Pavel Durovin naiivius oli hänen Akilleen kantapäänsä
Valtion suvereniteetti on kansainvälisten suhteiden todellisuutta, ja ne, jotka kieltävät sen, tekevät sen omalla vastuullaan riippumatta siitä, ovatko he eri mieltä sen ilmaisumuodoista, minkä Durov juuri oppi kantapään kautta sen jälkeen, kun hän oli naiivisti uskonut olevansa voittamaton varallisuuden ja ideologian vuoksi.
Telegramin perustajan ja toimitusjohtajan Pavel Durovin pidättäminen Ranskassa viime viikonloppuna osana tutkintaa, joka koski hänen alustansa väitettyä rikosten, kuten lapsipornografian ja huumekaupan, edistämistä, on herättänyt maailmanlaajuisen paheksunnan EU:n tekopyhää sananvapauden tukahduttamista vastaan. Hänet on sittemmin vapautettu takuita vastaan, mutta pidätyksen tarkat olosuhteet ovat edelleen hämärän peitossa. Varmaa on kuitenkin se, että hänet pidätettiin hänen laskeuduttuaan Pariisiin joko tankkaamaan, syömään naisystävänsä kanssa tai syömään Macronin kanssa.
Joka tapauksessa Durovin naiivius oli hänen Akilleen kantapäänsä, sillä hän ei koskaan kuvitellut, että hänet pidätettäisiin millä tahansa verukkeella – saati sitten hänen luonnollistetun kotimaansa Ranska (hän on useiden valtioiden kansalainen) – hänen valtavan varallisuutensa vuoksi. Hän uskoi myös, että valtioiden aikakausi oli väistämättä päättymässä ja korvautuisi aikakaudella, jossa hänen kaltaisillaan yrityksillä on enemmän valtaa kuin monilla valtioilla. Vaikka hän tiesi, että EU tutki Telegramia, hän ei silti pelännyt mennä sinne.
Toinen hänen ajatteluunsa vaikuttanut tekijä oli julkisuuden asema, jonka hän sai lännessä uhmattuaan surullisenkuuluisasti kotimaansa Venäjän yli kymmenen vuotta sitten esittämää pyyntöä luovuttaa oikeuden määräyksestä tietoja joistakin käyttäjistä, joiden väitettiin osallistuvan terroritoimintaan. Kansainvälisenä seurapiiriläisenä, jonka salattu foorumi oli avainasemassa värivallankumousten järjestämisessä eri puolilla maailmaa, Durov todella tunsi olevansa länsimaille liian arvokas pidätettäväksi, saati sitten syytteeseen asetettavaksi.
Mitä tahansa ongelmia niiden hallituksilla saattoi olla hänen alustansa kanssa, ne voitiin oletettavasti ratkaista jonkinlaisella sopimuksella, mukaan lukien lahjonta, mutta mieluiten luovuttamatta käyttäjien tietoja, koska Durov vastusti sitä periaatteellisesti, tai niin hän saattoi ajatella maailmankatsomuksensa mukaisesti. Durov ei kuitenkaan koskaan ottanut huomioon, että länsimaiden puuttuva valvonta Telegramia kohtaan, toisin kuin Facebookissa ja entisessä Twitterissä (ja jossain määrin myös X:ssä, koska Telegram noudattaa useimpia lakisääteisiä pyyntöjä), teki hänestä länsimaiden vihollisen.
Sama uuden kylmän sodan blokki, jonka taakse hän oli heittäytynyt harhaanjohtavan ideologisen kiihkonsa vuoksi, oli lopulta se, joka päätyi vainoamaan häntä, ei Venäjä, vaikka hän oli aiemmin pelännyt tällaista skenaariota. Tämän on täytynyt olla Duroville syvä henkilökohtainen järkytys, mutta se myös romutti EU:n poliittisen johdonmukaisuuden teeskentelyn, sillä aiemmin se tuomitsi Valko-Venäjän siitä, että se oli vanginnut joitakin kansalaisiaan heidän Telegramissa tekemiensä valtiovallan vastaisten viestien vuoksi. Presidentti Aleksandr Lukašenka otti ennakoitavasti kantaa Durovin pidätyksen jälkeen.
