Uskonto digitalisoituu: Jumalien leikkiminen, jumaliksi tuleminen, jumalien rakentaminen
Jotkut näkevät Jumalan koneessa. Minä en voi olla näkemättä Paholaista, joka irvistää minulle. Voisitte sanoa, että se on henkilökohtainen omituisuus, mutta jokaisen kirjailijan velvollisuus on siirtää neurooseja vangittuun yleisöön. Joten pysykää kanssani.
Viimeisten kolmen vuoden ajan teknologia-aiheinen uutisointini on ollut jatkoa David Noblen vuonna 1997 ilmestyneelle terävälle kirjalle The Religion of Technology. Kaikki, mitä olen tehnyt, on ollut pelkkää päivitystä hänen keskeiseen oivallukseensa – että teknologia on uskonnollista – jonka Noble itse oli velkaa vuosisatojen aikaisemmille ajattelijoille. Huolellisesti ja yksityiskohtaisesti hän kuitenkin dokumentoi historiallisen todistusaineiston ja kutoi siitä uskomattoman tarinan. Minun tehtäväni on lisätä synkkiä adjektiiveja ja viisastelevia huomautuksia.
Tämä synnynnäinen henkinen periaate on niin ilmeinen, että luulisi, ettei ole mitään syytä mainita sitä lainkaan, mutta se on syytä toistaa. Teknologia on syntynyt uskonnollisesta kulttuurista, joten luonnollisesti ajatuksemme teknologiasta ovat pohjimmiltaan uskonnollisia. Lopulta teknologiasta itsestään on tullut uskonnollisen auktoriteetin lähde ja uskonnollisen hartauden kohde.
Tuoreimpana esimerkkinä mainittakoon tekoälyn luoma kuva Jeesuksesta, joka on asetettu Torinon käärinliinan päälle. Katoliset kunnioittivat tätä pyhää esinettä vuosisatojen ajan uskonsa mukaisesti. Nykyään he katsovat sitä käänteisen teknognostisen linssin läpi.
Jopa ateistit eivät voi olla näkemättä maailmaa uskonnollisella auralla. Jos heidät jätetään oman onnensa nojaan, he tavoittelevat epätoivoisesti jumalallista. Uskon, että se johtuu sielussamme olevasta ikuisesta kaipuusta. He luultavasti sanoisivat, että ihmiset ovat vain niin johdotettuja.
Ihan sama. Sinä sanot ”toe-may-toe”. Minä sanon ”enkelit ja demonit”.
Liiallisen yksinkertaistamisen uhalla haluan esittää neljä tapaa, joilla ihmishenki reagoi huipputeknologiaan:
1) hurskas uskovainen, joka takertuu tekno-optimismiin;
2) ateistinen tekno-optimistinen vastine;
3) pessimistinen ateisti, joka hylkää teknologian; ja lopuksi
4) hurskas uskovainen, joka näkee paholaisen koneessa.
Käsittelin näitä näkökulmia aiemmassa artikkelissa, joskin eri näkökulmasta. Tätä uskonnollista maisemaa käsitellään myös kirjassani, usein riimien ja arvoitusten sisällä. Koska yksi tai kaksi teistä ei kuitenkaan ole vielä lukenut Dark Aeonia, minun pitäisi luoda vankka perusta tässä. Siitä on hyötyä jatkossa.
Hartaat tekno-optimistit näkevät Jumalan mielen luovan teknologiaa ihmiskätten avulla. Kaupungit, höyrylaivat, aseet, televisiot, antibiootit, atomipommit, planeettojen valvontaverkot – kaikki nämä rakennetaan jumalallisen tahdon mukaisesti. Siksi työkalumme ovat pohjimmiltaan hyviä, vaikka jotkut ihmiset saattaisivatkin käyttää niitä pahoihin tarkoituksiin. ”Teknologia on neutraalia”, kuulemme yhä uudelleen ja uudelleen.
