Kuka tarkistaa faktantarkistajat?

Viime viikolla eläkkeellä oleva fysiikan professori Nick Cowern sanoi, että on aika ryhtyä kovistelemaan “ilmaston kieltäjiä”. “Mielestäni ilmastoa koskevan disinformaation julkaisemisen pitäisi olla rikos”, hän kirjoitti Twitterissä. Häntä pilkattiin, mutta se, mikä tänään kuulostaa naurettavan yliampuvalta, voi helposti muuttua normiksi huomenna. Ainakin neljä EU:n jäsenvaltiota – Unkari, Liettua, Malta ja Ranska – on säätänyt disinformaation levittämisen rikokseksi, ja muut, kuten Irlanti, valmistautuvat tekemään samoin. Yhdistyneessä kuningaskunnassa verkkoturvallisuuslakiehdotuksessa otetaan käyttöön uusi väärää viestintää koskeva rikos.

Minulla on tässä taistelussa oma osani, sillä pyöritän uutissivustoa, jota syytetään usein väärän tiedon levittämisestä ilmastonmuutoksesta. Tuskin kuluu viikko ilman, että jokin faktantarkastuslaitos toteaa, että julkaisemamme artikkeli – usein ympäristötoimittaja Chris Morrisonin artikkeli – on väärä tai harhaanjohtava. Jos sananvapauden kannatus heikkenee edelleen, on mahdollista, että viiden vuoden kuluttua minut todetaan syylliseksi “denialismiin” ja tuomitaan pakkotyöhön.

Oletan, että syyttäjä voisi kutsua asiantuntijatodistajiksi ansioituneita ilmastotutkijoita, mutta niin voisi tehdä myös puolustus – esimerkiksi tohtori John Clauser, viime vuoden fysiikan Nobel-palkinnon voittaja, joka on juuri allekirjoittanut julistuksen, jossa todetaan, että ilmastohätätilaa ei ole. Epäilemättä vanginvartijat vetoaisivat “97 prosenttia tiedemiehistä on samaa mieltä” -väitteeseen, mutta se on paitsi kyseenalainen myös epäjohdonmukainen. Kuten Einstein sanoi, kun 100 fyysikkoa julkaisi kirjan, jossa hänen suhteellisuusteoriansa kumottiin: “Miksi 100?”. Jos olisin ollut väärässä, yksi olisi riittänyt.

Ehkäpä syyttäjän todiste A olisi hyvämaineisen uutisorganisaation tekemä “faktantarkistus”. Viime vuonna Reuters otti kantaa Chris Morrisonin artikkeliin, jossa hän totesi, että arktisen alueen merijää oli tekemässä paluuta ja että sen peittävyys oli selvästi korkeampi kuin vuonna 2012, jolloin se oli alhaisimmillaan. Tämän sanottiin olevan “harhaanjohtavaa”, vaikka luvut olivat peräisin EU:n virallisesta säälähteestä. Reutersin asiantuntijat totesivat, että merijää ei ollut elpymässä, vaan viittasivat laskevaan suuntaukseen pidemmän ajanjakson aikana. Yksi heistä ei kiistänyt, etteikö jää olisi elpynyt vuoden 2012 jälkeen, mutta sanoi, että kyseessä oli “heilahtelu” eikä sitä pitäisi käyttää todisteena siitä, että “ilmastonmuutos ei ole todellinen”, mitä Chris ei ollut väittänytkään. Häntä syytettiin kuitenkin “kirsikanpoiminnasta”, vaikka merijään paraneminen jatkuu edelleen. Lähetä hänet alas, m’lud.

Tai ehkä ei. Epäilen, että valamiehistö ei ottaisi “riippumattoman faktantarkistajan” todisteita evankeliumina. Puolustusasianajaja voisi kysyä heiltä ristikuulustelussa, miksi he eivät koskaan tutki Greta Thunbergin kaltaisten ilmastohälyttäjien lausuntoja. Viime viikolla hän vetäytyi Edinburghin kansainväliseltä kirjafestivaalilta väittäen, että sponsori Baillie Gifford “sijoittaa paljon fossiilisiin polttoaineisiin”. Mutta eikö se ollut hieman “harhaanjohtavaa”? Baillie Giffordin tiedottajan mukaan vain 2 prosenttia sen asiakkaiden rahoista on sijoitettu yrityksiin, joiden liiketoiminta liittyy fossiilisiin polttoaineisiin. Gretan kaltaisia väitteitä ja hänen teeskentelyään, että länsimaiden hallitukset eivät ole tehneet “mitään” ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ei kuitenkaan koskaan tarkisteta.

Disnformaation” kriminalisointiin liittyvistä ongelmista on se, että tuomioistuimilla ei ole mitään erehtymätöntä auktoriteettia, jonka varassa ne voisivat määritellä, onko jokin tietty ilmastoon liittyvä väite totta vai ei. Nettonollapäästöjen ja muiden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden kannattajat käyttävät usein termiä “ilmaston kieltäjät” kuvaamaan vastustajiaan ja uskottelevat siten itselleen, että heidän osoittamisensa vääräksi olisi helppoa. Jopa paatunein skeptikko ei kuitenkaan kiistä sitä, että maapallon keskilämpötila on noussut viimeisten 150 vuoden aikana. Pikemminkin kiistellään ihmisen toiminnan, kuten fossiilisten polttoaineiden polton, osuudesta ilmaston lämpenemiseen ja siitä, miten paljon vaikutusta käyttäytymisemme muuttamisella olisi. Kiistämme myös sen, kuinka katastrofaalista maapallon lämpötilan nousu on, emmekä ole vakuuttuneita ympäristölobbarien liioittelusta (“globaali kiehuminen”). Toisin sanoen meidän todistaminen vääräksi ei ole niin yksinkertaista kuin lämpötilatietojen esittäminen.

Jos jätetään huomiotta tuomioiden saamisen vaikeus, mitä järkeä olisi kriminalisoida “ilmastodesinformaatio”? Historia on opettanut meille, että valeuutisia vastaan ei voi säätää lakeja. Se ei suinkaan estä sen leviämistä, vaan vain lisää sen houkuttelevuutta. Kuten korkeimman oikeuden tuomari Louis Brandeis sanoi, paras tapa torjua vääräksi katsottua puhetta ei ole pakotettu vaikeneminen vaan enemmän ja parempaa puhetta. Jos Nick Cowern on niin varma, että hän on oikeassa, hänen ei pitäisi pelätä väitellä “ilmaston kieltäjien” kanssa julkisella paikalla.

Lähde: Spectator