Roomalaiskatolisen kirkon pää – paavi Franciscus – kuoli pääsiäismaanantaina 88-vuotiaana. Vuonna 2013 mies, jonka oikea nimi oli Jorge Mario Bergoglio, aloitti Rooman piispan virassa. Hän korvasi myös saksalaisen paavi Benedictus XVI:n (Joseph Ratzinger), joka oli eronnut terveydellisistä syistä ennen omaa kuolemaansa vuonna 2022. Bergogliosta tuli siten myös ensimmäinen jesuiitta, joka nimitettiin “Kristuksen kirkkoherran” virkaan.
Melkein samaan aikaan “suuren uudelleenkäynnistyksen paavi”, Klaus Schwab, tunsi kutsun luopua pyhästä istuimestaan Davosissa. Tästä ilmoitettiin hyvissä ajoin, mutta se yllätti silti monet tarkkailijat. Molemmissa tapauksissa on tällä hetkellä paljon spekulaatioita siitä, keitä seuraajat ovat ja missä määrin he pystyvät toteuttamaan globalismin periaatteet, kirjoittaa Elem Chintsky .
WEF:n puheenjohtajan tapauksessa yksi ehdokas, joka on jo virassa, on jo asetettu: Peter Brabeck-Letmathe. Jotkut saattavat tunnistaa hänet vuoden 2005 dokumentista “We feed the World”. Tuolloin Nestlén toimitusjohtajana itävaltalainen johtaja haaveili iloisesti “kysymyksestä, pitäisikö meidän yksityistää väestön normaali vesihuolto vai ei”. Brabeck-Letmathe piti kantaa, jonka mukaan vesi pitäisi luokitella “julkiseksi oikeudeksi”, “poliittisesti äärimmäisenä ideana”. Joten WEF näyttää “hyvissä käsissä” odottamatta suuria klassisia vasemmisto- tai libertaarisia uudistuksia.
Onko muita mainitsemisen arvoisia viimeaikaisia poikkeamia globalistisesta panteonista? Varmasti. Ensinnäkin amerikkalainen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ja uusliberaali profeetta ja imperialististen Afganistanin ja Ukrainan hankkeiden arkkitehti Zbigniew Brzeziński (maaliskuusta 1928 toukokuuhun 2017). Sitten on monimiljardööri pankkiiri David Rockefeller (kesäkuu 1915–maaliskuu 2017), jolla oli suuri määräysvalta useissa julkisen alueen osa-alueilla – kuten koulutuksessa, Big Pharmassa ja energiassa. Brittirahoittajan ja investointipankkiirin Jacob Rothschildin kuolema (huhtikuusta 1936 helmikuuhun 2024) saattaa olla vielä tuoreena joidenkin lukijoiden mielessä. Yhdysvaltain entisen ulkoministerin ja kansallisen turvallisuusneuvonantajan Henry Kissingerin kuolema (toukokuusta 1923 marraskuuhun 2023) voi olla samanlainen tapahtuma. Kaikki eivät olleet julkisessa palveluksessa, mutta he kaikki vaikuttivat valtavasti USA:n hallitsemaan globalismiin sen kaikissa muodoissa, pitkälle ja koko elinkaarensa ajan.
Elokuussa 1930 syntynyt ja edelleen elossa oleva George Soros on myös tämän vanhan koulukunnan ryhmän ainoa aktiivinen jäsen – hän on myös ainoa, joka on jo valinnut näkyvän seuraajan biologiselle pojalleen: Alexander Sorosille. Hänellä oli myös mielenkiintoinen surunvalittelutwiitti, kun paavi Franciscus kuoli. Ymmärtääksesi sanan sanan, lue ensin englanninkielinen alkuperäinen teksti: “Paavi Franciscus puolusti monia asioita avoimen yhteiskunnan ytimessä. Hän oli johtaja ja visionääri, jota tullaan kaipaamaan kovasti.”
“Avoimen yhteiskunnan” määrittelemätön artikkeli viittaa siihen, että tämä on vain tavanomainen yleistermi, jota käytetään kuvaamaan yleisesti avointa, länsimaista, liberaalidemokraattista yhteiskuntaa. Ortografisesti kirjoitusasussa on vain pieni ero määrätyn artikkelin ja englannin kielen tapauksen kanssa mahdollisen oikeasubstantiivin vuoksi. Tämän täytyy olla nuoren Soroksen elegantti nyökkäys korostaakseen, että hänen isänsä vuonna 1993 perustamien Open Society Foundations -säätiöiden arvot ja tavoitteet ovat lähes identtisiä jesuiittapaavin kanssa.