On epäselvää, sisältyykö siihen kidutuslaitteet.
Tietoturva-alan urakoitsija ja poliittisesti epäkorrekti miljardööri Peter Thiel ilmaisi tämän näkemyksen esseessään ”Against Edenism”. Hän väitti, että historiaan sidottu ihmiskunta ei voi palata koskemattomaan puutarhaan. Tehtävämme on pikemminkin rakentaa lähelle taivaan kaupunkia. ”Juutalais-länsimainen optimismi eroaa valistuksen ateistisesta optimismista siinä äärimmäisessä määrin, että siinä uskotaan, että kaaoksen ja luonnon voimat voidaan ja tullaan hallitsemaan”, Thiel kirjoitti. ”Sattuman tyrannia väistyy Jumalan kaitselmuksen tieltä.”
Theilin suojatti, virtuaalitodellisuuden edelläkävijä ja kuolemankoneen tekijä Palmer Luckey, omaksuu samanlaisen ajattelutavan puolustaessaan geotekniikkaa. ”Voimme taivuttaa luontoa tahtomme mukaan, muokata planeettamme ihmisen tarpeiden mukaiseksi ja tehdä sen elinaikanamme”, Luckey vakuuttaa. Geotekninen suunnittelu vain ”edellyttää vastuun ottamista maailmamme tilasta, mukaan lukien väistämättömät kompromissit – riippumatta siitä, minkä globaalin lämpötilaindeksin tavoitteeksi asetamme, jotkut kansakunnat hyötyvät ja jotkut kansakunnat kärsivät siitä.”
Toisin sanoen ihmisen on leikittävä Jumalaa rajoitetusti – auringon sulkemisesta valtamerten keittämiseen – aivan kuten Jumala on koko ajan tarkoittanut. Tarkoitan, että jos Herra ei olisi halunnut meidän rakentavan lämpöydinkärkiä, hän ei olisi opettanut meille matematiikkaa.
(Älkää nyt vaipuko esimerkkiväsymykseen, mutta meidän pitäisi sitoa nämä ylevät ihanteet konkreettisiin persoonallisuuksiin. Ehkä anna nimien kulkea mielesi yli kuin pilvien taivaalla. Näemme teknologiaystävällistä uskonnollisuutta filosofoivassa Platonissa, päärynävarkaassa Pyhässä Augustinuksessa, antikristusta taistelevassa Francis Baconissa, visionäärisessä harhaoppisessa Teilhard de Chardinissa, varallisuutta hamuavissa Vatikaanin virkamiehissä, pääomaa kasvattavissa Discovery Instituten tutkijoissa, hammaslääkäri Joel Osteenissa, sekopäisessä Deepak Choprassa, hölmössä David Hansonissa, aavemaalaisessa Nick Landissa ja niin edelleen.)
Ateistiset tekno-optimistit hyväksyvät teknologian, mutta jättävät Ison miehen pois yhtälöstä. He uskovat, että ihmisaivot ovat korkein älykkyys jumalattomassa kosmoksessa – olettaen, että NASAan voi luottaa. Jos korkeampaa voimaa ei ole olemassa, ihmisten kädet ja Jumalan käsi ovat yksi ja sama asia, samoin kuin ihmisten mielet ja Jumalan mieli.
Paitsi jos on olemassa teknisesti kehittyneitä avaruusolentoja, jolloin vahvimmat ja älykkäimmät niistä ovat Jumala(t).
Tämän jumalattoman optimistileirin mielestä kaikki jumalalliset teot ovat meistä itsestämme kiinni. Taivaan yläpuolella on tyhjää avaruutta, joten meidän on itse luotava taivas. Tiede tarjoaa jumalan silmin katsottuna näkymän kosmokseen. Teknologia tapahtuu, kun ihmiset astuvat luonnolliseen rooliinsa pienimuotoisina jumaluuksina.
