YK:n mukaan ihmiset ovat puhuneet ja haluavat hallitusten tekevän vielä enemmän ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Etkö ole koskaan kuullut kansan ilmasto-äänestyksestä? Kovaa juustoa
Miten äänestit vuoden 2024 maailmanlaajuisessa kansanäänestyksessä?
Kansan ilmastoäänestys…
Etkö ole koskaan kuullut siitä?
YK:n kehitysohjelman (UNDP) mukaan ihmiset ovat puhuneet. Viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden toukokuun välisenä aikana tuhannet ihmiset ympäri maailmaa valittiin satunnaisesti valitsemalla matkapuhelinnumeroita. Niiltä, jotka eivät sulkeneet puhelinta, kysyttiin joukko kysymyksiä heidän näkemyksistään ilmastosta. Tulosten mukaan 80 prosenttia maailman väestöstä on sitä mieltä, että heidän maansa pitäisi vahvistaa sitoumuksiaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Seitsemänkymmentäkahdeksan prosenttia maailmasta uskoo, että heidän maansa pitäisi suojella paremmin äärimmäisiltä sääilmiöiltä. Ja vain 17 prosenttia uskoo, että heidän maansa puuttuu ilmastonmuutokseen ”erittäin hyvin”.
On ihailtava YK:n röyhkeyttä kutsua hieman ontuvaa mielipidekyselyä paitsi ”äänestykseksi” myös ”kansan äänestykseksi”. Se kuvastaa vihreiden kasvavaa epätoivoa yhdistää maailmanlaajuinen ilmastosuunnitelma ja maailman kahdeksan miljardia ihmistä – yhteys, joka puuttuu lähes jokaisesta maasta, joka on asettanut ilmastonmuutossopimukset väestönsä etujen edelle. Demokratiavajeen ongelma on jo pitkään vaivannut vihreitä. YK ja sen järjestöt, kansalliset hallitukset, maailmanlaajuiset kansalaisjärjestöt, kansalliset kansalaisyhteiskunnan järjestöt, uutismediajärjestöt ja tutkijat ovat kaikki päättäneet, että yhteiskuntaa ja maailmantaloutta on muutettava radikaalisti. Tätä muutosta on kuitenkin harvoin koeteltu vaaliuurnilla, jotta olisi voitu mitata kansalaisten halukkuutta itse muutokseen tai sen taustalla oleviin periaatteisiin.
Ongelman ratkaisemiseksi on tehty erilaisia yrityksiä. Isossa-Britanniassa vihreät – joita Westminsterin lobbausjärjestö The Green Alliance edustaa – olivat täysin tietoisia siitä, että niiden politiikoille oli vain vähän kysyntää. Allianssin vuonna 2018 julkaisemassa raportissa ”Building the political mandate for climate action” (Ilmastotoimien poliittisen mandaatin rakentaminen) paljastui, että kansanedustajat ”tuntevat hyvin vähän painetta ilmastonmuutoksen suhteen” ja että ”äänestäjät eivät pyydä edustajiaan toimimaan”. Miten siis voidaan varmistaa demokraattinen legitimiteetti tai ainakin välttää demokratian ohittamisen vaikutelma? Vihreän liiton ja muiden kehittämä loistava ajatus oli Yhdistyneen kuningaskunnan ilmastokokous, jonka parlamentti kutsui koolle seuraavana vuonna ja jota valvoivat vihreät järjestöt, kuten liitto itse.
Tämä on ongelma, jonka myös YK näyttää tiedostavan, siinä määrin kuin se kykenee tiedostamaan. Puolassa pidetyssä UNFCCC:n COP 24 -kokouksessa Sir David Attenborough nimitettiin ”kansan istuimelle”. Tältä etuoikeutetulta paikalta Attenborough puhui kokouksessa ”eri puolilta maailmaa sosiaalisesta mediasta kerättyjen ilmastonmuutostarinoiden avulla”, ja välissä oli hänen omaa tavaramerkkinsä mukaista ekologista retoriikkaa, jota hän piti täydellisessä RP:ssä. Tässä tempauksessa oli kuitenkin mukana vain niiden ”ihmisten” ”äänet”, joiden ”tarinat” heijastivat UNFCCC:n huolenaiheita. Kokoontuneelle eliitille ei ollut mitään mahdollisuutta esittää mitään riippumatonta ja kriittistä näkökulmaa. Vielä ongelmallisempaa on, että vain viisi vuotta aiemmin Attenborough oli kirjoittanut, että ihmiset – joiden ääntä hän näennäisesti edusti – ovat ”maapallon vitsaus, jota on hillittävä rajoittamalla väestönkasvua”. ”Esitämme jatkuvasti ohjelmia Etiopian nälänhädästä”, hän sanoi. ”Siellä on liikaa ihmisiä.”
