EU:n sota sananvapautta vastaan: Elon Musk ei pysty voittamaan tätä taistelua
Elon Musk paljasti, että Euroopan komissio tarjosi X:lle (entinen Twitter) “laitonta salaista sopimusta” sensuroida verkkopuheita, jotta yritys välttäisi sakot uuden Digital Services Act (DSA) -lain rikkomisesta. Musk kieltäytyi yhteistyöstä, mutta muut suuret alustat hyväksyivät sopimuksen.
EU:n sensuurin johtaja Thierry Breton ilmoitti, että X:n uusi “blue check” -tarkastusjärjestelmä rikkoi DSA:ta. Komissio väitti, että kuka tahansa voi nyt tilata ja saada todennetun statuksen, mikä heikentää käyttäjien kykyä tehdä tietoon perustuvia päätöksiä tilin aitoudesta.
Musk syyttää EU:ta yrityksestä kontrolloida verkkokertomuksia ja uhkaa viedä EU:n oikeuteen, jos täytäntöönpanotoimia X:ää vastaan tehdään. Muskin mukaan tutkijoiden pääsyn X:n julkisiin tietoihin on tarkoitus palauttaa sensuuriryhmä, jonka Musk erotti ostaessaan alustan.
Tämä konflikti korostaa laajempaa taistelua sananvapaudesta ja verkon sensuurista, kun EU pyrkii kontrolloimaan verkkosisältöä ja narratiiveja, erityisesti ulkopoliittisista ja geopoliittisista kysymyksistä. Musk on vastustanut sensuuria useissa maissa, mutta on joutunut noudattamaan monia hallitusten pyyntöjä jatkaakseen toimintaansa.
Verkkosensuuri on muuttumassa yhä institutionalisoidummaksi, kun liberaalidemokraattiset instituutiot rappeutuvat oligarkioiksi. Tämä prosessi alkoi 2010-luvun puolivälissä vastareaktiona populistisiin liikkeisiin ja on kiihtynyt pandemian ja geopoliittisten jännitteiden myötä. EU:n sensuurijärjestelmä perustuu laittoman ja haitallisen puheen sekä ulkomaisen propagandan välisen rajan hämärtämiseen.
Tämä kehitys uhkaa sananvapautta ja demokratiaa Euroopassa, kun valta keskittyy tilivelvollisuutta vailla oleville eliiteille. Musk on yksi harvoista, jotka ovat valmiita haastamaan tämän kehityksen julkisesti, mutta hänen taistelunsa saattaa olla epätasainen maailman vaikutusvaltaisimpia hallituksia vastaan.
Viimeisin salvo Elon Muskin ja EU:n välisessä taistelussa tuli X:n omistajalta. Hän paljasti, että Euroopan parlamentin vaalien alla X:lle tarjottiin “laitonta salaista sopimusta”: jos alusta suostuisi sensuroimaan salaa verkkopuheita, Euroopan komissio ei sakottaisi sitä uuden verkkosisällön moderointia koskevan lain, Digital Services Actin (DSA), rikkomisesta. X kieltäytyi yhteistyöstä, mutta kaikki muut suuret alustat hyväksyivät sopimuksen.
Muskin paljastus tuli pian sen jälkeen, kun EU:n sensuurin tsaari Thierry Breton oli ilmoittanut komission alustavista havainnoista, joiden mukaan X:n uusi “blue check” -tarkastusjärjestelmä rikkoi DSA:ta. Koska kuka tahansa voi nyt tilata ja saada “todennetun statuksen” – toisin kuin ennen Musk, jolloin alusta päätti mielivaltaisesti, kuka oli himoitun sinisen tarkistuksen arvoinen – tämä, hän totesi, heikentää käyttäjien kykyä tehdä tietoon perustuvia päätöksiä tilin aitoudesta.