Vaatimaton ehdotus on tehdä ihmisistä ”jumalan kaltaisempia” ja toiminnallisesti kuolemattomia geenitekniikan, aivo-tietokoneliitäntöjen ja tekoälyn avulla. ”Evoluutio luo rakenteita ja malleja”, Ray Kurzweil saarnasi Singularity-yliopistossa, ”jotka ajan mittaan ovat monimutkaisempia, osaavampia, älykkäämpiä, luovempia, kykenevämpiä ilmaisemaan korkeampia tunteita, kuten rakkautta. Se on siis menossa siihen suuntaan, jollaiseksi Jumalaa on kuvattu – että hänellä on näitä ominaisuuksia rajattomasti. Niinpä uskon, että evoluutio on hengellinen prosessi ja tekee meistä enemmän jumalan kaltaisia.”
”Emme tiedä, onko muuta elämää olemassa”, parabiottinen vampyyri Bryan Johnson sanoi hiljattain. ”Tietojemme mukaan olemme ainoa älykkyyden muoto havaittavissa olevassa osassa maailmankaikkeutta, jonka voimme nähdä. Ja me synnytämme [keinotekoista] superälyä.” Tällaisia tekno-ihmeitä silmällä pitäen Johnson jatkoi inhimillisen pyrkimyksen pilkkomista seuraavasti:
Kunnianhimon taso 1: yrityksen perustaminen.
Taso 2: maan perustaminen.
Taso 3: uskonnon perustaminen.
Taso 4: älä kuole.
Taso 5: tule Jumalaksi.
Tässä on epäsuora jännite itsekkään vallanhalun ja sen riskin välillä, että luodaan digitaalinen jumaluus, joka ei ehkä tarvitse meitä lainkaan.
”Kun puhutaan superälykkäästä tekoälystä, joka voi tehdä muutoksia itseensä, näyttää siltä, että meillä on vain yksi mahdollisuus saada alkuehdot kohdalleen”, antikristillinen egomaani Sam Harris sanoi TED Talk -yleisölleen vuonna 2016. ”Sillä hetkellä, kun myönnämme… että [digitaalisen] kognition horisontti ylittää hyvin todennäköisesti reilusti sen, mitä tällä hetkellä tiedämme, silloin meidän on myönnettävä, että olemme rakentamassa jonkinlaista jumalaa. Nyt olisi hyvä aika varmistaa, että se on jumala, jonka kanssa voimme elää.”
Kun vastassa on eugenisoitujen supersotilaiden ja autonomisten teurastusrobottien armeijoita, Darwin hymyilee varhaiselle omaksujalle. Maailma on jumala syö jumalaa.
(Vaihtelua lukuun ottamatta tätä asennetta löytyy etanoita syövältä vallankumoukselliselta Auguste Comtelta, hevosia puolustavalta Friedrich Nietzscheltä, äitiä rakastavalta Sigmund Freudilta, sammioaivoiselta J.D. Bernalilta, jumalaa halveksivalta Corliss Lamontilta, goblineskilta Richard Dawkinsilta, sukupuolen muuntajalta Martine Rothblattilta ja toipuvalta roturealistilta Nick Bostromilta sekä monilta muilta.)
Ateistiset teknopessimistit kuulevat tuon ylimielisen retoriikan ja kavahtavat. Tämän leirin yleinen mielipide on, että rationaaliset ihmiset työskentelivät vuosisatojen ajan purkaakseen uskonnollisen taikauskon – ja se oli hyvä asia. ”Olemme juuri lopettamassa ‘Jumalan’ käsitteen kokonaan”, ateistinen luddiitti valittaa, ‘ja nämä transhumanistiset juntit haluavat tehdä itsestään jumalia – tai mikä vielä pahempaa, he rakentavat jonkun megavoimakkaan jumalan datakeskukseen!’. He tuhoavat koko pelimme!”
