Uusi “uljas uusi maailma”

Tunnetuin esimerkki genrestä on tietenkin Aldous Huxleyn vuonna 1932 julkaistu romaani “Uljas uusi maailma”. Huxleyn visiossa 26. vuosisadasta käytetään huumausainetta Soma varmistamaan alempien luokkien tottelevaisuus “täydellisessä” eugeniikkamaailmassa, jossa ihmiset kasvatetaan nimenomaan sen sosiaalisen tehtävän vuoksi, jota he suorittavat.

Viime aikoina Christian Balen elokuvassa “Equilibrium” (2002) totalitaarisen kaupunkivaltion kansalaisten on otettava tunteita tappavaa huumetta sodan estämiseksi. Ne, jotka kieltäytyvät ottamasta Prozium-nimistä lääkettä, leimataan “aistirikollisiksi”, ja erityinen “papiston” kasti jahtaa heitä väkivaltaisesti ja tuomitsee heidät kuolemaan. Taide, kirjallisuus ja kaikki ihmisten tunteiden ja luovuuden ilmaisu kielletään.

Scifi-kirjailijat palaavat yhä uudelleen näihin skenaarioihin, koska ne herättävät perustavanlaatuisia kysymyksiä auktoriteetin ja sosiaalisen kontrollin luonteesta. Samalla he myös pyytävät meitä kyseenalaistamaan sen, mikä tekee meistä todella ihmisiä.

Olisiko toivottavaa poistaa inhimillinen epätäydellisyys niinkin yksinkertaisella kuin pillerillä? Olisiko ihmisyytemme tiettyjen “negatiivisten” tai “tuhoavien” piirteiden menettäminen perusteltavissa sillä, että sosiaalinen järjestys ja kärsimyksen väheneminen olisivat nettohyötyjä? Ja olisiko parempi yrittää taivutella tavalliset ihmiset luopumaan näistä puolistaan vapaaehtoisesti suuremman hyvän vuoksi, vai olisiko “valistuneella” hallitsijoiden luokalla täysi syy pakottaa ihmiset tekemään niin, ehkä jopa heidän tietämättään?

Dramaturgian ja fiktiivisten puitteiden ei pitäisi sokaista meitä siitä, että tällaiset mahdollisuudet ovat hyvin todellisia. Hyvin todellisia – ja hyvin lähellä. Kuinka lähellä ne ovat, käy ilmi Skotlannin kansanterveyslaitoksen uusista luvuista, jotka osoittavat, että yli miljoonalle miehelle ja naiselle, lähes neljännekselle Skotlannin aikuisväestöstä, määrätään nyt masennuslääkkeitä, voimakkaita lääkkeitä, joilla on laaja-alaisia vaikutuksia mielialaan ja fyysiseen terveyteen. Tämä tekee Skotlannista luultavasti maan, jossa masennuslääkkeiden käyttöaste on maailman korkein. Yhdysvalloissa sen sijaan noin 15 prosenttia aikuisista käyttää masennuslääkkeitä, mikä on silti millä tahansa mittarilla mitattuna paljon.

Skotlantilaiset eivät nielaise vain masennuslääkkeitä ennätysmäärin. Mail on Sunday -lehden julkaisemien lukujen mukaan yli kolmannekselle skotlantilaisista aikuisista määrätään nyt lääkkeitä, jotka kuuluvat johonkin viidestä laajasta mielenterveysongelmiin liittyvästä luokasta. Lisäksi 200 000 aikuista käyttää bentsodiatsepiinejä, joita määrätään ahdistuneisuuteen ja unettomuuteen, ja 190 000 käyttää gabapentinoideja. Lisäksi 130 000 aikuista saa niin sanottuja z-lääkkeitä (kuten zopiklonia ja zolpidemia), ja yli 800 000 käyttää opioidipohjaista kipulääkitystä.

