Yuval Noah Harari ei ole ystäväsi
Yuval Noah Hararin varoituksilla on nykyaikana oraakkelin painoarvo, ja hänen sanoissaan on pahaenteinen, profeetallinen sävy. Hänen piirtämänsä uhkaavan maiseman keskellä meidän on kuitenkin tarkasteltava paitsi hänen sanomaansa myös sanansaattajaa itseään. Vaikka Hararin kehotukset olla valppaana tekoälyn valta-asemaa rahoitusjärjestelmissämme vastaan eivät ole perusteettomia, meidän on oltava varovaisia luottaessamme pelkästään hänen ratkaisuihinsa.
Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) hiljattain järjestämässä innovaatiohuippukokouksessa Harari puhalsi varoitusten vyöryn ja maalasi dystooppisen kuvan, jossa tekoäly tunkeutuu rahoitusjärjestelmiin kuin salakavala troijalainen hevonen. Hän hahmotteli hänelle ominaisella selkeydellä tulevaisuutta, jossa algoritmit hallitsevat, ihmisen valvonta on vanhentunutta ja demokratia vain menneen ajan jäänne.
Hararin visio on yhtä pelottava kuin uskottava. Hän kuvittelee maailman, jossa tekoäly, jolla ei ole inhimillistä empatiaa eikä vastuuvelvollisuutta, hallitsee hallitsemattomasti talouselämää ja rakentaa monimutkaisen sokkelon, jota ihminen ei voi käsittää. Tässä dystooppisessa skenaariossa valta siirtyy ihmisten käsistä algoritmien kylmään, tunteettomaan otteeseen, mikä saattaa aiheuttaa ennennäkemättömän kriisin.
Varoitustensa synkkyyden keskellä Harari tarjoaa kuitenkin ratkaisuja, jotka ovat suorastaan radikaaleja. Hän kehottaa perustamaan vankkoja instituutioita, joiden tehtävänä on säännellä ja valvoa tekoälyä – monumentaalinen hanke, joka edellyttää ennennäkemätöntä kansainvälistä yhteistyötä ja valvontaa. Lisäksi hän kannattaa rahan rajoittamatonta luomista sekä pankkien että hallitusten toimesta ja visioi tulevaisuutta, jota hallitsee ”elektroninen raha”, joka on vapautettu perinteisen rahoituksen rajoitteista.
Ei ole yllättävää, että Hararin ehdotuksilla on myös vastustajia. Minun kaltaiseni kriitikot väittävät, että hänen ohjeensa eivät suinkaan turvaa demokratiaa, vaan saattavat pahentaa juuri niitä ongelmia, joihin ne pyrkivät puuttumaan. Kannattamalla hallitusten ja rahoitusvaltuuksien laajentamista Harari uhkaa hämärtää valtion ja kansalaisen välistä rajaa ja mahdollisesti luoda pohjan maailmalle, jossa demokratia kuihtuu autoritaarisuuden varjossa.
Lisäksi Hararin uskollisuudesta ja motiiveista, erityisesti hänen läheisistä siteistään Davosin eliittiin, herää kysymyksiä. Onko hän todella kansan äänitorvi vai vain valitsemattomien globalistien äänitorvi? Vallan käytävillä, joilla kuiskitaan paljon teknokratiasta ja keskitetystä valvonnasta, Hararin varoitukset saavat lisää merkitystä, sillä ne korostavat demokratian ja autoritaarisuuden välistä hyvin hienoa rajaa.
Hararin vaatimus keskuspankkien valvonnassa olevasta digitaalisesta rahasta saa erityisen paljon vastakaikua Euroopassa. Hänen sanomansa kuulostaa kiireellisen selkeältä, ja siinä otetaan oppia maanosan historiallisesta menneisyydestä. Kun euroalueen maat pyrkivät Euroopan keskuspankin (EKP) kaltaisten instituutioiden avulla kohti taloudellista yhtenäisyyttä, Unkari ja Puola ovat huomattavia poikkeuksia, jotka pitävät tiukasti kiinni kansallisista valuutoistaan. Niille nämä valuutat ovat muutakin kuin rahoitusvälineitä; ne ovat voimakkaita kansallisen ylpeyden ja identiteetin symboleita maailmassa, joka on ajautumassa kohti samankaltaisuutta.
Kun Bryssel pyrkii yhdenmukaistamaan talouselämää – finanssipolitiikasta pankkisääntelyyn – kansallisen valuutan säilyttäminen on voimakas uhman osoitus. Se on itsenäisyyden osoitus yhdenmukaisuuden hyökkäävää aaltoa vastaan. Tämä vastarinta korostaa syvempää väitettä: nämä maat arvostavat suvereniteettiaan ja kulttuurista omaleimaisuuttaan enemmän kuin yhtenäisen talousmallin virtaviivaistettua tehokkuutta.
Valuutan hallinta antaa näille kansakunnille ratkaisevan tärkeää taloudellista joustavuutta. Itsenäiset valuutat mahdollistavat korkojen mukauttamisen, valuutan devalvaation tai revalvaation ja muut rahapoliittiset toimenpiteet, jotka on räätälöity kansallisten tarpeiden mukaan. Tämä kyky reagoida itsenäisesti talouden häiriöihin ja manipulaatioihin on paitsi käytännöllinen myös elintärkeä. Se toimii puskurina kaukana olevien byrokraattien tekemiä päätöksiä vastaan ja varmistaa, että kansalliset edut säilyvät turvattuina.
Ennen kaikkea oman valuutan hallinnan säilyttäminen on suojakilpi suvereniteetin rapautumista vastaan. Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kaltaisten ylikansallisten yhteisöjen vallan keskittämisen lisääntyessä valuutan suvereniteetti on syvällinen julistus itsemääräämisoikeudesta. Se ilmentää kansakuntien oikeutta kulkea omia polkujaan ja tehdä itsenäisiä päätöksiä vastustaen painetta mukautua ulkoisesti saneltuun talousmalliin. Tässä valossa taistelu valuuttaomavaraisuuden puolesta on enemmän kuin taloudellinen taistelu; se on taistelua kansallisen identiteetin ja vapauden sielusta.
Vaikka Hararin varoitukset hillitsemättömästä teknologisesta kehityksestä ovat aiheellisia, olisi äärimmäisen väärin luottaa demokratian turvaamisessa pelkästään hänen kaltaisiinsa henkilöihin ja Davosin eliittiin.
Todellinen kestävyys ei johdu siitä, että luovuttaisimme hallinnan eliitille, vaan siitä, että puolustamme demokratian ja itsemääräämisoikeuden periaatteita. Ruohonjuuritason aktivismin ja vankkumattoman valppauden avulla voimme navigoida digitaalisen aikakauden monimutkaisissa asioissa ja ohjata kollektiivista kohtaloamme pois autoritaarisen järjestelmän jyrkänteeltä ja kohti tulevaisuutta, jossa valta todella on kansalla. Yuval Noah Harari ei ole ystäväsi.