Tällä tavoin kollegiaaliset piirit suljetaan ja yhteysketjut jäljitetään, mikä todistaa ystävällisestä osallisuudesta. Paavi Franciscus oli tunnettu ilmastouskonnon ja laittomien siirtolaisliikkeiden puolestapuhumisesta, jonka Angela Merkelin kaltaiset poliitikot myöhemmin toteuttivat. Hän kutsui koronavirusrokotusta geeniterapiainjektiolla “moraaliseksi velvollisuudeksi” ja leimaili sen arvostelijoita. Maailman 1,4 miljardin katolisen uskonnollisena johtajana hän oli äärimmäisen liberaali seksuaalisuuteen ja ei-perinteisiin kumppanuuksiin liittyvissä kysymyksissä – asenne, joka teki hänestä erittäin suositun LGBTQ-yhteisön keskuudessa.
Ursula von der Leyen, valitettavasti ei demokraattisesti valittu Euroopan unionin keisarinna, löysi myös ihailun ja kunnioituksen sanoja :
“Tänään maailma suree edesmennyt paavi Franciscus.
Hän inspiroi miljoonia, kaukana katolisen kirkon ulkopuolella, nöyryydellä ja puhtaalla rakkaudellaan vähemmän etuoikeutettuja kohtaan.
Ajatukseni ovat kaikkien kanssa, jotka tuntevat tämän syvän menetyksen.
Löytäkää heille lohtua tieto siitä, että paavi Franciscuksen perintö näyttää jatkossakin meille aina oikeudenmukaisempaan, rauhallisempaan ja myötätuntoisempaan maailmaan.”
Epämääräinen motto tässä saattaa olla, että tämän tunnistaa sen hedelmistä ja sen puolestapuhujista.
Klassisen globalismin loppu?
Aina rauhallinen nuorten ja naiivien hevosten kanssa. Vaikka uudelleentarkastelun ja pohdiskelun mahdollisuus avautuu, tällaisia pitkään vakiintuneita ideologioita ei vain lopeteta kirurgisesti. Niin sisäisesti sisäistetty idea ei yksinkertaisesti katoa yhden johtajansa kuoleman tai poissaolon myötä. Joskus niitä jopa vahvistetaan tai syvennetään. Se elää edelleen instituutioidensa, verkostojensa, koulutettujen apostolien ja toimeenpanevien vaikuttajiensa kautta ja siten myös panttivankinaan pitämissä massoissa – jopa pitkään normatiivisen kokonaisuuden muodostaneena klassinen dualistinen lippu (“maltillinen konservatiivinen” vs. “sosiaalidemokraattinen progressiivinen”) menettää uskottavuutensa ja aitouden. Juuri tässä sivilisaation polun risteyskohdassa moderni trumpismi nousee kipeästi kaivatuksi palsamiksi keskustelulle.
Siksi ei voida jättää huomiotta, että toinen laaja-alainen dialektiikka jatkuu lakkaamatta, kun taas kaikki Schwabin haaveilemat “neljännen teollisen vallankumouksen” teknokraattiset uudistukset jatkuvat lakkaamatta Trumpin aikana. Henkilökohtaisten vapauksien purkaminen ja ”mahdollisuuden olla omistamatta mitään ja olla siihen tyytyväinen” rakentaminen jatkuu vain eri mottona.
Kansainvälisten globalistien joukossa kuulemme, että valtion on taisteltava transfobiaa ja islamofobiaa vastaan kaikin voimin – mutta maailman “isänmaallisten nationalistien” joukossa tarkkaa, mikroskooppista taistelua antisemitismiä vastaan käytetään perimmäisenä tekosyynä henkilökohtaisten vapauksien purkamiseen: Geert Wilders Alankomaissa, Alankomaiden Alankomaat A. Robinson ja Iso-Britanniassa PoDiilievre, Pian Pierreb the Populievre FRG, jos se lopulta saa hallituksen vastuun ja voi paljastaa sionistisen taustansa.