Teknologian vastaiselle ateistille nykyaikaiset teknoreligiot ovat tuhoisampia kuin vanhat versiot. Heidän silmissään perinteisillä jumalilla ei ollut muuta valtaa kuin manipuloivia pappeja ja innokkaita uskovia. Nuo entiteetit olivat pelkkiä huonoja ideoita, jotka oli upotettu veisuihin, teksteihin ja patsaisiin – tarpeeksi helppoa tehdä ja tarpeeksi helppoa tuhota. Tulevilla digitaalisilla jumaluuksilla on todellista valtaa reaalimaailmassa, olipa kyse sitten fyysisistä roboteista, mielen taivuttamista harjoittavista chat-roboteista tai tuhoavista nanorobottiparvista.
Teknologian vastustajat vapisevat ajatuksesta, että teknokapitalin demonit päästetään valloilleen. Teknologianvastaiset darwinistitkin pelkäävät, mutta heille uhkana on se, että heidän on kilpailtava keinotekoisten lajien kanssa.
Jopa epämääräiset postmodernistit näkevät seinällä olevan kirjoituksen, vaikka he eivät välittäisikään tarkoista teorioista. ”Tekoäly eroaa pohjimmiltaan kaikista aiemmista tietotekniikoista”, Yuval Noah Harari sanoi haastateltavalle viime vuonna. ”Tekoäly on ensimmäinen teknologia, joka voi tehdä päätöksiä itse – jopa meistä. Yhä useammin haemme pankista lainaa, ja tekoäly tekee päätökset meistä. Se siis vie meiltä vallan.”
Hän oli vasta lämpenemässä.
”Se on ensimmäinen teknologia, joka voi luoda uusia ideoita. Tiedättehän kirjapainon, radion, television – ne lähettävät, ne levittävät ihmisaivojen, ihmismielen luomia ideoita. Ne eivät voi luoda uutta ideaa”, Harari pohti, ennen kuin hän keskittyi uskonnollisiin vaikutuksiin. ”Tekoäly voi luoda uusia ideoita. Se voi jopa kirjoittaa uuden Raamatun. Kautta historian uskonnot ovat haaveilleet siitä, että kirja olisi yli-inhimillisen älykkyyden – ei-inhimillisen olennon – kirjoittama.”
Siinä on asetelma. Odottakaa…
”Jokainen uskonto väittää: ‘Voi, muiden uskontojen kirjat – ihmiset ovat kirjoittaneet ne. Mutta meidän kirjamme? Ei, ei, ei, ei, se tuli joltain yli-inhimilliseltä älykkyydeltä. … Muutaman vuoden kuluttua saattaa olla uskontoja, jotka ovat oikeasti oikeita.”
Tajusitteko? Wocka, wocka, wocka!
”Ajattele uskontoa, jonka pyhän kirjan on kirjoittanut tekoäly”, Harari jatkoi tosissaan, ”se voisi olla todellisuutta.”
Monet eivät ymmärtäneet hänen kyynistä huumoriaan. Heidän loputtomaksi häpeäkseen Slay News kirjoitti luupäisen postauksen otsikolla ”WEF Calls for AI to Rewrite the Bible, Create ‘Religions That are Actually Correct’”, jonka miljoonat ihmiset ympäri maailmaa jakoivat.
Tuo meemikomedia jätti minuun melko synkän tunteen ihmisen kognitiivisista kyvyistä tekoälyn aikakaudella – ja verkkomentaliteetista yleensä. Ei ihme, että Papaw Ned halusi hajottaa koneen lopullisesti.
(Tähän jumalattomaan teknologian vastaiseen leiriin kuuluvat muun muassa huolimaton Karl Marx, darwinistinen romaanikirjailija Samuel Butler, psykopaatti Ted Kaczynski, ylväs Jean Baudrillard, pervo Herbert Marcuse, sanasalaattia syövä Slajov Žižek, uskontoa rakastava mutta näennäisesti agnostikko Lewis Mumford ja edesmennyt, suuri David Noble.)