Komissio syytti X:ää myös siitä, että se “ei ole antanut tutkijoille pääsyä julkisiin tietoihinsa”, kuten DSA:ssa edellytetään. Se kehotti yritystä puuttumaan tällaisiin rikkomuksiin tai maksamaan sakkoa, joka voi olla enintään 6 prosenttia sen maailmanlaajuisesta vuotuisesta kokonaisliikevaihdosta, joka oli noin 3,4 miljardia dollaria vuonna 2023. Sääntöjen noudattamatta jättäminen voi johtaa siihen, että X:ää kielletään toimimasta EU:ssa kokonaan.
Komission mukaan kyse on “avoimuudesta” ja käyttäjien suojelemisesta harhaanjohtamiselta ja disinformaatiolta. Totuus on kuitenkin, kuten Musk vihjaa, että kyse on EU:n halusta – ja DSA:n perimmäisestä tavoitteesta – hallita salaa verkkokertomuksia. Se siitä avoimuudesta.
Tätä sensurointitehtävää on tukenut Mike Benz, Trumpin entinen virkamies ja kyberturva-asiantuntija, joka on väittänyt, että “tutkijoiden pääsyn myöntäminen X:n julkisiin tietoihin” ei ole aivan niin hyväntahtoista kuin miltä se kuulostaa. Itse asiassa se on peite EU:n pyrkimykselle “käyttää DSA:ta pakottaakseen X:n palauttamaan Elonin siirtyessä johtoon erotetun sensuuriryhmän”. Elon hankkiutui eroon ryhmästä, koska kuten Twitter-tiedostot paljastivat, sen ainoa tarkoitus oli toimia hallituksen sensuuripyyntöjen perusteella. Siksi Benz väittää, että nämä “tutkijat” ovat itse asiassa “poliittisia agentteja”. Musk repostasi Benzin analyysin yhdellä sanalla kommentoiden – “Täsmälleen” – ja lisäsi, että jos EU ajaa täytäntöönpanotoimia X:ää vastaan, hän vie heidät oikeuteen.
Kielenkäyttö ja syytökset eivät ole mitään uutta. Perussäännöt tälle taistelulle luotiin sillä hetkellä, kun Musk otti Twitterin haltuunsa ja twiittasi “lintu on vapautettu”. Breton vastasi välittömästi: “Euroopassa lintu lentää meidän sääntöjemme mukaan”, viitaten DSA:han, joka oli virallisesti allekirjoitettu laiksi samassa kuussa.
Vaikka Musk aluksi lupasi “kunnioittaa tulevaa eurooppalaista sääntelyä”, kuherruskuukausi ei kestänyt kauan. Toukokuussa 2023 hän vetäytyi EU:n disinformaatiota koskevista käytännesäännöistä, jotka alkoivat vapaaehtoisina, mutta joista myöhemmin tehtiin tosiasiallisesti oikeudellisesti sitovia DSA:n nojalla. Tämä käynnisti joulukuussa tutkimuksen siitä, rikkoiko foorumi DSA:ta muun muassa “riskienhallinnan, sisällön moderoinnin, pimeiden kuvioiden, mainonnan avoimuuden ja tutkijoiden tiedonsaannin” osalta. Viime viikolla komissio totesi, että näin oli, ja tästä johtui viimeisin välienselvittely.
On vaikea nähdä, miten Musk voi voittaa tämän taistelun. Etenkin kun otetaan huomioon, että hänen sananvapautta kannattava kantansa ei ole asettanut häntä vastakkain vain EU:n kanssa, vaan myös useiden muiden hallitusten kanssa ympäri maailmaa. Musk on vastustanut poistopyyntöjä Brasiliassa, Intiassa, Australiassa ja Turkissa ja jopa haastanut joitakin näistä pyynnöistä kansallisissa tuomioistuimissa. Lähes jokaisessa tapauksessa alusta on kuitenkin päätynyt noudattamaan hallitusten pyyntöjä. Viime vuonna laadittu raportti osoitti, että Muskin aikana X oli hyväksynyt yli 80 prosenttia hallitusten sensuuripyynnöistä.