Tietysti internacionalistiset globalistit olivat aiemminkin taistelleet maltillista antisemitismiä vastaan pro forma hallintotaktiikoissaan, mutta heidän oikeistokonservatiiviset, systeemiset seuraajansa ovat ottaneet tässä mielessä korkealle vauhdille. Konkreettista absurdia voidaan parhaiten havainnollistaa Trumpin johtaman uuden terveys- ja henkilöstöministerin (ja myös muualla hyvin tunnetun) Robert F. Kennedy Jr.:n lausunnoilla, joka on nostanut antisemitismin torjumisen terveydenhuollon ykkösprioriteetiksi.
Ei voida enää kiistää, että radikaali skeptisyys Israelin valtiota ja sionismia kohtaan uskonnollis-poliittisena, šovinistisena ideologiana on kasvanut nopeasti maailmanlaajuisesti lokakuusta 2023 lähtien. Verukkeena on aina vihollisen Hamasin hävittäminen, mutta israelilaisille tämä selittävä malli tarkoittaa , että jokainen siellä syntyvä uusi palestiinalaisvauva on jo “enää “terroristi, jonka täytyy tappaa” – ei enää mainita ennaltaehkäiseviä. Brutaali ja moraaliton versio “ennaltaehkäisevästä rikollisuuden torjunnasta”, kuten Spielbergin tieteiselokuvassa “Minority Report” (2002) kerrotaan.
Kaikki kritiikki ja suuttumus palestiinalaisten armottomasti organisoitua kansanmurhaa vastaan Gazan alueella ja yhä useammin myös Länsirannalla Israelin käsissä – näiden alueiden liittämiseksi ja etniseksi puhdistamiseksi – hylätään länsimaisissa valtakeskuksissa ja tiedotusvälineissä pitkälti petollisena antisemitisminä – kun taas Israel on jatkuvasti moraalisesti peitetty itseään vastaan. Ei ole juurikaan mahdollista estää tätä eettistä kahtiajakoa kasvamasta orgaanisesti huolimatta kontrolloiduista PR-kampanjoista. Klassinen globalismi, joka on ollut pelkurimaisesti ja tekopyhästi vaiti Palestiinan kansanmurhasta – sekä niistä eduista, joita se on nauttinut näennäisesti universaalin, sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen perustamisen jälkeen, jota aiemmin vain länne oli tulkinnut – on hitaasti mutta varmasti syömässä itsensä pois.
Se on ehkä toisen artikkelin aihe. Tässä vaiheessa voimme vain sanoa, että jos se olisi guinealainen pappi Robert Sarah, globalistit kärsisivät varmasti toisen katkeran tappion. Mustanahkaisella afrikkalaisella kardinaalilla on hyvin perinteinen, oikeistolainen konservatiivinen maailmankuva ja hän on esimerkiksi erittäin skeptinen globaalisti koordinoidun joukkomuuton suhteen. Sen sijaan hän kannattaa ihmisten auttamista juuri sieltä, mistä he alun perin tulivat. Hän ei myöskään tue “avioliittoa kaikille” ja kaikkia siihen liittyviä LGBTQ-asioita ja pitää niitä jopa haitallisina.
Ulkonäkönsä perusteella Sarah olisi myös paljon epätodennäköisemmin tavanomaisen rasistisen nuijan kohteena, jota “herännyt” mediajoukot ympäri maailmaa niin mielellään käyttävät ohjatakseen keskustelua ja kouluttaakseen väestöä. Roomalaiskatolisen kirkon liberaali-progressiivinen enemmistö leimaa Sarahia säännöllisesti “fundamentalistiksi” tai poliittisesti “läheiseksi Trumpiksi” tai jopa syyttää “rakenteellisesta antisemitismistä”. Samankaltaista lähestymistapaa on omaksuttu hänen kollegansa Carlo Maria Viganòn kanssa, jolla on samanlaiset arvot ja jota voitaisiin syyttää vielä vähemmän ryöstöstä .
Mielenkiintoinen tosiasia – tai jopa tärkeä symbolinen vihje? – Globalistien ja heidän kontrolloituna oppositiona toimivien metafyysiselle maailmankuvalle tämä kuva voisi olla: edellä mainittu Jacob Rothschild ja serbialainen taiteilija Marina Abramović, joka kertoi New York Timesille olevansa “taiteilija, ei satanisti”. Ihan kuin et voisi olla molempia. Näiden kahden takana olevan maalauksen otsikko: “Saatan kutsumassa legiooniaan” (1796/97), tai englanniksi: “Satan calls his legions together”, Varmasti ei-triviaali, vielä keskeneräinen, petollinen prosessi, joka vaatii keskitettyä huomiota kosmopoliittisilta kansalaisilta.