Hartaat teknopessimistit pitävät teknologiaa yleensä paholaisen työnä. Ainakin näemme ihmisten ylittävän jumalallisesti asetetut rajat. Teknologit tarttuvat Eedenin omenaan uudestaan ja uudestaan. He luovat ristin ja temppelin uudelleen silikossa. He rakentavat petojärjestelmää. Me muut olemme sen alaisia.
He saattavat haluta sielusi, mutta toistaiseksi he ottavat tietosi.
Kristityistä ortodoksit ovat kiihkeimmin tietoisia tilanteestamme. On kuitenkin olemassa joukko lankoja kehrääviä protestantteja, jotka kuvittelevat kirjaimellisesti nefiläisiä ja maan ulkopuolisia hyökkääjiä. Ja kuka tietää? Ehkä he ovat oikeassa. Maailma on suuri.
Löydät myös muutamia tekniikan vastaisia katolilaisia – ironista kyllä, monet heistä ovat verkossa, kuten minäkin – sekä kourallisen teknopessimistisiä hinduja, buddhalaisia ja taolaisia. Jos on olemassa heimoshamaaneja, jotka eivät tiedä, mitä kello on, he varmasti tanssivat sadetansseja reservaattien kasinoilla.
Jos olet utelias, en ole tiukka kirjaimellisuuden kannattaja. Mutta uskonnolliset symbolit ovat portteja merkityksiin ja voimiin. Pyhässä ja profaanissa on todellista voimaa. Pyhät merkit viittaavat todelliseen Jumalaan – ja muihin entiteetteihin, joista monet ovat varsin synkkiä.
Venäjällä sijaitsevan Solovetskin luostarin apotti piispa Porfiry antoi 4. joulukuuta 2021 ortodoksiveljilleen ja -sisarilleen vakavan varoituksen.
”[Globaalit eliitit] suunnittelevat pyyhkäisevänsä pois suurimman osan ihmiskunnasta – kuusi miljardia ihmistä – ja jättävänsä jäljelle vain pienen osan meistä. Mutta ei vain sitä”, hän jyrisi pahaenteisesti. ”He suunnittelevat, ja heitä pidättelee vain tieteen nykyiset rajat, rikkoa itse ihmistä. Häpäistäkseen ihmisen sisimmän osan, Jumalan kuvan meissä – ja tuhotaakseen tuon kuvan muuttaakseen ihmisen biologisten, teknisten ja digitaalisten olentojen risteymäksi.”
Kun hän puhui, hänen takanaan välkkyivät kullattuja kuvakkeita.
”He kutsuvat tätä ‘posthumaniksi’”, hän jatkoi. ”He kutsuvat sitä ‘konvergenssiksi’. Nämä mahtavat maailman johtajat marssivat transhumanismin ja posthumanismin lipun alla.”
Jättämällä syrjään erityisen tavoitteen kuudesta miljardista tuhottavasta, jonka hän luultavasti poimi pitkän aikavälin väestökatoehdotuksista, piispa Porfiry puhui Jumalan rehellisen totuuden. Länsimaita syövät transhumanistiset unelmat ja posthumanistiset painajaiset – mukaan lukien nimelliset vasemmisto ja oikeisto, jotka molemmat toimivat yritysten sateenvarjon alla. Me kehuskelemme tällä rienauksella maailman nähtäväksi. Kenen tahansa, jolla on puolikas sielu, pitäisi olla kauhuissaan.
Hieman yli kaksi kuukautta Porfiryn tuomiopäivän saarnan jälkeen Venäjän joukot hyökkäsivät Ukrainaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin Vladimir Putin syytti Amerikkaa ja Eurooppaa ”suoranaisesta satanismista”. Vahvat uskomukset vaikuttavat poliittiseen toimintaan ja päinvastoin.