Hänen mukaansa ”näimme, miten Ranska… enkä syytä heitä – he toimivat oikein. Durov tai ei Durov, jos olet syyllinen, sinut pitäisi saada vastaamaan…(mutta) miksi sinun pitäisi esittää väitteitä meitä [Valko-Venäjää] vastaan, kun me puolustamme itseämme samoilla menetelmillä kuin te?”. Hänellä on perusteltu näkemys riippumatta siitä, mitä mieltä Durovin pidätyksestä ollaan, sillä valtion suvereniteetin ilmaiseminen – olipa näkemys sen muodosta, kuten tässä tapauksessa – on kansainvälisten suhteiden todellisuutta.
Valko-Venäjän (ja muiden ei-länsimaisten valtioiden, joilla on omat kansalliset demokratiamuotonsa) ja länsimaiden välinen ero on siinä, että ensimmäinen rajoittaa nimenomaisesti sananvapautta kansallisista turvallisuussyistä (riippumatta siitä, mitä mieltä tästä ollaan), kun taas toinen vielä teeskentelee, ettei niin tee. Kuten sanonta kuuluu, ”parempi piru, jonka tiedät, kuin se, jota et tunne”, mikä tarkoittaa, että on parempi olla tietoinen sananvapauden oikeudellisista rajoituksista ja pysyä poissa vankilasta kuin olla tietämätön ja joutua vankilaan.
Durovin naiivius länsimaiden ”hyveellisyydestä” Venäjää kohtaan johti suoraan hänen pidättämiseensä, sillä hän ei olisi enää koskaan astunut jalallaan EU:n alueelle, jos hän olisi raitistunut ideologisista harhakuvitelmistaan ja tajunnut, että hänestä oli tullut tämän uuden kylmän sodan blokin vihollinen, koska Telegram ei ollut heidän valvonnassaan. Telegram on tehnyt ihmeitä paljastamalla länsimaiden tukemia Ukrainan ja Israelin sotarikoksia sekä toimimalla yhtenä Alt-Media Communityn (AMC) suosikkialustoista, minkä vuoksi hän joutui kohteeksi.
Durovin kannalta olisi ollut parempi, jos hän olisi luottanut siihen, että hänen kotimaansa turvallisuuspalvelut ja oikeusjärjestelmä eivät käyttäisi terrorisminvastaisia tekosyitä hyväkseen vainoakseen rauhanomaisia toisinajattelijoita sen sijaan, että hän olisi epäluuloinen ja hylännyt Venäjän länteen (muun muassa muihin paikkoihin, joissa hän on asunut). Loppujen lopuksi ”digitaalinen suvereniteetti” on toinen kansainvälisten suhteiden todellisuus, ja viestialustat, jotka eivät noudata kansallista lainsäädäntöä (riippumatta siitä, mitä mieltä siitä ollaan), ovat vaarassa joutua syytteeseen.
Niiden omistajien on siis ”valittava myrkkyä” sen suhteen, minkä maan lakeja he haluavat noudattaa tässä suhteessa, ja ilmeisesti he valitsevat sen, mitä he pitävät ”pienempänä pahana”, eli sen, missä he päättävät pysyvästi asua. Durov piti Venäjää ”suurempana pahana”, mutta kävi kuitenkin ilmi, että se oli koko ajan länsi, vaikka heillä ei ollutkaan syytä ryhtyä toimiin häntä vastaan ennen kuin hiljattain, kun Telegramista tuli olennainen osa länsimaiden tukemien sotarikosten paljastamista ja AMC:n auttamista.
Kun hänen alustansa suosio alkoi räjähtää lännessä ja kääntyä sen eliitin etuja vastaan, aivan kuten sitä alun perin käytettiin niitä ei-länsimaisia maita vastaan, joissa sillä oli tärkeä rooli värivallankumousten järjestämisessä, hänen olisi pitänyt tietää, että hän joutuisi lain koko painoarvon kohteeksi. Jälleen kerran kaikki palautuu Durovin naiiviuteen ja hänen epärealistiseen maailmankuvaansa, jonka länsimaat diskriminoivat ratkaisevasti sen jälkeen, kun uusi kylmän sodan blokki diskriminoi myös itsensä hänen pidätyksensä myötä.