Mutta ääninäyttelijän ilmeisen ihmisvastaiset tunteet eivät näytä häirinneen YK:n virkavallan edustajia. Eikä myöskään hänen disinformaationsa. Etiopian asukastiheys on 106 ihmistä neliökilometrillä, mikä on lähes kolmasosa Yhdistyneen kuningaskunnan asukastiheydestä. Maan loputtomilta tuntuvat ongelmat, kuten nälänhätä, johtuvat itse asiassa sodista ja sisällissodista, jotka ovat haitanneet maan kehitystä 1950-luvulta lähtien. Attenborough’n artikkelin aikaan BBC:n iPlayerissa ei ollut tarjolla yhtään ohjelmaa Etiopian nälänhädästä tai konflikteista, kun taas ”luonto”-otsikon alla oli tarjolla yli tusina elokuvasarjaa. Attenborough’n käsitys Etiopiasta ja sen ongelmista oli groteskin tietämätön, ja hänen valintansa ”kansan ääneksi” näytti pikemminkin kaasunvalaistukselta kuin aidolta yritykseltä luoda demokraattisia yhteyksiä YK:n ja ”kansan” välille.
Saatat olla yhä ymmällään… Mikä ero on mielipidekyselyn ja äänestyksen välillä? Loppujen lopuksi jopa äänestyslippu on jonkinlainen mielipidekysely. No, ilmeisin ongelma on numeroissa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa kansanäänestykseen vastasi vain 900 ihmistä, ja 92,9 prosenttia 11 393 puheluyrityksestä johti siihen, että kyselyä ei täytetty. Jo tämä osoittaa hyvin vähäistä sitoutumista, mikä johtuu, kuten voimme kuvitella, siitä, että vastaamatta jättäneet eivät halua, että ilmastoaktivistit tuhlaavat heidän aikaansa, kun taas halukkaat vastaajat saattavat olla jo paljon sitoutuneempia aiheeseen. Kyselytutkimusten tekijät pyrkivät yleensä ratkaisemaan tämän ongelman ”painottamalla” vastauksia demografisten mittareiden mukaan. Tämä tilastollinen taikakeino ei kuitenkaan muuta 900 ihmisen näkemyksiä 67 miljoonan ihmisen näkemyksiksi.
Vielä tärkeämpää on se, että mielipidetutkimukset eivät ole äänestyksiä, koska niistä ei käydä julkista keskustelua kuten vaalien alla. Tällainen keskustelu edellyttää äänestäjän sitoutumista. Jopa sitoutumattomuus, joka näkyy äänestysprosentin käänteisenä lukuna tai hylättyinä äänestyslippuina, on merkittävä mittari, joka liittyy voittajapuolueen valtuuksiin muodostaa hallitus. On totta, että ilmastonmuutos on uutismedian taukoamaton juttu. Mutta tämä yleisön ruoskiminen ei sisällä keskustelua ilmastopoliittisen ohjelman tarpeellisuudesta eikä tarjoa yleisölle valinnanvaraa ilmastopolitiikan ehdoista, joiden pohjalta se voisi pohtia asiaa. Mielipidetutkimuksissa ei pyydetä vastaajia hyväksymään äänestyksensä seurauksia tavalla, jota hallituksen ja sen poliittisen ohjelman valitseminen edellyttää – tai jonka pitäisi edellyttää, jos äänestäjille halutaan antaa merkityksellisiä ääniä.
