Yrittivätkö lockdownien kannattajat ja rokotusintoilijat todella vain pelastaa ihmishenkiä?

Daniel Hadas, jonka herkkiä ja harkittuja kommentteja pandemiasta olen jo pitkään arvostanut, esitti hiljattain Twitterissä nämä huomautukset lukituksista ja joukkorokotuksista:

Covid-vastatoimien todellisena motiivina oli todellakin ihmishenkien pelastaminen.

Henkien säästäminen ei ollut savuverho jollekin muulle piilosuunnitelmalle.

Tietenkin oli opportunismia: oli niitä, jotka käyttivät hätätilaa saadakseen itselleen valtaa, rahaa ja mainetta. Sekä Covidin toimenpiteiden kannattajat että vastustajat tekivät niin.

Missä [on] tilaisuus, siellä on opportunisteja.

Mutta pelkkä opportunismi ei riitä edistämään johtajia ja kannattajia vallankumouksessa, jonka mittakaava on Covidin vastatoimien laajuinen.

Se vaatii uskoa, ja usko, joka ajoi tätä vallankumousta, oli usko Saving Lives -ohjelmaan.

Elämien pelastamishankkeen aitouden kieltäminen merkitsee vaarallista valmiutta allekirjoittaa kaikki nykyiset ja tulevat hankkeet yhteiskunnan ja moraalin muuttamiseksi uudelleen Elämien pelastamisen nimissä.

Ja se on sokeaa sille, että Henkien pelastaminen on tullut merkitsemään sen rajojen raivaamista, mitä miehille, naisille ja lapsille voidaan tehdä heidän ja muiden hengen pelastamisen nimissä.

It needs to be understood that the true motivation of the lockdown / forced vaccination Covid response really 𝑤𝑎𝑠 Saving Lives.

Saving Lives wasn't a smokescreen for some other hidden plan.

— Daniel Hadas (@DanielHadas2) July 23, 2023

Tämä teesi suututti monia ihmisiä, joista ainakin osa ymmärtää väärin sen, mitä Hadas väittää. Kyse ei ole siitä, että aito sitoutuminen “ihmishenkien pelastamiseen” saattaisi oikeuttaa tai parantaa vastausta. Pikemminkin sitoutuminen ihmishenkien pelastamiseen tähtääviin kansanterveystoimiin on Hadasin mielestä ongelman pahaenteinen ydin, koska ihmishenkien pelastaminen on itse asiassa pinnallinen tavoite, joka kuulostaa riittävän hyvältä kaikenlaisten haitallisten ja tuhoisien toimintatapojen järkeistämiseksi. Lähes mitä tahansa voidaan perustella – ja mikä tahansa sivullisen vahingon määrä voidaan hyväksyä – jos sen tarkoituksena on pelastaa ihmishenkiä, ja tämän vuoksi meidän kaikkien olisi kasvatettava epäluuloa itseoikeutettuja hengenpelastajia kohtaan kaikkialla, missä kohtaamme heidät.

Tässä mielessä Hadasin teesi vaikuttaa siis kiistämättömältä: miljoonat ihmiset, jotka allekirjoittivat lukitukset ja vaativat hallituksiaan pakottamaan ikätoverinsa rokottamaan, eivät olleet väärässä vain suorassa, empiirisessä mielessä – eli uskoessaan, että lukitukset ja rokotukset parantaisivat terveyttä millään tavalla. He olivat väärässä myös moraalisesti paljon syvällisemmin. Vaikka lukituksilla ja rokotteilla olisi mahdollisuus pysäyttää virus, kukaan ei ansaitse kotiarestia tai pakkohoitoa sen rikoksen vuoksi, että hän on mahdollinen tartunnan välittäjä. Elämän pelastamisen asettaminen kaikkien muiden tulosten edelle on hyvin vaarallista ja myös hyvin typerää siitä yksinkertaisesta syystä, että me kaikki tulemme kuolemaan. Perusteluna se toimii pelkkänä teeskentelynä, jolla jätetään huomiotta ne hyvin todelliset kompromissit, jotka piilevät missä tahansa väitetyssä ratkaisussa. On hyvin vaikea selittää, miten voisi olla hyvä ajatus viivyttää joidenkin vanhusten ja sairaiden ihmisten kuolemaa miljardien ihmisten hyvinvoinnin, fyysisen terveyden ja itsenäisyyden kustannuksella. Vetoaminen siihen, että “meidän on pelastettava ihmishenkiä”, on helppoa.

Tästä huolimatta pidän väitöskirjaa vähemmän kuin täydellisenä. Kansanterveyslaitos ja sen mediayhteistyökumppanit valmistivat huolellisesti yleisön tuen vastaukselleen kylvämällä laajalti uskoa siihen, että oli välttämätöntä pelastaa ihmishenkiä. Jos olisimme toimineet toisin – vaikkapa pysyneet auki, mutta emme olisi tehneet juuri mitään – tätäkin olisi markkinoitu parhaana tapana pelastaa ihmishenkiä, ja monet miljoonat olisivat uskoneet siihen yhtä vilpittömästi kuin he uskoivat lukituksiin. Tähän liittyy myös se, että ihmishenkien pelastaminen muodossa tai toisessa esitetään oikeutukseksi monille nykyaikaisille poliittisille patologioille, massamuuttosuunnitelmista ilmastonmuutokseen. Etenkin Saksan kaltaisissa ikääntyvissä Euroopan maissa, joissa yhä kasvava määrä eläkeläisiä ja heidän terveydentilansa aiheuttama huoli hallitsevat kansallista keskustelua, ei ole juuri parempia tapoja myydä haitallisia poliittisia ohjelmia massoille. Ilman naiivia hengenpelastamisen eetosta ei ole selvää, etteikö meillä olisi ollut lukituksia, vaikka ne olisivat vaatineet paljon erilaisia argumentteja.

