Julkaisuaikataulut

Artikkelit julkaistaan 2 tunnin välein alkaen klo 11, poikkeustapauksissa jo klo 9. Jos päivälle on videoartikkeli, se julkaistaan klo 19.

Yhteystiedot

Publication-X on sitoutumaton julkaisu, artikkelit tulevat yhteistyökumppaneiltamme, ensisijassa ainoastaan käännämme tekstit ja muut julkaisut  suomeksi.

Tarvittaessa yhteyden toimitukseen saa helpoiten sähköpostilla osoitteella editor@publication-x.com

Business contacts: via email above.

Publication-X toimii kevytyrittäjä-periaatteella, laskutuksesta vastaa Omapaja Oy, 2399894-2

15.11.2024

Publication-X

"Tempus loquendi abiit, opus Domini faciendum est"

Disinformaatio, faktantarkistaja ja typerä eliitti

Disinformaatio, faktantarkistaja ja typerä eliitti

Mitä on disinformaatio? Älä odota, odota, älä kysy Wikipediasta, ajattele itse.

62 lukukertaa

Itse asiassa kaikki, mitä luet, kuulet tai näet, on tietoa, kaikkea. Osa siitä on totta tai saattaa osoittautua todeksi, osa on suhteellisen totta (tai epätosi) ja osa on vääriä. Näin on arkielämässä, mutta erityisesti tieteessä ja kaikilla muilla akateemisilla aloilla sekä salapoliisityössä, jossa etsivän on saatava selville rikoksen tekijä. Tässä yhteydessä tiedot, jotka eivät auta saavuttamaan asetettua tavoitetta, on hylättävä. Saatat kutsua tällaista tietoa “disinformaatioksi”, koska se häiritsee sinua ilmoitetusta tavoitteesta. Kuitenkin tavoitteen saavuttamisprosessissa tällaisen “disinformaation” todellista luonnetta ei ole aina helppo määrittää. Totuuden ja väärän erottaminen ei useinkaan ole helppoa, ja jopa väärältä näyttävä voi lopulta osoittautua hyödylliseksi tai jopa todeksi. Vain erittäin älykäs, erittäin kokenut ja hyvin asiantunteva asiantuntija, olipa kyseessä luikuri, tiedemies tai tutkija, voi tehdä tällaisen eron ensi silmäyksellä. Ja silloinkin hän voi olla väärässä, kirjoittaa Hans Vogel .

Silti “disinformaatio” ei lakkaa olemasta tietoa ja voi siksi lopulta osoittautua hyödylliseksi. Voit siis myös sanoa, että “väärätieto” on sellaista tietoa, joka estää sinua havaitsemasta asetetun tavoitteen muotoja ja luonnetta.

Joten termi “disinformaatio” itsessään on poliittinen ja siksi epätarkka. Lisäksi se on aseistettu termi, mutta ennen kaikkea käsite itsessään on tyhmä. Siitä huolimatta monet kollektiivisen lännen hallitukset ovat omaksuneet termin ja käyttävät sitä määrittelemään epämiellyttäviä tosiasioita, jotka ovat ristiriidassa hallitusten itsensä ja koko valtion hallitseman median ylläpitämien hallitusten tarinan kanssa. Esimerkiksi faktoja “pandemiasta”, “rokotteista”, Ukrainan sodasta, ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, “ilmaston lämpenemisestä” ja sirkkojen ja muiden heikosti elävien olentojen, kuten jauhomatojen, syömisen väitetyistä eduista oikean lihan sijaan. “pelastamaan planeetan”.

Kun hallitukset alkoivat aseistaa “disinformaation” käsitettä, ne sitoutuivat automaattisesti torjumaan “disinformaatiota” ja ryhtymään toimenpiteisiin estääkseen yleisön altistumisen sille.

Tärkeimmät sosiaalisen median alustat (YouTube, Twitter ja Facebook), suuret hakukoneet (Google) ja verkkosivustot (Wiki!) ovat jo jonkin aikaa sensuroineet kaikkea, mitä Yhdysvallat ja muut hallitukset ovat määritelleet “disinformaatioksi”. Nykyään disinformaation torjunnan johtamisesta ja koordinoinnista on ennustettavasti tullut keskitetympää ja Yhdysvaltojen ja sen nukkevaltioiden johtavien vakoiluvirastojen käsissä. Viime aikoina nämä virastot ovat olleet kiireisiä “desinformaation” määrittelemisessä, sen levittämiseen syyllistyneiden määrittelemisessä ja keinojen löytämisessä “disinformaation” torjumiseksi tehokkaimmalla tavalla.