YK:lla on hyvin outo käsitys siitä, mitä ”äänestys” on. Ja sillä näyttää olevan yhtä outo käsitys siitä, mitä ”ihmiset” ovat. Se toki puhuu kauniisti siitä, että se haluaa, että ”ihmisillä” on ”ääni”. Mutta se näyttää olevan kiinnostunut vain, jos tuo ”ääni” sanoo sitä, mitä se haluaa kuulla: yhden maailman pahamaineisimman ihmisvihamielisen sanoja. Kömpelöt yritykset kuroa umpeen demokratiavaje ja sovittaa yhteen vauvoja vihaava ja neomalthusilainen antihumanismi ovat vain paljastaneet entistä suuremman ja syvemmän etäisyyden globaalin poliittisen eliitin ja todellisten ihmisten välillä.
Tällaisen kriisiytyneen agendan kannattajien viimeinen keino on siis salaliittoteoria. Guardian-lehdessä YK:n apulaispääsihteeri Selwin Hart pelästyi ”massiivista disinformaatiokampanjaa”, joka kohdistuu ”maailmanlaajuiseen siirtymiseen vihreään energiaan”. ”Vallalla on kertomus, jonka mukaan ilmastotoimet ovat liian vaikeita ja kalliita”, Hart sanoi lehden ympäristötoimittajalle Fiona Harveylle. Hän valitti, että ”vastareaktiona on havaittu ilmastoa koskevan kaikkien aikojen suurimman mielipidekyselyn tulokset, joiden mukaan selvä enemmistö ihmisistä ympäri maailmaa tukee toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi”. Ja tilastoa, jossa viitataan ”ihmisten ilmastoäänestykseen”: ”72 prosenttia ihmisistä halusi ‘nopean siirtymisen’ pois fossiilisista polttoaineista, mukaan lukien enemmistöt maissa, jotka tuottavat eniten hiiltä, öljyä ja kaasua.”
Ja tässä kohtaa mielipidemittausten ja äänestysten välisellä erolla on todella merkitystä. YK ja Guardian haluavat uskotella, että fossiilisia polttoaineita käyttävät yhtiöt seisovat maailman ”ihmisten” ja heidän valoisan vihreän tulevaisuutensa välissä, jonka vain YK ja muut globaalit virastot voivat tuottaa heille. Mutta äänillä on seurauksia, ja ihmiset eivät yleensä äänestä vihreitä. Eikä ”Kansan ilmastoäänestyksen” kaltaisissa mielipidekyselyissä kysytä ihmisiltä, kuinka vahvasti he haluavat eko-utopiaa suhteessa muihin huolenaiheisiin.
Kun Ipsosin 29 maassa toteuttamaan kyselyyn vastanneita pyydettiin listaamaan huolenaiheitaan, vastaajat asettivat ilmastonmuutoksen kahdeksannelle sijalle inflaation, rikollisuuden ja väkivallan, köyhyyden ja sosiaalisen eriarvoisuuden, työttömyyden, taloudellisen/poliittisen korruption, terveydenhuollon ja maahanmuuton jälkeen. Vain 17 prosenttia vastaajista asetti ilmastonmuutoksen listan kärkeen. Erityisesti varakkaampien maiden asukkaat vastaavat todennäköisemmin näin. Singaporessa, jossa BKT henkeä kohti on 82 807 Yhdysvaltain dollaria, 30 prosenttia vastaajista pitää ilmastonmuutosta tärkeimpänä huolenaiheena, kun taas naapurimaassa Malesiassa, jossa BKT henkeä kohti on 11 993 dollaria, vain 8 prosenttia vastaajista on samaa mieltä.
Kyselytutkimukset, joissa vastauksia ei aseteta tällaiseen kontekstiin, ovat merkityksettömiä, koska kyllä, kun heille annetaan mahdollisuus valita ilman seurauksia, he ”äänestävät” näennäisen radikaalin ilmastopolitiikan puolesta, kuten he äänestäisivät äitiyden ja omenapiirakan puolesta. Mutta kun vastaajia pyydetään pohtimaan ilmastonmuutoksen seurauksia inflaation vastakohtana, heidän taloudellinen tilanteensa huolestuttaa vastaajia enemmän. Näin normaali politiikka toimii – kompromisseja ja prioriteetteja. YK:n pomot ja Graunin kirjoittajat eivät kuitenkaan halua, että ”ihmiset” toimisivat salaliittoteoriaa ja moraalia sisältävässä leikissään.