Ongelmallista on myös se, missä määrin valtioiden voidaan sanoa ylipäätään toimivan selkeistä motiiveista käsin. Plague Chroniclen pitkäaikainen argumentti on, että nykyaikaisella managerihallinnolla ei ole tavoitteita, motiiveja tai tarkoituksia missään inhimillisessä mielessä. Valtiomme tekevät päivittäin kaikenlaisia todella mielettömiä asioita paperinohuiden perustelujen takana, jotka eivät kestä minkäänlaista tarkastelua. Suuri osa siitä, mitä sekä vasemmiston että oikeiston “salaliittokeskusteluksi” parjatusta keskustelusta edustaa pyrkimystä asettaa valtion toimet uudelleen loogisiksi, yleensä väittämällä, että ilmoitetut tavoitteet ovat teeskentelyä jollekin syvemmälle piilotetulle tarkoitukselle. Useimmiten nämä analyysit eivät vain ole vakuuttavia, ja ne peittävät sen tylyn todellisuuden, että meitä vaivaa käsittämätön jälkiliberalistinen poliittinen järjestys, jossa valtion toimet on annettu sidosryhmien, kansalaisjärjestöjen, akateemisten tutkijoiden, byrokraattien ja erityisten neuvoa-antavien komiteoiden valtavan monimutkaisen verkoston tehtäväksi. Jokaisella politiikan alalla voimasuhteet ovat erilaiset, eikä kenelläkään ole selkeää käsitystä siitä, miten järjestelmä toimii – ei edes kaikkein vaikutusvaltaisimmilla henkilöillä kaiken tämän keskellä. Kaikki, mitä valtio tekee, on näiden tuhansien eri voimien summa. Tätä kuvaa mutkistaa entisestään se, että politiikan muotoilusta vastaavat tahot eivät toimi suoraan muokkaamalla tuloksia ulkomaailmassa. Heidän motiivinsa ovat lähes aina institutionaalisesti välitettyjä, ja tästä syystä niiden näkökulma on paljon rajatumpi ja rajallisempi. He haluavat varmistaa ylennyksen ja apuraharahoituksen, he haluavat, että heidän kollegansa pitävät heitä hyvänä, he haluavat tyydyttää esimiehiään ja monia muita tämänkaltaisia pikkumaista uraa koskevia henkilökohtaisia asioita.

Jos siis sanotaan, että “ilmastonmuutospolitiikan” motiivina on halu vähentää hiilidioksidipäästöjä, se on vain ulkopuolelta kuvailevan teesin hahmottelua. Tällainen teesi uppoaa tai ui sikäli kuin se selittää koko järjestelmän toimintaa, mutta itse järjestelmässä ei ole tällaista motivaatiota. Nykyaikaisen hallinnon koneisto on valtava epäinhimillinen koneisto, joka koostuu inhimillisistä osista; sillä ei ole ajatuksia sen enempää kuin myrskyjärjestelmälläkään. Ja tässä mielessä uskon, että Henkien säästäminen lukitusten ja joukkorokotusten motiivina ei ole aivan oikein. Joukkosulkemisen kannattajat näkivät varmasti nämä toimet ihmishenkien pelastamisena, ja tämä auttoi niiden toteuttamisessa. Valtio itse pelasi kuitenkin aivan erilaista peliä, joka oli (maasta riippuen) jossakin asteikolla “viruksen tukahduttamisesta” “viruksen hävittämiseen” – ihmishenkiäköön. Kun pandemiatutkijat hylkäsivät aiemmat lieventämissuunnitelmansa ja suosivat joukkotuhoamisen rajoittamista, se merkitsi nimenomaan sitä, että ihmishenkien pelastaminen asetettiin etusijalle uuden, taudinaiheuttajakeskeisen lähestymistavan hyväksi.

“Näin voi hyvinkin olla, Eugyppius, mutta entä ne ihmiset, jotka olivat kaiken alussa, ennen kuin järjestelmä otti käyttöön sulkemisen? Heillä oli varmasti inhimilliset motiivit, vaikka järjestelmä ei voi.”

Tämä on totta. Neil Fergusonit, Tomas Pueyot ja Christian Drostensit, jotka myivät lockdownit mailleen ja maailmalle, tekivät sen varmasti erityisistä, henkilökohtaisista syistä. Ongelmana on, että nämä syyt ovat hyvin vaikeasti hahmotettavissa. Itse asiassa mitä enemmän luen heidän varhaisia lausuntojaan ja heidän vuotanutta kirjeenvaihtoaan, sitä vaikeammin ne tuntuvat minusta hämärtyvän. Heidän sanoissaan ja toimissaan on kuitenkin hyvin selvä ja sitkeä pahaenteinen sävy, joka ei ole pelkkä jälkikäteen ajateltuna. Heidän salaperäinen koordinointinsa toistensa kanssa, heidän halukkuutensa harjoittaa erittäin manipuloivaa viestintää ja riskien suurentamista, heidän riippuvuutensa ulkomaisista agenteista tutkimuksen ja strategioiden pesemiseksi Kiinasta ja heidän jatkuva pyrkimyksensä perustella näennäistieteellisillä tuloksilla ilmeisesti ennalta tehtyjä päätelmiä ovat kaikki hyvin huolestuttavia. Nykyaikaisen yhteiskunnan ympäröivä hengenpelastamisen eetos auttoi heitä varmasti voittamaan väittelyn tällä hetkellä ja pääsemään pälkähästä pidemmällä aikavälillä, mutta se, mitä he ajattelivat tekevänsä, on saattanut olla jotain aivan muuta.

Lähde: DailySceptic.org