Minun silmissäni Venäjän armeijan ja ortodoksisen kirkon rituaalinen yhdistyminen näyttää kuitenkin pedon jälleen yhdeltä päältä. Noilla venäläisillä lennokeilla on heinäsirkkavartalot, ihmiskasvot ja skorpioninhännät kuten kaikilla muillakin. Minun valossani ei ole kristillisiä nelikopteriparvia eikä pyhiä pommeja.
Mutta jopa demonin riivaama mies voi tunnistaa vastustajassaan olevat demoniset legioonat. Kun me hyörimme ympäriinsä yrityskoteloissamme, meidän ei pitäisi jättää huomiotta syyttäjämme pilkkaa. Meidän pitäisi pohtia syytöksiä.
(Hengellisiin luddiitteihin kuuluvat vaihtelevassa määrin muun muassa antiikin Kreikan Aisopos, huumaava St. Johannes Patmoslainen, nostalginen pappi Romano Guardini, traditionalistit Rene Guenon ja Julius Evola, propagandaa välttelevä Jacques Ellul, ulkoisesti optimistinen mutta vaistomaisesti pessimistinen Marshall McLuhan, laumaa johtava evankelista Chuck Missler, analoginen gnostikko piispa Stephan Hoeller, kirkosta erotettu doomari arkkipiispa Carlo Maria Viganò, loistavat ortodoksiskeptikot James Poulos, Paul Kingsnorth, Jonathan Pageau ja usein pilkattu Aleksandr Dugin, kryptoarkeologi Timothy Alberino ja tietysti suosikkini skitsoidi pistekonnektori, edesmennyt William Cooper – vaikka tulkitsenkin Cooperin paasaukset pikemminkin itsemurha-alttiiksi performanssitaiteeksi kuin uskottavaksi raportoinniksi. )
Tämä kuolevainen käämi on likainen valtakunta, vaikka se olisikin lumoava. Koskaan ei voi tietää, kuka voisi olla poliittinen liittolainen. Kenelle tahansa, joka yrittää pysyä pinnalla näillä kaoottisilla merillä, ei ole nyt aika puhtausspiraaleille.
Silti ei voi kieltää, etteikö pimeä peto kiemurtelisi mielikuvituksen hienovaraisilla tasoilla, aivan maailmamme rajojen takana. Ensimmäiset lonkerot ovat jo ylittäneet sen. Kanssakulkijamme avasivat portit ja todellisuuteemme on tunkeuduttu.
En ole fundamentalisti. Langennut maailma vaatii joustavaa mieltä ja monimutkaisia taktiikoita. Jotkut sielut syleilevät pimeyttä; muutamat pakenevat valoon. Useimmat meistä leikkaavat omat mutkittelevat polkunsa täällä harmaassa hämärässä.
Ilmeisistä eduista huolimatta on vaikea nähdä näitä ruudun täplikäs lonkeroita muuna kuin myrkyllisinä. Hengellisyys on monitahoinen jalokivi, jonka jotkut puolet loistavat kirkkaammin kuin toiset, mutta kaikki kyborgiteokratian läpi tuleva valo on keinotekoista.
Kuten aina, sinun on tunnettava todelliset vihollisesi ja valittava ystäväsi viisaasti.
Jos haluatte minun neuvoni, sanoisin, että suhtautukaa ”radikaaliin innovointiin” kuin muukalaisinvaasioon. Kaitselmus vie meidät läpi, mutta siihen asti yrittäkää olla painamatta sieluanne näytölle. Älkää rakastuko koneeseen. Älkää antako vihan virrata lävitsenne. Älkääkä ottako iTrodea – ellette ole rampa – varsinkaan, jos sitä yritetään työntää sinne, minne aurinko ei paista.
Tämä ei tietenkään ole idioottivarma suunnitelma, mutta se riittää Kali Yuga -boogaloon.
Alkuperäinen artikkeli on maksumuurin takana, arkistoitu kopio löytyy osoitteesta https://archive.ph/FuRnM