Tällainen tilanne ei synny yhdessä yössä. Skotlannissa on kestänyt vuosikymmeniä päästä tähän pisteeseen. Ongelma oli niin paha jo vuonna 2007, kun vallassa oleva Skotlannin kansallispuolue (SNP) nousi valtaan, että hallitus antoi lupauksen vähentää maan riippuvuutta masennuslääkkeistä. Sen sijaan luvut ovat sen jälkeen nousseet joka vuosi. Vuoteen 2010 mennessä 630 000 aikuista käytti masennuslääkkeitä, ja seuraavien 12 vuoden aikana niitä lisättiin 390 000:lla. Ei ole mitään syytä uskoa, että suuntaus ei jatkuisi.

Poliitikot esittävät nyt vakavia kysymyksiä. Skotlannin parlamentin konservatiivijäsen Maurice Golden sanoi Mail on Sunday -lehdelle: “Masennukseen ja ahdistuneisuuteen myönnettyjen reseptien määrä Skotlannissa on hämmästyttävä. Se, että määrä on noussut näin merkittävästi, vaatii Skotlannin hallitukselta kiireellistä ja vakavaa huomiota.

“Oli aika, jolloin SNP lupasi vähentää näiden reseptien nousua, mutta sen jälkeen on menty vain tähän suuntaan.”

Miksi näin siis tapahtuu? Skotlannin psykiatrien kuninkaallisen kollegion edustaja, tohtori Jane Morris, ehdotti, että se voi johtua yksinkertaisesti siitä, että yleinen tietämys mielenterveysongelmista ja tarjolla olevista hoidoista on lisääntynyt.

“Haluaisimme uskoa, että yleinen koulutus ja tietoisuus mielisairauksien hoidettavuudesta tarkoittaa, että yhä useammat ihmiset ilmoittautuvat”, hän sanoi Mail on Sunday -lehdelle.

Tämän näkemyksen mukaan masennuksesta kärsivien ihmisten määrä olisi enemmän tai vähemmän kiinteä: Ainoa, mikä oikeastaan muuttuu, on se, kuinka moni ihminen päättää hakeutua hoitoon. Meidän pitäisi siis päätellä, että ainakin neljännes Skotlannin aikuisväestöstä on aina ollut masentunut. Ei tarvitse olla asiantuntija epäilläkseen vakavasti, että näin voisi koskaan todella olla. Tohtori Morris sentään myönsi, että “lisääntynyt lääkemääräysten määrääminen saattaa nyt heijastaa Skotlannin lisääntynyttä mielenterveyshoidon tarvetta”.

Ongelman selvittäminen on todennäköisesti vaikeaa. Vaikeuksia lisää se, että masennuslääkkeet eivät oikeastaan toimi.

Masennustutkimus on järkyttävän vähäistä. Edes vuosikymmeniä kestäneen tieteellisen tutkimuksen jälkeen ei ole vieläkään todisteita siitä, että vallitseva kemiallinen selitys masennukselle – serotoniinin puute – olisi totta. Silti skotlantilaiset lääkärit ja lääkärit kaikkialla länsimaissa määräävät edelleen selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä (“SSRI-lääkkeet”) olettaen, että kyse on serotoniinitasosta.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että masennuslääkkeet tuskin parantavat mielialaa tehokkaammin kuin lumelääkkeet. Parannus on niin pieni, että jotkut tutkijat väittävät, ettei sitä oikeastaan ole. Näiden minimaalisten hyötyjen saatavuus on myös epätasaisesti jakautunut käyttäjien kesken. British Medical Journal -lehdessä julkaistussa laajamittaisessa meta-analyysissä, jossa tarkasteltiin tietoja 232:sta masennuslääkkeiden käyttöä koskevasta tutkimuksesta vuodelta 1979, kävi ilmi, että vain 15 prosenttia käyttäjistä koki parannusta, jota he eivät olisi saaneet lumelääkkeestä, ja loput 85 prosenttia ei saanut mitään hyötyä niiden käytöstä.

Ne, joiden pitäisi oletettavasti hyötyä eniten masennuslääkkeistä – vakavasta masennuksesta, samanaikaisesta ahdistuneisuudesta ja itsemurha-ajatuksista kärsivät – saattavat itse asiassa hyötyä niiden käytöstä vähiten. Useimmissa masennuslääkkeiden kliinisissä tutkimuksissa nämä ihmiset jätetään tarkoituksella tutkimuksen ulkopuolelle, mikä johtaa harhaanjohtaviin väitteisiin, jotka kohdistuvat lääkkeiden tärkeimpiin kohderyhmiin.