Melko pelottava tehtävä vakoojavirastojen henkilöstölle, eikö niin? Tarpeetonta sanoa, että he eivät todellakaan ole tehtäviensä tasalla. Jos edes tiedemiehet, tutkijat ja luijat eivät pysty määrittelemään “desinformaatiota” omilla aloillaan, miksi vakoojatoimistojen poikien ja tyttöjen pitäisi pystyä tekemään niin paljon vähemmän tiukasti määritellyllä alueella, jossa politiikka määrittää, mikä on totta tai tarua. ?

Siksi he ulkoistivat tämän pelottavan tehtävän. He turvautuvat uudenlaiseen auktoriteettiin, jonka sosiaalisen median alustat kehittivät alun perin: faktantarkistajaan. Mikä se on, faktantarkistaja? Se on joku, jonka tehtävänä on erottaa tosiasia ja fiktio, tosi ja valhe, ja joka siksi pystyy tunnistamaan disinformaation. Toisin sanoen faktantarkistaja on vähän kuin tuomari tai tuomaristo, joka pystyy erottamaan oikean väärästä.

Valitettavasti herkkäuskoinen yleisö ahmii keskitetyt valtion propagandatarinat ikään kuin ne olisivat sokerilla, suolalla ja rasvalla kyllästettyjä pikaruokaherkkuja.

Vau! Kuinka monet lainvalvontaviranomaiset, tieteelliset järjestöt, kansalliset akatemiat ja yliopistot haluaisivat päästä käsiksi näennäisesti yliluonnolliseen olentoon tosiasiantarkistajaksi auttaakseen heitä lajittelemaan tosiasiat fiktiosta. Kuvittele kuinka paljon helpompaa ja vähemmän aikaa vievää tutkimusta tulisi!

Mutta juuri nyt näitä mahtavia faktantarkistajia käytetään vain “disinformaation” torjuntaan! Jotenkin se tuntuu energian ja resurssien hukkaamiselta. Nyt kun tekoäly otetaan käyttöön, näyttää siltä, ​​että “faktien tarkistus” sopii tähän tarkoitukseen ihanteellisesti. Monet faktantarkistajat voisivat vapaasti siirtyä jännittäville aloille, kuten tieteeseen. Tästä huolimatta monet hallitukset, mukaan lukien EUSSR:n valitsematon komitea, maksavat edelleen runsaita tukia “puolueettomille” faktankeräilijöille, jotta ne voisivat erottaa tosiasiat fiktiosta.

Taistelu “disinformaatiota” vastaan ​​jatkuu lakkaamatta, ja kollektiivisen lännen hallitukset ovat yhä enemmän huolissaan siitä, että ne ovat menettämässä otteensa tarinaan. Heitä ahdistaa erityisesti se, että yhä useammat kansalaiset näyttävät menettävän luottamuksensa hallitukseen. Ancien Régimen sanonnan “aatelisto velvoittaa” mukaisesti julkisten virkojen haltijat ymmärsivät hiljaisesti, että heidän tulisi harjoittaa yhteistä hyvää hyödyttävää politiikkaa. Yritä selittää tämä nuorille pariskunnille kollektiivisessa lännessä, jotka haluavat ostaa talon, johon heillä on varaa. Tai eläkeläisille, jotka on pakotettu halvoista asunnoistaan ​​kerjäämään ruokaa lähimmältä metroasemalta.

Monet kollektiivisessa lännessä uskovat, että heidän hallituksillaan ei enää ole yhteistä hyvää mielessä, ja he seuraavat suurten rahoituslaitosten ja -järjestöjen, kuten YK:n, WHO:n ja WEF:n, säveltä. “Paha eliitti” on termi, jota käytetään usein kuvaamaan uutta hallitsevaa klikkausta. Siksi kollektiivisen lännen vakoilutoimistot ja kaikenlaiset faktantarkistajat ovat valppaita termin suhteen ja yleensä määrittelevät jokaisen sitä käyttävän valtion mahdolliseksi vihollisena. Alankomaissa kansallinen vakoojavirasto AIVD arvioi, että 100 000 ihmistä (vain noin 0,5 prosenttia väestöstä!) uskoo tällaisen pahan eliitin olemassaoloon. Kaikkia näitä ihmisiä pidetään mahdollisina “instituutioiden vastaisen ääriliikkeiden” kannattajina, ja siksi ne muodostavat uhan “demokraattiselle oikeusjärjestykselle”.

