rajaviranomaisille ”erityisluokkiin” kuuluvia henkilötietoja, kuten poliittisia mielipiteitä, ammattiliittojen jäsenyyksiä ja seksielämää koskevia tietoja.

Lakiesityksessä tämä sallitaan, jos tietojen siirrot ovat ”ehdottoman välttämättömiä ja oikeasuhteisia”, ja Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö (DHS) saa määritellä, milloin nämä ehdot täyttyvät. Euroopan tietosuojavaltuutettu kuvaili sopimusta ensimmäiseksi EU:n sopimukseksi, joka koskee henkilötietojen, mukaan lukien biometristen tietojen, laajamittaista jakamista kolmannen maan kanssa.

Eurooppalaiset neuvottelijat vaativat rajoituksia massatietojen keräämiselle, merkittävää ihmisen suorittamaa valvontaa tilanteissa, joissa automatisoidut päätökset johtavat haitallisiin seurauksiin, tiukkaa valvontaa siitä, mitä tiedoille tapahtuu sen jälkeen, kun Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö (DHS) on ne vastaanottanut (erityisesti tietojen siirrot kolmansiin maihin), sekä jonkinlaista oikeussuojakeinoa niille eurooppalaisille, joiden tietoja käytetään väärin.

EU haluaa myös vastavuoroisuutta, eli että eurooppalaiset viranomaiset voisivat tehdä hakuja amerikkalaisista tietokannoista sen sijaan, että tiedot toimitettaisiin vain yhteen suuntaan. Tämä viimeinen vaatimus kertoo jotain vallan jakautumisesta tässä asiassa. Nykyisessä ehdotuksessa Eurooppaa pyydetään syöttämään tietoja järjestelmään, jota se ei itse voi hakea.

Näiden eurooppalaisten vaatimusten sovittaminen yhteen sen kanssa, mitä DHS tosiasiassa haluaa, saattaa osoittautua käytännössä mahdottomaksi. Jännitteet näkyvät jokaisessa merkittävässä yksityiskohdassa. Kuinka kauan DHS voi säilyttää siirrettyjä biometrisiä tietoja? Kattaako sopimus kohdennettuja rajatarkastuksia, vai mahdollistako se pikemminkin koko väestön järjestelmällisen seulonnan? Ja millaista oikeussuojaa saksalainen tai ranskalainen kansalainen voi realistisesti saada Yhdysvaltain lainsäädännön nojalla, jos hänen tietojaan käsitellään väärin?

Asiakirjaluonnosten mukaan EU-maiden olisi ratkaistava riidat kansallisten ja kansainvälisten tuomioistuinten kautta eikä yhteisen valvontakomitean kautta. Jos eurooppalaisen sormenjäljet päätyvät vahingossa yhdysvaltalaiseen lainvalvontatietokantaan, korjausprosessi kulkee amerikkalaisten tuomioistuinten kautta – järjestelmän, jossa ei ole vastaavaa tietosuojavaltuuksien järjestelmää.

Sisäisen turvallisuuden ministeriö (DHS) laajentaa samanaikaisesti biometrisen valvonnan valmiuksiaan kotimaassa. Rajavalvontavirasto (CBP) allekirjoitti 225 000 dollarin sopimuksen Clearview AI:n kanssa kasvojentunnistusteknologiasta sekä pääsystä yli 60 miljardin julkisesti saatavilla olevan, internetistä kerätyn kuvan tietokantaan.

Biometriset tiedot eivät ole ainoita tietoja, joita sisäisen turvallisuuden ministeriö (DHS) pyytää. Rajavalvontavirasto (CBP) ehdotti joulukuussa 2025, että viisumivapausohjelmaan kuuluvista 42 maasta tulevilta matkustajilta vaadittaisiin DNA-näyte ja että maahantulon pakollisena ehtona olisi toimitettava viiden vuoden ajalta sosiaalisen median käyttöhistoria sekä kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana käytetyt sähköpostiosoitteet ja viimeisen viiden vuoden aikana käytetyt puhelinnumerot.