
Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille – Ikärajakysymys aiheutti paljon keskusteluita
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) järjesti tiistaina tiedotustilaisuuden tartuntatautilain muutoksista.
Heti alkuun perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ilmoitti hallituksen esityksestä koronapassin käyttöönottamiseksi Suomessa.
Koronapassilla tarkoitetaan EU:n digitaalista koronatodistusta.
Koronapassia ei tarvita, kun on normaali arki, jossa ei ole koronaan liittyviä rajoituksia.
– Kun rokotekattavuus on noussut riittävälle tasolle, yhteiskunta avataan ja se pidetään auki. Tällöin ei ole tarvetta koronapassille, Kiuru kertoo.
Normaaliarjen pyörittämiseen ei ole tarvetta koronapassille, Krista Kiuru painotti.
Normaaliarjen pyörittämiseen ei ole tarvetta koronapassille.Krista Kiuru
Koronapassi on tarkoitettu tuomaan helpotusta, jos koronatilanne yltyy ja alueilla olisi otettava uudestaan rajoituksia käyttöön tartuntaryppäiden tukahduttamiseksi.
Koronapassia eli EU:n koronatodistusta voisi tuolloin halutessaan käyttää sisäänpääsyn edellytyksenä ja välttää sillä rajoitukset esimerkiksi tilojen käytössä. Se olisi siis vaihtoehto rajoituksille.
Koronapassi voi sisältää todistuksen täydestä koronarokotuksesta, negatiivisesta koronatestituloksesta tai sairastetusta koronasta.
Koronapassi ulotettaisiin myös yli 12-vuotiaisiin alaikäisiin.
– Tästä ikärajasta on käyty laajaa keskustelua eri ministeriöiden välillä, Krista Kiuru huomautti.
Koronatodistusta ei tarvita rajoituksiin, vaan rajoituksista vapauttamiseksi, Kiuru muistutti.
Passin ulottaminen yli 12-vuotiaisiin tähtää siihen, että nuoret voivat osallistua mahdollisimman hyvin erilaiseen toimintaan ja erilaisiin tapahtumiin.
Koronapassi voisi olla käytössä näillä näkymin jo lokakuussa Suomessa.
Hallitus on esittänyt muutosta asetettavaksi voimaan mahdollisimman pian.
Koronapassina toimisi siis EU:n koronatodistus, jonka saa kansalaisten verkkopalvelusta Omakannasta.
Se sisältää tiedot koronarokotuksista, todistukset koronatestituloksista tai todistuksen sairastetusta koronasta.
Tarvittaessa todistus on mahdollista saada myös paperisena versiona terveydenhuollosta.
Koronapassin käyttö voisi koskea esimerkiksi ryhmäharrastuspaikkoja, ravintoloita, kuntosaleja tai yleisötilaisuuksia.
Koronapassi luettaisiin mobiililaitteella, johon on ladattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hyväksymä lukijasovellus.
Sovelluksen saisi maksutta yleisimmistä sovelluskaupoista.
STM:n tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että hallitus antoi tiistaina eduskunnalle myös esityksen tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevien maahantulosäännösten jatkamiseksi.
Säännöksillä pyritään suojelemaan väestön terveyttä ehkäisemällä ulkomaista alkuperää olevien koronavirustartuntojen leviämistä Suomeen.
Suomeen saapuvilta (vuonna 2005 tai sitä aiemmin syntyneiltä) henkilöiltä edellytetään hallituksen esityksen mukaan jatkossakin joko todistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronavirustaudista, saadusta hyväksyttävästä koronavirusrokotussarjasta tai ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisen tuloksen osoittavasta koronavirustestistä.
Hallituksen esittämän lakikokonaisuuden on tarkoitus tulla voimaan lokakuussa ja olisi voimassa tämän vuoden loppuun asti.