Onko se eliitti todella paha? Kuinka voimme erottaa faktan fiktiosta? Itse asiassa näyttää siltä, ​​​​että todisteet eivät viittaa siihen, että hän olisi paha. Pahuus jollakin tavalla edellyttää korkeampaa älykkyyttä tehdäkseen pahoja tekoja, koska se vaatii aina salailua, mikä on mahdotonta ilman älyä. Siksi näyttää siltä, ​​​​että eliitti ei ole pahoja, vaan pikemminkin tietämättömiä, ellei suorastaan ​​tyhmiä. Ehkä selkein todiste tästä tyhmyydestä on se, että sen jäsenet näyttävät kärsivän liiallisesta röyhkeydestä. Tämä piirre on vain yksi monista tyhmyyden ilmenemismuodoista. Toinen ilmentymä on turhamaisuus.

Bill Gatesia, miestä, joka ansaitsi omaisuuden myymällä tietokoneohjelmistoja, pidetään “pahan eliitin” jäsenenä, mutta hänen lausuntonsa ja tekonsa todistavat hänen täydellisen tietämättömyytensä ja turhamaisuuden. Vain koska hänellä on lihavampi lompakko kuin useimmilla meistä, hän ajattelee, että hänellä on oikeus puhua terveysasioista ja “ilmaston lämpenemisestä” ja ihmisten ravinnosta ja melkein kaikesta muusta, mitä hänestä tuntuu. Vain täysin tietämätön ja tyhmä ihminen voi tehdä kaiken tämän. Useimmat muut näkyvät eliitin jäsenet tuskin näyttävät vähemmän tyhmiltä. Ajatelkaapa vaikka Joe Bideniä, Emmanuel Macronia, saksalaisia ​​Olaf Scholzia, Annalena Baerbockia, Jürgen Habeckiä ja Nancy Faeseria (joita kaikkia ei voi verrata kaukaa Bismarckin tai edes Helmuth Schmidtin kaltaisiin ihmisiin), huomattavia henkilöitä, kuten nyt melkein unohdettu Liz Truss. ja joku Mark Rutte, Naton uusi gensec. Jotkut saattavat vaikuttaa älykkäiltä, ​​mutta heidän toimintansa eivät todellakaan ole sitä. He kaikki haluavat nyt sodan Venäjän kanssa ja tekevät kaikkensa aiheuttaakseen uuden suuren joukkomurhan Euroopassa.

Onko mitään keinoa pysäyttää noita typeriä eliittejä? Onko olemassa keinoa muuttaa jäsentensä ajatuksia ja käyttäytymistä?

Pelkään, että se on hyvin vaikeaa, koska tyhmä eliitti voi toteuttaa harhaanjohtavaa politiikkaansa byrokratioiden kautta, jotka koostuvat nöyristä palvelijoista, jotka eivät kykene ajattelemaan itse. He voivat vain toteuttaa määräyksiä noudattamalla tiukkaa protokollaa. Lisäksi typerän eliitin harjoittama ja tottelevaisten viranomaisten toteuttama politiikka on upotettu tiiviisti kudottuihin poliittisen korrektiuden tarinoihin, joita valtion ja yritysmediat levittävät ja jotka on asianmukaisesti puhdistettu “disinformaatiosta”. Valitettavasti herkkäuskoinen yleisö ahmii keskitetyt valtion propagandatarinat ikään kuin ne olisivat sokerilla, suolalla ja rasvalla kyllästettyjä pikaruokaherkkuja.

Se, että tyhmä eliitti nyt niin pelkää “disinformaatiota”, on kuitenkin hyvä merkki. Se osoittaa, että sen jäsenet ovat tietoisia siitä, että heidän asemansa eivät välttämättä ole niin turvallisia kuin aiemmin uskottiin. Se on oikeastaan ​​toivon pilkahdus!

Lähde