Jos Skotlannissa on valtava mielenterveyskriisi, eikä ole mitään syytä uskoa, että näin ei olisi, masennuslääkkeet tuskin ovat ratkaisu. Niiden yleinen käyttö vain mutkistaa asioita entisestään. Eikä vähiten siksi, että ne aiheuttavat monia epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, jotka vaihtelevat laajalti julkisuudessa mainituista libidon ja seksuaalisen toimintakyvyn menetyksestä ruoansulatuskanavan ongelmiin, huimaukseen, unettomuuteen, päänsärkyyn, ruokahalun menettämiseen tai lisääntymiseen ja jopa itsemurha-ajatuksiin ja itsensä vahingoittamiseen, erityisesti käytön alkuvaiheessa.

Mutta ennen kaikkea riippuvuutemme lääkkeistä, jotka eivät oikeastaan edes toimi, estää meitä ymmärtämästä masennuksen perimmäisiä syitä ja keksimästä uusia keinoja – todellisia keinoja, jotka toimivat – niiden käsittelemiseksi.

Tämä on oppikirjaesimerkki siitä, mitä filosofi Ivan Illich kutsui “iatrogeneesiksi” eli “lääketieteellisesti aiheutetuksi haitaksi”. Kuuluisassa kirjassaan “Medical Nemesis” (1975) Illich väitti, että yhteiskunnan lisääntyvä lääketieteellistyminen vaikuttaa paradoksaalisesti siihen, että voimme yhä huonommin. Erityisesti medikalisoituminen vähentää Illichin mukaan kykyämme vastata terveys- ja hyvinvointiongelmiimme sopivilla tavoilla.

Kun näemme sairauden yksinkertaisesti ongelmana, joka on ratkaistava teknisillä toimenpiteillä – pillereillä, injektioilla ja leikkauksilla – joita voideltu asiantuntijaluokka antaa meille, menetämme kykymme nähdä sairaus muilla ehdoilla, mitä tahansa muuta. Se voi olla esimerkiksi tuote, joka on seurausta epäsuhtaisuudesta yli 200 000 vuotta vanhan ihmisluontomme ja nykyisin elämämme hyvin erilaisen sosiaalisen maailman välillä. Mikään pilleri tai leikkaus ei voi parantaa sitä.

Esitän työssäni toistuvasti, että nykyaikainen teollinen ruokavalio, joka koostuu yhä useammasta prosessoidusta ruoasta, ja ennennäkemätön altistumisemme haitallisille teollisuuskemikaaleille tekevät meistä syvästi huonovointisia ja aiheuttavat muun muassa lisääntymisterveyden merkkiaineiden, kuten siittiöiden määrän ja testosteronitasojen, jyrkän laskun. Uskon, että myös masennus on osa tätä. Viime viikkoina uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi prosessoitujen elintarvikkeiden ja erityisesti keinotekoisia makeutusaineita sisältävien tuotteiden käyttö voi lisätä masennusriskiä jopa 50 prosenttia ja että altistuminen ftalaateille, joka on jokapaikan kemikaaleista koostuva ryhmä, jota esiintyy kaikkialla henkilökohtaisista hoitotuotteista muovipulloihin, voi lisätä merkittävästi synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä tuoreilla äideillä.

On vielä paljon tutkittavaa tässä selvästi hyvin monimutkaisessa asiassa. Olisi kuitenkin typerää olla ottamatta huomioon niiden ajattelijoiden varoituksia, jotka ovat osoittaneet meille sivulla ja valkokankaalla täydellisen lääkityksen maailman vaarat. Jos todella haluamme tehdä jotakin masennuksen massiiviselle lisääntymiselle Skotlannissa tai muualla, meidän on kohdattava uuden uljaan uuden maailman mahdollisuus: sellaisen, jossa pillerit eivät ole vastaus kaikkiin ongelmiin.

Lähde: Zero Hedge