Cambridgen professori on oikeassa moittiessaan katastrofismia levittäviä ilmasto”tutkijoita”
Ilmastotieteen maailma on kauheassa tilassa. Sen ovat vallanneet poliittiset aktivistit, jotka väittävät olevansa tiedemiehiä, sitä rahoittavat vihreät miljardöörit ja valtiolliset toimijat, jotka ovat kiinnostuneita vain Net Zero -ohjelmasta, siitä raportoivat ääliömäiset valtavirran toimittajat, jotka uskovat, että tiede voidaan “vakiinnuttaa” – ja sitä kyseenalaistavat yhä useammin kyllästyneet ihmiset, jotka ovat kyllästyneet kuuntelemaan vuosi toisensa jälkeen, vuosikymmen toisensa jälkeen Jim Dalen tyyliin väitteitä kiehuvasta ja sortuvasta ilmaston tilasta. Siksi Cambridgenin professorin Ulf Buntgenin äskettäin Nature-lehdessä julkaisema artikkeli on aiheuttanut shokkiaaltoja pahasti korruptoituneessa ilmastotieteellisessä yhteisössä. Eräässä kohdassa Buntgen viittasi “jatkuvaan pseudotieteelliseen jahtaamiseen ennätyksellisten helleaaltojen ja niihin liittyvien hydroklimaattisten ääri-ilmiöiden perään”. Hän väitti, että lähes uskonnollinen usko ilmasto- ja ympäristömuutosten monimutkaisten syiden ja seurausten ymmärtämisen sijaan “heikentää akateemisia periaatteita”.
Professori Buntgen ei suhtaudu epäilevästi ajatukseen, jonka mukaan ihminen hallitsee ilmastoa polttamalla hiilivetyjä. On epätodennäköistä, että hän olisi julkaissut artikkelinsa Nature-lehden kaltaisessa suuressa lehdessä, jos hän olisi ollut sellainen. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että ilmastotutkijoista tulee aktivisteja, koska he eivät työskentele todellisten havaintojen pohjalta. Hän on myös huolissaan aktivisteista, jotka teeskentelevät olevansa tiedemiehiä. Erinomainen esimerkki tästä on Guardianin äskettäinen raportti, jossa kuvattiin joitakin 380 “huippututkijan” hysteerisiä väitteitä. Ilmoituksessa esitettiin viimeaikaisten kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raporttien laatijoiden näkemyksiä, ja sopiva vastaus olisi voinut olla “havaitse tiedemies”.
Cambridgen maantieteen professori huomauttaa, että tieteellisen varmuuden ja epävarmuuden käytön ja väärinkäytön välillä on ohut raja, “ja on olemassa näyttöä siitä, että tieteellisen tiedon strategisesta ja valikoivasta tiedottamisesta ilmastotoimia varten”. Mistä aloittaa tästä? On ylivoimaisia todisteita siitä, että lähes kaikki tieteelliset havainnot, jotka herättävät epäilyksiä siitä, että ihminen kontrolloi ilmastotermostaattia, jätetään huomiotta, ja jos se ei onnistu, ne häivytetään tai poistetaan valtavirran näkemyksistä. Äärimmäisissä tapauksissa, ja varsinkin jos havainnot saavat julkisuutta, saattaa olla tarpeen lähettää miljardöörien rahoittama “faktantarkastaja” tutkimaan asiaa. Guardianin toimittaja auttoi saamaan Alimontin ja muiden tieteellisen artikkelin, joka vedettiin pois merkittävästä lehdestä, koska se herätti havaintojen perusteella epäilyksiä väitteistä, joiden mukaan ilmasto olisi hätätilassa. Google on kieltänyt mainoksensa sivulta, jossa näytetään tarkkoja satelliittilämpötiloja, koska globaaleja lukemia koskevat väitteet ovat “epäluotettavia ja haitallisia”. Vähemmän kuin kummallista on se, että tämän lähteen lukemat ovat yleensä alhaisempia kuin lämpövaurioituneiden pintalukemien lukemat. Valtion vaikutuspiirissä oleva BBC on ainakin vuodesta 2018 lähtien kieltäytynyt keskustelemasta mistään skeptisestä näkemyksestä ihmisen aiheuttamaa tieteellistä mielipidettä kohtaan. Samaan aikaan YK:n viestintävirkailija toteaa, että maailmanjärjestö “omistaa” ilmastotieteen, ja maailman pitäisi tietää se.