Vaikka Musk siis haastaa EU:n julkisesti, hän poistaa viestejä – kuten monet X-käyttäjät ovat valittaneet – koska ne eivät ole DSA:n mukaisia. Esimerkiksi 10. lokakuuta, muutama päivä Hamasin hyökkäyksen jälkeen, Breton antoi Muskille varoituksen väitetystä “disinformaatiosta”; X vastasi poistamalla tai merkitsemällä välittömästi kymmeniä tuhansia sisältöjä.
Muskin syyttäminen tekopyhyydestä olisi kuitenkin poissa asian ytimestä. Näiden pyyntöjen noudattaminen on usein ainoa tapa, jolla yritys voi jatkaa toimintaansa – ja ainakin Musk on, toisin kuin muut suuret alustojen omistajat, tuonut verkkosensuurin julkisuuteen. Muistaakseni uraauurtavan Twitter Files -julkaisun julkaiseminen paljasti Yhdysvaltain hallinnon ja sosiaalisen median yritysten välisen salaisen yhteistyön järkyttävän tason.
Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että X on sensuurista huolimatta edelleen ainoa alusta, jossa tiedon annetaan virrata suhteellisen vapaasti. Se on itse asiassa edelleen suurin yksittäinen uhka valtaapitävien pyrkimyksille hallita tietoa kaikilta osin – ja siksi sitä vastaan hyökätään niin kovaa. Yhden miehen, olipa hän kuinka rikas tai vaikutusvaltainen tahansa, ei kuitenkaan voida olettaa pystyvän yksin vastustamaan maailman vaikutusvaltaisimpia hallituksia – saati sitten Euroopan unionia, maailman vaikutusvaltaisinta ylikansallista instituutiota.
On otettava huomioon myös toinenkin tekijä. Maailmanlaajuinen hyökkäys sananvapautta vastaan ei ole vain hallitsemattomien, vallanhimoisten poliitikkojen ja byrokraattien päähänpisto. Kyse on systeemisestä ongelmasta, joka liittyy liberaalidemokraattisten instituutioiden rakenteelliseen rappeutumiseen erityisesti länsimaissa. Yhteiskuntiemme rappeutuessa tosiasiallisiksi oligarkioiksi, joita hallitsee yhä enemmän poliittis-taloudellinen eliitti, yleisen mielipiteen manipulointia – ei ainoastaan perinteisten joukkotiedotusvälineiden kanavien kautta levitettävän propagandan avulla vaan myös yhä useammin valvomalla ja valvomalla sosiaalisessa mediassa käytävää julkista keskustelua – on alettu pitää välttämättömänä keinona pitää vallitseva tilanne turvassa demokratian uhalta. Tätä pahentaa geopoliittisen kontekstin kasvava militarisoituminen, joka vaatii poliittisten ja taloudellisten seuraustensa vuoksi entistäkin tottelevaisempaa väestöä.
Ei ole sattumaa, että sensuuriteollinen kompleksi alkoi syntyä 2010-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin länttä ravisteli ennennäkemätön “populistinen” vastareaktio globalisaatiota ja uusliberalistista järjestystä vastaan – Trump, Brexit, keltaliivit ja euroskeptisten puolueiden ja liikkeiden nousu kaikkialla Euroopassa.
Samaan aikaan Ukrainassa luotiin tietä tulevalle vastakkainasettelulle Venäjän kanssa – ja Natossa alettiin kehittää hybridi- tai kognitiivisen sodankäynnin doktriinia, jossa länsimaiden yleisen mielipiteen hallitseminen käsitetään olennaiseksi osaksi sodankäyntiä. Kuten Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi vuonna 2019: “Naton on pysyttävä valmiina sekä tavanomaisiin että hybridiuhkiin: panssarivaunuista twiitteihin.”