Asettavatko ihmiset inflaation ilmastonmuutoksen edelle, koska fossiilisten polttoaineiden teollisuus on järjestänyt salaliiton? Minun on vaikea uskoa sitä. Ei mielipidetutkimustietojen vuoksi, vaan siksi, että vihreiden on ollut erittäin vaikea esittää kuitteja tästä ”massiivisesta disinformaatiokampanjasta”. Hart ja Harvey eivät edes yritä antaa mitään sisältöä väitteilleen.
Yhden yrityksen antaa sisältöä salaliittoteorialle on tehnyt InfluenceMap, joka väittää olevansa ”riippumaton ajatushautomo, joka tuottaa tietoon perustuvia analyysejä siitä, miten liiketoiminta ja rahoitus vaikuttavat ilmastokriisiin”. InfluenceMapin tutkimuksessa sanotaan: ”Maailman viisi suurinta julkisessa omistuksessa olevaa öljy- ja kaasuyhtiötä käyttävät vuosittain noin 200 miljoonaa dollaria lobbaukseen, jonka tarkoituksena on valvoa, viivyttää tai estää sitovaa ilmastopolitiikkaa.” Viidennes miljardista dollarista kuulostaa todella suurelta summalta. Mutta mitä sillä todellisuudessa tehdään?
InfluenceMapin väitteiden suuri ongelma on se, että ne eivät perustu mihinkään kuitteihin. Siinä vain arvioidaan lobbaukseen ja mainontaan käytettyjä summia. Toinen ongelma on se, että se ei löydä mitään todisteita yrityksistä ”valvoa, viivyttää tai estää sitovaa ilmastopolitiikkaa”. Itse asiassa se laskee esimerkiksi ilmastomyönteisen ”yritysten viestinnän”, mukaan lukien UNFCCC-prosessin (kuten Pariisin sopimuksen) tukemisen, väitteeseen, jonka mukaan ”viisi maailmanlaajuista öljyalan suuryritystä on Pariisin sopimuksen jälkeen sijoittanut yli miljardi dollaria harhaanjohtavaan ilmastolobbaukseen ja bränditoimintaan”.
Ehkä suurempi ongelma on kuitenkin se, että vaikka nämä summat olisivatkin tarkka arvio ilmastonmuutoksen kieltämiseen käytetystä rahasta, paljon enemmän rahaa käytetään päinvastoin, vihreään propagandaan. Analysoidessani InfluenceMapin työhön liittyviä väitteitä havaitsin, että InfluenceMapin yksitoista rahoittajaa käytti vuosittain 1,2 miljardia dollaria vihreitä kampanjoivien järjestöjen rahoittamiseen. Yhden maailman suurimman vihreitä avustuksia myöntävän tahon mukaan vihreiden toimintamenot ovat yhteensä 12,8 miljardia dollaria vuodessa. Aivan kuten mielipidekyselyt, joissa vastauksia ei aseteta laajempiin poliittisiin yhteyksiin, ovat arvottomia, myös yritykset kartoittaa yritysten lobbausta, joissa ei oteta huomioon vihreiden järjestöjen toimia, ovat ilmeisen ideologista paskapuhetta.
Todellisuudessa nämä 12,8 miljardia dollaria ja niiden takana olevat erittäin varakkaat rahoittajat ovat vastakkain maailman kahdeksan miljardin ihmisen kanssa. Fossiiliset polttoaineet ovat välttämättömiä kaikessa, mikä on näiden ihmisten perustarpeiden tyydyttämisen ja heidän elämänsä muutenkin kuin toimeentulon turvaamiseksi. Yksipuoliset mielipidetutkimukset, julkiset tempaukset ja kunnioitettavat salaliittoteoriat ovat kömpelöitä yrityksiä hallita tarinaa, ja niillä pyritään ilmeisesti enemmän vakuuttamaan vihreiden lobbaajat kuin maailman väestö. Pelkkä sana ”ihmiset” ei tee jostakin demokraattista. YK:n on tehtävä paljon enemmän töitä vakuuttaakseen maailman siitä, että sen on muututtava YK:n agendan mukaiseksi.