Poliittisen luokan ja tiedotusvälineiden suojeluksessa hyvin rahoitettu ylimielisyys on ylimitoitettua. Buntgen toteaa, että aktivistit käyttävät usein tieteellisiä argumentteja liikkeidensä “moraalisen legitimoinnin” lähteenä, mikä voi olla pikemminkin radikaalia ja tuhoavaa kuin järkevää ja rakentavaa. “Rajoittamaton usko tieteelliseen tietoon on kuitenkin ongelmallista, koska tieteellä ei ole oikeutta absoluuttiseen totuuteen eikä eettiseen auktoriteettiin”, hän sanoo. Käsitys, jonka mukaan tiede on pikemminkin selittävää kuin tutkivaa, “on naiivia yliarviointia, joka voi tehdä globaalin ilmaston monimutkaisesta alasta suurelle yleisölle dogmaattisen korvikeuskonnon”, hän lisää.
Eräs tunnettu aktivisti, joka usein väittää “tiedettä” tukahduttaakseen skeptisen keskustelun, on BBC:n lähetystoimittaja Chris Packham. Viime vuonna hän esitti useita Earth-ohjelmia, joissa pyrittiin yhdistämään hiilidioksidin aiempi nousu nopeaan lämpötilan nousuun – kaikki tämä “kauhistuttavan” tarkoituksenaan luoda yhteyksiä nykyiseen ja tulevaan ilmaston romahdukseen. Valitettavasti “tiede” osoittaa, että 600 miljoonan vuoden aikana hiilidioksidin ja lämpötilan nousun välillä ei ole juurikaan tai ei lainkaan yhteyttä. Packham on kuitenkin oppinut täydellisesti käyttämään geologisesta arkistosta peräisin olevia epätarkkoja proxy-tietoja – epätarkkoja, koska niiden virhemarginaali on tuhansia, ellei satoja tuhansia vuosia – ja vertaamaan niitä tarkkoihin nykyaikaisiin mittauksiin. Näin voi tietysti tehdä, mutta BBC:llä pitäisi varmasti olla velvollisuus antaa muillekin tilaa kiistää ehdotukset. Tällaista velvollisuutta ei ole ilmeisesti olemassa, sanomattakin on selvää.
Buntgenin mielestä on “harhaanjohtavaa”, että jopa tunnetut organisaatiot, kuten IPCC, pyrkivät liioittelemaan tieteellistä ymmärrystä viimeaikaisen ihmisen aiheuttaman lämpenemisen nopeudesta suhteessa menneisyyden luonnollisen lämpötilan vaihtelun vaihteluväliin 2 000 ja jopa 125 000 vuoden aikana. “Saatavilla olevien ilmastotietojen laatu ja määrä ovat yksinkertaisesti liian alhaiset, jotta 2000-luvulla havaittuja vuotuisia lämpötilan ääriarvoja voitaisiin verrata vankasti holoseenin ja sitä edeltävien aikojen rekonstruoituihin pitkän aikavälin ilmastokeskiarvoihin”, hän huomauttaa. Onneksi se ei estänyt Packhamia työskentelemästä peräti 55 miljoonaa vuotta taaksepäin.
Tohtori Matthew Wielicki oli arvostettu geotieteilijä Alabaman yliopistossa, mutta hän jätti akateemisen maailman viime vuonna todeten, että amerikkalaiset yliopistot “eivät ole enää paikkoja, joissa ajatustenvaihdon vapaus on sallittua”. Hän sanoi, että ne “rankaisevat” niitä, jotka ovat vastoin narratiivia. Hän totesi, että tähän vaikutti osaltaan se, että geotieteelliset yhteisöt vaikenivat valheellisesta “ilmastohätätilasta” kertovasta kertomuksesta. “Yhteisön jäsenet keskustelevat rutiininomaisesti ilmastokatastrofismin mielenterveysvaikutuksista, mutta eivät uskalla puhua siitä”, hän paljasti.
Buntgen puolestaan katsoo, että ilmastotieteen, ilmastoaktivismin, ilmastoviestinnän ja ilmastopolitiikan jatkuvasti kasvava sekoittuminen, jossa tieteellisiä näkemyksiä käytetään ennalta määrättyjen kantojen edistämiseen, aiheuttaa sekaannusta poliitikkojen, sidosryhmien ja suuren yleisön keskuudessa sekä vähentää akateemista uskottavuutta.
Seuraavan kerran, kun näette hölmöjä, jotka yrittävät murskata Magna Cartan (epäilemättä BBC Radio 4:n innokkaita kuuntelijoita), miettikää, että ilmastokatastrofin edistämisen kaikkialle levinnyt “daleifiointi” on ehkä mennyt hieman liian pitkälle.