Covid-19-pandemia, jonka yhteydessä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön laajamittainen verkkosensuuri, toi läntiselle eliitille hieman aikaa. Mutta ei pitkäksi aikaa. Nyt “populistinen” vastareaktio on jälleen kerran valtaamassa länsimaita: Oikeistopopulistiset puolueet ovat nousussa kaikkialla Euroopassa, ja Trump on voittamassa Yhdysvaltain seuraavat vaalit. Samaan aikaan Ukrainan kärjistyvät jännitteet ovat räjähtäneet räjähdysmäisesti Naton ja Venäjän väliseksi sodaksi, joka ei ole enää niinkään sijaissota. Länsimaisen eliitin näkökulmasta tämä kaikki edellyttää sensuurijärjestelmän kaksinkertaistamista, mutta sillä on merkittävä ero: verkkosensuuri tapahtui ennen suljettujen ovien takana, lain ulkopuolella ja hallitusten puolesta uskottavasti kiistettävissä olevassa yhteydessä. Nykyään se institutionalisoidaan ja perustuslaillistetaan digitaalisten palvelujen kaltaisten välineiden avulla.
Elitistit perustelevat sensuuriaan kahdella tavalla: laajentamalla jatkuvasti “vihapuheen” soveltamisalaa kattamaan lähes mitä tahansa ja, mikä on vielä pahaenteisempää, leimaamalla kriittiset mielipiteet erityisesti ulkopoliittisista ja geopoliittisista kysymyksistä “disinformaatioksi” tai esimerkeiksi ulkomaisesta sekaantumisesta. Ei ole sattumaa, että Euroopan komission kaikkien aikojen ensimmäinen DSA-raportti keskittyi kokonaan kysymykseen “venäläisestä disinformaatiosta”. Kuvaavaa on, että raportissa “Kremliin sidoksissa olevat tilit” – mahdollisesti kaikki Natoon kriittisesti suhtautuvat tilit – asetetaan lähes samalle tasolle kuin tilit, joilla on yhteyksiä Venäjän valtioon tai jotka liittyvät siihen.
Tämä laittoman ja haitallisen puheen sekä kriittisen mielipiteen ja ulkomaisen propagandan välisen rajan tarkoituksellinen hämärtäminen on keskeistä sensuurijärjestelmän kannalta, sillä se antaa EU:n eliitille mahdollisuuden päättää, mitä sadat miljoonat eurooppalaiset voivat tai eivät voi sanoa ja lukea verkossa. Se on valtion hyväksymää sensuuria, yksinkertaisesti ja yksinkertaisesti. Ei liene yllätys, että suurin uhka sananvapaudelle tulee nykyään EU:sta: koko ryhmän institutionaalinen rakennelma on loppujen lopuksi suunnattu demokratian rajoittamiseen siirtämällä valtaa tilivelvollisuutta vailla olevalle eliitille, joka on pitkälti eristetty kansasta. Epäsuositun politiikan määrääminen ylhäältä alaspäin Euroopan kansoille synnyttää väistämättä vastustusta, joka puolestaan edellyttää sananvapauden tukahduttamista vastareaktion torjumiseksi. Se on noidankehä.
Tällainen massasensuuri olisi oikeastaan ymmärrettävä epätoivoisen oligarkian viimeisenä puolustuskeinona – eikä kukaan kiteytä tätä oligarkiaa paremmin kuin Breton itse, entinen liikemies ja sotilas- ja tiedustelualan urakoitsija, josta on tullut ylipäällikköteknokraatti. Jos tämä olisi elokuva, ei voisi kuvitella parempaa valintaa kuin hänet populistisen riehujan Muskin arkkiviholliseksi. Mutta tämä ei ole elokuva. Tämä on kamppailu, joka määrittelee demokratian tulevaisuuden tuleviksi vuosiksi. Ja jos odotamme Muskin taistelevan meidän muiden puolesta, olemme jo hävinneet.